Armilan jonot

Ahdistavaa jonottaa Armilan terveysasemalla. Mutta köyhäkun on, niin pakkorako. Ei nimittäin ole varaa yksityiselle puolelle asioimaan. Kuka keksisi toimivan systeemin siten, että tulojen noustessa, tk-maksu pikkuhiljaa nousisi portaittain, ja tietyn tulo/omaisuustason omaava olisi velvollinen hakeutumaan yksityiselle puolelle. Nyt julkista puolta kuormittaa paljon sellaisia, joilla olisi varaa käydä yksityiselläkin puolella ilman, että heidän elintasonsa siitä kummemmin (ei lainkaan) kärsisi. Samoin voisi olla lapsilisän maksun kanssa. Eli kun tietty tulotaso ylittyisi, ei ao. lisää saisi lainkaan. Älkääkä nyt haukkuko kommariksi tai äärivasemmistolaiseksi, please.
16823
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Hyvä idea! Kannattaa kehitellä!

Äänestä

Joo, varsinkin lapsilisän osalta tuntuu kummalliselta, että vaikka tienaisit miljoonan vuodessa, niin tämä "köyhänapu" napsahtaa joka kuukausi tilille. Pienituloisen lapsilisää voitaisiin jopa korottaa, kun rikkaiden lisät riissettäisiin köyhien pussiin. Tämänkin tuen voisi maksaa portaittain laskien tulotason noustessa, ja sitten tietybn tulotason omaava ei saisi sitä ollenkaan.

Äänestä
  • Aivan totta! Juuri tälläinen ja tämän suuntainen olisi sitä todellista politiikkaa ja kansallista asiainhoitoa, jossa varoja ja helpotuksia kohdennettaisiin oikein ja oikeudenmukaisesti!

    Äänestä

  • Minkä takia kukaan enää kouluttautuisi enemmän koska tuloeroja koko ajan tasotettaisiin!? Kohta ollaan kaikki taas maakuopassa odottamassa vaan että ruoka tippuu eteen eikä kenelläkään ole mitään haluja pyrkiä opiskelemaan korkeampaan asemaan MAKSAMAAN niitä veroja joilla näitä palveluita tuotetaan, joita te ruinaatte nyt yksinoikeudella itsellenne. Isotuloiset maksavat huomattavasti enemmän veroja kun "köyhät", joten kyllä se on pe*seestä jos heiltä kaikki palvelut otettaisiin pois. Menkää köyhät kouluun ja pyrkikää eteenpäin elämässä, olette loisia! Hävytöntä edes ehdottaa tuollaista.

    Äänestä

  • pah! kirjoitti:

    Minkä takia kukaan enää kouluttautuisi enemmän koska tuloeroja koko ajan tasotettaisiin!? Kohta ollaan kaikki taas maakuopassa odottamassa vaan että ruoka tippuu eteen eikä kenelläkään ole mitään haluja pyrkiä opiskelemaan korkeampaan asemaan MAKSAMAAN niitä veroja joilla näitä palveluita tuotetaan, joita te ruinaatte nyt yksinoikeudella itsellenne. Isotuloiset maksavat huomattavasti enemmän veroja kun "köyhät", joten kyllä se on pe*seestä jos heiltä kaikki palvelut otettaisiin pois. Menkää köyhät kouluun ja pyrkikää eteenpäin elämässä, olette loisia! Hävytöntä edes ehdottaa tuollaista.

    Paljon on myös hyvin koulutettuja ammatti-ihmisiä, jotka eivät saa ammattiansa vastaavaa työtä. Kun paljon kouluja käynyt ammatti-ihminen joutuu jakamaan jopa ilmaislehtiä saadakseen hiukan ylimääräistä työttömyysarkeensa, niin ei siinä silloin paljon ole koulutuksesta apua! Entä jos hyvin koulutetuille maksettaisiin koulutuksen mukaista palkkaa vaikkapa vain pelkästä ilmaislehden jaosta! Kun diplomi-insinööri saisi paikallislehden jaosta koulutustansa vastaavan palkan, niin olisiko sekään oikeuden mukaista? Ehkäpä paras ratkaisu olisikin tehdä niin, että esim ilmaislehden jaosta saatavan palkan lisäksi valtio olisi velvoitettu maksamaan lehden jakajille niin sanottua henkilökohtaista koulutuslisäpalkkaa. Eli kun paremmin koulutettu ihminen jakaisi ilmaislehtiä ja mainoksia, niin tämä paremmin kouluttautunut kansalainen saisi valtiolta suuremman lisäpalkkaprosentin, kuin vähemmin kouluttautunut! Tokihan edellisessä mallissa olisi se vaara, että hyvin koulutetut veisivät tosiköyhiltä ja jopa lapsilta lehdenjakopaikat, eli hyvin koulutetut veisivät näin myös kaikista vähiten arvostetut työpaikat! Parempi sittenkin, että työstä kuin työstä maksetaan sama palkka, eikä aleta rakentelemaan edellisen kaltaisia systeemejä, koska köyhän nilkkaan se jälleen osuisi. Toisinsanoen köyhältä menisi työ ja valtiolta vähenisivät verovarat hyvin koulutettujen ilmaislehden jakajien ylimääräisiin koulutuslisäpalkkioihin!

    Tässä tuli tyypillisiä oikeistolaisia heittoja.Eli olet itse syypää menestymättömyyteesi. Ehkä siinä on pieni totuuden siemienkin, mutta eipä tuo asia niin yksisilmäinen ole. Tuskimpa tässä yksinoikeudella yritetään vain itselle muiden kustannuksella saada verorahoja ja tulonsiirtoja itselleen. Ooletko sitä mieltä, että esim. lapsilisä on kohtuuden nimissä maksettava vaikkapa 100 000 euroa kuukaudessa tienaavalle? Jos näin, niin ideologiasi on ymmärrettävä, joskin mielestäni hyvin itsekäs. Ja isotuloiset eivät maksa enemmän veroa, kuin pienituloiset suhteessa ansiotasoon. Asia on helppo tarkista vaikkapa Tilastokeskuksen sivuilta. On hyvä, että asiasta saadaan keskustelua aikaiseksi. Kiitos mielipiteestäsi!

    Äänestä

  • Hyvä niin kirjoitti:

    Jos joku tienaa 100 000 euroa kuukaudessa, maksaa hän sen verran veroa, että vaikka hän saisikin prosentin murto-osan takaisin lapsilisän muodossa, ei sen luulisi paljon yhteiskuntaa hetkauttavan mihinkään suuntaan... Suomessa on verotuksen progressio niin jyrkkä, että ei sitä ole mitään syytä jyrkentää entisestään porrastamalla maksuja ja etuuksia tulojen mukaan. Julkinen terveydenhuolto alkaa olla Suomessa vitsi, ja kukaan "rikas" ei varmasti vapaaehtoisesti lähde johonkin Armilaan jonottamaan. Se on sitten eri asia, että näitä niin sanottuja "rikkaita" on Suomessa kovin vähän. Suurin osa suomalaisista on ihan siinä samassa joten kuten kituuttelevassa keskiluokassa kuin kaikki muutkin.

    Äänestä

  • Sama palkka samasta työstä kirjoitti:

    Jos on niin, että olet korkeasti koulutettu mutta huomaat jääväsi työttömäksi, niin NIMENOMAAN sinun tulee pyrkiä eteenpäin elämässäsi ja opiskella sitten vaikka uusi ammatti eikä jäädä surkuttelemaan paikoillesi työttömyyttäsi. Tämä nimenomaan on sitä elämässä pärjäämistä ja eteenpäin pyrkimistä. Ei kannata jäädä tuleen makaamaan.

    Äänestä

  • 4345354545 kirjoitti:

    Jos joku tienaa 100 000 euroa kuukaudessa, maksaa hän sen verran veroa, että vaikka hän saisikin prosentin murto-osan takaisin lapsilisän muodossa, ei sen luulisi paljon yhteiskuntaa hetkauttavan mihinkään suuntaan... Suomessa on verotuksen progressio niin jyrkkä, että ei sitä ole mitään syytä jyrkentää entisestään porrastamalla maksuja ja etuuksia tulojen mukaan. Julkinen terveydenhuolto alkaa olla Suomessa vitsi, ja kukaan "rikas" ei varmasti vapaaehtoisesti lähde johonkin Armilaan jonottamaan. Se on sitten eri asia, että näitä niin sanottuja "rikkaita" on Suomessa kovin vähän. Suurin osa suomalaisista on ihan siinä samassa joten kuten kituuttelevassa keskiluokassa kuin kaikki muutkin.

    Itse en kuulu suurituloisiin. Ihan tässä keskiluokkaa ollaan, eikä säästöjäkään jää asuntolainan lyhennysten jlk, mutta olen aina karsastanut ajatusmallia että menestymisestä sakotettaisiin. Mielestäni tämä kuvaa suomalaista ajatusmallia täydellisesti: Amerikkalainen jos istuu ladassa ja hänen edellään on hieno mersu, hän ajattelee "joskus minäkin ajan tuollaisella autolla". Suomalainen kun istuu ladassa hienon mersun takana, hän ajattelee "joskus sinäkin ajat vielä tämmöisellä paskalla!". Ja tämä on tosi, kateus tätä maata pyörittää. Vaikka perheemme tulot eivät suuria ole, pyrin käyttämään yksityisiä lääkäripalveluja (paitsi hammashuoltoa koska se on niin törkeissä hinnoissa), mutta tietyt palvelut silti minusta kuuluvat kaikille, mukaanlukien lapsilisät. Ensimmäisessä kirjoituksessani jo tämän mielipiteeni perustelinkin.

    Äänestä

  • Hyvä niin kirjoitti:

    Tässä tuli tyypillisiä oikeistolaisia heittoja.Eli olet itse syypää menestymättömyyteesi. Ehkä siinä on pieni totuuden siemienkin, mutta eipä tuo asia niin yksisilmäinen ole. Tuskimpa tässä yksinoikeudella yritetään vain itselle muiden kustannuksella saada verorahoja ja tulonsiirtoja itselleen. Ooletko sitä mieltä, että esim. lapsilisä on kohtuuden nimissä maksettava vaikkapa 100 000 euroa kuukaudessa tienaavalle? Jos näin, niin ideologiasi on ymmärrettävä, joskin mielestäni hyvin itsekäs. Ja isotuloiset eivät maksa enemmän veroa, kuin pienituloiset suhteessa ansiotasoon. Asia on helppo tarkista vaikkapa Tilastokeskuksen sivuilta. On hyvä, että asiasta saadaan keskustelua aikaiseksi. Kiitos mielipiteestäsi!

    Kyllä, hyvin monessa tilanteessa ihminen itse on syypää omaan mestymättömyyteensä. Kuka sinun elämäsi ratkaisut tekee jos et sinä itse? (Sairastumiset erikseen) Kyllä, olen sitä mieltä edelleen että tietyt etuudet (lapsilisä) kuuluvat kaikille. Mielestäni se ei ole itsekkyyttä, vaan oikeudenmukaisuutta. "Isotuloiset eivät maksa enemmän veroa kuin pienituloiset suhteessa ansiotasoon" !! Isotuloiset maksavat KONKREETTISESTI enemmän veroa kuin pienituloiset!!

    Äänestä

  • pah! kirjoitti:

    Minkä takia kukaan enää kouluttautuisi enemmän koska tuloeroja koko ajan tasotettaisiin!? Kohta ollaan kaikki taas maakuopassa odottamassa vaan että ruoka tippuu eteen eikä kenelläkään ole mitään haluja pyrkiä opiskelemaan korkeampaan asemaan MAKSAMAAN niitä veroja joilla näitä palveluita tuotetaan, joita te ruinaatte nyt yksinoikeudella itsellenne. Isotuloiset maksavat huomattavasti enemmän veroja kun "köyhät", joten kyllä se on pe*seestä jos heiltä kaikki palvelut otettaisiin pois. Menkää köyhät kouluun ja pyrkikää eteenpäin elämässä, olette loisia! Hävytöntä edes ehdottaa tuollaista.

    Kyllähän se on keskiluokka ja alempi keskiluokka, joka nämä palvelut kustantaa, ääliö!

    Äänestä

  • pah! kirjoitti:

    Kyllä, hyvin monessa tilanteessa ihminen itse on syypää omaan mestymättömyyteensä. Kuka sinun elämäsi ratkaisut tekee jos et sinä itse? (Sairastumiset erikseen) Kyllä, olen sitä mieltä edelleen että tietyt etuudet (lapsilisä) kuuluvat kaikille. Mielestäni se ei ole itsekkyyttä, vaan oikeudenmukaisuutta. "Isotuloiset eivät maksa enemmän veroa kuin pienituloiset suhteessa ansiotasoon" !! Isotuloiset maksavat KONKREETTISESTI enemmän veroa kuin pienituloiset!!

    Että varakkaat maksavat ABSOLUUTTISESTI enemmän veroa. Kaikkihan sitä maksaa konkreettisesti. Varakkaat vaan suhteellisesti vähemmän, eli pienemmän osan tuloistaan. Porvarin oikeudenmukaisuutta. Hyi!

    Äänestä

  • pah! kirjoitti:

    Kyllä, hyvin monessa tilanteessa ihminen itse on syypää omaan mestymättömyyteensä. Kuka sinun elämäsi ratkaisut tekee jos et sinä itse? (Sairastumiset erikseen) Kyllä, olen sitä mieltä edelleen että tietyt etuudet (lapsilisä) kuuluvat kaikille. Mielestäni se ei ole itsekkyyttä, vaan oikeudenmukaisuutta. "Isotuloiset eivät maksa enemmän veroa kuin pienituloiset suhteessa ansiotasoon" !! Isotuloiset maksavat KONKREETTISESTI enemmän veroa kuin pienituloiset!!

    Kuten Kaukaan vanerin porukka varmaan ihan itse tekee ratkaisun aloittaa lomailun. Kukapa muukaan kuin ITSE ihminen. Only the strong survive??

    Äänestä

jonotin armilan hammaslääkärin päivystykseen, suussa oli haljennut hammas ja kipu aivan sietämätön, apua en saanut, jonot yli kolme tuntia, kaksi päivää syömättä olleelle ja lääke tokkurassa olevalle ei kovin mukava paikka kun koskee niin kovasti että itku oli lähellä koko ajan, tunnin jonotuksen jälkeen ei jono ollut liikkunut mihinkään, jouduin lähtemään kouvolaan asti saadakseni hoitoa.

Äänestä
  • varaa lähteä Kouvolaan? Kunnon köyhä miettii tähän aikaan vuodesta saisko jostakin suht'kohtuulliset kesärenkaat autoon, että voisi lähteä työnhakuun lähikuntiin. Siis miettii..ei ole varaa lähteä yhtään minnekään. Mun puolesta voitaisiin laittaa kaikki raha ja omaisuus yhteen kasaan ja jakaa sitten tasan kaikille. Vieläkin jäisin voiton puolelle. Luoja varjelkoon sairastumasta.

    Äänestä

Palveluja - ei veroja Köyhä Veroja-ei palveluja Rikas

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lyhyemmiksi kirjoitti:

Ahdistavaa jonottaa Armilan terveysasemalla. Mutta köyhäkun on, niin pakkorako. Ei nimittäin ole varaa yksityiselle puolelle asioimaan. Kuka keksisi toimivan systeemin siten, että tulojen noustessa, tk-maksu pikkuhiljaa nousisi portaittain, ja tietyn tulo/omaisuustason omaava olisi velvollinen hakeutumaan yksityiselle puolelle. Nyt julkista puolta kuormittaa paljon sellaisia, joilla olisi varaa käydä yksityiselläkin puolella ilman, että heidän elintasonsa siitä kummemmin (ei lainkaan) kärsisi. Samoin voisi olla lapsilisän maksun kanssa. Eli kun tietty tulotaso ylittyisi, ei ao. lisää saisi lainkaan. Älkääkä nyt haukkuko kommariksi tai äärivasemmistolaiseksi, please.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu