Pahis palasi tänne.
Poistukoon ken tahtoo.
Nyt muutakin kuin politiikan pomputtelua.
Alkoholin harhat ja vähän muutakin
On ihan hyvä, että nämä minunkin jutut aiheuttavat ajatuksia ja mielipiteitä. ( ja paljon pyydettyjä ja luvattomia poistoja)
Joillakin tämä villitys nosti jo adrenaliinia. Tiedon kertominen asioista ei ole tuputtamista, eikä syyllistämistä.
Viisaat sanovat, että se on valistusta ja tiedon levittämistä. Jotta ihminen kykenee tekemään oikeita valintoja hänellä täytyy olla tietoa. Alkoholi, huumeet, tupakka ja liika syöminen aiheuttaa riippuvuutta, riippuvuus jostakin on sairautta, joka taasen tuo mukanaan muita pahempia sairauksia.
Itse en ole, enkä ole ollut missään asiassa absolutisti, mutta en mene myöskään tosiasioita piiloon.
Mitenkähän muuten saisin tuosta vatsan seudulta vähennettyä tuota vanhaa härskiintynyttä rasvaa. Riittäisikö se, että yrittäisin hillitä tuota hyvää ruokahalua ja jatkuvaa nälän tunnetta.
Jos ihminen yksilönä on sellainen, että hän tulee toimeen pienemmällä energia määrällä, siitä pitäisi olla iloinen, silloinhan myöskin kaupan ruokalaskut pienenee, kun nykyään nuo muut energia laskut tuppaantuu nousemaan niin kamalasti.
Poistetun
paluu 60+
2247
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
saisi tuollaisen aloitusten tekijän lennättää. Tuskin on 60 , mistä lie tullut tänne häiriköimään.
Sanoppa mikä aloituksessa on mielestäsi häiriköintiä. Mene ja lue Raamatusta, mitä sinunkaltaisesta siellä sanotaan. 70 lähenee vielä -70 Käytän kyllä pippuria ja kauaksi on myöskin kaipuu.