Tervehdys Nissan-kuskit!
Jarruissa on jotain häikkää. Puoltavat oikealle. Huomasin vian noin 60 km/h nopeudesta liikennevaloihin jarruttaessa, sulalla tiellä. Puoltaminen ei ole suuren suuri, mutta pienen vastaohjauksen joutuu tekemään vasemmalle.
Yhtenä kauniina päivänä irrotin eturenkaat ja tarkastin jarrupalojen kunnon. Pintaa oli vielä reilusti. Kokeilin vielä lisäksi jarrujen toimintaa, ettei mikään vaan jumita. Molemmilla puolilla mäntä liikkui ulospäin jarrupoljinta painettaessa. Siinä vaiheessa kun puristin mäntää takaisin, huomasin vasemman puolen männän vaativan enemmän voimaa takaisin palauttamiseen. Jarrunesteet on vaihdatettu vähän aikaa sitten, luultavasti myös ilmasivat jarrut silloin. Mikähän voisi tuon puoltamisen aiheuttaa ja voiko sille tämmöinen peukalo-keskellä-kämmentä-mekaanikko tehdä mitään?
Jos tiedolla on merkitystä, niin auto on Sunny N13/GA16S ja vuosimallia 1990.
Jarruissa on jotain häikkää. Puoltavat oikealle. Huomasin vian noin 60 km/h nopeudesta liikennevaloihin jarruttaessa, sulalla tiellä. Puoltaminen ei ole suuren suuri, mutta pienen vastaohjauksen joutuu tekemään vasemmalle.
Yhtenä kauniina päivänä irrotin eturenkaat ja tarkastin jarrupalojen kunnon. Pintaa oli vielä reilusti. Kokeilin vielä lisäksi jarrujen toimintaa, ettei mikään vaan jumita. Molemmilla puolilla mäntä liikkui ulospäin jarrupoljinta painettaessa. Siinä vaiheessa kun puristin mäntää takaisin, huomasin vasemman puolen männän vaativan enemmän voimaa takaisin palauttamiseen. Jarrunesteet on vaihdatettu vähän aikaa sitten, luultavasti myös ilmasivat jarrut silloin. Mikähän voisi tuon puoltamisen aiheuttaa ja voiko sille tämmöinen peukalo-keskellä-kämmentä-mekaanikko tehdä mitään?
Jos tiedolla on merkitystä, niin auto on Sunny N13/GA16S ja vuosimallia 1990.
Vastaukset 9
Vanhimmat
noi jarrusatuloiden männät liikkuvat käytössä erittäin vähän, mistä johtuu että joskus jumittavat ja aiheuttavat puoltoa. Aja vaikka hiekkatiellä tai vaikka lumella n. 30-40 km/h ja polkaise (nopeasti) käyttöjarrua voimakkaasti muutamia kertoja. Polje poljinta niin että myöskin takapyörät lukkiutuvat. Uskon että alkaapi jarrut pelittämään.
Silloin kun tutkin jarruja, niin liikuttelin mäntää edestakaisin. Ensin painelin jarrua ja tämän jälkeen puristin männän takaisin. Tein tämän useita kertoja, mutta ei vaikutusta. Mutta kokeilen kuitenkin tuota ehdottamaasi konstia, kun vihdoin ja viimein lunta tuli.
rengaspaineet ennen kun suuremmin alat jarruja purkamaan.
Huomasitko katsoa liikkuivatko liukutapit vai ovatko jumissa. Jos ovat jumissa mäntä ei paina kuin toista palaa jarrulevyä vasten.
Niin takajarrurummut ovat likaiset ,jarrupölyssä .Takajarrut pitää ottaa tasaisesti pitää auton suorassa.Testaa jos sula hiekkatie .Kiihdytä ja jarruta etu renkaar pitää mennä sujona samalta tasalta. Takajarrut sama asia ei saa heittää yhtää.Jos takajarruissa häikkää voit ajaa jonkun matkaa kässäri päällä silläi että ottaa justiinsa kiinni.Lähtee ruosteet ja lika jos vaikka rupeasi pitämään.Jos ei niin avattava takajarrut.
jos auto puoltaa jarrutuksessa niin että sen huomaa ajossa on kyseessä 95% varmuudella etujarruissa oleva vika. ei tuohon muuta korjausta ole kuin männät ulos satuloista, puhdistus ja tiivistekumien vaihto varmaankin riittää tässä tapauksessa. ja samalla likutappien rasvaus. nimim. kokemusta on.
Kerraan ajelin vanhan papparaien Synnyllä ,rupesin jarruttamaan 80 km nopeudessa niin helkari sentaa hyvä kun pysyi tiellä.
Takajarrut ei toimineet ollenkaan tuli sellainen läheltä piti tilanne.
Papparainen vähän jarruttanut vaan etupalat otti kiinni.
Meikäläinen vähän aikaa rääkkäsi autoa sillä voi sen jälkeen jarruttaa 100km nopeudessa eikä ratista tarvinnut pitää kiinni.
Tämä tarina oli tosi.
kyllä puranen on oikeassa takajarrut vaikuttavat ohjaukseen etenkin kuivalla kelillä.
mutta kokeilepa seuraavaa: etsi isompi alamäki (toivottavasti et ole pohjanmaalla) ja anna auton rullata VAPAALLA reilua vauhtia. jos puoltamista tuntuu silloinkin niin vika ei ole jarruissa vaan tukivarsien puslissa.raidetangon pääkin voi olla syy mutta sen pitäisi olla tosi pahasti väljä. juuri tällaisia juttuja on korjattu ja syy on usein ollut nivelet ja puslat.
jos puslat ovat väljät sen kyllä pitäisi tuntua ja huomata ajaessa ilman jarrutustakin.
tässä taas yksi vinkki, toivottavasti auttaa.
Tee seuraavat tarkastukset:
1.avaa Vas. etu satula ja tarkemmin satulasta öljyputki.. pyydä kaveria polkaisemaan jarrua ja varo nesteen joutumista silmiin,jos neste virtaa "vaivatomasti" niin ok. jos sinulla on psi.mittari etc..millä voisit varmistaa paineen "saman-arvoisuuden" molemmilta puolilta niin aina parempi.. mutta jos ei niin luota "maalaisjärkeesi" nesteen virtaamisesta..
2.pura satula osiin luistit,männät etc.. kaikki liikkuvat osat.
Puhdista mäntä ja sulinteri "keyvesti" esim.(kark.800) vesihiomapaperilla samoin teet luisteille.
Tarkasta osat huolelliseti ja jos niissä ei ole "silmämääräisesti" vikaa niin ok..
3.Kasaa miel.uusin tiivistein huom! ÄLÄ KASAA KUIVANA KÄYTÄ JARRUNESTETTÄ KASAAMISEEN!!
4.Tarkasta levyn kunto mikäli ala-mittanen,hommaa uusi.. samoin palat..
Jos ainevahvuutta löytyy levystä niin sorvaten pelkkä OIKAISU!! ei rouhinta harjoituksia.. ja sorvarille voit kertoa terveisiä "kappale on sorvattava samalla asetulsella molemmilta puolin!!"
5.kasattuasi jarru-satulan voit tehdä testin älä laita levyä paikalleen VIELÄ katso liikkuuko satula luisteissa vapaasti (liikutat satulaa sivusuunnassa edes takaisin) liike ei tarvitse olla kuin 7 / -7 mm (kokonais liike 14-15mm)
nyt jos satula luistelee luisteissa hyvin ilman suurempaa vastusta niin voit kasata levyn kanssa..
6. Nyt jos järjestelmän nestepaine on sama molemilla puolilla ja sylinterin toiminta on moitteetonta niin eiköhän luulis pelaavan..
Muista kuitenkin seuraava seikka kun auto pyrkii JARRUTTAESSA oikealle niin se tarkoittaa sitä jotta oikealla puolella on suurempi teho jarruissa ei sen kummempaa.. eli kaikki mäenlasku "kikkailut" voit unohtaa..
Se miksi kasaukseen ei saa käyttää kuin ja vain ainoastaan jarrunesteeksi luokiteltua "öljyä" on se jotta ns. öljyt joilla on taipumus syövyttää kumia.. vaikkakin tiivisteelimet järjestelmässä on pääosin valmistettu neoprem-kumista..