Kommenttia

Käväisin taas autoilemassa Riikassa asti. Suuria ihmeellisyyksiä en huomannut. Teiden päällysteet ovat toisin paikoin moneen kertaan paikattuja, niinhän meilläin sanottiin, että "kun on paikka paikan päällä, on markka markan päällä". Poliisit olivat kovasti tien päällä kyttäilemässä. Meikäläisiä liikenneasemia ei ole kuin Via Baltikalla. Pienemmillä teillä on harvinaista löytää edes kahvibaaria. Tankkaaminenkin tapahtuu taajamissa. Toisaalta saattaa löytää huikean hyvän lounaan alle 10 euron hintaan. Rahanvaihtoa ei enää ole tulliasemalla Ainazissa, liekö latit ihan loppuneet. Liikenne on jonkun verran rauhoittunut, humalaisia tai huumeveikkoja kai entistä enemmän kun ajavat sumuvalot päällä. Maaseutua on opettavaista katsella jos kiinnostaa kansatiede, maa- ja metsätalous, arkkitehtuuri, talouselämä yleensä jne. Kerrostuneisuus on silmiinpistävää. On raunioituneita maatiloja ja taloja 30-luvulta, joihin kukaan ei palannut hengissä Siperiasta, on vanhoja kartanoita raunioina tai korjattuina, kollektiivitilojen hökkelitalouskeskuksia luhistuneina tai maatalousyhtiöiden hyötykäytössä, ja jossakin väleissä pikavoittoja saaneiden ökytaloja ja huviloita. Niin näkyvät lähihistorian saavutukset. Hiljaista elämää, muutamia mummeleita kylien raiteilla. Ja polttopuukasat joka pihassa.
3408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

olet ajanut suomessa.

Äänestä

Joitakin kommentteja pitänee laittaa. Siellä rajalla saa kyllä vaihdettua rahaa. Eestin puolen rakennuksessa on uusi kahvila, ja samasta tilasta löytyy myös rahanvaihtopiste. Ei täällä ole oikein Tilausta sellaisille ABC:n tyyppisille asemille. Ruokakauppoja on muutenkin rajattomalla aukioloajalla. Maaseudulla saa kyllä kahvit ja lounaat mukavaan hintaan. Paljon huokeammalla kuin Riian alueella. Mitä tulee sumuvalojen käyttöön, nämä varmaan imevät sen tavan jo äidinmaidosta. Jopa poliiseilla se on usein tapana. Se on niin "cool" ilmeisesti. Toisaalta ei se juuri ketään haittaakaan. Tuo loppu on just ainakin suunnilleen noin. Samansuuntaista Suomenkin syrjäkylillä. Siellä taitaa vaan olla pidemmät välit ilman ristinsielua. Teiden kunto on täällä kyllä syrjäseuduilla aika vaatimaton. Rahaa käytetään kyllä, mutta sillä taidetaan paikata poliitikkojen taskuja tienhoidon sijaan.

Äänestä
  • Ihan oikein huomattu, maatalouden rakennemuutos on suuri myös Suomessa, ja ränsistyvää kansallisomaisuutta on tievarsilla paljon, ja paljon lisää paikallisteiden varsilla. Baltiassa vaan asteikko on laajempi ja muutokset vielä suurempia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


automatkalta kirjoitti:

Käväisin taas autoilemassa Riikassa asti. Suuria ihmeellisyyksiä en huomannut. Teiden päällysteet ovat toisin paikoin moneen kertaan paikattuja, niinhän meilläin sanottiin, että "kun on paikka paikan päällä, on markka markan päällä". Poliisit olivat kovasti tien päällä kyttäilemässä. Meikäläisiä liikenneasemia ei ole kuin Via Baltikalla. Pienemmillä teillä on harvinaista löytää edes kahvibaaria. Tankkaaminenkin tapahtuu taajamissa. Toisaalta saattaa löytää huikean hyvän lounaan alle 10 euron hintaan. Rahanvaihtoa ei enää ole tulliasemalla Ainazissa, liekö latit ihan loppuneet. Liikenne on jonkun verran rauhoittunut, humalaisia tai huumeveikkoja kai entistä enemmän kun ajavat sumuvalot päällä. Maaseutua on opettavaista katsella jos kiinnostaa kansatiede, maa- ja metsätalous, arkkitehtuuri, talouselämä yleensä jne. Kerrostuneisuus on silmiinpistävää. On raunioituneita maatiloja ja taloja 30-luvulta, joihin kukaan ei palannut hengissä Siperiasta, on vanhoja kartanoita raunioina tai korjattuina, kollektiivitilojen hökkelitalouskeskuksia luhistuneina tai maatalousyhtiöiden hyötykäytössä, ja jossakin väleissä pikavoittoja saaneiden ökytaloja ja huviloita. Niin näkyvät lähihistorian saavutukset. Hiljaista elämää, muutamia mummeleita kylien raiteilla. Ja polttopuukasat joka pihassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu