Nykyinen, muutaman kuukauden despoottisen laiskasti palstaa puoskaroinut Murtsi on epäloogisen loukkaava ja asiattoman päsmäröivä. Poistakaa häneltä oikeudet ja valitkaa joku ei-uskovainen huolehtimaan tasapuolisesta palstan moderoinnista. Ei voi olla oikein, että seriffi nykyiseen tapaan uhkailee poistoilla, selittelee kummallisen puolueellisesti tekemisiään ja aiheuttaa iytse riitaa poistelemalla todisteita ketjuista, amputoimalla ketjuja vain paloiksi kokonaisuudesta.
"Poikalapsi.
Kirjoittanut: murtsi-67 19.4.2009 klo 18.37
Poistin aloituksesi "erivapauksia ja valtaa" [poikalapsi 19.4.2009 klo 15.33] koska sama aihe tulee esiin tässä.
Eilen tai toissapäivänä olleen ketjun missä sinun ja Mohiksen keskustelunaiheena oli hänen sheriffinaikainen toiminta ja kädenvääntö valehteluista puolin ja toisin, poistin, koska liiallinen henkilökohtaisuuksiin meneminen ei ole suotavaa vaan provosoi lisää asiattomuuksia. Tarkoituksella annoin keskustelunne olla sen aikaa että saitte esittää mielipiteenne puolin ja toisin ja näkemyksenne varmasti tulivat selviksi.
Annan tämän aloituksen poikkeuksellisesti olla että saatte tuulettaa tunteitanne puolin ja toisin. Kunhan keskustelu pysyy edes kohtalaisesti asiallisena. Kun keskustelu on käyty poistan sekä tämän että Mohiksen aloituksen [pitäisi saada foorumille aivan uusi, kirjoittanut Mohikaani_27 19.4.2009 klo 09.01] mikä näyttää menneen pääosin riitelyksi.
Toivon kummaltakin mahdollisimman asiallista keskustelua, kuten muiltakin osallistuvilta. Tarpeen tullen ketju poistuu nopeastikin jos keskustelu menee loanheitoksi tai tulee perusteltuja poistopyyntöjä.
Että tällaista tiedoksi.
Hyvää illanjatkoa teille kummallekin...
P.S.
En ehdi olla koko iltaa koneen äärellä, niin että jos asiattomuuksia kaikesta huolimatta tulee, ne (tai koko keskustelu) poistuvat jossain vaiheessa, viiveellä."
Mielestäni suoraan yhdelle keskustelijalle suunnattu uhkailu ei ole palstan seriffille sopivaa toimintaa. Päätelkää itse ohesta.
Helluntailaisuus-palstalle asiallinen seriffi!
poikalapsi
1107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lisäys: Nykyinen seriffi tukee mm. seuraavaa asennetta:" Kyllä tällä palstalla Kirjoittanut: tulee edelleen 19.4.2009 klo 19.06 olla kotikenttäetu helluntailaisilla. On syytä rauhoittua kaikkien." Ei liene Eniron toive tuo tuommoinen. Eikös tarkoitus ole keskustella aiheesta eikä rajata keskustelijoiden joukkoa?