pentu pissii

eli meillä hieman yli 9vkonen pentu, pissannu ja kakannu kun tuli uuteen kotiin melkeinpä ainoastaan vaan lehdille joita kahdessa paikassa (pentu ollut meillä 2vkoa). nyt alkanut olkkarin matolle pissimään jonne ei aikasemmin lainkaan eli melkein koko ajan tekee siihen. heti kun ollaan huomattu ollaan nostettu itseteosta paperin päälle mut ei pissaa siihen enää. ei kuitenkaan olla tietenkään kielletty. onko tämä paperille äkkiä nostaminen huono tapa? ollaan pesty pissat pois matosta jotta hajut ei jäisi. entä sitten miten teidän pennut purivat kuinka riehakkaasti pentuaikana? meillä kovasti kyllä yrittää, kielletään ja annetaan lelu suuhun, tai kuonosta kiinni jne jne..kaikkia ollaan kokeiltu. missä vaiheessa pureminen jäi pois? pennusta astihan sitä kannattaa kitkeä pois. onko esim. vessaan oven taakse jättäminen huono keino "rangaista" koiraa riehakkaasta puremisesta? joku tätä ehdottanut..mietityttää vaan.. vinkkejä!:)
111199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

On täysin turha ja sisäsiisteyskasvatusta vaikeuttava tekijä opettaa koira ensin pissaamaan paperille. Tavoitehan on saada koira tekemään tarpeensa ulos. Miksi olla epäjohdonmukainen ja opettaa koiralle toiminto ja sitten ryhtyä opettamaan tätä pois? Kannattaa heti alusta alkaen viedä koiraa mahdollisimman usein pihalle ja palkita ylitsevuotavasti kun se sinne tarpeensa tekee. Sisälle ruiskiminen kannattaa jättää noteeraamatta, tapahtuipa se paperille, lattialle, matolle tai mihin tahansa. "nyt alkanut olkkarin matolle pissimään jonne ei aikasemmin lainkaan eli melkein koko ajan tekee siihen." Pentu pissaa mieluusti alustoille, joissa jalat ei lipsu. Esim. matoille. Pentu pissaa myös mieluusti sinne missä jo valmiiksi haisee pissa. Eli sille samalle matolle johon se on kerran ruiskaissut. Siispä matot kannattaa ottaa pois lattioilta jo ihan itsensäkin takia niin välttyy loputtomalta pesu-urakalta. "heti kun ollaan huomattu ollaan nostettu itseteosta paperin päälle mut ei pissaa siihen enää. ei kuitenkaan olla tietenkään kielletty. onko tämä paperille äkkiä nostaminen huono tapa?" Ainakin se on täysin hyödytön tapa sisäsiisteyskasvatuksen kannalta. "ollaan pesty pissat pois matosta jotta hajut ei jäisi." Se, että ihmisnenään ei matossa enää pissa tuoksu, ei tarkoita etteikö koiran noin miljoona kertaa tarkempi hajuaisti siitä mitään aistisi. Älä siis erehdy luottamaan omaan nenääsi. "entä sitten miten teidän pennut purivat kuinka riehakkaasti pentuaikana? meillä kovasti kyllä yrittää, kielletään ja annetaan lelu suuhun, tai kuonosta kiinni jne jne..kaikkia ollaan kokeiltu. missä vaiheessa pureminen jäi pois?" Tottahan toki ne jossain vaiheessa aika villisti ovat kiinni varpaissa ja housunlahkeissa. Ei kannata "kokeilla kaikkea" vaan valita käyttöön jokin hyvältä tuntuva menetelmä ja soveltaa sitä johdonmukaisesti aina kun koira puree. Kun pentu ymmärtää, että puremisella on aina joka kerta sama ei-miellyttävä seuraus, se fiksuna otuksena jättää puremisen pois. "pennusta astihan sitä kannattaa kitkeä pois. onko esim. vessaan oven taakse jättäminen huono keino "rangaista" koiraa riehakkaasta puremisesta?" Sehän on oikein tehokas ja hellä keino vähentää puremista. Huomiotta jääminen / laumasta erottaminen on herkälle pennulle oikein hyvä tapa "rangaista". Omalla pennullani riehakas pureminen loppui tällä menetelmällä aika nopeaan. Huomio loppui aina sillä sekunnilla kun naskalihampaat iskivät minuun kiinni. En teljennyt koiraa mihinkään vaan yksinkertaisesti lähdin pois sen luota, en antanut minkäänlaista huomiota hetkeen.

Äänestä
  • siitä että koira pitää viedä koko ajan ulos, nukkumisen, leikin, syömisen jne jälkeen ja koko ajan olemmekin pentua vieneet tottakai ulos ja sinne tekee joka kerta pissit ja kakat hienosti. ja erittäin ylitsevuotavasti olemme aina palkinneet pikkuista, joka kerta. muilta koiraihmisiltä kuultuani ja koirakirjoista vaan luettuani on aina mainittu että paperille pissimisestäkin pitää kehua paljon pentua..? :O eli kehut niin kun tulee paperille kuin ulkoskin. meillä vaan kun pitää matot olla koska parketti pennulle aivan liian liukas, joka on vaan haitta koska luusto kehittyy ja pentu voi todella helposti loukata itsensa lattialla. säästyypä ainakin jalat turhilta mahdollisilta vaurioilta. sekin vaan että ei(kai) hyvältä tuntuvaa keinoa voi ottaa käyttöön (puremisessa) jos ei kaikkia ole kokeillut? eli mikä tehoaa juuri parhaiten juuri meidän koiralle. eikös sillä tavalla löydy se oikea hyvä keino siihen?

    Äänestä

  • tietoisia kirjoitti:

    siitä että koira pitää viedä koko ajan ulos, nukkumisen, leikin, syömisen jne jälkeen ja koko ajan olemmekin pentua vieneet tottakai ulos ja sinne tekee joka kerta pissit ja kakat hienosti. ja erittäin ylitsevuotavasti olemme aina palkinneet pikkuista, joka kerta. muilta koiraihmisiltä kuultuani ja koirakirjoista vaan luettuani on aina mainittu että paperille pissimisestäkin pitää kehua paljon pentua..? :O eli kehut niin kun tulee paperille kuin ulkoskin. meillä vaan kun pitää matot olla koska parketti pennulle aivan liian liukas, joka on vaan haitta koska luusto kehittyy ja pentu voi todella helposti loukata itsensa lattialla. säästyypä ainakin jalat turhilta mahdollisilta vaurioilta. sekin vaan että ei(kai) hyvältä tuntuvaa keinoa voi ottaa käyttöön (puremisessa) jos ei kaikkia ole kokeillut? eli mikä tehoaa juuri parhaiten juuri meidän koiralle. eikös sillä tavalla löydy se oikea hyvä keino siihen?

    "siitä että koira pitää viedä koko ajan ulos, nukkumisen, leikin, syömisen jne jälkeen ja koko ajan olemmekin pentua vieneet tottakai ulos ja sinne tekee joka kerta pissit ja kakat hienosti. ja erittäin ylitsevuotavasti olemme aina palkinneet pikkuista, joka kerta." Se on hyvä. Toivottavasti käyttämänne vahviste on myös tehokas. "muilta koiraihmisiltä kuultuani ja koirakirjoista vaan luettuani on aina mainittu että paperille pissimisestäkin pitää kehua paljon pentua..?" Juup, se on kovin valitettavaa, että tälläinen käsitys on valloillaan ja jopa koirankasvatusopukset siihen kannustavat. Monesta sisäsiisteysongelmasta voimme syyttää tuota kirjallisuuden meille tuputtamaa älytöntä kaavaa.. Jotta koira voisi oppia tekemään tarpeensa paperille, siitä pitäisi seurata palkkio. Toisaalta on taas aivan älytöntä antaa palkkio siitä, että koira pissaa sisälle kun lopullinen tavoite on saada sisäsiisti koira. Tämän perinteisen kaavan mukaan siis ensin vahvistetaan sisälle pissaamista ja sitten kitketään sisälle pissaaminen pois vahvistamalla ulos pissaamista voimakkaammin. Aivan älytöntä ja epäjohdonmukaista koiran näkökulmasta. Miksei suoraan vahvista vain ja ainoastaan sitä kun koira tekee tarpeet ulos? Miksei ottaisi jokaista askelta kohti maaliviivaa? "eli kehut niin kun tulee paperille kuin ulkoskin." Näin voi toki halutessaan tehokkaasti hidastaa oppimisprosessia. Tarkoitushan on, että tarpeiden teosta ulos tehdään koiralle mahdollisimman kannattavaa. Tämä hoidetaan antamalla vahviste (ts. palkkio, namia suuhun, jollekin voi riittää jopa pelkkä kehu) kun koira tekee ulos. Jos kuitenkin myös sisälle pissailulla on mieluisat tai jopa identtiset seuraukset, niin ei koira koe tarpeiden tekoa ulos mitenkään kannattavaksi. Tällöin koiralle viestitty sanoma on "Voit pissailla minne haluat". Mutta jokainen toimikoot ihan niin kuin parhaakseen näkee. "sekin vaan että ei(kai) hyvältä tuntuvaa keinoa voi ottaa käyttöön (puremisessa) jos ei kaikkia ole kokeillut? eli mikä tehoaa juuri parhaiten juuri meidän koiralle. eikös sillä tavalla löydy se oikea hyvä keino siihen?" Joo, mutta et voi odottaa pennun lopettavan puremista jos vain kokeilet kaikkea. Pentu ei omaksu mitään selkeää syy-seuraus suhdetta kun puremisesta seuraavat tapahtumat ovat vaihtelevia. Kun puremisesta seuraa välittömästi aina koiran kannalta sama epämieluisa asia, tapahtuu klassinen ehdollistuminen. Koira yhdistää puremisen ja ikävän seurauksen toisiinsa. Koira pyrkii maksimoimaan kaikki mieluisat asiat ja minimoimaan kaikki epämieluisat elämässään. Siispä se ennakoi ja jättää puremisen pois. Niin simppeli otus se vain on. Usein myös koiransa luonteen tunteva omistaja pystyy päättelemään mikä metodi on tehokas omalla koiralla ilman, että kaikkea tarvitsee edes kokeilemaan ryhtyä. Pienestä pennusta nyt toki voi olla vielä vaikea sanoa.

    Äänestä

  • Siis turha välivaihe? Kyllä meidän kaikki piskit on opetettu paperille sisälle pissaamaan ja ulos oppivat myös heti tekemään tarpeensa. Kerrostalossa kun asuttu niin eipä sitä heti ulos juosta. Kehuttu myöskin sekä sisällä että ulkona eikä tuntunut turhalta välivaiheelta lainkaan.. Siinä toinen mielipide.

    Äänestä

  • ..Peke.. kirjoitti:

    Siis turha välivaihe? Kyllä meidän kaikki piskit on opetettu paperille sisälle pissaamaan ja ulos oppivat myös heti tekemään tarpeensa. Kerrostalossa kun asuttu niin eipä sitä heti ulos juosta. Kehuttu myöskin sekä sisällä että ulkona eikä tuntunut turhalta välivaiheelta lainkaan.. Siinä toinen mielipide.

    "Siis turha välivaihe? Kyllä meidän kaikki piskit on opetettu paperille sisälle pissaamaan ja ulos oppivat myös heti tekemään tarpeensa" Kyllä, siis paperille opettaminen on turhaa ellei joskus jopa haitallista sisäsiisteyden opettamisen kannalta. Kyllä koira oppii sitäkin kautta, en minä sitä ole kiistänyt, ja varmaan 80% Suomen koirista on aluksi opetettukin paperille, mutta opetuksen kannalta tämä vaihe on TURHA. "Kehuttu myöskin sekä sisällä että ulkona eikä tuntunut turhalta välivaiheelta lainkaan.. Siinä toinen mielipide." Mielipide itsessään on meille kanssakeskustelijoille täysin merkityksetön. Sitten kun pystyt antamaan jotain perusteita sille, miksi meidänkin kannattaisi ajatella samoin, on mielipiteelläsi merkitys. Eli jos sinulla on jotain perusteluita, niin kuulen mielelläni ja otan opikseni. Miten paperille opettaminen edesauttaa sisäsiisteyden oppimista? Miten siis sisälle pissailun vahvistaminen opettaa koiraa sisäsiistiksi? Tai yleisemmin: Mikä järki on opettaa koiralle sellainen käytös, jota sen ei haluta loppujen lopuksi tuottavan ollenkaan?

    Äänestä

  • -jke- kirjoitti:

    "siitä että koira pitää viedä koko ajan ulos, nukkumisen, leikin, syömisen jne jälkeen ja koko ajan olemmekin pentua vieneet tottakai ulos ja sinne tekee joka kerta pissit ja kakat hienosti. ja erittäin ylitsevuotavasti olemme aina palkinneet pikkuista, joka kerta." Se on hyvä. Toivottavasti käyttämänne vahviste on myös tehokas. "muilta koiraihmisiltä kuultuani ja koirakirjoista vaan luettuani on aina mainittu että paperille pissimisestäkin pitää kehua paljon pentua..?" Juup, se on kovin valitettavaa, että tälläinen käsitys on valloillaan ja jopa koirankasvatusopukset siihen kannustavat. Monesta sisäsiisteysongelmasta voimme syyttää tuota kirjallisuuden meille tuputtamaa älytöntä kaavaa.. Jotta koira voisi oppia tekemään tarpeensa paperille, siitä pitäisi seurata palkkio. Toisaalta on taas aivan älytöntä antaa palkkio siitä, että koira pissaa sisälle kun lopullinen tavoite on saada sisäsiisti koira. Tämän perinteisen kaavan mukaan siis ensin vahvistetaan sisälle pissaamista ja sitten kitketään sisälle pissaaminen pois vahvistamalla ulos pissaamista voimakkaammin. Aivan älytöntä ja epäjohdonmukaista koiran näkökulmasta. Miksei suoraan vahvista vain ja ainoastaan sitä kun koira tekee tarpeet ulos? Miksei ottaisi jokaista askelta kohti maaliviivaa? "eli kehut niin kun tulee paperille kuin ulkoskin." Näin voi toki halutessaan tehokkaasti hidastaa oppimisprosessia. Tarkoitushan on, että tarpeiden teosta ulos tehdään koiralle mahdollisimman kannattavaa. Tämä hoidetaan antamalla vahviste (ts. palkkio, namia suuhun, jollekin voi riittää jopa pelkkä kehu) kun koira tekee ulos. Jos kuitenkin myös sisälle pissailulla on mieluisat tai jopa identtiset seuraukset, niin ei koira koe tarpeiden tekoa ulos mitenkään kannattavaksi. Tällöin koiralle viestitty sanoma on "Voit pissailla minne haluat". Mutta jokainen toimikoot ihan niin kuin parhaakseen näkee. "sekin vaan että ei(kai) hyvältä tuntuvaa keinoa voi ottaa käyttöön (puremisessa) jos ei kaikkia ole kokeillut? eli mikä tehoaa juuri parhaiten juuri meidän koiralle. eikös sillä tavalla löydy se oikea hyvä keino siihen?" Joo, mutta et voi odottaa pennun lopettavan puremista jos vain kokeilet kaikkea. Pentu ei omaksu mitään selkeää syy-seuraus suhdetta kun puremisesta seuraavat tapahtumat ovat vaihtelevia. Kun puremisesta seuraa välittömästi aina koiran kannalta sama epämieluisa asia, tapahtuu klassinen ehdollistuminen. Koira yhdistää puremisen ja ikävän seurauksen toisiinsa. Koira pyrkii maksimoimaan kaikki mieluisat asiat ja minimoimaan kaikki epämieluisat elämässään. Siispä se ennakoi ja jättää puremisen pois. Niin simppeli otus se vain on. Usein myös koiransa luonteen tunteva omistaja pystyy päättelemään mikä metodi on tehokas omalla koiralla ilman, että kaikkea tarvitsee edes kokeilemaan ryhtyä. Pienestä pennusta nyt toki voi olla vielä vaikea sanoa.

    Olen samaa mieltä -jke-:n kanssa, mielestäni on pennun kannalta monimutkaista opettaa sisällä jokin tietty pissapaikka. Miksi sitten koira oppii sisäsiistiksi, _vaikka_ sitä kehuttaisiin sisälle pissimisestä? Käsittääkseni siitä syystä, että sisäsiisteys ei ole niinkään opittu temppu, vaan koiran sisäsyntyinen tarve pitää pesä puhtaana. Jos koiralla on mahdollisuus käydä ulkona usein, sen vaisto pesän ja ulkotilan erosta kehittyy vähitellen joka tapauksessa. Tietysti niissä rajoissa, milloin sen elimistö alkaa kestää pidättelyä. Paha juttu, että ette voi ottaa mattoja kokonaan pois. Teillä on kuukausien matonpesu-urakka tod. näk. edessä. Voitteko vaihtaa tilalle jotkut joutavat rievut, jotka saakin suttaantua harjoitteluaikana? Sitten kun sisäsiisteys alkaa häämöttää, voitte kokeilla niitä oikeita mattoja takaisin. Kun oikein ajattelee, niin sama kai se on oppimisen kannalta, pissiikö koira lattialle, sanomalehdelle vai matolle. Pissalta paikat haisee kuitenkin, siis koiran nenään. Silti siitä tulee sisäsiisti aikanaan. Puremiseen auttoi meillä koiramainen keino, ärähdys. Noin pieni pentuhan ei välttämättä tajua vielä kieltosanaa kunnolla. Ärähdyksen merkityksen pentu kyllä tajuaa luonnostaan. Heti kun hampaat ottaa käteen, ärähdys kohti pennun naamaa ja se irrottaa hämmästyneenä. Sitten voi kehua rauhallisesti ja iloisesti. Se kokeilee monta kertaa uudestaan, mutta aina sama ikävä ärähdys. Meillä loppui pureminen tosi nopeasti, kun meillä otettiin tämä käyttöön. Pentu taisi olla n. 10 vkoa. Ei ole purrut myöhemminkään. Toinen hyvä on suihkepullo ärähdys, auttoi meillä ulkona tapahtuvaan vaatteiden repimiseen.

    Äänestä

  • -jke- kirjoitti:

    "Siis turha välivaihe? Kyllä meidän kaikki piskit on opetettu paperille sisälle pissaamaan ja ulos oppivat myös heti tekemään tarpeensa" Kyllä, siis paperille opettaminen on turhaa ellei joskus jopa haitallista sisäsiisteyden opettamisen kannalta. Kyllä koira oppii sitäkin kautta, en minä sitä ole kiistänyt, ja varmaan 80% Suomen koirista on aluksi opetettukin paperille, mutta opetuksen kannalta tämä vaihe on TURHA. "Kehuttu myöskin sekä sisällä että ulkona eikä tuntunut turhalta välivaiheelta lainkaan.. Siinä toinen mielipide." Mielipide itsessään on meille kanssakeskustelijoille täysin merkityksetön. Sitten kun pystyt antamaan jotain perusteita sille, miksi meidänkin kannattaisi ajatella samoin, on mielipiteelläsi merkitys. Eli jos sinulla on jotain perusteluita, niin kuulen mielelläni ja otan opikseni. Miten paperille opettaminen edesauttaa sisäsiisteyden oppimista? Miten siis sisälle pissailun vahvistaminen opettaa koiraa sisäsiistiksi? Tai yleisemmin: Mikä järki on opettaa koiralle sellainen käytös, jota sen ei haluta loppujen lopuksi tuottavan ollenkaan?

    Olipa kerrankin selkeät, asialliset ja hyvät ohjeet pennun siisteyskasvatukseen. Kiitos jke

    Äänestä

  • -jke- kirjoitti:

    "siitä että koira pitää viedä koko ajan ulos, nukkumisen, leikin, syömisen jne jälkeen ja koko ajan olemmekin pentua vieneet tottakai ulos ja sinne tekee joka kerta pissit ja kakat hienosti. ja erittäin ylitsevuotavasti olemme aina palkinneet pikkuista, joka kerta." Se on hyvä. Toivottavasti käyttämänne vahviste on myös tehokas. "muilta koiraihmisiltä kuultuani ja koirakirjoista vaan luettuani on aina mainittu että paperille pissimisestäkin pitää kehua paljon pentua..?" Juup, se on kovin valitettavaa, että tälläinen käsitys on valloillaan ja jopa koirankasvatusopukset siihen kannustavat. Monesta sisäsiisteysongelmasta voimme syyttää tuota kirjallisuuden meille tuputtamaa älytöntä kaavaa.. Jotta koira voisi oppia tekemään tarpeensa paperille, siitä pitäisi seurata palkkio. Toisaalta on taas aivan älytöntä antaa palkkio siitä, että koira pissaa sisälle kun lopullinen tavoite on saada sisäsiisti koira. Tämän perinteisen kaavan mukaan siis ensin vahvistetaan sisälle pissaamista ja sitten kitketään sisälle pissaaminen pois vahvistamalla ulos pissaamista voimakkaammin. Aivan älytöntä ja epäjohdonmukaista koiran näkökulmasta. Miksei suoraan vahvista vain ja ainoastaan sitä kun koira tekee tarpeet ulos? Miksei ottaisi jokaista askelta kohti maaliviivaa? "eli kehut niin kun tulee paperille kuin ulkoskin." Näin voi toki halutessaan tehokkaasti hidastaa oppimisprosessia. Tarkoitushan on, että tarpeiden teosta ulos tehdään koiralle mahdollisimman kannattavaa. Tämä hoidetaan antamalla vahviste (ts. palkkio, namia suuhun, jollekin voi riittää jopa pelkkä kehu) kun koira tekee ulos. Jos kuitenkin myös sisälle pissailulla on mieluisat tai jopa identtiset seuraukset, niin ei koira koe tarpeiden tekoa ulos mitenkään kannattavaksi. Tällöin koiralle viestitty sanoma on "Voit pissailla minne haluat". Mutta jokainen toimikoot ihan niin kuin parhaakseen näkee. "sekin vaan että ei(kai) hyvältä tuntuvaa keinoa voi ottaa käyttöön (puremisessa) jos ei kaikkia ole kokeillut? eli mikä tehoaa juuri parhaiten juuri meidän koiralle. eikös sillä tavalla löydy se oikea hyvä keino siihen?" Joo, mutta et voi odottaa pennun lopettavan puremista jos vain kokeilet kaikkea. Pentu ei omaksu mitään selkeää syy-seuraus suhdetta kun puremisesta seuraavat tapahtumat ovat vaihtelevia. Kun puremisesta seuraa välittömästi aina koiran kannalta sama epämieluisa asia, tapahtuu klassinen ehdollistuminen. Koira yhdistää puremisen ja ikävän seurauksen toisiinsa. Koira pyrkii maksimoimaan kaikki mieluisat asiat ja minimoimaan kaikki epämieluisat elämässään. Siispä se ennakoi ja jättää puremisen pois. Niin simppeli otus se vain on. Usein myös koiransa luonteen tunteva omistaja pystyy päättelemään mikä metodi on tehokas omalla koiralla ilman, että kaikkea tarvitsee edes kokeilemaan ryhtyä. Pienestä pennusta nyt toki voi olla vielä vaikea sanoa.

    Kaikki terveet pennut oppii sisäsiistiksi,käytti niille sanomalehtiä tai ei.Jos käyttää sanomalehtiä,niin ei tarvi mattoja ottaa pois.Pentu oppii paperille tosi äkkiä,ellei muuten niin heitä vanha pyyhe tai kosteantilan matonpätkä paperille,niin hyvin toimii ja hyvin suoritetusta hommasta palkkio ja kehuja.Jos vielä otat käyttöön kehotus sanan,itse käytän sanaa pissalle,kun se oppii sanan merkityksen,niin se tekee justiinsa sinne mihkä haluat.Mulla on ollut koiria noin 60 vuoden ajan ja olen opettanut myös ongelma koiria.Ja kokemuksesta voin sanoa ettei sanomalehdet yhtään hidasta oppimista,kyllä se on itsestä kiinni.Mutta koiran pentuhan on kuin lapsi,toiset oppii nopeasti ja toiset hitaammin.Kun vain itse olet kärsivällinen etkä toru pentua ettei ala tekemään pelkopissoja,silloin sulla on ongelma.

    Ihmettelen vaan tätä iänikuista vie AINA pentu ulos kun sillä on hätä....Eli koiranomistajat eivät voi käydä töissä ei kaupassa...missään muuta kun ensimmäisen vuoden kulkea nenä kiinni koirassa...Ei se ihan niin mene. Tai sitten tässä maailmassa on toooosi paljon työttömiä koiranomistajia!! kyllä sillä pennulla on alkuun oltava myös tietty paikka kotona mihin on ihan ookoo pissata kun sitä omistajaa ei näy...Vai oletko ITSE 24/7 viemässä pentua ulos?Ainiin...ja sithän ei voisi kyl nukkuakkaan...Hmmmm...Pentuhan voi pissittää myös öisin!!!

    Äänestä

  • Toope 2 kirjoitti:

    Kaikki terveet pennut oppii sisäsiistiksi,käytti niille sanomalehtiä tai ei.Jos käyttää sanomalehtiä,niin ei tarvi mattoja ottaa pois.Pentu oppii paperille tosi äkkiä,ellei muuten niin heitä vanha pyyhe tai kosteantilan matonpätkä paperille,niin hyvin toimii ja hyvin suoritetusta hommasta palkkio ja kehuja.Jos vielä otat käyttöön kehotus sanan,itse käytän sanaa pissalle,kun se oppii sanan merkityksen,niin se tekee justiinsa sinne mihkä haluat.Mulla on ollut koiria noin 60 vuoden ajan ja olen opettanut myös ongelma koiria.Ja kokemuksesta voin sanoa ettei sanomalehdet yhtään hidasta oppimista,kyllä se on itsestä kiinni.Mutta koiran pentuhan on kuin lapsi,toiset oppii nopeasti ja toiset hitaammin.Kun vain itse olet kärsivällinen etkä toru pentua ettei ala tekemään pelkopissoja,silloin sulla on ongelma.

    meillä on kohta 10kk täyttävä ranskis poika. Tekee kyllä ulos asiat mut joskus on kakat sekä pissat tietyssä paikassa. nyt on alkanu merkkailee meijän sohvaa!!!miten saisin kitkettyä tämän tavan pois..?ja eikö ton ikäisen koiran pitäisi jo osata pidättää?

    Äänestä

>eli meillä hieman yli 9vkonen pentu, pissannu ja >kakannu kun tuli uuteen kotiin melkeinpä >ainoastaan vaan lehdille joita kahdessa paikassa >(pentu ollut meillä 2vkoa). nyt alkanut olkkarin >matolle pissimään jonne ei aikasemmin lainkaan eli >melkein koko ajan tekee siihen. Miksi et ottaisi niitä mattoja suosiolla pois lattialta? Pidätyskyky tulee vasta kuukausien päästä, joten matto tullaan pissimään vielä monet kerrat. >ollaan pesty pissat pois matosta jotta hajut ei >jäisi. Kyllä se koira sen haistaa. >entä sitten miten teidän pennut purivat kuinka >riehakkaasti pentuaikana? meillä kovasti kyllä >yrittää, kielletään ja annetaan lelu suuhun, tai >kuonosta kiinni jne jne.. Kirjakauppaan -> Tuire Kaimion kirja: Pennun kouluts (tai joku sen niminen) Pentu puree, se puree vielä kuukausia. Sitä kutittaa ikineen, maitohampaat kasvavat ja jossain välissä alkavat vaihtumaan. Koiralla on luonnollinen puremisen tarve, mutta ihmisen ei tarvitse sietää sitä, että koira käyttää ihmistä puruleluna. Eli lelu suuhun. Kuonosta kiinniottaminen ei mitään auta, lelu suuhun ja jos ei lopeta, niin jätä pentu yksin. Pentu saa koitella voimiaan ja sen pitää ymmärtää mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Koiralle suu on ihmisen käden vastine, eli sillä se koira ottaa kaikesta kiinni. Mutta kärsivällisyys on kaiken hyve. Tuota puremista kestää vielä pitkään aina siihen saakka kuin kaikki hampaat ovat vaihtuneet. 9-viikkoisen pennun telkeäminen rangaistuksena vessaan on julmaa ja saat vain luonnevikaisen koiran tuolla menoa. Lähde itse pois, jos tilanne ei lopu. Mene itse sinne vessaan ja sulje ovi perässäsi. Istu hetki (pari minuuttia) ja katso, onko tilanne rauhoittunut. Kyllä se pentu oppii pian, ettei sen käytöstä hyväksytä. Nyt lukemaan niitä koirakirjoja ja heti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

matolle nyt kirjoitti:

eli meillä hieman yli 9vkonen pentu, pissannu ja kakannu kun tuli uuteen kotiin melkeinpä ainoastaan vaan lehdille joita kahdessa paikassa (pentu ollut meillä 2vkoa). nyt alkanut olkkarin matolle pissimään jonne ei aikasemmin lainkaan eli melkein koko ajan tekee siihen. heti kun ollaan huomattu ollaan nostettu itseteosta paperin päälle mut ei pissaa siihen enää. ei kuitenkaan olla tietenkään kielletty. onko tämä paperille äkkiä nostaminen huono tapa? ollaan pesty pissat pois matosta jotta hajut ei jäisi. entä sitten miten teidän pennut purivat kuinka riehakkaasti pentuaikana? meillä kovasti kyllä yrittää, kielletään ja annetaan lelu suuhun, tai kuonosta kiinni jne jne..kaikkia ollaan kokeiltu. missä vaiheessa pureminen jäi pois? pennusta astihan sitä kannattaa kitkeä pois. onko esim. vessaan oven taakse jättäminen huono keino "rangaista" koiraa riehakkaasta puremisesta? joku tätä ehdottanut..mietityttää vaan.. vinkkejä!:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu