ajattelin lähestyä teitä ja tehdä itselleni tiedoksi asian oikeuden mukaisuuden.Meille on sijoitettuna 4 lainalasta ja kaikki koululaisia elikäs kotonamme ei koulupäivinä ole ketään muita kuin mieheni ja minä.No,asian ydin,me olimme ajatelleet yhtä,kahta lainalasta vielä joukkoomme ja ilmoitin asiasta sossullemme.Hän totesi heti ettei onnistu,biovanhemmat kun nykyisin haluavat lapsensa ainoiksi lapsiksi.Kysyisinkin;että onko näin?Meille nämä aiemmin sijoitetut ovat tulleet juuri siksi,kun vanhemmat halusivat heidät perheeseen jossa jo oli sijoitettuja.Vastatkaa ihan aidosti,please!!!
Hei,biot..
lainamami
6296
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mitään? Jos olet vakuuta se myös minulle. Teille mahtuisi hyvin yksi leikki-ikäinen, mutta laki taitaa rajoittaa sijoitettavina lapsina pidettävien lasten lukumäärän maksimissaan neljään.
voisi antaa vaikka 20 lasta, huonoille ei ainoatakaan,
Kuka on "hyvä ja kuka on huono" Sanoppas se
tuohon kysymykseen? Jos aikuinen ei tiedä, millainen on hyvä kasvattaja, niin tuota tuota...
eivät heti suoralta kädeltä osaisi tuohon vastata. Mutta noin yleisesti ottaen on sanottava, että sijari-bio -suhde on kuin mikä muukin ihmissuhde, jonkun kanssa synkkaa yhteistyö paremmin ja jonkun huonommin. Itse viis veiseisin siitä, pidänkö sijarista ihmisenä, jos vain lapsi hänet hyväksyy ja näyttää siellä viihtyvän. Sen kyllä huomaan hyvin äkkiä, olisiko lapsi peloteltu puhumasta oloistaan tai ei.
niin eiköhän useimmiten vanhemmat halua, että lapselle on myös ikäistään seuraa sijaisperheessä. Näin luulisin. Toisaalta, jos jotkut vanhemmat ovat tuollaisen toiveen todella esittäneet, tulee mieleen, että voiko kyse olla neurologisen oireyhtymän lapsesta, jolla saattaa olla ongelmia nimenomaan toisten saman ikäisten seurassa. Ainakin omalla erityislapsellani oli niin pienempänä. Mutta nimenomaan hänen kohdallaan olisi erityisen tarkkaan punnittava, onko huostaanoton syitä todellisuudessa olemassakaan, koska nämä lapset joutuvat niin paljon aiheettomien lastensuojelutoimien kohteeksi. Mutta mitenkäs sitä toteaa sijaisvanhempana, koska hyvin voimattomia näiden asioiden edessä ovat lasten omatkin vanhemmat. Jos itse olisin sijaisvanhempi ja saisin tuollaisen "vanhempien toiveena ei perheessä muita lapsia" lapsen itselleni, niin hänelle olisi oltava valmis uhraamaan kahdenkeskistä aikaansa huomattavasti enemmän kuin tavanomaiselle lapselle. Kyllä se siinä läheisessä yhdessä olossa selviäisi, onko kyse neurologisen oireyhtymän lapsesta. Sijaisvanhemmalla olisi oltava siis kykyä tunnistaa tällaiset oireet, että ei vahingossakaan kuvittelisi niitä huonoista kotioloista johtuviksi traumoiksi, joita toisaalta esim. Asperger-oireisto voi läheisesti muistuttaa. Sen jälkeen tekisin kaikkeni, että saisin lapselle oikean diagnoosin ja sitä myötä oikeaa kuntoutusta. Psykiatreista pitäisi lapsen niin kaukana kuin suinkin on mahdollista.