Onko sitä olemassa?
Sellaista, joka kestää läpi elämän.
Sellaista, että kumpikin rakastaa toista niin, että kuolisi hänen vuokseen.
Sellaista, jossa voisi olla oma itsensä.
Sellaista, joka on niin vahvaa, ettei mikään mahti maailmassa voi sitä estää.
Onko sellaista?
Tosirakkaus
kaipauskin
5559
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kaikki mihin todella uskot on olemassa! Minä uskon että tosirakkautta on olemassa, enkä aio vähempään tyytyä.
Rakkaus tuskin kestää loputtomiin samanlaisena huumana, jollainen se alussa on. Siksi kestävää suhdetta haluavan kannattaa etsiä kumppania järjelliseltä pohjalta voidakseen löytää ihmisen, jonka kanssa viihtyy senkin jälkeen, kun voimakkaimmat tunteet ovat haihtuneet.
tutkimusten mukaan rakastumisessa ei ole mitään järkeä mutta rakastamisessa on. Rakastuessa tulee todella onnellinen olo ja kuvittelee että kaikki on ja tulee olemaan läpi elämän hyvin ja että rakkaus säilyy samanlaisena päivä päivältä. Tosi asiassa rakastumisen jälkeen rakkaus kumppaniin tasaantuu, mutta se on normaalia eikä tarkoita sitä etteikö kumppani olisi sinulle oikea. säännöllinen sekstaus pidentää suhdetta tutkimusten mukaan (: en jaksa selittää miksi, koska en itsekkään muista, mutta tämä löytyi tieteenkuvalehdestä
Rakkaus ja ihastus ovat eriasioita ja ihastus hiipuu mutta rakkaus ei ikinä. Jos siis oikeasti rakastat etkä ole vain ihastunut homma kestää. Ihastuksen hiipuessa halu voi kadota mutta rakkaus ja välittäminen ei ikinä.
otsikko...