Onglmana on ujous tai ehkä jopa arkuus...
Jokaikinen kerta kun rakastun muutun araksi ujoksi punastelevaksi jne... En jaksaisi enään kun nyt toistamiseen jo käymässä niin että menetän naisen jota ihailen ja voisin sanoa rakkaaksi.
Onko tähän apuja tai neuvoja? pliis auttakaa...
Näin täällä..
rakastunut kaveriin....
6877
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
haittaisi. Punastelu on jopa söpöä, vaikka punastelija kokee sen ehkä noloksi. Ainakin siitä näkyy, että jotain on meneillään;)
että taas olet menettämässä jotain sen vuoksi ettet uskalla. Mikä olisi kauheinta jos hän sanoisi ei? Sama tulos, mutta ainakin sä et vain antanut sen mennä. Ei ujostelu ole miinusta, etsi se sun tapa kertoa tunteistasi. Älä koita olla muuta kuin olet ja vaikka sua pyöryttäisi ja punastuttaisi niin se että sä voisit sada oman kullan, on riskinottamisen arvoista. Otat vain nyt sen ajatuksen että toimit, ilman muttia, et anna itsellesi rauhaa ennen kuin olet tehnyt jotain asialle. Vain se eka askel on vaikea, sitä se on kaikille. Lähesty kirjeitse, kukin, tekstarein, tee se eka askel millä vaan, sitten pallo on hänellä ja asiat alkaakin rullaamaan omalla painollaan.
että hän on minua huomioinut paljon.Hän on ottanut yhteyttä kaikilla eri tavoilla ja jopa ehdottanut tapaamista hieman erikoisessa paikassa mutt kuitenkin. Ongelma on minussa olen paitsiossa, jos ymmärrätte. Pelkään tietenkin että hän sitten kuitenkin sanoisi että ei kiinnosta, on suuri suinen tosin on ollut minua kohtaan kaikkea muuta. Pelkään että,niin mitä oikeastaan?? Olen aina ollut se "pomo"Olen jopa kuullut että minusta puhutaan sävyyn että- se on kaikkien naisten perään, pyörittelee ja heittää pois. olen kyllä seurustellut aijemmin, pelkään sitä että joudun antamaan itsestäni kaiken ja jos homma ei toimi olen tyhjän päällä. Vaikeasti selitetty, no olen hieman erikoinen juu tiedän.. Pahimmassa tapauksessa menetän ystävän ja tietyllä tavalla työkaverin, joka on myös huomioitava asia.
elää elämääsi sen mukaan mitä pahimmassa tapauksessa kävisi, sulle tulee todella vaikeaa. Mitäs jos nauttisit elämästä, antaisit sille mahdollisuuden näyttää mitä sulle on tarjolla. Joskus kaikki ei mene ihan putkeen, mutta mitä sitten, sekin kuuluu elämään. Nyt sä vaan odotat ihmettä jonka kohdattuasi sun edelleen ei tarvisi tehdä mitään. Mitä sitten kun sä katsot elämääsi 20 vuoden päästä, harmittaako sua kuinka elit tekemättä mitään vai muisteletko menneitä ajatellen että kaikenlaista on mahtunut. Elämästä saa irti omansa vain elämällä. Pelkääminen aiheuttaa myöhemmässä elämässä vitutusta ettei silloin aikoinaan uskaltanut.
Nin niin... Mua harmittaa oma käytös kokoajan enemmän. Mun on pakko laittaa kaikki peliin, eihän se rakastaminen muuten onnistu. Kaikki tai ei mitään, voihan sitä tietenkin ottaa rauhallisesti ja edetä askel kerrallaa se kun ei vaan tule onnistumaan ollaan molemmat aika tulisia ja tempperamenttisia. Kaiken haluavia ja mieluiten heti. Paitsi et mä olen arka ja ujo tuon muun lisäksi, pakko jotenkin ottaa itseäni niskasta kiinni, muuten voin menettää hänet. Sitä EN halua!!!! en usko että hän tekee enään suurempaa aloitetta, mut jos tekisi pussaan sitä suulle :))) tai en tiiä uskallanko, heh Haluisin kyllä :)
*..,mut jos tekisi pussaan sitä suulle :))) tai en tiiä uskallanko,heh haluisin kyllä :)* Mun tyttöystävä pähkäili mun kanssa samaa,*Nyt seuraavan kerran kyllä pussaan sitä*,mut sit se ei kuulemma kuitenkaan ollut uskaltanut.Sit se repi peliverkkareitaan himas ja inhos itteensä:( Mut tuli se kerta sitten kun se pakotti ittensä tekemään sen,suuteli ja punastui. Voih,mä kerroin sille että mä rakastuin just silloin siihen totaalisesti:D Sun tarinas kutittelee,kun huomaan sussa samoja piirteitä kuin mun tyttöystävässä. Silläkin oli ihmeesti jarrut päällä ihmissuhteissaan ja se kertoi suorastaan kärsivänsä ujoudestaan. Se pelkäs menettävänsä jo jotain sellaista mitä sillä ei vielä edes ollut,esimerkiksi mut! Mä oon kysynyt nyt kun oon saanut sille sen luottamuksen siitä ettei se mua tuosta noin vaan voi menettää,että onks sille joskus tapahtunut jotain sellaista mikä sen saa varuilleen,tai niinku kauheesti pelkäämään? Oisko sulla joku semmoinen kokemus takana,mikä vois selittää sun tapauksessa jotain? Huomaan kyllä että se pelkää vieläkin ja stressaa turhia.Ja sit se ei oo päässyt ujoudestaa,mikä ei mun mielestä ole huono juttu.Mut se oikeesti kärsii siitä.Et jos joku sanoo että ujosteluhan on vaan söpöä,niin kyllä siitä voi oikeesti kärsiä tosi paljon.Ei se kuulemma ole mikään mukava tunnetila(olla vatsa kipeenä ja ahdistunut). Rohkaisen sua pistämään ittes peliin! Ja kerro sille ittestäs,miltä susta tuntuu ja noin.Sullakin ujous ja arkuus sitten vähenee,jollei ihan kokonaan katoa.