kun elää kissan tai kissojen kanssa? Onko se jatkuvat hepulit, mouruaminen, karvojen tiputtelu, ruuan kanssa nirsoilu, kun ei saa nukkua rauhassa vai mikä?
Mikä
vaikeinta
12310
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
saamme nukkua rauhassa, ruuan kanssa ei nirsoilla eivätkä kissat myöskään saa hepuleita. meillä on kaksi alle vuoden ikäistä sisäkissaa ja homma toimii mainiosti.
meillä on myös koira joten imurin kyllä saa joka toinen päivä kaivaa kaapista :)
siihen verrattuna miten paljon iloa kissoista on:) Siivouksesta en tykkää niin että vähän vähemmän karvaa ne vois tiputella, mutta siihenkin tottuu. Eli eipä noita ongelmia juuri ole:D
Meillä:
Hepulit on hauskaa seurattavaa ja vuoropuhelut kissojen kanssa on sivistävää ;)
Nirsoilun kanssa joskus tulee harmaita hiuksia ja karvoja tietysti piisaa, mutta ne kuuluvat automaattisesti samaan pakettiin.
Vaikeinta on lähteä reissuun ja saada luotettava kotihoitaja ja silti se on vaikeaa lähteä, vaikka saisikin..
reissuunlähdöstä ja kotihoitajasta.
Puolipitkäkarvaisen kissan kohdalla täytyy kyllä sanoa, että olisi se hienoa jos lähes jokaisesta vaatteesta ei löytyisi kissankarvoja. Nirsoilu on myös tullut vastaan ruuan suhteen, sen kanssa kyllä pärjää. Kissani on myös todella huomionkipeä kun sille päälle sattuu. Hän kovaan ääneen ilmoittaa kun haluaa huomiota tai hyppää läppärin eteen kiehnäämään. Parasta kissasi on myös tuo seurallisuus ehdottomasti. Yöt saa nukkua rauhassa ja on mukavaa kun ulkoillessa on hyvää seuraa. Todella rakas tyttöseni karvoineen kaikkineen (:
se kun kustaan lattialle ilman tajuttavaa syytä ja pidetään morukonserttia pitkin yötä. Olisi niin kiva nukkua joskus ja olematta astumatta kissankuseen.
Vaikeinta on kun eläin sairastuu, etkä ymmärrä sen viestejä. Vaikeinta on luopuminen ja eläimen lopettaminen, vaikka kuinka tiedät tekeväsi ainoan oikean päätöksen.
on *pthyi* kaikkialla! Ei ole vaatetta, sänkyä, ruokalautasta jossa karvoja ei olisi, ja kahvikupissakin muutama kroolaa.. Kaikki puupinnat on raavittu niin kotona kuin mökillä. Lattiat naarmuilla, kaiteet kynnenjälkiä täynnä ja yksi viisas yrittää aina listojakin irroitella seinistä ja katosta. Ja juniori 12-vee rakastaa mattojen kynsimistä eli matotkin ovat kuin hävityksen jäljiltä, mutta hä-hää, sohva on mikrokuitukangasta ja siihen ei riiviöiden kynnet juurikaan pysty! Pissaa löytyy milloin hiekkalaatikosta, milloin lattialta, milloin seinältä. Juniori leikkii näet joskus isoa poikaa ja pissaa lootalla seisten - ja suoraan seinään! Ja se kissanhiekka! Tuo samainen katti leikkii kauhakuormaajaa, ja kun se on laatikolla käynyt, niin lattiasta on tullut aika mukava hiekkaranta tosin valitettavasti aika savipitoinen. Ruuan kanssa ei muuten nirpitä, mutta kun herra 16-vee joutuu syömään FUS-kissan purkkipöperöjä, on aikamoista temppuilua saada se syömään omia ruokiaan kun kaverit selvästi saavat jotain oikeasti hyvää. Vaikka katit syövät eri huoneissa, niin kyllä se vanha herra haistaa että nyt junioreilla on lihaa kupeissaan! Oksennuksia löytyy myös kiitettävästi ja se todellakin on oikein mukava löydös paljaan jalan alla! Normaalisti yökkäillään limaa ja karvapalloja, mutta herra 16-vee yrjöää joskus myös ruokansa kiitos maksasairauden tuoman pahoinvoinnin. Nukkuakin tietysti joskus voisi, mutta yksi kissoista on sitä mieltä että aikainen lintu madon nappaa, eli alkaa herätellä minua joka riivatun aamu kello 5! Ja katti on tarkka, joten epäilen että sillä on pieni rannekello jossain karvojen alla. Ihminen yrittää nukkua, mutta vähän väliä tullaan kehräämään naaman eteen niin että viikset kutittavat poskia. Sitten tökitään nenällä, ja jos se ei auta niin taputellaan käpälällä joka yltää myös kauas peiton alle jonne ihminen on paennut turvaan. Lopulta ihminen näyttelee kuollutta arvellen että petoeläin nyt jättää rauhaan. Hah, kissa pirulainen ottaa järeämmät aseet käytöön eli alkaa puremaan! Ei kipeästi, mutta sen verran että ihminen herää ihan varmasti! Ja kun ihminen on noussut, niin kipaistaan saunan lauteille nukkumaan.. KISSAT! Ja myönnän että silloin oli hermojen katkeaminen hyvin lähellä kun kilpparikissa huusi ja kiljui 24/7 (jopa yöt!!!!) ja oli aivan pitelemätön hötkyilyissään ja yli-yli-ylirauhaton. Ei siunaamaa rauhaa, ei yöllä eikä päivällä! Viikkokaudet yhtä huutoa, ja silloin tosiaan kukaan ei meillä saanut nukutuksi!! Mutta oikeasti, oikeasti vaikeaa on se kun lemmikit sairastaa. Nykyisistä otukoistani on kahdella krooninen sairaus joita jatkuvalla lääkitysellä yritetään pitää kurissa. Välillä on huonoja päiviä, välillä vähän huonompia, mutta onneksi niitä hyviäkin päiviä on monia jolloin huoli ei purista omaa sydäntä niin kovasti. Mutta raskasta tämä on ollut, sitä en voi kieltää. Varsinkin vanhin kissoistani on sairastanut jo pitkälti yli 10 vuotta, ja välillä mennyt niin huonoon kuntoon että olemme luulleet sen kuolevan käsiin ja tätä rumbaa on ollut jo kauan. Niin, onneksi nyt kaikki papparaiset voivat ihan suht hyvin, mutta koskaan en voi tietää että milloin tautinsa ja vaivansa taas nostavat päätään, ja ovathan he kaikki jo aika iäkkäitä poikia. Mutta mennään päivä kerrallaan, hoitaen ja rakastaen.
meillä ainakin kissa raapi sohvat ja milloin mitäkin niin kauan kun hankittiin raapimispuu.sen jälkeen ei ole raapinut mitään muuta,mutta puuta senkin edestä.Neiti on myös tarkka että hiekkalaatikko on tarpeeksi puhdas,muuten lirauttaa lattialle kostoksi.ruokakuppi pitää olla myös siisti ja ruoka tietenkin mureaa liha- tai kalaruokaa.Yöllä kun ihmisten aika nukkua,alkaa maratooni,mikä kuuluu kissojen elämään,ovathan ne yöeläjiä. illalla pitää päästä kainaloon vähäksi aikaa,hellyyden kipeä.Päivällä neiti itse hyppää syliin silloin kun haluaa,ei pyytämällä.Vastailee eri äänellä naukumalla.kissat ovat kyllä tosi seurallisia eläimiä,ei tul aika pitkäksi niitten seurassa.
meillä useampikin, eli itse tehty sängynpäädyssä jota raastetaan sellaisella vimmalla että koko punkka heiluu, oikea iso puupökkelö partsilla (siskolta saatu idea) kaarnoineen päivineen (ja voi sitä siivoa) sekä kaupasta ostettu hieno raapimuspuu josta ei sitten ollakaan kiinnostuneita! Mutta kun itsellä 3 kattia ja sisarella 4, ja parhaimmillaan on koko konkkaronkka samassa asunnossa hillumassa niin jälkeä syntyy, ei maha mittään! Lattialle eivät pissi kuin 16-vee FUS-kissani kun tauti aktivoituu ja silloin pisu tulee, jos tulee, ihan mihin sattuu. Voipipa alkaa jo vanhuuskin pappaa vaivaamaan. Hiekkikset pidän puhtana eli puhdistan ne ainakin 2 kertaa päivässä. Ja jos pienikin kikkare hiekkiksellä on, ilmoittaa juurikin tämä vanhin herra että PIIKA HOMMIIN! Siisti poika näet! Ja tuosta ruuasta tuli se mieleen, että mikähän hitto siinä on että kun papat saavat joskus raakaa kalaa eli muikkuja, niin ne on syötävä matolla! Omalla kupilla ei voi syödä, lattialla ei voi syödä vaan kala kannetaan matolle ja mässytetään siinä. Ja taas omistaja huokailee että pesulalaskut vaan kasvaa..
että niin kissat kuin koiratkin haluaa syödä maton päällä.meillä on sanomalehti kuppien alla,siihen nostelee välillä ruokaa ja napustelee.muovinen alusta ei kelvannut.se hyvä puoli lehdestä kun helppo heittää pois kun likaantuu ja se imee ruoan hajun ja kosteuden. Vesi kyllä ei meidän neidille kelpaa lattialta kupista,vaan kuppi tskipöydällä tai tuolilla,sieltä litkii kupillisen päivässä.En ymmärrä mikä ero siinä on kissan mielestä missä kuppi seisoo.
kissa sairastelee. Se on vaikeaa koska on hirveä huoli, ja eläinlääkärit ovat todella kalliita. Ja jotkut lääkkeet, esim. insuliini kun Kela ei korvaa kissalle.... Ja kun on kissan ottanut niin pitää olla mahdollisuus maksaa isojakin laskuja, siis sekä mahdollisuus että halu. Olen kuullut joidenkin ihmisten sanovan, ettäei ole rahaa eläinlääkäriin. Varmaan ihan totta, mutta niin julmaa kuin se onkin niin sitten ei pitäisi eläntä ottaa. Kaikki ei muista tätä.