Tiedän, että on varmaan aika turha laittaa tänne mitään, koska minut varmaankin vaan leimataan siaksi.
Olen ollut tyttöystäväni kanssa yhdessä kaksi ja puoli vuotta. Viimeaikoina parisuhde on todella paljon rakoillut, seksielämämme on kuihtunut kuiviin. Vuoden ajan on ollut jo aika hiljaista asian tienoilla ja sitten loppui kokonaan kun tyttöystävälläni oli no..sanottaisko naisellisia ongelmia ja silloin ei pystynyt mitään tekemään. Sen jälkeen olen kokenut tyttöystäväni vartalon epäkiihottavaksi ja en ole halunnut edes ajatella seksiä hänen kanssaan.
Olen hyvin seksuaalinen ihminen, minulla on kovat tarpeet. Olen ajautunut netissä seuranhaku sivuille seksiseura mielessä, mutta en ole kuitenkaan tehnyt mitään. Juuri nyt tällä hetkellä kaikki vastaantulevat naiset tuntuvat olevan jumalattoman seksikkäitä ja jos joku muu ruumiinosani päättäisi tekemisistäni niin varmaan naisin kaikkia vastaan tulevia.
MUTTA. Välitän tyttöystävästäni järjettömän paljon, hän rakastaa minua koko sielullaan. Hän on tärkein ihminen elämässäni. Olemme keskustelleet jonkin verran asiasta, itse otin eron puheeksi, mutta selvittiin keskustelulla ja päätettiin että koitetaan lähentyä enemmän, takaisin siihen mitä se oli alussakin. Nyt arki on ollut suhteellisen mukavaa, on halailua ja läheisyyttä. Mutta ei seksiä vieläkään, johtuen eniten minusta.
Keskustelumme jälkeen olen päättänyt etten enään ajattele seksiä muiden kanssa, enkä kävisi noilla sivuillakaan mutta.. arvata saattanee.
En nyt tiedä itsekään, että mitä tällä tekstillä ajoin takaa. Jonkinlainen apu ja neuvo olisi tarpeen vaikka se onkin varmaan yksinkertaisesti sanottu - pidä ne housut jalassa:D
Parisuhde ja haluni
aamuisin
41081
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
olet ihan järjevä ihminen joka osaa eritellä tuntemuksiaan. Mä sanoisin, että älä nyt ihan vielä etsi seksiseuraa miltään palstalta. Yrittäkää vielä lähestyä toisianne. Osaatko sanoa, missä vaiheessa et halua tyttöystäväsi läheisyyttä, kun kuitenkin halailette? Vai onko se ystävien halailua? Entä jos hän tekisi aloitteen, luuletko että innostuisit siitä? Mitä pitäisi tapahtua että tuntisit intohimoa tyttöystävää kohtaan? Ei tarvitse kirjoittaa tänne mutta tämä voisi olla asia jota voisit enemmänkin pohtia. Tuota noin, minulla oli aikoinaan vähän samantapainen tilanne, mutta suhteessa oli toki paljon muitakin ongelmia kuin seksi. Ja jossain vaiheessa meillä oli seksiä uudelleen, minäkin halusin sitä, mutta tunsin itseni jälkeenpäin jotenkin tyhjäksi. Vähän kuin olisin syönyt karkkeja paperi päällä. Ei alkanut sujumaan uudelleen. Olen kuullut että jotkut heteroparit ovat saaneet apua tantraseksikurssilta, mutta minulla ei ole aavistustakaan voiko sinne mennä lesboparina. Tietääkö joku? No, ainakin tantraseksioppaita lainataan ja myydään varmasti myös lesboille. Voi olla että joutuu soveltamaan koska harjoitukset on ehkä tehty heteroille (?), mutta ideoita voisi löytyä.
ap ei kiihoitu tyttiksestään seksuaalisesti,näin mä käsitin. Mulla sama proplem.Kun rakastan rakastan häntä älyttömästi,muttei hän kuitenkaan viehätä mua sängyssä:( Siihen on syy(jota en kerro täällä),enkä pääse siitä jutusta millään ylitse.Tyttiksen ulkonäössä ei sinänsä ole mitään vikaa,mutta...Enkä tiiä mitä pitäisi tehdä,erota kai?Tyttikseni kuitenkin haluaisi harrastaa seksiä kovasti,ja sitä sen pitäisi saadakkin.
..en vaan ole varma osaanko vastata niihin. Kyllä se on kuitenkin enemmän kuin ystävien halailua.. Ja en tiedä säväyttääkö tuo aloitteen tekeminenkään, joskus kun tyttöni koittaa kosketella minua enemmälti, saatan väistyä tilanteesta jotenkin automaattisesti. Olenko sitten vain alitajuisesti tottunut siihen, ettei meidän välillä ole seksiä? Huomasin tuon saman, ennen kuin seksielämä kokonaan lopahti, että itsestäni tuntui kamalan tyhjältä jälkeenpäin kun toinen sen sijaan täysin tyydytettynä vieressä. Pitäisi varmaan olla jotain lesbojen erillisiä tantraseksikursseja, tuskin sinne heteroiden keskelle viitsii tuppautua.
Sinä et tavallaan niinkö kiihotu tai nauti tunnelmasta ts. kemiasta, kiihotut ja nautit vain visuaalisesti asiasta..?