Onko Perthin kaupunki ja ympäristö tuttu kenellekään? Mitä tykkäsitte? Millaisia nähtävyyksiä on ja millaiset säät tammi-helmikuussa? Kaikki tieto on tervetullutta. Kiitos etukäteen!
Vastaukset 3
- Reissumies
Olimme Perthissä ja Margaret Riverin suunnalla v. 2001 10.2. lähtien autoillen 10 päivää. Sää oli silloin näin pohjoismaalaiselle loistava. Tosin yhtenä iltana satoi, kun piti mennä aussijalkapalloa katsomaan Subiacoon, jota teillekin suosittelemme. (Itse katsoimme ottelun Melbournessa.) Netistä löytyy AFL:n ottelukalenteri. Vertaisin fiiliksen puolesta Perthiä San Franciscoon. Tunne on niin vangitseva, että olisimme voineet siltä istumalta jäädä sinne asumaan. Hienosta ilmapiiristä johtuen se muistuttaa SF:a myös siten, että se on ns. homokaupunki. Se vain takaa, että muutkin viihtyvät siellä. Me emme asuneet itse kaupungissa kuin pari yötä, kun kuljimme winerista toiseen viinejä maistellen. Jatkoimme junalla matkaa Adelaideen, josta autolla taas eteenpäin (viinejä!).
- Ensi talvena Perthiin
Kiitoksia paljon tiedoista.
- kamker
Hei,
nyt kun lomasi Perthissä on luultavasti takana päin, niin kaipailisin puolestaan itse vinkkejä ko. kaupunkiin. Matkustan sinne puolisoni kanssa (olemme nuoria) marraskuun puolessa välissä vajaaksi viikoksi.
Olen katsellut hotellimajoituksia, mutta mikäli sinulla on ehdottaa hyvää majoituspaikkaa niin kerrohan ihmeessä. Mistä päin kaupunkia majoitusta kannattaa katsella, jotta yhteydet moneen paikkaan ovat mahdollisimman hyvät? Mitä nähtävyyksiä Perthissä on?
Kiitos jo etukäteen mahdollisista vinkeistä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 851295
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä31945Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19805- 46639
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13620Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13607Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja181592Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita123580- 28498
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39488