Yllättävän "touhoa"

Olen lueskellut ihan vain mielenkiinnostani näitä viestiketjuja täällä metsätystä vastustavien "henkilöiden" palstalla, ja en voi muuta kuin hieman ihmetellä sitä, että miten helvetissä nää kaikki "huurupäät" iskee täällä päätänsä yhteen!! ?? Itselläni oli jo vähän aikaa sellanen varsin positiivinen käsitys näistä henkilöistä, jotka pyrkivät avartamaan sivistyneesti julkisella tavalla käsitystään metsästyksenvastaisista ideologeistaan. Olen ymmärtänyt näköjään väärin, kun kokonaiskuvaa hahmottelen. Siis onhan näin että, sanavapauskin on olemassa ja onhan näin, että metsästäjäkunnassakin tehdään vikatikkejä, mutta... Missä näkyy näiden "arkipäivänälykköjen" osuus käytännöntasolla ??? Itse olen metsästäjä.. Juu.. Se saatanan kurja, joka katsoo tilannetta kokonaisvaltaisesti siten, että kun pyssyn kanssa metsään lähden, en hae sieltä heti ensimmäiseksi saalista. Metsästän pääsääntöisesti pienriistaa ILMAN koiraa, eli jalkamiehenä. Useinmiten käy niin, että tulen reissultani pois ilman saalista, mutta erittäin paljon luonnosta ja sen antimista nauttineena takaisin. Jänikset pyrin metsästämään ilman koiraa, eli jäljittämällä, samoin kanalintujen kohdalla. On erittäin antoisaa lähteä mittaamaan erätaitojaan, tuntemattomaan luontoon, selviytyä siellä kaiken tyhjän keskellä yöpymällä luonnossa, ikään kuin haasteena itselleen. Silloin kun pakkasta alkaa olla parikymmentäastetta, niin nämä "aktivistit" tällä palstalla istuvat turvallisesti kotona tietsikan ääressä, ja jatkojalostavat näitä omia "höyryjänsä", joko olutpurkin taikka sitten jonkin marisätkän siivittäminä!! On niin vitun turvallista lähteä lähestymään oikeaa luontoa sekä niitä tilanteita, taikka elämyksisä periaatetasolla, ilman että edes ymmärrettäisiin sitä, että mistä oikein on loppupeleissä edes kysymys!! Minä en tee mielestäni yhtään turhaa liikettä, ollessani luonnossa! Nautin joka hetkestä, jonka saan viettää siellä, testaillen erätaitojani. Ne harvat tuliaiset, jotka ruokapöydässä hartaudella nautitaan, kruunaavat kaiken! Harrastan myös pienpetopyyntiä, joka mielestäni on rehellisesti sanottuna, pitkäntähtäimen luonnonsuojelua. Pyrin siis vaikuttamaan omalla osallani siihen, että lajeille, joita runsaat minkki, supi, kettu, näätä, mm mainitaksani, ovat jonkinnäköinen uhka. Näille pienpedoille, suurin uhka olen siis MINÄ, omalla toiminnallani. En kuitenkaan katso sitä kokainaisuuden kannalta sieten, että omalla toiminnallani uhkaisin näitä Suomen alkuperäiseen luontoon liittyvien eläimien kohtaloa, vaan katson asiaa näin että, omalla toiminallani edesautan tiettyjen lajien selviytymistä meidän oloissa. Teettekö siellä kehäkolmosen sisäpuolella näin ?? !! Minä en usko siihen. Teiltä on kadonnut ote realitteihin ja asioita käsitellään tunnetasolla!! Kysymys ? Moniko teistä on halukas lähtemään ihan oikeesti luontoon, olosuhteisiin, jossa metsästystä harrastavat ihmiset ihan oikeesti ovat ja yöpyvät? Itse en valitetttavasti näistä narisijoista haluaisi ottaa mukaan ketään, jonka ei realitteetteja uskalla kohdata muutoin, kuin periaatetasolla, taikka näyttöruudun takaa. Antaisin arvoa kaverille, joka älyäisi tämän ja tarjolla olisi ehkä ikimuistoisia elämyksiä, reaalimaailmasta. T. Metsästäjä
431657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

sulle ilmaisen ammatinvalintavinkin ihan hyvää hyvyyttäni, kun kerran uskaltauduit vihdoin osallistua keskusteluun. Kehut olevasi metsästäjä ja sitä kautta sinulla on tappamisen himo jatkuvasti päällänsä. Saat nautintoa tappamalla eläimiä. Looginen päättelykykyni pystyykin heti päättelemään sinulle sopivan ammatin. Ole hyvä: TEURASTAJA Teurastajana saat tappaa silmittömästi elukoita. Saat tyydyttää himoasi päivittäin ja olet niitä ihmisiä, jotka todellakin nauttivat työstänsä. Mietipä millaisen vuoren raatolihaa saat päivässä aikaan teurastamalla esim. lehmänkantturoita, tuhansia ja taas tuhansia kiloja yhdessä päivässä. Mikä parasta, sinulle maksetaan vielä palkkaakin himojesi tyydyttämisestä.

Äänestä
  • kuin tuhannella kerralla ennenkin, et yhtään mitään. et kykene vastaamaan yhteenkään yksinkertaiseen kysymykseen asianmukaisesti vaan alat raukka heti solvaamaan typeryyttäsi. omaat todella yksinkertaisen ja suppean käsityksen asioista joista muka päivittäin kirjoitat samojen asioiden yksinkertaista toistoa.

    Äänestä

  • Ihan selvästi sinulla on joku tauti, jota pakoon juostessasi, epätoivoisesti, koitat hakea hyväksyntää luonnosta. Etkä käsitä sitä yksinkertaista asiaa, että luonto on PIERAISSUT sinut ulos. Ja sinne takaisin pyrkiesäsi sinä haparoit suljettujen porttien ulkopuolellla, etkä löydä sisään pääsyä. Usko jo, turha vaiva! Vaikka kävisit pelastamassa susen suosta, niin se susi katsoisi sinua, että onpa harvinaisen tyhmä tyyppi, ja päästää paskat sinun avullesi. Ja tottakait valheellisena ihmisenä sinä vetoat siihen, että siitä huolimatta sinä nostaisit susen suosta, -peuran vasan kimppuun,-Ja et käsitä sitä, että luonto EI TARTTE sinua, hoitaakseen asiat paremmin, kuin sinä kuvittelet osaavasi. Et ees käsitä sitä, jotta joka ikinen luonnollinen asia on menny päin persettä, mihin jotkut sinunlaiset ideologit ovat ruvenneet häsläämään. Et muuta saa aikaan, kuin että rikkaat tulevat metsälle, maksaen siitä, saavat ampua tarhaan ajettuja villielukoita. Mutta ethän sinä sitä tajua, kuten et paljo muutakaan.

    Äänestä

  • Se ajaa sinua kirjoitti:

    Ihan selvästi sinulla on joku tauti, jota pakoon juostessasi, epätoivoisesti, koitat hakea hyväksyntää luonnosta. Etkä käsitä sitä yksinkertaista asiaa, että luonto on PIERAISSUT sinut ulos. Ja sinne takaisin pyrkiesäsi sinä haparoit suljettujen porttien ulkopuolellla, etkä löydä sisään pääsyä. Usko jo, turha vaiva! Vaikka kävisit pelastamassa susen suosta, niin se susi katsoisi sinua, että onpa harvinaisen tyhmä tyyppi, ja päästää paskat sinun avullesi. Ja tottakait valheellisena ihmisenä sinä vetoat siihen, että siitä huolimatta sinä nostaisit susen suosta, -peuran vasan kimppuun,-Ja et käsitä sitä, että luonto EI TARTTE sinua, hoitaakseen asiat paremmin, kuin sinä kuvittelet osaavasi. Et ees käsitä sitä, jotta joka ikinen luonnollinen asia on menny päin persettä, mihin jotkut sinunlaiset ideologit ovat ruvenneet häsläämään. Et muuta saa aikaan, kuin että rikkaat tulevat metsälle, maksaen siitä, saavat ampua tarhaan ajettuja villielukoita. Mutta ethän sinä sitä tajua, kuten et paljo muutakaan.

    hyväksyntää luonnolta. Haluan olla yhtä luonnon kanssa, enkä tuhota sitä esim. järettömiin pelkotiloihin vedoten. Järki on sumentunut sellaisella ihmisapinalla tai ihmisporsaalla, joka haluaa tappaa suden hädissään tai ahneuksissaan. Minä olen ihan eri tasolla kuin sinä viisaudessani, mutta siltikin jaksan laittaa sulle palautetta. En kuiteskaan ole ylimielinen.

    Äänestä

  • Suden ystävä kirjoitti:

    ...täytyy ottaa teidän keskusteluun kantaa, että olisi kannattanut tuo "viisaudessani" sana jättää pois kokonaan. Olen lueskellu näitä tekstejä jonninverran ja eipä nuo sun kirjotukset kovin "viisasta" kuvaa ole antanut... Oikeastaan tyhjää täynnä ja pimeää puolillaan... :) Eli paljon ehkä tekstiä, mutta ei itse asiaa.

    Äänestä

  • "metsästäjä" kirjoitti:

    Haistan jälleen, jotta apina pelkää. Pelkäät sutta ja karhua, koska olet joutunut susiuskovaisten vanhempiesi aivopesemäksi. Mutta otetaanpa tähän esimerkki älykkyydestäni: Puhut tyhjyydestä ja pimeästä. Nykyfysiikan mukaan tyhjyydestäkin voi singota energiaa. Maailmankaikkeus on lisäksi täynnä pimeää ainetta ja pimeää energiaa, ainakin 85% näkyvästä maailmankaikkeudesta. Siis pimeä aine on ihmissilmälle näkymätöntä. Mitä tämä aine ja energia on? Siihen ei osata vielä vastata aivan samalla lailla kuin sinäkään et älyä sanomaani. Sanoissani on potkua ja viisautta, kunhan vain löydät sopivan aallonpituuden ymmärtää sanomaani. Ei kuiteskaan voi toivoa liikoja. Olet sen verran tyhmä.

    Tyhjää ainetta, sekä antiainetta. Nämä yhdessä muodostavat energiaa.... Noin pääpiirteittäin. Luulet olevasi kauhean sivistynyt ja viisas, mutta kirjoituksissasi huomaa, että et pysy, etkä varsinkaan VASTAA itse aiheeseen. Ja apinat voivatkin mahdollisesti pelätä, mutta ihmiset ovat erijuttu. Jotkut pelkäävät, jotkut eivät. Itse kuulun jälkimmäisiin. Koska yksinäinen susi ei hyökkää aikuisen ihmisen päälle, korkeintaan lauma susia voisi sen tehdä, mutta ko. tapauksia ei ole kirjattu juurikaan rekistereihin. Ja samoilla aaltopituuksilla olemisesta ei voida puhuakaan, ennen kun sanot jotakin asiaan ja itse sisältöön viitaten. Luulet tosissasi snobbailevasi noilla "fysiikan" sanomisilla, mutta jokainen osaa lukea ja varsinkin, jos on kiinnostunut aiheesta. Täten suosittelen sinunkin ottavan hiukan luonnosta ja eläimistä, sekä eläinten elinympäristöstä, sekä elintavoista muutenkin selvää. Tällöin voisit päästä tänne samalle aaltopituudelle "snobbailemaan". ;) Ihmisten viisaus ja viisaus on kaksi eri asiaa. Moni on kirjaviisas, mutta harvalla on elämän viisautta.

    antiainetta perseesesi, sillä ei ole mitään tekemistä mainitsemani pimeän energian kanssa. "korkeintaan lauma susia voisi sen tehdä" Pelkäät siis joutuvasi susien raatelemaksi. Minä en pelkää susia, olkoon niitä vaikka kuin iso lauma. Mitä enemmän susia ja suurempia susilaumoja, sitä parempi. Ei fiksulla luonnonystävällä pelota.

    voi olla noin kajahtaneen tärähtänyt?

    Äänestä

  • miten joku kirjoitti:

    voi olla noin kajahtaneen tärähtänyt?

    Sitä ei vain apinan aivoilla voi käsittää.

    Äänestä

  • Suden ystävä kirjoitti:

    Sitä ei vain apinan aivoilla voi käsittää.

    On vähäkin tyhjää parempi.

    Äänestä

  • lukaasi kirjoitti:

    On vähäkin tyhjää parempi.

    päättelet suen ystävän olevan sivari? Minusta tuntuu ihan päinvastaselta.

    Äänestä

niin nämä "aktivistit" tällä palstalla istuvat turvallisesti kotona tietsikan ääressä, ja jatkojalostavat näitä omia "höyryjänsä", joko olutpurkin taikka sitten jonkin marisätkän siivittäminä!! On niin vitun turvallista lähteä lähestymään oikeaa luontoa sekä niitä tilanteita, taikka elämyksisä periaatetasolla, ilman että edes ymmärrettäisiin sitä, että mistä oikein on loppupeleissä edes kysymys!! Sinulla on vahva käsitys asioista, mistä et käsitä mitään. Joten miksi keskustella asiasta enempää. Itse olen ollut sitä mieltä, että asiallinen metsästys eräksi otettuna on ihan ok. Sen sijaan huviammuskelijoiden kanssa en voi olla samaa mieltä. Olet sinäkin (ehkä ennenkin) liittynyt joukkoon, joiden kanssa ei keskustella. T: Suden suojelija

Äänestä

Moniko teistä on halukas lähtemään ihan oikeesti luontoon, hmm .. en edes ymmärrä kysymystä. Huomenna olen menossa. jossa metsästystä harrastavat ihmiset ihan oikeesti ovat ja yöpyvät? Todennäköisesti samanlailla yöpyvät, kuten minäkin. Vaikkapa rakovalkealla. Itse en valitetttavasti näistä narisijoista haluaisi ottaa mukaan ketään, jonka ei realitteetteja uskalla kohdata muutoin, kuin periaatetasolla, taikka näyttöruudun takaa. Sama juttu, mutta määrittelemiseen ei ihan riitä se, että ihmiset eivät ole samaa mieltä asioista kanssasi. Antaisin arvoa kaverille, joka älyäisi tämän Kiitos. T: Suden suojelija

Äänestä
  • Vääntää asiaa niin tai näin, siis tässähän tää tulee esille? Mettästäjä halus lähteee liikkeelle siyä vastatustavan kanssa, mut VITTU ku tää meneee tämmöseks "hörhöks koko touhu" !!! Nyt juts luen näin, et teistäkii saaattas joku ymmärtää tuon minun edellä mainitsemani ?? Lopetetaan tää viestiketku muutoin tähän. Tämä oli nyt ensimmäinen. ja ehkä viimeinen kannanaottoni asiaan, te oikeat HÖRHÖT saatte jopa EHKÄ "asianne" Joskus eetteriin, niissä ns" Omissa piireissänne", Vitun säälitävää jenngiä, joka yrittää puhua ns" luonnon puolesta"

    Äänestä

Metäsästäjällä on muutamia edellytyksiä luonnon ymmärtämiseen, mutta väkivalta, ammuskelu ja laajempi periaatteen ja käytännön ymmärrys luonnon olemuksesta ja omasta toiminnasta on vielä pahasti hukassa. Ei tuosta todennäköisesti tule kalua, sillä järki kasvaa valitettavan hitaasti. Metsästys on luonnon tuhoamista. Luonto ei ole olemassa huvimetsästäjän huvia varten. Luonnonvaraiset eläimet eivät ole ammuskelua varten. Jos on halu ampua, aloita koirista ja kissoista. Hanki itsellesi oikeaa tekemistä. Pyri esim. työhön. Jätä luonto rauhaan!

Äänestä
  • Mitä hyötyä metsästyksestä siis on? No.. Jos metsästyksellä ei puututtaisi lajien määrään, niin tuolloin luonnon oma tasapaino järkkyisi. (esimerkkinä joutsenten valtava määrä --> vievät pesimäpaikat muilta vesilinnuilta. Vaikka joutsenta ei saakaan metsästää, niin tässä hyvä esimerkki pieleen laitetusta rauhottamisesta) Kun riistakanta "ryöpsähtäisi", niin tuolloin hyviä pesimäpaikkoja ei löytyisi kaikille, vaan siitä kärsisi itse laji. Pienpetojen määrä kasvaisi todella paljon, koska niillä riittäisi murkinaa mahdotomasti, sekä kukaan ei niitä vähentäisi. Osa lajeista kuolisi näin ollen sukupuuttoon, eli häviäisi olemasta. Ne mitkä todellakin lisääntyisivät, olisi pienpedot (minkki,mäyrä,kettu,supikoira,tarhattu naali,näätä,kärppä..) siinä osa noista, jotka kuuluvat ryhmään. Täten myös isommat pedot (karhu,susi,ilves,ahma) lisääntyisivät lisää, vaikka niitä on jo nyt todella paljon suomen luonnossa... Huomaatko miten luonnon oma tasapaino menisi sekaisin. Esimerkiksi jänisrutto on yksi luonnon oma keino vähentää kantaa, jos sitä ei metsästäjät tekisi. Tuolloin eläin kärsii luonnossa, eikä sitä tällöin lopetettaisi nopeasti ja kivuttomasti. Tiedätkö kuinka monta jänistä saatiin saaliiksi suomessa vuonna 82-83? Tai mikä on vuosittainen keskiarvo? Minäpä kerron huippusaalis oli 955000 yksilöä ja keskiarvo n.300000-600000 yksilöä. Miten kävisi jos metsästäjiä ei tosiaan olisi. Tuossa on teille, joilla ei tietoa asiasta ole, että mitenkä metsästäjät vaikuttavat luontoon. Olisi paljon mielekkäämpää keskustella teidän luonnosta ja luonnon tasapainosta tietämättömien kanssa, jos antaisitte edes jotakin konkreettista faktaa omille sanoillenne. Kyllä jokainen voi huudella mitä sylki suuhun tuo, mutta perustelkaa niitä. Metsästys on myös harrastuksena mitä parhain, mutta onneksi näin on luoonnon itsensä kannalta. Ja lopuksi hiukan mietittävää teille "vastustajille", että tiedättekö mitä ovat lajipisteet (esim. metsäkanalinnuilla) ja mitä tarkoittaa tai miten edes tehdään lajikartoitusta...? Niin..näihin kun perehdytte, niin voitte saada hiukan tietoa fiktioittenne päälle. :)

    Äänestä

  • "metsästäjä" kirjoitti:

    Mitä hyötyä metsästyksestä siis on? No.. Jos metsästyksellä ei puututtaisi lajien määrään, niin tuolloin luonnon oma tasapaino järkkyisi. (esimerkkinä joutsenten valtava määrä --> vievät pesimäpaikat muilta vesilinnuilta. Vaikka joutsenta ei saakaan metsästää, niin tässä hyvä esimerkki pieleen laitetusta rauhottamisesta) Kun riistakanta "ryöpsähtäisi", niin tuolloin hyviä pesimäpaikkoja ei löytyisi kaikille, vaan siitä kärsisi itse laji. Pienpetojen määrä kasvaisi todella paljon, koska niillä riittäisi murkinaa mahdotomasti, sekä kukaan ei niitä vähentäisi. Osa lajeista kuolisi näin ollen sukupuuttoon, eli häviäisi olemasta. Ne mitkä todellakin lisääntyisivät, olisi pienpedot (minkki,mäyrä,kettu,supikoira,tarhattu naali,näätä,kärppä..) siinä osa noista, jotka kuuluvat ryhmään. Täten myös isommat pedot (karhu,susi,ilves,ahma) lisääntyisivät lisää, vaikka niitä on jo nyt todella paljon suomen luonnossa... Huomaatko miten luonnon oma tasapaino menisi sekaisin. Esimerkiksi jänisrutto on yksi luonnon oma keino vähentää kantaa, jos sitä ei metsästäjät tekisi. Tuolloin eläin kärsii luonnossa, eikä sitä tällöin lopetettaisi nopeasti ja kivuttomasti. Tiedätkö kuinka monta jänistä saatiin saaliiksi suomessa vuonna 82-83? Tai mikä on vuosittainen keskiarvo? Minäpä kerron huippusaalis oli 955000 yksilöä ja keskiarvo n.300000-600000 yksilöä. Miten kävisi jos metsästäjiä ei tosiaan olisi. Tuossa on teille, joilla ei tietoa asiasta ole, että mitenkä metsästäjät vaikuttavat luontoon. Olisi paljon mielekkäämpää keskustella teidän luonnosta ja luonnon tasapainosta tietämättömien kanssa, jos antaisitte edes jotakin konkreettista faktaa omille sanoillenne. Kyllä jokainen voi huudella mitä sylki suuhun tuo, mutta perustelkaa niitä. Metsästys on myös harrastuksena mitä parhain, mutta onneksi näin on luoonnon itsensä kannalta. Ja lopuksi hiukan mietittävää teille "vastustajille", että tiedättekö mitä ovat lajipisteet (esim. metsäkanalinnuilla) ja mitä tarkoittaa tai miten edes tehdään lajikartoitusta...? Niin..näihin kun perehdytte, niin voitte saada hiukan tietoa fiktioittenne päälle. :)

    Jättäkää luonto rauhaan. Se ei todellakaan tarvitse tuhotöitänne. Luonnon tasapainon pahin uhkaaja on ihminen ja erityisesti metsästäjä. Metästäjien luonnontuntemuksesta ja jo alkeellisen logiikan puutteesta kertoo edellinen kirjoittaja: "Kun eläimet lisääntyvät ja ne sairastuvat ja kuolevat. Metsästäjät tappavat eläimiä, etteivät ne kuolisi."??!!?!?!?!?!?!?!?!?

    Äänestä

  • Hakeudu töihin! kirjoitti:

    ...kukakohan nimimerkki noin on täällä nyt kirjoitellut? Ja tiedoksi, että ainakin itse olen ihan kokopäivätöissä edelleen. Jotta jälleen yksi täysin "tyhjä viesti" ilman mitään sisältöä.

    Äänestä

johtuukin teistä itseänne täynnä olevista itsekkäistä tyypeistä. Tyypeistä joiden ainoat argumentit ovat - hampputukka, marisätkä, höyryt, huurupäät,kaljatuopit jne. jne.. Omaa egoa nostetaan tappajille tyypillisesti jalustalle kuten aloituskirjoitus hyvin osoittaa. Potaskaa jauhetaan mikä ennätetään, olemalla muka luonnonsuojelijoita.

Äänestä

Minäkin metsästystä vastustavana henkilönä olen näitä lukenut, enkä oikein tunnista täällä olevia ns. metsästyksen vastustajiksi. Tänne on pesinyt nimimerkin taakse henkilö jolla näyttää kirjoitusten perusteella olevan mielenterveys ongelmia, samoja sekavia mantrojaan toistellen hän kyllä on karkottanut palstalta kaiken asiallisen keskustelun aiheesta. No tosin hän saa liikkeelle "samanhenkisiä" metsästäjiä joiden kanssa nämä samat "keskustelut" toistuvat samoine mielikuvitusleikkeineen, minkäänlaista totuuspohjaa noissa ketjuissa ei ole, eipä niihin osallistuvilla henkilöillä olisi sellaiseen mahdollisuuksiakaan kun tietämyksen taso on olematon. Ne ketjut ovat täysin lapsellista paskan jauhantaa ja loan heittoa. Sinä maalaat idyllistä kuvaa itsestäsi nykyajan erämiehenä, koitatko hakea sillä jonkinlaista hyväksyntää harrastuksellesi? Kyllähän metsästäjien mainitsema luonnonsujelu on lähinnä oman edun tavoittelua, pienpetopyyntiä harrastetaan että itsellä riittäisi enenmmän metsästettävää. Vaikkakin myönnän sen osin olevan hyödyllistä, niin yli mennään siinäkin toiminnassa. Näätä ja kettu kuuluvat tänne niinkuin niiden saaliseläimetkin. Kettu ei erämaaolosuhteissa ole mikään uhka vaan normaali sinne kuuluva eläin. Asutuskeskusten läheisyydessä se on hyötynyt ihmisen toiminnasta ja näin kanta on paikoitellen ylitiheä. Näätä taas on verrattaen harvalukuinen, paikkansa on silläkin meidän luonnossa. Sinulla on outo käsitys että metsästyksen vastustajat ovat aina betonilähiöiden kasvatteja, näin ei ainakaan minun kohdallani ole. Maalla syntyneenä ja maatilan omistajana en siellä kehäkolmosta tai sen lähialuita ole useinkaan nähnyt. Metsässä liikun useinkin, olenhan metsäsnomistaja. Tuo nyt kuulosti komeammalta kun onkaan, mutta mitä nyt keskimääräinen tilallinen sitä jonkun hehtaarin omistaa. Nykymetsästyksen vastustaja

Äänestä
  • ...taisi olla sinunkin sanomasi. Se, että satut omistamaan metsää ja saatat asua maalla, ei todellakaan tee sinusta mitenkään varteenotettavaa luonnosta puhujaa... Olet tainnut lukea viestejä, mutta huomaa, että täällä on kuitenkin moneen lähtöön kirjoittajia... ja se, että olet lukenut, niin oletko sisäistänyt kirjoitusten sanomaa...? Ja se on tosi, että pari typerää kirjoittajaa saa paljon porukkaa karkotettua pois. Ja jos nyt tarkoitat minua, niin en hae hyväksyntää TEILTÄ "luonnonsuojelijoilta", koska teille on aivan sama puhua oikeastaan yhtään mitään, mutta ajatuksia nämä saattavat joillekin herättää. Ja nykyajan metsästys EI ole muuttunut mihinkään sitten vuosisatojen. Aseet hiukan parantuneet, mutta metsästäjät vähenneet... Pienpetopyynnissä ei todellakaan voi olla "oman edun tavoittelua" paremman riistan toivossa. Sinähän hulluja puhut. Tiedätkö kuinka paljon aikaa ja rahaa se kuitenkin vie...? Eli et! Kettu ei ole kuitenkaan ihan pahimmasta päästä, mutta jos niitä ei metsästettäisiin, niin kanta olisi aivan mahdoton. Koska kettujakin kaadetaan vuosittain 50000-60000 tuhatta yksilöä. Sama asia oikeastaan on jokaisessa lajissa ja harrastuksessa. Pieni osa tai se 5%-10% pilaavat koko harrastajien maineen. Ja osa puhuu hiukan ohisuunsa, vaikka ehkä luulevat tietävänsä jotakin asioista. Miksi et sinäkin siis kirjottaisi todellisia perusteluja asioille, eikä vain "se kuuluu metsään" lauseita. Tottakai kettukin kuuluu meidän normaali luonnon eläimiin, siitähän homma ei ole kiinni. Valkohäntäpeura, villisika, mufloni, piisami, majavat, supikoira, minkki.... Siinä muutama esimerkki lajeista, jotka EIVÄT alunperin ole edes kuuluneet suomen luontoon, vaan on istutettu tänne 1900 luvun puolella.... Siis ihmiset, jotka mahdollisesti lukevat palstoja odottavat teiltä "vastustajilta" jonkin sortin perusteluja...

    Äänestä

  • "metsästäjä" kirjoitti:

    ...taisi olla sinunkin sanomasi. Se, että satut omistamaan metsää ja saatat asua maalla, ei todellakaan tee sinusta mitenkään varteenotettavaa luonnosta puhujaa... Olet tainnut lukea viestejä, mutta huomaa, että täällä on kuitenkin moneen lähtöön kirjoittajia... ja se, että olet lukenut, niin oletko sisäistänyt kirjoitusten sanomaa...? Ja se on tosi, että pari typerää kirjoittajaa saa paljon porukkaa karkotettua pois. Ja jos nyt tarkoitat minua, niin en hae hyväksyntää TEILTÄ "luonnonsuojelijoilta", koska teille on aivan sama puhua oikeastaan yhtään mitään, mutta ajatuksia nämä saattavat joillekin herättää. Ja nykyajan metsästys EI ole muuttunut mihinkään sitten vuosisatojen. Aseet hiukan parantuneet, mutta metsästäjät vähenneet... Pienpetopyynnissä ei todellakaan voi olla "oman edun tavoittelua" paremman riistan toivossa. Sinähän hulluja puhut. Tiedätkö kuinka paljon aikaa ja rahaa se kuitenkin vie...? Eli et! Kettu ei ole kuitenkaan ihan pahimmasta päästä, mutta jos niitä ei metsästettäisiin, niin kanta olisi aivan mahdoton. Koska kettujakin kaadetaan vuosittain 50000-60000 tuhatta yksilöä. Sama asia oikeastaan on jokaisessa lajissa ja harrastuksessa. Pieni osa tai se 5%-10% pilaavat koko harrastajien maineen. Ja osa puhuu hiukan ohisuunsa, vaikka ehkä luulevat tietävänsä jotakin asioista. Miksi et sinäkin siis kirjottaisi todellisia perusteluja asioille, eikä vain "se kuuluu metsään" lauseita. Tottakai kettukin kuuluu meidän normaali luonnon eläimiin, siitähän homma ei ole kiinni. Valkohäntäpeura, villisika, mufloni, piisami, majavat, supikoira, minkki.... Siinä muutama esimerkki lajeista, jotka EIVÄT alunperin ole edes kuuluneet suomen luontoon, vaan on istutettu tänne 1900 luvun puolella.... Siis ihmiset, jotka mahdollisesti lukevat palstoja odottavat teiltä "vastustajilta" jonkin sortin perusteluja...

    isommin ajattelun aihetta. Näkyy olevan muutamien kirjoittajien huvittelua haukkua toisiaan, ilman isompaa asiaa. Avauksista suurinosa täyttä peetä, aivan lapsellista puppua muka susien suojelua. Susi ei tuollaista suojelua tarvitse, susi saa aivan riittävän suojelun valtiovallan taholta metsästyslupa systeemin puitteissa. Kyllä pienpetopyynnissä on yhtälailla tarkastelun paikka kuin muussakin metsästyksessä. Koska kyseessä on harrastus toiminta, niin on selvää että itse maksaa mitä harrastaa. Jos pienpetopyynti vie harrastajaltaan rahaa niin mitä sitten? Keskimäärin se ei kovin kallista ole. Kanu-loukut pyytää kunhan käy päivittäin ne tarkistamassa. Haaskan pito ei kovin kallista liene ja luolakoira homma on vapaaehtoista siinä kun muukin metsästys. Ajokoiria on maalla pidetty maailman sivu, vaikkei varakkaita olla oltukaan. Mutta nykyajan metsästys on hirvieläinten lisääntymisen myötä muuttunut paljonkin. Se mitä minä näen metsästyksessä korjattavaa on toki tuo julkisten puheiden ja käytännön ristiriita, jeesustellaan eettisyydestä ja mikään ei tunnu muuttuvan käytännössä. Sorsastuksen aloitus ei kestä kovin tarkkaa tarkastelua asiasta. Ruotsista voitaisiin täälläkin mallia ottaa. Siellä on noutava koira pakollinen, täällä sellaisen omistaja saa seuraavana päivänä sorsavesiltä haavakoista isomman saaliin kun aloituksessa ollut koiraton sorsastaja. Kanalinnustus on kestävää vain nousevien kantojen aikana, pitäisi huomioida lupamäärissä ja oma-aloitteisessa metsästyksen rajoittamisessa kun kannat alamaissa. Hirvissä taas metsästysjärjestöt pitävät ylisuuria hirvikantoja, nehän ovat tulosta meidän metsäpolitiikasta ja paisuneet 60-luvun lopussa. Peurakantaa ei haluta rajoittaa vaan seurat suosivat ns. "lihamallia" jossa ammuttavaa riittä ja paikallinen väestö joutuu aitaamaan ryytimaat talojenkin vierestä. Peurat syövät viljelijöiden pellolla ikäänkuin satoa kasvatettaisiin niille vartavasten. Kyllä listaa riittää jos vaan viitsii kirjoittaa. Ruotsissa on todettu että ketut syövät noin 60% kauriiden vasoista, kyllä niille kelpaa peuran vasatkin, niin että ei kettua pidä liikaa vainota, hieno eläin. Sinä olet ensimmäinen metsästäjä joka mainitsee vieraslajiksi myös valkohäntäpeuran, yleensä metsästäjät muistavat vain sen supin ja minkin, muu ikäänkuin kuuluu luontoon. No minä annoin perusteluja, tosin raapasin vähän pintaa mutta kyllä siitä käsityksen saa mistä kenkä puristaa. Maalla elävänä joutuu pakostakin tekemisiin metsästäjien kanssa, ja he ovat samanlainen läpileikkaus kansasta kun muutkin ryhmät, on tappotyhmiä ja fiksuja. On myös erilaisen etiikan omaavia metsästäjiä, metsästäjien pitäisi itse siivota pesänsä ja joskus miettiä muutakin kun mitenkä lihaosuudet maksimoidaan välittämättä muusta mitään. Puhutte hyvästä harrastuksesta, mutta ulkopuolisesta tuntuu että se vuotuinen lihaosuus on kuitenkin tärkein asia koko hommassa.

    Äänestä

  • ei juurikan anna kirjoitti:

    ...hyvä kirjoitus sinulta. Nostan hattua ja korkealle. Itse kirjoitinkin tuonne toiselle palstalle hiukan etiikasta, jonka suuntasin lähinnä nuorille, mutta myös hieman vanhemmat voisivat ottaa sieltä oppia tai ainakin lukea hiukan metsästyksen etiikasta... mutta kuitenkin. Tuossa oli paljon hyvää tai oikeastaan koko kirjoitus. Monilla tuo lihan saanti on toki tärkeää, mutta sen EI pitäisi olla se tärkein asia todellakaan. Nykyään tuntuu siltä, että nuorista harva kuuntelee luontoa ollenkaan, vaan metsästyksestä on tullut se "harrastus" ilman sen syvällisempää ja ilman suurempaa kunnioitusta..ja se johtaa myös suuriin ristiriitoihin. On hienoa kuitenkin havaita, että joku kertoo mielipiteensä perustelujen kanssa, mutta myös tekstissäsi huomaa tosiaan sen, että olet maalta ja olet luonnon kanssa tekemisissä, toisin kun suurinosa parjaajista täällä. Ja itse en oikeastaan pitänyt, enkä usko että oletkaan mahdoton metsästyksen vastustaja, mutta tiettyjä lakeja voitaisiin ehkä tarkastella uudelleen. Ja myös etiikkaan ja kunnioittamiseen pitäisi antaa lisää koulutusta ja painottaa sen tärkeyttä. Ottaakaa siis mölyäjät mallia tästä edeltävästä kirjotuksesta... ja lopettakaa itse "paskanjauhanta"...

    kun silmäilee läpi tämän "metsästyksen vastustajat" palstan niin huomaa tämän palstan olevan vain vitsi. Ei tästä ole metsästäjille mitään haitaa. Täällä mölyää joku hullu jonka ääni ei näitä kirjoituksia pidemmälle kanna. Jos ajatellaan metsästyksen vastustamisen olevan sen epäkohtiin puuttumista. Sen voi tehdä monella lailla, keinot ovat kuitenkin lähinnä paikallis- tai kanssallisen median infoamisen tai sen uhan kautta. Ympäristöpiirien tai eri suojelujärjestöjen kautta. Kuitenkin asioihin vaikuttaminen vaatii tietoa asiaoista ja toimintatavoista. Ei voi olettaa saavansa mitään aikaan jos näille tai muille tahoille yrittää syöttää tällä palstalla esiintyvää roskaa, jostain susiuskovaisista höpöttäminen saa sille antsaitsevan kohtelun lähimmästä roskakorista. Metsästäjille paljon huonompi juttu on, mikäli omalla toimillaan saadaan aikaan että maalla asuva paikallisväestö ei kykene näkemään siinä muuta kuin epäkohtia, ahneutta sekä omanedun tavoittelua. Metsästyksen elinehto on mukautuminen yhteiskunnassa vallitseviin käsityksiin etiikasta ja säännöistä. Minun tyyppisiä vastustajia ei metsästys kestä kovin runsaslukuisina.

    Äänestä

  • kovin kiitellä kirjoitti:

    Huomennakäyn hiihtelemässä ,joko nalle on liikkeellä, Kyllä maalla on mukavaa,metsästäjänä.

    Äänestä

  • Äsken suolahaukea kirjoitti:

    Huomennakäyn hiihtelemässä ,joko nalle on liikkeellä, Kyllä maalla on mukavaa,metsästäjänä.

    Jos nalle on herännyt, sinä paskot housuusi. Olet pelkuri. Miksi joku pelkää petoja? Siihen kysymykseen minä haen susianalyysini kautta vastausta. Kestäköön vaikka ikuisuuden, mutta en luovuta, ennenkuin saan apinan polvilleen nyyhkyttämään ja myöntämään tyhmyytensä ja pelkonsa.

    Äänestä

  • Suden ystävä kirjoitti:

    Jos nalle on herännyt, sinä paskot housuusi. Olet pelkuri. Miksi joku pelkää petoja? Siihen kysymykseen minä haen susianalyysini kautta vastausta. Kestäköön vaikka ikuisuuden, mutta en luovuta, ennenkuin saan apinan polvilleen nyyhkyttämään ja myöntämään tyhmyytensä ja pelkonsa.

    surkuhupaisa PELLE! ! !

    Tuohon petovihaan ja -pelkoon olen hakenut ja miettinyt vastausta itsekin. Tällä hetkellä olen sitä mieltä että petopelko onkin ennemmin petovihaa. Ja se on opittua toimintaa. Vähän samalla tavalla kuin toiminta esim käärmeiden kanssa. Eli on opetettu jo pienestä pitäen että kun tällaisen otuksen näet niin pistät sen palasiksi. Eli myös asia mikä ei perustu juurikaan millekään faktalle. Näin on vain määrätietoisesti opetettu tekemään.

    Äänestä

  • mitenkään mahdollista kirjoitti:

    Olet oikeilla jäljillä pohdinnoissasi. Järjetön petoviha on sairasta ihan samallalailla kuin käärmeen silmitön teurastus. Tähän kysymykseen annankin susianalyysissani vastauksia. Kaikki johtuu susiuskovaisten vanhempien höpötyksestä. Vaikka suurin osa nykyisistä nuorista on fiksuja, niin syrjäkylillä ja maaseudulla susiuskovaisuus on yhä edelleen ongelma. Minkäpä kyseiset lapset voivat junteille apinavanhemmilleen ja heiltä saamalleen kasvatukselleen.

    Esimerkkinä mainitakseni se käärmeentappo, joka on sulle joku "virstanpylväs" sekin. Mitä helevatin merkitystä sillä on,. mikä tai kuka sen käärmeen tappaa? Häh? Tappaako sen kusiaiset vaiko kettu, vaiko näätä, vaiko minkki, vaiko ihminen, samaa paskaa siitä tulee joka kerta, jopa ihmisen tappamanakin sen raadon syö toukat ja bakteerit, ja se on pelkästään luonnon kiertokulkuun sopivassa muodossa, vaikka sen sinun KAMMOAMAN luonnollisen kuoleman antoi ihmisistä idiootti, tai mensan "älykkäin". Sinä itsekin voit ajaa käärmeen, ja -jopa suden päälle. touhottaessasi susien puolesta, olitpa sitten junassa, tai omassa autossasi. Mutta sinun älykkyytesi ei riitä sitä käsittämään, joten sinä et käsitä sitäkään, että sinut ON PUNNITTU; JA KÖYKÄISEKSI HAVAITTU. En halua masentaa, mutta jos niin käy, niin syytä itseäsi.

    Äänestä

  • Ei voi mittää kirjoitti:

    sillä ole mitään merkitystä, kuka yhden käärmeen tappaa. Minäkin voin tappaa käärmeen syödäkseni sen. Kiinassa ollessani söin useinkin käärmettä, myöskin koiria.

    Äänestä

  • Suden ystävä kirjoitti:

    sillä ole mitään merkitystä, kuka yhden käärmeen tappaa. Minäkin voin tappaa käärmeen syödäkseni sen. Kiinassa ollessani söin useinkin käärmettä, myöskin koiria.

    tullu oltua Kiinassa, on tullu matkusteltua meinaan, harvoin noin urpoa missään tapaa, täällä sekin on mahdollista.

    Äänestä

  • oikeinko. kirjoitti:

    tullu oltua Kiinassa, on tullu matkusteltua meinaan, harvoin noin urpoa missään tapaa, täällä sekin on mahdollista.

    jossain landella asuva petopelkuri ei yleensä ole käynyt naapuripitäjää kauempana. Minä olen käynyt 48:ssa maassa.

    Äänestä

  • Suden ystävä kirjoitti:

    jossain landella asuva petopelkuri ei yleensä ole käynyt naapuripitäjää kauempana. Minä olen käynyt 48:ssa maassa.

    olet käynyt ja silläkin liian harvoin. Kun et liiku, niin et läiky !

    Äänestä

  • Suden ystävä kirjoitti:

    jossain landella asuva petopelkuri ei yleensä ole käynyt naapuripitäjää kauempana. Minä olen käynyt 48:ssa maassa.

    palikka, vaikka ihmiset kirjottaisivat ilmiselvästi sarkasmia, niin sinä poika se et sitä älyä, vaan lauot edelleen noita latteuksiasi. Ainakin sulla on jokin persoonallisuushäiriö jos ei vakavampaa mielen sairautta.

    Äänestä

  • sinä se olet tosi kirjoitti:

    tähän väliin esimerkki Kuhmosta. Kuulin tämän kerätessäni aineistoa susianalyysia varten: Susia pelkäävä junttiperhe olisi halunnut lähteä kerran eläissään ulkomaille, Turkkiin. Lähdöstä ei kuitenkaan tullut koskaan totta, sillä perheen äiskä ja iskä oli kuullut puhuttavan Turkin vuoristossa liikkuvista susilaumoista. Näiden tollukkavanhempien susipelon vuoksi lapsetkin jäivät ulkomaanreissua paitsi.

    Äänestä

  • sinä se olet tosi kirjoitti:

    palikka, vaikka ihmiset kirjottaisivat ilmiselvästi sarkasmia, niin sinä poika se et sitä älyä, vaan lauot edelleen noita latteuksiasi. Ainakin sulla on jokin persoonallisuushäiriö jos ei vakavampaa mielen sairautta.

    lanttu leikkaa, tuollalailla sitä on helppo viedä kun pässiä teuraaksi.

    Äänestä

.. ei sitä tunnuta oikein osaavan pysyä aiheessa tai keskustella järkevästi. Mollaaminen ja toisen haukkuminen tuntuu olevan in koko hommassa.... Eli todellakin "yllätävän touhoa menoa" tai oikeastaan "yllätyksettömän touhoa menoa".... Suden ystävä tuntuu juuri nauttivan, kun saa täällä porukan naljailemaan, joten kun ette provosoidu "turhilla" viesteillä sille, niin sekään ei saa nautintoa siitä. Perusteltuja vastauksia kun sille nakkaa, niin se ei voi niihin selvästikkään vastata järkevästi, ilman mahdotonta naljausta tai haukkimista... Tuntuupa tosiaan olevan oikein "maailman mies/nainen"...

Äänestä
  • perustelusi on kuin leipä ilman voita. Oikeastaan leivässäsi ei ole edes jauhoja. Siinä ei ole yhtään mitään. Edes susi ei ole kiinnostunut sinusta. Voitkin kulkea metsässä pelkäämättä. Susi ei alennu raatelemaan tuommosta mitättömyyttä.

    Äänestä

  • Suden ystävä kirjoitti:

    perustelusi on kuin leipä ilman voita. Oikeastaan leivässäsi ei ole edes jauhoja. Siinä ei ole yhtään mitään. Edes susi ei ole kiinnostunut sinusta. Voitkin kulkea metsässä pelkäämättä. Susi ei alennu raatelemaan tuommosta mitättömyyttä.

    ....voisit tehdä kirjan, jossa jokatoinen sana olisi susi... Siihen sinusta mahtaa olla, mutta muuten voisi joku tuoda sinulle jotakin pillereitä, jolla saisit itsesi kasaan... :)

    Äänestä

  • "metsästäjä" kirjoitti:

    ....voisit tehdä kirjan, jossa jokatoinen sana olisi susi... Siihen sinusta mahtaa olla, mutta muuten voisi joku tuoda sinulle jotakin pillereitä, jolla saisit itsesi kasaan... :)

    .........?

    Äänestä

  • suentassut kirjoitti:

    .........?

    roitat pois joutaa nurkista arkea häiritsemästä.ei niitä kukaan kaipaa eikä pelkää mutta suden ystävälle taitaa näyttää niistä painajaisia kun päivät pitkät susipelosta juttelee

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Menoa täällä !! kirjoitti:

Olen lueskellut ihan vain mielenkiinnostani näitä viestiketjuja täällä metsätystä vastustavien "henkilöiden" palstalla, ja en voi muuta kuin hieman ihmetellä sitä, että miten helvetissä nää kaikki "huurupäät" iskee täällä päätänsä yhteen!! ?? Itselläni oli jo vähän aikaa sellanen varsin positiivinen käsitys näistä henkilöistä, jotka pyrkivät avartamaan sivistyneesti julkisella tavalla käsitystään metsästyksenvastaisista ideologeistaan. Olen ymmärtänyt näköjään väärin, kun kokonaiskuvaa hahmottelen. Siis onhan näin että, sanavapauskin on olemassa ja onhan näin, että metsästäjäkunnassakin tehdään vikatikkejä, mutta... Missä näkyy näiden "arkipäivänälykköjen" osuus käytännöntasolla ??? Itse olen metsästäjä.. Juu.. Se saatanan kurja, joka katsoo tilannetta kokonaisvaltaisesti siten, että kun pyssyn kanssa metsään lähden, en hae sieltä heti ensimmäiseksi saalista. Metsästän pääsääntöisesti pienriistaa ILMAN koiraa, eli jalkamiehenä. Useinmiten käy niin, että tulen reissultani pois ilman saalista, mutta erittäin paljon luonnosta ja sen antimista nauttineena takaisin. Jänikset pyrin metsästämään ilman koiraa, eli jäljittämällä, samoin kanalintujen kohdalla. On erittäin antoisaa lähteä mittaamaan erätaitojaan, tuntemattomaan luontoon, selviytyä siellä kaiken tyhjän keskellä yöpymällä luonnossa, ikään kuin haasteena itselleen. Silloin kun pakkasta alkaa olla parikymmentäastetta, niin nämä "aktivistit" tällä palstalla istuvat turvallisesti kotona tietsikan ääressä, ja jatkojalostavat näitä omia "höyryjänsä", joko olutpurkin taikka sitten jonkin marisätkän siivittäminä!! On niin vitun turvallista lähteä lähestymään oikeaa luontoa sekä niitä tilanteita, taikka elämyksisä periaatetasolla, ilman että edes ymmärrettäisiin sitä, että mistä oikein on loppupeleissä edes kysymys!! Minä en tee mielestäni yhtään turhaa liikettä, ollessani luonnossa! Nautin joka hetkestä, jonka saan viettää siellä, testaillen erätaitojani. Ne harvat tuliaiset, jotka ruokapöydässä hartaudella nautitaan, kruunaavat kaiken! Harrastan myös pienpetopyyntiä, joka mielestäni on rehellisesti sanottuna, pitkäntähtäimen luonnonsuojelua. Pyrin siis vaikuttamaan omalla osallani siihen, että lajeille, joita runsaat minkki, supi, kettu, näätä, mm mainitaksani, ovat jonkinnäköinen uhka. Näille pienpedoille, suurin uhka olen siis MINÄ, omalla toiminnallani. En kuitenkaan katso sitä kokainaisuuden kannalta sieten, että omalla toiminnallani uhkaisin näitä Suomen alkuperäiseen luontoon liittyvien eläimien kohtaloa, vaan katson asiaa näin että, omalla toiminallani edesautan tiettyjen lajien selviytymistä meidän oloissa. Teettekö siellä kehäkolmosen sisäpuolella näin ?? !! Minä en usko siihen. Teiltä on kadonnut ote realitteihin ja asioita käsitellään tunnetasolla!! Kysymys ? Moniko teistä on halukas lähtemään ihan oikeesti luontoon, olosuhteisiin, jossa metsästystä harrastavat ihmiset ihan oikeesti ovat ja yöpyvät? Itse en valitetttavasti näistä narisijoista haluaisi ottaa mukaan ketään, jonka ei realitteetteja uskalla kohdata muutoin, kuin periaatetasolla, taikka näyttöruudun takaa. Antaisin arvoa kaverille, joka älyäisi tämän ja tarjolla olisi ehkä ikimuistoisia elämyksiä, reaalimaailmasta. T. Metsästäjä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu