selittämättömien

Kertokaa millaisia tuoksia olette saanet passeista, ne joilla ei ole löydetty varsinaista lapsettomuuden syytä. Itelläni olis ehkä ens kuussa ensimmäinen ja ainut pas tästä ekasta ivf:stä sillä pakkasessa ei ole kun 1 top alkio. Joten arvatenkin saattaa, että jännittää ihan vietävästi, kun ei tiedä mitenkä tästä suoriudutaan. Perjantaina tuli nega tuoresiirosta ja nyt sit odotetaan ns. tyhjennysvuotoa ja sit seuraavaan omaan kiertoon olis tarkoitus kokeilla sitä passia. Pelottaa vaan jos se sulatus vaikka epäonnistuu. Mutta onnistumis/kannustustarinoista ei olisi haittaa nyt! :)
91020
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

IVF:ssä saatiin 11 munasolua talteen, joista hedelmöittyi 8. Tuoresiirtoon yksi; kohdunulkoinen raskaus. 1. PAS; siirrettiin kaksi alkiota; km rv 6 4, todettiin 2. ultrassa rv 8 1. 2. PAS; sulatettiin 2 olkea (2 1 alkiota, joista yksi jakaantunut hyvin, yksi vähän huonommin ja yksi ei selvinnyt). Molemmat elossa olevat alkiot siirrettiin. Tänään testasin plussan pp 16. Silti en osaa iloita, molemmat alkaneet raskaudet ovat olleet täysin oireettomia (ei edes väsymystä) ja niin on tämäkin, ainakin vielä. Myöskään raskauden keskeytyminen ei tuntunut, olo ei muuttunut millään lailla, vaikka sikiö oli ollut kuolleena n 1½ vkoa. Pelkään ainakin vielä, ettei tämäkään hyvin pääty.

Äänestä

Passista raskaana nyt viikolla 14. Lapsettomuuden syytä ei koskaan selvinnyt, ns. selittömäön lapsettomuus. Yritettiin 4 vuotta. Takana 3 inssiä 1 tuoresiirto, joka meni kesken ja nyt siis onnistui. Onnee matkaasi.

Äänestä

Selittämätön lapsettomuus kyseessä, yritystä hieman vajaa 3 vuotta takana (ennen hoitoja yritettiin 1v., meillä oli välillä vähän taukoakin hoidoissa, esim. yks kesä tais mennä jne. ) Ekan IVF:n tuoresiirto nega (top alkio siirettiin, saatiin yhteensä 11 alkiota) Sitten eka PAS, jossa siirrettiin 2 alkiota: nega. Toinen PAS tuotti toivotun tuloksen, rvkot 20 , yksi sikiö masussa... Eli kyllä PAS:llakin voi onnistua!!! Tsemppiä kovasti ja keväisiä plussatuulia!!! - Tinuhe

Äänestä
  • Tässä pakollista välikiertoa elellään, 1.ivf:n 1.pas olisi tuloillaan ens kuulle. Pakkaseen ei jäänyt kuin kaksi alkiota. Olo on jo valmiiksi masentuneen negatiivinen, uskoa siihen, että alkiot edes selviäisivät sulatuksesta ei ole. En tiedä minkä laatuisina alkiot pakkaseen menivät. Tehdäänkö selittämättömillä pas useimmiten luomukiertoon? Onko käytössä luget samallalailla kuin tuoresiirossa?

    Äänestä

  • mamami kirjoitti:

    Tässä pakollista välikiertoa elellään, 1.ivf:n 1.pas olisi tuloillaan ens kuulle. Pakkaseen ei jäänyt kuin kaksi alkiota. Olo on jo valmiiksi masentuneen negatiivinen, uskoa siihen, että alkiot edes selviäisivät sulatuksesta ei ole. En tiedä minkä laatuisina alkiot pakkaseen menivät. Tehdäänkö selittämättömillä pas useimmiten luomukiertoon? Onko käytössä luget samallalailla kuin tuoresiirossa?

    Itselläni lääkäri selitti, että luonnonkierrossa alkion kiinnittyminen onnistuisi paremmin, koska kohdun limakalvo on paksumpi. Lugesteroneja sain ohjeeksi käyttää 1 kpl aamuin illoin raskaustestiin asti.

    Äänestä

  • selittämätön kirjoitti:

    Itselläni lääkäri selitti, että luonnonkierrossa alkion kiinnittyminen onnistuisi paremmin, koska kohdun limakalvo on paksumpi. Lugesteroneja sain ohjeeksi käyttää 1 kpl aamuin illoin raskaustestiin asti.

    mitäs sitten jos limakalvo osoittautuukin liian ohueksi? Voiko sitä vielä sitten jollakin lääkkeellä paksuntaa? Mites ultrataanko luomukierrossa ennen pas-siirtoa vaan mennäänkö vaan suoraa siirtoon kun ovistesti plussaa? Mitäs jos plussaa ei tule, jääkö siirto silloin tekemättä? Eikö ovulaation varmistamiseksi olisi varmempaa tehdä pas lääkkeelliseen kiertoon? (Vai vaihteleeko tavat yksityisen ja julkisen välillä, me julkisella.) -paljon mietittävää ja paljon kyseltävää, olisikohan viisainta soittaa hoitajalle?-

    Pas-siirto tehtiin yksityisellä luomukiertoon. Tehtiin kaksi ultraa ennen siirtoa, ja ovistesti kotona, joka näytti plussaa. Luget oli kaksi viikkoa siirron jälkeen käytössä, eli positiiviseen raskaustestiin asti.

    Äänestä

  • mamami kirjoitti:

    mitäs sitten jos limakalvo osoittautuukin liian ohueksi? Voiko sitä vielä sitten jollakin lääkkeellä paksuntaa? Mites ultrataanko luomukierrossa ennen pas-siirtoa vaan mennäänkö vaan suoraa siirtoon kun ovistesti plussaa? Mitäs jos plussaa ei tule, jääkö siirto silloin tekemättä? Eikö ovulaation varmistamiseksi olisi varmempaa tehdä pas lääkkeelliseen kiertoon? (Vai vaihteleeko tavat yksityisen ja julkisen välillä, me julkisella.) -paljon mietittävää ja paljon kyseltävää, olisikohan viisainta soittaa hoitajalle?-

    Mulla kävi ekan PASsin kohdalla just niin, että en saanutkaan tikutettua ovista. Se kierto meni sitten ohi, taisi mennä toinenkin samalla tavalla. Sitten siirryttiin lääkkeelliseen PASsiin, jossa ovulaatio estetään ja limakalvoa vaan kasvatellaan estrogeenillä. Niitä estrogeenilaastareita käytetään kunnes limis sopivan paksu. Tosin mun limis ei kasva niilläkään. Mun limis on parhaimmillaan tuoresiirroissa ja olenkin plussannut kahdesta tuoresiirrosta. Mulla ainakaan ei olis ollut ultraa niissä luomukiertoon tehdyissä passeissa, olisin mennyt klinikalle vasta, kun ovistesti näyttää plussaa.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Itselläni on säännöllinen 28-29 pv kierto ja limakalvo normaali, n. 9-10 pvä olen käynyt ultrassa, jossa yksityinen lääkäri on tutkinut limakalvoa ja munasolujen kasvua ja määrännyt ultran perusteella päivän, jolloin alan testata ovulaatiota. (Yleensä 1. testipäivä on ollut pari päivää enen positiivista testiä, eli kehotetaan alkamaan hyvissä ajoin, ettei mene ohi). Jos ultrassa munasolujen kasvu olisi ollut pienempää kuin oletettu, olisin saanut uuden ultra-ajan parin päivän päähän. Kun testi näyttää plussaa, soitetaan aika alkionsiirtoon. Luonnonkierrossa on tietysti se riski, että siirtopäivä menee viikonloppuun, siksi julkisella suosivat lääkkeellistä. Viimeksi meillä meni lauantaille, mutta tekevät yksityisellä klinkalla siirtoja myös lauantaisin. Sunnuntaille osuessa olisi siis mennyt ohi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pas onnistumiset kirjoitti:

Kertokaa millaisia tuoksia olette saanet passeista, ne joilla ei ole löydetty varsinaista lapsettomuuden syytä. Itelläni olis ehkä ens kuussa ensimmäinen ja ainut pas tästä ekasta ivf:stä sillä pakkasessa ei ole kun 1 top alkio. Joten arvatenkin saattaa, että jännittää ihan vietävästi, kun ei tiedä mitenkä tästä suoriudutaan. Perjantaina tuli nega tuoresiirosta ja nyt sit odotetaan ns. tyhjennysvuotoa ja sit seuraavaan omaan kiertoon olis tarkoitus kokeilla sitä passia. Pelottaa vaan jos se sulatus vaikka epäonnistuu. Mutta onnistumis/kannustustarinoista ei olisi haittaa nyt! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu