Perätön ilmianto

on tyhmää

Olin taloyhtiömme hallituksen kokouksessa, jäsen kun olen, ja menimme sen jälkeen paikalliseen ottamaan pari tuopillista. En ollut kuullut vaimoni soittoa, kun hän sitten tuli paikan päälle kertomaan, että aamulla on mun vuoroni viedä lapsemme ratsastamaan elikkä olepa ajokunnossa kulta. Lähdimme sitten kotiin ja seuraavana päivänä ystäväni soitti ja kertoi, että kun olimme menneet niin noin kymmenen minuuttia sen jälkeen oli poliisit tulleet kyselemään minua ja vaimoani ihmisiltä tyyliin, että olemmeko tuttuja ihmisille. Ystäväni oli tiedustellut heiltä, että miksi poliisi on meistä kiinnostunut. Olivat vastanneet vain, että suorittavat tiedustelua. Selvisi, että naapurimme oli kuvitellut meidän jättäneen lapsemme heitteille, kun olimme yhtäkkiä hänen mielestään vaihtaneet ravintolaa. No tämä ravintolan vaihto oli siis kotiintulo. Lapsemmekin on jo 12 ja hänellä oli kaveri yökylässä ja vielä tiesivät, että noin puoli tuntia joutuivat olemaan keskenään. Tästä huolimatta poliisit olivat ensin tiedustelleet meitä nimeltä mainiten ravintolassa ja soittaneet huoltomiehen avaamaan kotimme oven meidän nukkuessa???? Kun olivat nähneet meidät kaikki nukkumassa olivat poistuneet jättämättä käynnistään minkäänlaista informaatioita. Siis jo on oikeus taas huipussaan. Mikseivät soittaneet meille? Eivät olleet tajunneet soittaa numeropalveluun. Onko nykyään todellakin poliisilla tällaiset oikeudet ja valtuudet? Entä voiko tällaisesta perätä oikeuksia? Onko muilla samankaltaisia kohtaloita?

7

1844

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nykyisin ihan koko ajan..

      Kyllä, poliisit tulee kotiin ilman syytä, tai ainakin ilmoittamatta mieluummin. Jouduin pahoinpitelyn uhriksi perheeni kanssa, tämä joka kävi päällemme ilmoitti poliisille kiusallaan tai katkerana että me kasvatellaan hamppua kotonamme, poliisi ei edes kysellyt pahoinpitelystä mitään meiltä, eikä todistajilta joita olisi ollut pihan täydeltä. Meidät määrättiin poliisin toimesta ensiapuun mahdollisten syytteiden takia, ettei meitä syytettäisiin, kävin vielä kotona ennen sairaalalle lähtöä, sillä välin nämä poliisit olivat kiertäneet korttelia ja odotelleet että me poistutaan kotoa, halusivat päästä asuntoomme ilman meitä, en tiedä miksi näin kun olisivat voineet samalla oven aukaisulla tulla sisään kun vietiin koirat kotiin. Lähdettiin sinne sairaalaan ja tultiin kotiin, koti oli käännetty nurin, pahoinpitelijän särkemästä ikkunasta rapun alaovelta oli tullut poliisimiesten kengissä lasia joka paikkaan asunnon latioille, ja meillä konttaus ikäinen vauva. Olisivat edes ilmoittaneet asiasta että olisi voinut varautua siivoamaan ne lasinsirut sieltä lattioilta ennen lapsen kotiin paluuta, mutta haimme lapsen naapurista kotiin samalla matkalla kun tulimme sieltä ensiavusta myöhään illalla, jonne poliisit meidät käskivät päästäkseen asuntoon tutkimaan tuon perättömän väitteen. Sikamaista touhua, jos pitää tulla toisten kotiin salaa pyörimään ja kääntämään paikkoja nurin, pitäisi ajatella mitä tekee, jos asukas onkin syytön perättömään ilmiantoon, ja asunnossa asuu lapsia sekä eläimiä. Olipa mukava kaiken jälkeen vielä illalla siivota lattioilta lasinsiruja pitkin asuntoa ettei lapsi niihin itseään satuta, koirat olivat joutuneet sen aikaa kävelemään siellä lasinsirujen keskellä, muutenkin siivoamista riitti kun paikat oli tosiaan käännetty nurin sillä mielellä että jotain varmasti löytyy. Asunnosta ei löytnyt yhtään mitään laitonta, miksi poliisit eivät voineet pyytää meitä aukaisemaan ovea että pääsevät tarkistamaan kyseisen hullun väitteen, aikaa olisi ollut ja olisimme olleet paikallakin vielä enne sinne ensiapuun lähtöä, mieluummin tulivat ilman meitä ja jättivät ikävän yllätyksen kaiken jälkeen. Kuka tahansa saa voi nolata toisten ihmisten elämän tekemällä huvikseen ilmiannon, hyvinkin sairas mielikuvitus jollain naapurilla tai pelkkä katkeruuskin riittää siihen että tilataan toiselle mukava poliisi kepponen. Jos haluaa jonkun häätää naapurista niin eikun veistelemään tarinoita ja kutsumaan poliisit paikalle, näin helpoksi se on tehty, tuottaa kunnonkansalaiselle syvä häpeä sillä että poliisit vierailee naapurien nähden toisten kotona. Naapurithan ei tiedä mistä on kyse ja juorut lähtee liikkelle, tällainen voi tehdä isonkin vahingon ihmiselämälle. Tuollainen yöllinen vierailu kuulostaa jo ihan sairaalta, entä jos asunnossa on alastomia ihmisiä vielä hereillä, tai tulevat paikalle kesken intiiminhetken. Ei ne yksinkertaisesti nykyisin ajattele mitä voivat tuollaisella touhulla saada aikaan, syyttömille ihmisille, haluavat hoitaa juttunsa salaa vaikka asiat voisi oikeasti hoitaa paljon suoremmin ja kummalekin osapuolelle mukavammin.

      • tarina

        sai jo selvyyden. Sosiaalipäivystäjä oli soittanut meidän vanhentuneisiin numeroihin eikä ollut saanut meihin yhteyttä, jolloin hän oli pyytänyt poliisilta virka-apua. Mutta miksi eivät soittaneet numerotiedusteluun tai soittaneet ovikelloa? Saavat kuulemma näin tehdä. Mutta laki kotikäynnistä kuitenkin sanoo, että pitää olla kysymys rikoksesta, josta minimirangaistus on puoli vuotta ehdotonta vankeutta. Sopii kysyä, että mikäs lapsen heitteillejätössä on minimituomio? Hyvä, jos on enimmillään puoli vuotta linnaa. Jospa kysymys onkin vain siitä, ettei oikeus antaisi poliisille lupaa ja siksi sitten toimitaankin niin ettei voi tietää kenestä on kysymys. Muutenkin poliisi tulee kyllä paikalle hameväen kiljuessa muttei miesten kiljuessa tulekaan ennenkuin sitten onkin jo hautajaisjärjestelyistä kysymys.


      • Mitä seuraamuksia?
        tarina kirjoitti:

        sai jo selvyyden. Sosiaalipäivystäjä oli soittanut meidän vanhentuneisiin numeroihin eikä ollut saanut meihin yhteyttä, jolloin hän oli pyytänyt poliisilta virka-apua. Mutta miksi eivät soittaneet numerotiedusteluun tai soittaneet ovikelloa? Saavat kuulemma näin tehdä. Mutta laki kotikäynnistä kuitenkin sanoo, että pitää olla kysymys rikoksesta, josta minimirangaistus on puoli vuotta ehdotonta vankeutta. Sopii kysyä, että mikäs lapsen heitteillejätössä on minimituomio? Hyvä, jos on enimmillään puoli vuotta linnaa. Jospa kysymys onkin vain siitä, ettei oikeus antaisi poliisille lupaa ja siksi sitten toimitaankin niin ettei voi tietää kenestä on kysymys. Muutenkin poliisi tulee kyllä paikalle hameväen kiljuessa muttei miesten kiljuessa tulekaan ennenkuin sitten onkin jo hautajaisjärjestelyistä kysymys.

        Aiotteko tehdä valituksen poliisin toiminnasta tai saada ilmoituksen tekijää vastaamaan perättömästä ilmiannosta?


      • edennyt
        Mitä seuraamuksia? kirjoitti:

        Aiotteko tehdä valituksen poliisin toiminnasta tai saada ilmoituksen tekijää vastaamaan perättömästä ilmiannosta?

        Saimme sosiaalipäivystäjän kertoman perusteella määriteltyä soittohetken. Tämän johtolangan avulla pystyimme itse päättelemään soittajan. Kerroimme nämä tietomme sähköpostipalautteella poliisin yleiseen palauteboksiin ja saimme Pasilan poliisilaitokselta kehotuksen mennä Itäkeskuksen poliisilaitokselle jättämään tutkintapyyntö mahdollisesta kunnianloukkauksesta. Asia on nyt sitten tutkinnassa. Tällä soittajalla itsellään on paljon asioita selvitettävänä sosiaalipuolella. Ja hän on jättänyt kiistämättä etteikö hän olisi soittanut. Mutta ei ole suoraan tunnustanutkaan. Uusia soittoja ei kuitenkaan ole tullut hänen epäilemisensä jälkeen, joten uskomme tietävämme mistä on kysymys eli loanheitosta. Tutkinnan jälkeen annamme lakimiehellemme toimeksiannon suorittaa lakitekninen "syynaus" tälle tilanteelle ja sen jälkeen vasta päätämme syytämmekö ja ketä ja mistä. Kustannukset saa oikeusturvaan joten liian kalliiksi tämä ei tule.


    • Ihme menoa

      vain oikeus tunkeutua toisten kotiin mikäli tapahtunut rikos josta yli 2 vuotta vankeutta tai muu vakavaksi luokiteltava rikos. Ainakin pitäisi asianomaiselle ilmoittaa että käyty. Että ei sitten huomaa tietyistä asioista että joku käyny omassa kodissa!

      • takia

        halusimme koko kansan tietävän miten poliisi ja sosiaaliviranomaiset nykyisin käyttäytyvät ja vielä me suomalaiset itse olemme säätäneet lait ja muut ohjeet, että näin myös saa tehdä. Kysymys ei meidän osalta johda siis mihinkään. Ei ole kunnianloukkaus, ei kotirauhan rikkominen eikä mikään heitteillejättökään. Mutta näinkö me siis haluamme, että meitä kohdellaan? Ei vastaa minun käsityksiäni oikeuksien jakautumisesta. En tässä kohdassa ole samaa mieltä suomalaisen oikeuden toteutumisesta. Poliisi ei omaa riittävää osaamista asioiden hoitamisessa. Itsekritiikki heiltä puuttuu kokonaan. Juoppo soittaa olettamuksensa perusteella ja sillä hyvä.


      • asiaa ihan
        takia kirjoitti:

        halusimme koko kansan tietävän miten poliisi ja sosiaaliviranomaiset nykyisin käyttäytyvät ja vielä me suomalaiset itse olemme säätäneet lait ja muut ohjeet, että näin myös saa tehdä. Kysymys ei meidän osalta johda siis mihinkään. Ei ole kunnianloukkaus, ei kotirauhan rikkominen eikä mikään heitteillejättökään. Mutta näinkö me siis haluamme, että meitä kohdellaan? Ei vastaa minun käsityksiäni oikeuksien jakautumisesta. En tässä kohdassa ole samaa mieltä suomalaisen oikeuden toteutumisesta. Poliisi ei omaa riittävää osaamista asioiden hoitamisessa. Itsekritiikki heiltä puuttuu kokonaan. Juoppo soittaa olettamuksensa perusteella ja sillä hyvä.

        maalaisjärjen mukaan: mikäli luvaton tunkeutuminen toisten kotiin sallittua niin eiköhän myös sallittua puolustaa omaa kotia tunkeilijota vastaan?
        Eli silloin ei pitäis olla yhtään mitään väliä vaikka tunkeilija olisikin poliisi tai sosiaalivranomainen, mikäli tunkeutuvat luvatta alueelle joka lasketaan kotirauhan piiriin.
        Kuvailemasi tilanteen mukaan näyttää pahasti siltä että suomessa viranomaiset eivät voi syyllistyä rikoksiin vaikka miten toimisivat. Ja vaikka nostaisit minkälaisen jutun asiasta niin olen melko varma että tietyt tahot tekis kaikkensa hankaloittaakseen asian läpiviemistä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      293
      6617
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2049
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1790
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1257
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1170
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1136
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      53
      1037
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1021
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      972
    Aihe