Panettelua

Mitä on panettelu, kun kirjoitan Oinas-N:stä näin, onko se panettelua? Oinas-N Mukamas seriffi, käyttää Suomi sanan yhteydessä vierasta Suomessa jo aikoja sitten vääryydeksi todettua Keisarin valtaa. Horoskoopit ovat humpuukia ja N = tarkoittanee naista ja hänen tapansa poistaa asioita on typerää. Johtopäätös = Oinas-N = Elämäänsä pettynyt Blondi Nainen. Mutta jospa kysynkin näin: Kuka on Suomen suurin panettelija, tulee heti mieleen Matti Vanhanen, mistähän syystä?
3298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toivon seriffin pian poistavan tämän ja kaikki muutkin samankaltaiset tekstit ja aloitukset tältä palstalta. Muuten palsta kuolee pystyyn yhden terroristin vuoksi!

Äänestä
  • Totuuus ei häviä pyyhekumin avulla, eikä lakaisemalla roskia maton alle

    Äänestä

Eilen eräskin poistoja "hyväksyvä" käskytti minua lehtienpalstoille kirjoittamaan, epäili ettei juttuja julkaista. Asiaa jo joo olen kirjoittanut, läppäsin totuutta talouasioista, kahdessa kuukaudessa oli käviöitä yli 100000 ja mielipiteitäkin tuli lähes 100 juttu oli koko ajan mielipidesivun kärjessä. Kyllä niitä löytyy muualtakin, mutta enpä johdattele löytyvät, koska jopa poliikko joka kannattaa ajatuksiani, ei uskalla aina julkaista, koska oma väkikin saa sapiskaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


asiasta kirjoitti:

Mitä on panettelu, kun kirjoitan Oinas-N:stä näin, onko se panettelua? Oinas-N Mukamas seriffi, käyttää Suomi sanan yhteydessä vierasta Suomessa jo aikoja sitten vääryydeksi todettua Keisarin valtaa. Horoskoopit ovat humpuukia ja N = tarkoittanee naista ja hänen tapansa poistaa asioita on typerää. Johtopäätös = Oinas-N = Elämäänsä pettynyt Blondi Nainen. Mutta jospa kysynkin näin: Kuka on Suomen suurin panettelija, tulee heti mieleen Matti Vanhanen, mistähän syystä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu