Perhe oikeudet

Olen vakaasti sitä mieltä että lapsen oikeus on ehdottomasti bioperheeseen ja perheellä on oltava oikeus isyyteen ja äitiyteen oikeasti bioympäristössä sekä kotirauhassa. Tämä tulisi lailla turvata oikeasti! Tähän turvaan tulisi sisällyttää perusturva sekä työelämän sovittaminen että suoja yhteiskunta järjestelmän "hallinollisia" toimia kohtaan. Perusyksikkö (perhe) turvaan ensiksi. Silloin lapset ja perheet sekä yhteiskunta voisivat hyvin. Yleisesti instituuotiot, niin valtio kuin kuntakaan eivät voi elää pelkällä taloudella sekä verostusoikeudella sekä lisäksi hallintooikeudella suhteessa kansalaisiin. Nykyään on toimintamalli selkeä. Ihmiset on niin alisteisia tälle markkintalous sekä raha ja finanssikonsultoinille että perhe, lapset sekä ihmiset itse hajoaa ennenaikojaan . Käsite siitä että asit voi korjata tieteellä ja rahalla on täysin absurdi koska järjestelmä toimii elättäjäänsä vastaan eli kansaa ja perheitä. Eduskuntaan ja yhteiskuntaan tulisi saada oikeaa vastuuta ja käsitystä mistä ihmisten sekä kansakunnan että perheiden /lasten ja vanhempien toimintakyky ja vastuu muodostuu.
2110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomessa on ollut kautta aikain käytössä paitsi joka miehen oikeus, jota emme ymmärrä edes tarpeeksi arvostaa, niin myöskin naisrauha, yksityiselämä-, kunnia- ja kotirauha, sekä kirjesalaisuus. Eikös sossu ja perhetyöntekijät riko kansalaisen kotirauhaa, yksityiselämän suojaa ja kunniaa. Eikö nämä olekaan enää laissa säädettyjä oikeuksiamme. Kuka ja mikä koulutus ne on vesittänyt.

Äänestä
  • " kuka ja mikä koulutus on ne vesittänyt. VASTAAN SINULLE: KOULUTTAMATTOMUUS

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perhe velvollisuudet kirjoitti:

Olen vakaasti sitä mieltä että lapsen oikeus on ehdottomasti bioperheeseen ja perheellä on oltava oikeus isyyteen ja äitiyteen oikeasti bioympäristössä sekä kotirauhassa. Tämä tulisi lailla turvata oikeasti! Tähän turvaan tulisi sisällyttää perusturva sekä työelämän sovittaminen että suoja yhteiskunta järjestelmän "hallinollisia" toimia kohtaan. Perusyksikkö (perhe) turvaan ensiksi. Silloin lapset ja perheet sekä yhteiskunta voisivat hyvin. Yleisesti instituuotiot, niin valtio kuin kuntakaan eivät voi elää pelkällä taloudella sekä verostusoikeudella sekä lisäksi hallintooikeudella suhteessa kansalaisiin. Nykyään on toimintamalli selkeä. Ihmiset on niin alisteisia tälle markkintalous sekä raha ja finanssikonsultoinille että perhe, lapset sekä ihmiset itse hajoaa ennenaikojaan . Käsite siitä että asit voi korjata tieteellä ja rahalla on täysin absurdi koska järjestelmä toimii elättäjäänsä vastaan eli kansaa ja perheitä. Eduskuntaan ja yhteiskuntaan tulisi saada oikeaa vastuuta ja käsitystä mistä ihmisten sekä kansakunnan että perheiden /lasten ja vanhempien toimintakyky ja vastuu muodostuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu