Ei seiso kunnolla

Oon tavannut hiljattain uuden miehen (35v). Suhteemme siis tuore, mutta pystymme puhumaan kaikista asioista ja molempien on helppo olla toisen seurassa emekä pysty pitämään näppejä erossa toisistamme eli koko ajan on "oltava iholla" vaikka ei olisikaan mitään seksuaalista. No sitten itse ongelmaan. Eli mies todella aktiivinen ja kiihottuu kyllä aluksi mutta saattaa lerpahtaa kesken alkulämmittelyn. Uuden seisokin saa kuitenkin lähes heti pienen työn jälkeen, mutta sekin saattaa kadota vielä ennen yhdyntää tai sitten sen aikana. Itse yhdyntääkin on siis harrastettu, mutta loppuun asti ei olla päästy kertaakaan...siis hänen osaltaan. Onkos se normaalia et tunnin aikana saattaa nousua ja laskua tapahtua 3-4 kertaa? Ja ollaan siis juteltu ja hänelle tämä on selkeästi isompi asia kuin minulle ja siksi aikookin varata ajan lääkärille. Itseäni tämä "ongelma" ei ole vielä haitannut kun uskon kaiken johtuvan suorituspaineista ja toivon ongelman häviävän kun opimme vielä paremmin tuntemaan toisemme. Hyvä toki että hän käy myös lääkärissä.
41919
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miten on onkos kaveri käyttänyt näitä viagraa tai muita potenssilääkkeitä.Itse aloin käyttämään niitä kokeilu mielessä vaikka en tarvinut niitä sitten kun jätin ne pois alko olemaan juuri noita samoja ongelmia joita kaverillasi on.Kesti jonkin aikaa ennenkuin alko taas pelittämään kunnolla.Ei kannata popsi niitä pillereitä jos ei niitä tosissaan tarvi. Tuskinpa se sun kaveris sitä kertoo jos on käyttänyt kun sitä siltä kyselet.

Äänestä

minulla oli samankaltaisia seisokkiongelmia,uuden avovaimoni kanssa ei alussa mutta noin 2v seurustelun jälkeen,vaikeuksia saada tarpeeksi kova erektio,erektion lopahtamista kesken kaiken,ja jopa haluttomuutta,syyt olivat siis varmasti myös henkisellä puolella,nyt olen kokeillut full contact nimistä erektio parantavaa luontaistuotetta ja kokemukset ovat hyviä,penis seisoo kunnolla ja tarpeeksi kauan ja yhden pillerin vaikutus on ainakin noin vuorokausi,halut lisäntyy kun homma toimii .vaimokin on sanonnut että penis tuntuu paksummalta,ainoa sivuoire on ollut lievä närästys sekin pysyy poissa jos jättää kahvin juonnin vähemmälle.(olen 52v)

Äänestä

Terve, itelläni (19v) on samankaltainen ongelma. Ongelma menee näin: Alkulämmittelyt ynnä muut sujuu hyvin, sitten kun päästään itse asiaan, niin siinä 5min kohdalla alkaa kämmenet puutumaan (lähinnä pikkurilli ja nimetön osa kämmenestä) ja samalla alkaa muna lörpähtämään. Kun makaa hetkisen täysin vaaka-asennossa alkaa taas käsissä veri kiertää ja samalla se kiertää myös penikseen. Sama tapahtuu oli makuulteen tai pystyasennossa tai miten vaan. Toisin kuin teidän tapauksessa, homma kyllä hoituu loppuun asti molempien osalta joka kerta. Suuseksin kohdalla, en tunne minkäänlaista kosketusta, mutta taas käsien puutuminen lörpähtäminen tulee todella nopeasti. Että jos joku tietää syytä tämmöseen niin kertokaa ihmeessa :) Ja toivottavasti lääkäri osaa auttaa tapauksessanne, itseäni ei niin paljoa häiritse että lääkäriin menisin.

Äänestä

Itselläni oli kanssa suhteen alussa samanlaisia ongelmia seisomisen kanssa kun joutui kortsujen kanssa pelailemaan,saattoi lerpahtaa kesken kaiken vaikka haluja ja himoja oli yllin kyllin.Mutta kun jätettiin kortsat pois niin johan alkoi mätkä seisoon kunnolla eikä lerpahdellut enään. Muijakin sanoo että sen tuntee tavarassa kun se oikein turpuu. Ei muuta kun sanot ukollesi että paljaalla vaan ja rompoolit syvälle sisuksiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.... kirjoitti:

Oon tavannut hiljattain uuden miehen (35v). Suhteemme siis tuore, mutta pystymme puhumaan kaikista asioista ja molempien on helppo olla toisen seurassa emekä pysty pitämään näppejä erossa toisistamme eli koko ajan on "oltava iholla" vaikka ei olisikaan mitään seksuaalista. No sitten itse ongelmaan. Eli mies todella aktiivinen ja kiihottuu kyllä aluksi mutta saattaa lerpahtaa kesken alkulämmittelyn. Uuden seisokin saa kuitenkin lähes heti pienen työn jälkeen, mutta sekin saattaa kadota vielä ennen yhdyntää tai sitten sen aikana. Itse yhdyntääkin on siis harrastettu, mutta loppuun asti ei olla päästy kertaakaan...siis hänen osaltaan. Onkos se normaalia et tunnin aikana saattaa nousua ja laskua tapahtua 3-4 kertaa? Ja ollaan siis juteltu ja hänelle tämä on selkeästi isompi asia kuin minulle ja siksi aikookin varata ajan lääkärille. Itseäni tämä "ongelma" ei ole vielä haitannut kun uskon kaiken johtuvan suorituspaineista ja toivon ongelman häviävän kun opimme vielä paremmin tuntemaan toisemme. Hyvä toki että hän käy myös lääkärissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu