Onko rasistista

Tervehdys teille kaikille!

Ostin juuri Hortto Kaalon levyn "20 Parasta", ja olen kuunnellut sitä hyvin onnellisena. Aivan itkettävän kaunista musiikkia ja laulua. Mutta yksi asia askarruttaa. Saako teitä vielä sanoa mustalaisiksi? Kuljen tietä mustalaisen ja liikkui mustalaiset vaunuillaan ja vapaa mustalainen soivat päässäni koko ajan. Romani-sana on vieras, eikä sana mustalainen herätä minussa muuta positiivisia mielikuvia.

Mutta kiitos kauniista musiikista, olette tehneet minusta onnellisemman ihmisen.
151578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

No niin.
Nyt kun luin tuon äskeisen viestini, huomasinpa, että tuli ilkeä kirjoitusvirhe. Tarkoitus oli tietysti sanoa että: "... eikä sana mustalainen herätä minussa muuta KUIN positiivisia mielikuvia." Anteeksi tästä.

Äänestä
  • on tehty valkolaisia varten ei meille romaneille. Meillä on omat "oikeat" romani laulut,joten kuuntele vain sinä sitä.No tämä ei ollut vastaus kysymykseesi,huomautimpa vähäsen hortto kaalon musikin meijän oikeitten romaneitten kannalta.

    Äänestä

  • musikki kirjoitti:

    on tehty valkolaisia varten ei meille romaneille. Meillä on omat "oikeat" romani laulut,joten kuuntele vain sinä sitä.No tämä ei ollut vastaus kysymykseesi,huomautimpa vähäsen hortto kaalon musikin meijän oikeitten romaneitten kannalta.

    Jos Hortto Kaalot eivät olisi koskaan tehneet tätä musiikkiaan meille valkolaisille, niin sittenpä emme olisi koskaan päässeet kuulemaan teidän musiikkianne. Minun mielessäni te olette musiikin lähettiläitä ja haluaisin kovasti tutustua tähän aitoon romani-musiikkiin, veikkaan sen olevan vähintään yhtä kaunista. Sanoja en tietenkään voi ymmärtää, mutta ei kaunis musiikki sanoja niin kaipaakaan. Toivoisinkin, että joku voisi neuvoa missä tätä musiikkia voisi kuulla ja voiko sitä vaikka ostaa jostakin.

    Äänestä

  • valkolaisnainen pohjoisesta kirjoitti:

    on tehnyt aitoa romani musikkia.Ja sitten sitä on vielä latattu, tuonne youtubeen,jos lyöt siihen "kaaleen musikkia",niin eiköshän sieltä ala kuulumumaan kunnon musikkia.Minäkin olen muuten pohjoisesta.Ja voinhan vielä sanoa senkin että haluamme että meitä kutsutaa Tummiksi taikka romaneiksi sana "mustalainen"siinä on niin negatiivinen "sointu"sitä nimitystä emmme mielellään halua valtaväestön käytää. Mutta jos joku sitä nimitystä käytää niin se on hänen asiansa. TV yksi tumma nainen

    Äänestä

  • Hilja Grönfors kirjoitti:

    minäpä haluun,että meitä ei enään kutsuta valkolaisiksi,vaan pääväestön edustajiksi,se kuulostaa paljon positiivisemmaltakin. PS. Eräässä Paltakin heng.huon. ollaan voimakkaasti sitä mieltä,että ''mustalainen'' nimityksen käyttö on rasistista ja sen mukaan myös rikos ,josta voi lain mukaan tuomita. Kertokaapas, mikä laki ja mikä pykälä?

    Äänestä

  • Hilja Grönfors kirjoitti:

    on tehnyt aitoa romani musikkia.Ja sitten sitä on vielä latattu, tuonne youtubeen,jos lyöt siihen "kaaleen musikkia",niin eiköshän sieltä ala kuulumumaan kunnon musikkia.Minäkin olen muuten pohjoisesta.Ja voinhan vielä sanoa senkin että haluamme että meitä kutsutaa Tummiksi taikka romaneiksi sana "mustalainen"siinä on niin negatiivinen "sointu"sitä nimitystä emmme mielellään halua valtaväestön käytää. Mutta jos joku sitä nimitystä käytää niin se on hänen asiansa. TV yksi tumma nainen

    Kävin kuuntelemassa näytteitä Hilja Grönforsin musiikista ja hienosti hän laulaa. Mutta kaipaan silti kitaroita ja rytmiä, joita Hortto Kaalojen musiikissa on. Vai onko niin, että aitoon romanimusiikkiin ei kuulukaan soittimet? Youtubesta en kyllä löytänyt paljoakaan. Kolmen miehen soittama kitaramusiikki kyllä kuulosti hyvältä. Mutta olen pahoillani, että kysymyksestäni virisi tuollainen keskustelu, mitä noissa myöhemmissä vastauksissa on. Kysyin asiaa mustalaissanasta ihan vilpittömästi, koska sitä kuitenkin edelleen käytetään musiikissa, aivan uudessakin, joten ajattelin, että ette koe sitä loukkaavana. Mutta kunnioituksesta teitä kohtaan, opettelen sanomaan teitä romaneiksi.

    http://www.youtube.com/profile?user=Tziganee&view=favorites On monta sivua täynnä aitoo mustalais musaa,laijasta laitaan,ympäri maapalloo! Mustalais sanasta sen verrana että sen sanan käyttö ainakin itelle tulee henkilökohtasena joten en tuntemattomilta valtaväen porukalta aina hyvällä kato kun puhuu mustalaisista mutta tilanteen mukaan jne ,ei jokainen ihminen ole pahansuopa vaikka sellaisiin monesti on törmännytkin..

    Äänestä

  • Hilja Grönfors kirjoitti:

    on tehnyt aitoa romani musikkia.Ja sitten sitä on vielä latattu, tuonne youtubeen,jos lyöt siihen "kaaleen musikkia",niin eiköshän sieltä ala kuulumumaan kunnon musikkia.Minäkin olen muuten pohjoisesta.Ja voinhan vielä sanoa senkin että haluamme että meitä kutsutaa Tummiksi taikka romaneiksi sana "mustalainen"siinä on niin negatiivinen "sointu"sitä nimitystä emmme mielellään halua valtaväestön käytää. Mutta jos joku sitä nimitystä käytää niin se on hänen asiansa. TV yksi tumma nainen

    se on turhaa hienostelua mutta ymmärrän jos ei kaikki halua että niitä sanotaan mustalaiseksi ja tumma on näitä afrikan ihmisiä

    Äänestä

  • ja mitä tuohon romani sanaan kirjoitti:

    se on turhaa hienostelua mutta ymmärrän jos ei kaikki halua että niitä sanotaan mustalaiseksi ja tumma on näitä afrikan ihmisiä

    "mustia" black, ja minun mielestä me tummat ei olla niin mustia että nimitys "mustalainen" olisi sopiva nimitys meistä.Kun mehän ei olla niin mustia, kuin afrikkalaiset ovat.

    Äänestä

  • ihmiset ole kirjoitti:

    Vielä sen verran osallistun keskusteluun, että kerron, kuinka vaikea on tämän perän ihmisiä saada ymmärtämään sanaa romani. Kun olen puhunut romanimusiikista, aivan poikkeuksetta kysytään ja ihmetellään, että onko se romanialaista musiikkia ja millaista se on. Jos puhun tummista, se tarkoittaa automaattisesti afrikkalaisia, maahanmuuttajia, somaleita jne. Joka kerta joudun korjaamaan sen mustalaiseksi, jolloin heti tiedetään, mistä on kyse. Kaikki tuntevat mustalaismusiikin, josta myös kaikki täällä kovasti pitävät.

    Äänestä

  • UPDATE_7573571 kirjoitti:

    http://www.youtube.com/profile?user=Tziganee&view=favorites On monta sivua täynnä aitoo mustalais musaa,laijasta laitaan,ympäri maapalloo! Mustalais sanasta sen verrana että sen sanan käyttö ainakin itelle tulee henkilökohtasena joten en tuntemattomilta valtaväen porukalta aina hyvällä kato kun puhuu mustalaisista mutta tilanteen mukaan jne ,ei jokainen ihminen ole pahansuopa vaikka sellaisiin monesti on törmännytkin..

    En ole ehtinyt kuin pienen osan vasta katsoa näitä, niitä on todella paljon. Toki kaikki eivät ole teidän musiikkianne sielläkään, mutta oikea aarreaitta siltikin. Kiitos vielä vaivannäöstä.

    Äänestä

  • valkolaisnainen pohjoisesta kirjoitti:

    Vielä sen verran osallistun keskusteluun, että kerron, kuinka vaikea on tämän perän ihmisiä saada ymmärtämään sanaa romani. Kun olen puhunut romanimusiikista, aivan poikkeuksetta kysytään ja ihmetellään, että onko se romanialaista musiikkia ja millaista se on. Jos puhun tummista, se tarkoittaa automaattisesti afrikkalaisia, maahanmuuttajia, somaleita jne. Joka kerta joudun korjaamaan sen mustalaiseksi, jolloin heti tiedetään, mistä on kyse. Kaikki tuntevat mustalaismusiikin, josta myös kaikki täällä kovasti pitävät.

    me olemme ja se siitä. Jos ei ihmine herjaa niin se on aivan oiken käyttää sitä nimitystä. Kaikkea hyvää sulle ja nauti edelleen musikiistamme.

    Äänestä

  • mustalaisia kirjoitti:

    me olemme ja se siitä. Jos ei ihmine herjaa niin se on aivan oiken käyttää sitä nimitystä. Kaikkea hyvää sulle ja nauti edelleen musikiistamme.

    minä olen itse 60 luvulta tuntenut MUSTALAISIA.En todellakaan ajattéle sitä haukkumasanana. ja vielä tänäkin päivänä nämä ihmiset keitä tunnen ei yksikään ole huonoa sanonut koska näitä romaniasta tulleita kerjääjiä ja ryöstäjiä ei pidä samaistaa meidän omaan romaniporukkaan. Kertokaa jos olen väärässä.-L

    Äänestä

  • ihmiset ole kirjoitti:

    "mustia" black, ja minun mielestä me tummat ei olla niin mustia että nimitys "mustalainen" olisi sopiva nimitys meistä.Kun mehän ei olla niin mustia, kuin afrikkalaiset ovat.

    kun sekoittelen väriä millä maalaaan pojoismaalaiset kasvot panen paljon beessin sekaan punaista värimallina minulla sianporsas

    Äänestä

  • UPDATE_7573571 kirjoitti:

    http://www.youtube.com/profile?user=Tziganee&view=favorites On monta sivua täynnä aitoo mustalais musaa,laijasta laitaan,ympäri maapalloo! Mustalais sanasta sen verrana että sen sanan käyttö ainakin itelle tulee henkilökohtasena joten en tuntemattomilta valtaväen porukalta aina hyvällä kato kun puhuu mustalaisista mutta tilanteen mukaan jne ,ei jokainen ihminen ole pahansuopa vaikka sellaisiin monesti on törmännytkin..

    Sinulle tästä linkistä. Täytyykin ruveta illan mittaan kuuntelemaan. Teidän musassa on kyllä sellanen soundi että se pistää meikäläisen veren kiertämään aivan uuteen rytmiin. Tuohon nimisotaan en muuten sekoa kuin että musan kohdalla olen aina kuullut puhuttavan mustalaismusiikista vaikka muuten puhutaan romaneista. Itse käytän muuten sanaa romani jos se kerran on teidän mielestä se oikea nimi. Jokainen kansa tietää itse mikä on oikea nimi heille, ei sitä muut voi määrätä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

valkolaisnainen pohjoisesta kirjoitti:

Tervehdys teille kaikille!

Ostin juuri Hortto Kaalon levyn "20 Parasta", ja olen kuunnellut sitä hyvin onnellisena. Aivan itkettävän kaunista musiikkia ja laulua. Mutta yksi asia askarruttaa. Saako teitä vielä sanoa mustalaisiksi? Kuljen tietä mustalaisen ja liikkui mustalaiset vaunuillaan ja vapaa mustalainen soivat päässäni koko ajan. Romani-sana on vieras, eikä sana mustalainen herätä minussa muuta positiivisia mielikuvia.

Mutta kiitos kauniista musiikista, olette tehneet minusta onnellisemman ihmisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu