Kaikki ei aina mene niin kuin toivoo. Elämässä tulee eteen sellaisia vaikeita asioita, joita ei aina jaksa. Siinä mitataan toisen välittäminen ja ymmärrys. Sinulla sitä ei ollut, sinä et jaksanut minua ja minun vaikeita asioita, vaan minun on jaksettava ne yksin. Puhuminen ei aina ole vastaus niihin, vaan joskus sitä vaan tahtoo ymmärrystä. Jos sinä olisit joskus miettinyt itsesi minun tilanteeseen, miten olisit itse toiminut? Olisitko osannut toimia toisin kuin minä, olla "normaalimpi"? Olisiko tämä jatkunut vai silti mennyt näin? Tiedän että luet tämän, otsikko jo houkuttelee sinut tänne, koska sinä koet rakkautesi menneen rikki minun toimestani. Entä minun tunteet, kuinka käy minun joka jätettiin yksin kipeiden asioideni kanssa? Kuinka selviydyn vastatuulessa kun jo myötätuulessa on vaikeaa? Luulet etten ole koskaan välittänytkään, mutta siinä sinä olet väärässä. En osaa ilmaista välittämistäni samalla tavalla kuin sinä ja sen sinulle monta kertaa kerroinkin. Muistatko edes että niin sanoin, kun olit niin täynnä omia ahdistavia tunteitasi? Et varmasti pysty nyt ajattelemaan asioita joita tein ja joista luovuin puolestasi, mutta mitä se on jos ei rakkautta? En ole helppo ihminen, en, mutta olitko sinäkään? Sinä vaan toivoit niin erilaista mitä minä sinulle pystyin antamaan, ja se surettaa minua. Minä en tämänlaisena minuna riittänyt sinulle. Sinä et pysty näkemään minussa enää mitään hyvää ja luulet etten minäkään sinussa. Minä näen ja olen aina nähnyt sinussa niin paljon hyvää. Sinulla on kaikesta huolimatta hyvä sydän. Mutta niin on minullakin. Minussa on paljon hyvää vaikket sitä näekään. Toivon silti, että sydämessäsi tiedät. Vaikeat kokemukseni ovat tehneet minusta tietynlaisen, mutta se ei tarkoita sitä että olen ilkeä tai ajattelematon, ainoastaan sitä että olen peloissani. Minussa on silti paljon hyvää. Maailma ei ole mustavalkoinen, vaan täynnä värejä ja niiden vivahteita.
Anteeksi silti siitä, että minä omalta osaltani horjutin luottamustasi rakkauteen. Toivon, että joskus pystyt näkemään minut sydämelläsi, koska sanojeni se ei onnistu. Ikinä en minä tarkoittanut sinua loukata millään tavoin.
Rikki menneestä rakkaudesta
Sirpale
432993
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
tuotanoin.. jotenkin syyttävä säväys tässä :/ lainattuja sanoja, kuin ei nyt pulputtais suoraan sydämmestä? Kuules sirpule, hommannimi on se, että alkoi, tapahtu, meni ja unohtu. Mikäli sulla on joitan asioita, joista et koskaan hänelle puhunut.. älä pliis aloita nytkään, koska tulee turhankin sormella osoitus fiilikset tekstiin. Sen osoittelun lisäksi tuossa on matelua, voi OI voi minä.. mitä sää tyttö mietit? Jos hyvin tiedostat että olet käyttäytynyt pahasti tai ilkeästi kuten itse tokaisit tuossa.. niin sä olet sillä hetkellä varmasti ollu ihan narttu! sori, mut myöhemmin turha peloilla peitellä.. opettele elää tässä pikkusessa hetkessä, niin sulla varmasti on enempi annettavaa muillekkin, ja usko pois.. itsellesikin. pois sieltä kuopasta ja etiäpäin :)
eron jälkeen on niin kiva laitella ihania sanoja ja olla pahoillaan ja ymmärtää ja olla se "pahis" suhteesa. Jos suhde ei toimi, se ei toimi. Turha sitä on jälkihehkutella ja leikkiä että se oli ihan hilkulla ettei onnistunut olemaan vuosisadan rakkaustarina. Asiat ajallaan ja suhteen jälkeen vähän realismia kehiin. Tässä oli just sellainen fiilis että suhteessa ei osattu puhua sanallakaan pahoista oloista ja nyt sitten niitä halutaan puida netissä asti. Jos eroa alkaa palstoilla käydä läpi, kertookin se jotain siitä miten asiat on hoidettu suhteessakin.
Mutta kun noin hyvin osaa itseää ilmaista kirjallisesti..en ihan ymmärrä tätä "sanallista" ilmaisemattomuutta tälle toiselle osapuolelle tuossa tilanteessa? Jos sanat ovat mahdollisia vasta välimatkan päästä -ja vain kirjoitettuna - tämä kirje olisi kuulunut lähettää kyseiselle henkilölle suoraan tai kannattaisi vieläkin lähettää, se edes sovittaisi vanhan... suosittelisin! Jos pystyt jälkikäteen näin hienosti analysoimaan tilannetta, suosittelisin, että lähettäisit kirjeen hänelle... jos et halua jatkaa kommunikaatiota, voithan laittaa sen kirjeeseen... Jos itse saisin tällaisen kirjeen jälkikäteen, se ehkä loisi uskoa edes siihen, että ihmisissä - ja siis sinussa kirjoittajana - on jotain inhimillisyyttä jäljellä.. ja että ehkä joskus voisin luottaa johonkuhun.. vielä. En ala kuitenkaan täällä vastaamaan tähän, ehkä tämä on kuitenkin jollekin toiselle... rikki menneitä rakkauksia on varmaan muitakin..
Oletko pettävää sorttia? Oikea Auervaara.
Ihmettelen, kun tämä on niin sinä-muotoinen... siis vain yhdelle tietylle ihmiselle suunnattu? Miksi et lähettänyt tätä hänelle suoraan? Kun vielä niin toivot, että tämä tietty hän näkisi sinut positiivisessa valossa? Mikä sinua estää... rohkeuden puuteko? Jos haluat että tästä kertomastasi tunteesta, päättyneestä suhteesta ja sen seurauksista käydään yleistä keskustelua, niin tässä jotain, mihin kiinnittäisin huomiota: Miten toinen voi ymmärtää jos ei edes tiedä, mitä pitäisi ymmärtää (siis jos asioista ei puhuta)? Miten toinen voi tietää tunteistasi, jos et ilmaise niitä? Pystyt hyvin kuitenkin kirjoittamaan - näköjään? Vaadit kuitenkin niille huomiota - mikä siis esti kertomasta tai vaikka kirjoittamasta tuossa tilanteessa? Toisen ahdistavat tunteet? MItä sinä itse silloin teit? Ja mistä tämä toinen oli ahdistunut? Oliko siis niin, että molemmat olitte täynnä ahdistavia tunteita? Asiat, joista luovuit? Miksi niin piti tehdä? Pyysikö tämä toinen, jos ei, niin mistä hän voisi tietää, että olit luopunut jostain? Ja miksi rakkauden vuoksi pitäisi luopua yhtään mistään? Vai etkö ole yksiavioinen "luonnostaan"? Vai mistä on kysymys? Jos tiedät, ettet ole helppo, ei kai se ole kuitenkaan tekosyy, olla helpottamatta asioita... siis yrittää. Oletko varma että yritit tarpeeksi? Ja nyt vähän tulkintaa: MInusta kuulostaa, että pakenet vastuutasi tapahtuneesta juuri tähän - että kun olet niin vaikea ihminen ja kun sinulla on nii-in vaikeaa. Oletko tullut ajatelleeksi, että tuolla asenteella kyllä vain lisäät sen taakkaa, joka ryhtyy kanssasi suhteeseen ja jos et siitä vielä halua/kykene kommunikoimaan ... niin varmaan aikamoinen soppa syntyy.. ja hyvinkin ahdistava tilanne.. Ja oliko tämä toinen osapuoli täysin vapaa kaikista elämään kuuluvista vaikeuksista - huoltovelvollisuuksista, muiden läheisten huolista, työpaineesta, irtisanomisuhasta, ilman terveyteen liittyviä riskejä yms, yms. Elämä on täynnä vastoinkäymisiä - yleensä kaikilla ja kaikki toivovat niihin tukea... MIten sinä tuit häntä? Mitä sinä oikeastaan toivot - vielä? Että hän näkisi sinut positiivisessa valossa - kaikesta tapahtuneesta huolimattako? Kuinka hän voisi nähdä, jos sinä et uskalla yhtään paljastaa itseäsi ja kertoa kaikkea tätä suoraan hänelle? Ei hänellä ole mitään mahdollisuuksia siihen.. ellet sinä anna niitä hänelle - siis avaudu mitenkään tai/ja kykene suoraan kommunikaation. Eikä nähdäkseni millään suhteella ole mitään edellytyksiä toimia, ellei kommunikaatiota ole... muodossa tai toisessa - kirjoittaminen on ihan yhtä oikea muoto kuin mikä muu tahansa... Mutta lähetä nyt ihmeessä tämä viesti hänelle suoraan!
tuskin saat vastauksia, harmillista kyllä. "Ja oliko tämä toinen osapuoli täysin vapaa kaikista elämään kuuluvista vaikeuksista - huoltovelvollisuuksista, muiden läheisten huolista, työpaineesta, irtisanomisuhasta, ilman terveyteen liittyviä riskejä yms, yms. Elämä on täynnä vastoinkäymisiä - yleensä kaikilla". Näinhän se yleensä on ja tuskin ihan nyt niin onnettomasti siis onnekkaasti on käynyt, että vain joku rakkauden luottamus olisi mennyt?, kun muitakin vakavampia asioita voi olla ilmassa ja silloin toinen voi joutua ehkä kärsimään niiden heijastusvaikutuksista, suoraan kyse ei välttämättä ole toisen hlön suoranaisista tekemisistä tai tekemättä jättämisestä tai hyvyydestä tms. mutta jos sitä ei pysty ymmärtämään sitä tärkeintä ei tapahdu, kohtaamista niinkuin ihminen ihmiselle, mutta siinähän tietysti joutuu kohtaamaan ne tekemisensä ja tai tekemättä jättämisensä, joten varmasti on vaikeaa puuhaa, varsinkin jos niin on käynyt, että luottamus (vaikka yleismaailmallinen luottamus kaikkia/kaikkea kohtaan, kaikki ei ole hlökohtaista, mutta kuten todettu, heijastuuhan ne toki kehen tahansa) on mennyt, on siinä sitten rakkautta taustalla tai ei.
tilinpäätöksen menneestä suhteesta, ajatella asiat tänään juuri noin, ehkä huomenna eri lailla, ehkä myöhemmin taas hiukan eri näkökulmasta..antakaa hänen. Ei se ole keltään pois, ei tarvitse arvostella, jos joku haluaa kaataa sydämensä vaikka tällä palstalla. Se helpottaa oloa. Ei ihminen eron jälkeen ole tosiaankaan parhaimmillaan, sattuu ja repii ja teksti saa olla vaikka matelua tai mitä vaan.
jos ihmisellä on oikeesti kaikki sanat kliseistä oppikirja puuroa.. ei tuu sellainen kuva, et ihan sydämmestä tulis tekstit. No mää ja tiedä, mua ei haittaa et on tänne vuodattanu, ärsyttää vain toi et noi samat sanat on luettu ja käytetty jo niin loppuun.(elämä ei ole vain mustaa ja valkoista) bla bla blaa..
mahtaa tuntua? lukea täältä tällaista vuodatusta tietämättä onko sen kirjoittanut juuri hänen sydämensä särkenyt vai joku muu? millaisessa epätietoisuudessa hän joutuu elämään ja uudestaan kokemaan kaiken särkyneen sydämen aiheuttaman surun... tämän vuodatuksen äärellä.. hoh hoijaa... tulee lähinnä manipulaatio mieleen. tämä kirjoittajahan tietää jo näin käyvän: " Tiedän että luet tämän, otsikko jo houkuttelee sinut tänne, koska sinä koet rakkautesi menneen rikki minun toimestani". Minusta on julmaa, ettei tälle toiselle osapuolelle jää mitään mahdollisuuksia vastata tähän viestiin ja edes vastaanottaa sitä anteeksipyyntöä, minkä kirjoittaja tässä esittää. Kukapa nyt lähtisi revittelemään särkynyttä sydäntään tällä palstalla? Siis jos ei ole rohkeutta kohdata toista ja selvittää asioita kasvokkain tai edes suoraan kyseiselle henkilölle kirjoittamalla, olis parempi olla vuodattamatta sitä tännekään... (varsinkin jos tietää toisen lukevan palstaa). Julmaa.... julmaa... ja hyvin ajattelematonta! nimim. vastaavassa tilanteessa ollut jota myös tämä teksti kosketti...
"sinusta ei ollut hyväksi ihmiseksi, MINÄ sentään rakastin sinua,sinä et jaksanut minua tiukassa paikassa"-vuodatus joka koitettiin verhoilla nätiksi jäähyväiskirjeeksi. Katkeruutta ja satuttamista, vieläkin, heidän suhteessaan jota ei enään edes ole. Nyt kun suhdetta ei enää ole missä satuttaa toista, tehdään se netissä. Minusta epäkypsää ja julmaa. Jos tällaista tehdään särkyneen rakkauden nimissä, en usko että se ehjäkään rakkaus oli yhtään sen kypsempää.
jolla halutaan vakuuttaa oma itsensä ja toinen/toiset omilla mielikuvilla, jolloin toiselle ei jää tilaa, kun sopivilla syytöksillä, mairittelulla viedään pohja pois ja vaikuttaa sinänsä olevan tarpeetonkin (siis tämä toinen osapuoli), koska kyse on lähinnä omien mielikuvien pyörittämisestä ja sinänsä vaarallista, sillä jos ja kun asiat on vain tuolla tasolla, mielikuvien varassa, "sinä sitä ja tätä ym ja minä olen kuitenkin tätä ym..." jolla toiselta viedään oma ääni asioiden suhteen eikä halutakaan tietää asioiden todellista laitaa (toiselta osapuolelta) ja sitä ajatteleeko toinen oikeasti noin vaiko täysin toisinpäin, mutta sitähän nyt ei tunnuta kaivattavan ollenkaan tälläisissa tilityksissä, joissa loppukaneetin omaisesti yritetään juntata oma näkemys läpi, eikö vanhanaikainen julkinen ripitys "kasvoimme erillemme" riitä enää?.
Tässäkö se Auervaara onkin?? Huih!
tuo marttyyrin viitan ylleen pukeminen! MÄ olin paha, byhyy, anna anteeks, kai sä joskus ymmärrät, byhyy.. ja sit tulee tää MUTTA.. Ja tuosta märinästä paistaa läpi niin selvästi se, että ei tosiaan tarkota mitään mitä kirjoittaa, kun joka sanassa on piilossa syyttävä sormi, ja joka sana on kliseinen, lainattu siteeraus jostain. Karseeta luettavaa, ja mä toivon ettei toi koskaan oikeesti kirjota tollasta paskaa sen entiselle.
on sydämen ei sydämmen ja sydämellisesti eli aina yksi m-kirjain.
vastaa: Sydämellä katsoen sinussa oli paljon kaunista, miksi muuten ihmeessä olisin jaksanutkaan kaiken.. mutta teit niin paljon ajattelemattomia tekoja että niistä ei mitenkään voinut päätellä tätä: "Luulet etten ole koskaan välittänytkään, mutta siinä sinä olet väärässä. En osaa ilmaista välittämistäni samalla tavalla kuin sinä ja sen sinulle monta kertaa kerroinkin. Muistatko edes että niin sanoin, kun olit niin täynnä omia ahdistavia tunteitasi? Et varmasti pysty nyt ajattelemaan asioita joita tein ja joista luovuin puolestasi, mutta mitä se on jos ei rakkautta?" Noh, jos kyseessä olisi oma vanha suhteeni, niin se päättyi juuri tähän, ettei välittämistä voinut mistään päätellä ja nämä välittämisen eleet näyttäytyivät kyllä pikemminkin "sm-rakkauden" muodossa: ohareina, valehteluna (vaikka siihen ei olisi ollut mitään tarvetta), elämän lohkomisena niin, että kelpasin vain sänkypuuhiin tai loputtomana torjuntojen ja omaan itseen sulkeutumisen sarjana ja ovelta käännyttämisenä. Kyllä siinä vähitellen ymmärtää lähteä eri suuntaan. Näistä ei mitenkään voinut päätellä, että toinen "välittäisi"... Sisäinen kauneus ei kyllä mitenkään välity kenellekään, ellei se näy teoissa... "Anteeksi silti siitä, että minä omalta osaltani horjutin luottamustasi rakkauteen. Toivon, että joskus pystyt näkemään minut sydämelläsi, koska sanojeni se ei onnistu. Ikinä en minä tarkoittanut sinua loukata millään tavoin." Tämän anteeksipyynnön joudut kyllä esittämään ihan kasvotusten. Hyvyys voi tulla esiin vain yhdistyessään rohkeuteen. Sinulla ei taida olla sitä kuitenkaan riittävästi?
...olette julmia. Keneltä se tosiaan on pois jos joku tahtoo sydämensä täällä avata? Jostain syystä tämä julmuus leimaa mielestäni juuri tätä palstaa. Ei ole herkän ihmisen paikka tämä. Monesti kliseisyys ärsyttää ihmisiä jotka eivät syystä tai toisesta ole sinut itsensä kanssa... Nyt hieman suvaitsevaisuutta kehiin meiltä, jotka sitä niin itse toitotamme muilta ihmisiltä!
Tämä tuntuu koskettavan niin monia, että uskon etten ole ainoa kenellä asiat ovat jääneet kesken. Kenties siitä noin ankarat arvostelut. Ymmärtäähän sen... Julmaa tämä olisi ollut mikäli olisi suoraan osoittanut tämän "sinulle", silloin en olisi jättänyt "sinulle" tilaa vastuksiin. Siksi lähetin sen tänne, täysin itsekkäistä syistä päästäkseni purkamaan sydäntäni jonnekin turvalliseen paikkaan. Itseilmaisua, niin sanotusti. Joten hyvät ihmiset; selvittäkää myös itse asiat, jotka painavat mieltänne, valitsemallanne tavalla joko puhumalla tai kirjoittamalla. Se ehkä helpottaa oloanne. Nyt, hyvää kevään jatkoa kaikille :)!
omat kesken jääneet juttusi ihan kasvokkain.... ehkäpä myös se toinen osapuoli ansaitsee sen... kun siinä oli niin paljon kuitenkin hyvää... särkynyt sydän tervehtyy jo huomattavasti siitä, että vanhat asiat sovitetaan...
kommentteja kun kerta julkiseksi hommansa tekee. Mitään herkkyyttä tuossa ei ole takana, vain halu näyttää kuinka hyvä ihminen hän on ollut ja hän on tukenut ja ollut enkeli mutta toinen ei. Onpa herkkää. Jos herkkää haluaa, niin mites jos soittaisi sen toisen ovikelloa, sanoisi että on pahoillaan että heistä ei ollut toisiaan tukemaan. Se olisi herkkää.
Pupuu, sut on tunnistettu... tai sitten tämä on mun toiveajattelua...jossa olen niin lahjakas,... tai sä olet ehtinyt tehdä tän saman jutun jo seuraavalle?.... Soita!
vaan sanoma, mikä sai arvostelua osakseen?. Silloin kun syystä tai toisesta oma näkemys kaventuu noin pahasti, että tuntuu ettei todellisuus enää vaikuta kuvioihin, siis vaikka ympäröivä maailma ja sen lainalaisuudet, kun jäädään kapeaan tunneajatteluun pyörimään, särähtää se pakostakin lukijan mielessä. Perspektiivinhän voi toki menettää monestakin syystä, ja joskus ihminen itse kaventaa itsensä ja tunnetilansa, jos on vaikeaa kuten itse ilmaisit ja hakee sen ns.suojatilansa, mutta harvoin toinen tähän voi vaikuttaa ja siitä johtuen on aika helppo valuttaa toisen päälle katkeruutta, -kun sinä et sitä ja tätä-, vaikkei toinen voi päästä lähelle, kun ja jos puuttuu jo se perusluottamus ihmisten välillä. Mikä ytimen kavensi? tämä toinen osapuoliko? oliko aina niin, missä vaiheessa villi ja vapaa luonnekkuus muuttui sitten pelokkaaksi ja kenen on syy?. Jos loukkauksia ym. satelee, niin sehän automaattisesti kaventaa ja käperryttää ihmisen poispäin toisista ja jos katkeruus voittaa, sitä loittonee entisestään, sillä samalla tapaa ei enää ole luontevaa kontaktia toisiin. Hmm, sinänsä omituisen ristiriitaista tekstiä päästelet, syyllistät ensin toisen siitä, ettei välittänyt tai osannut ymmärtää sinun vaikeuksiasi, sitten perään ilmaiset,ettet halunnut loukata? ilmeisesti et sitten sinäkään osannut ymmärtää tai välittää toisesta?. Mutta kuten totesin, jos on vaikeuksia, menettää helposti perspektiivin eikä näe enempää kuin mitä itse kokee, kun ja jos molemmilla on vaikeaa, ehkä kannattaisi olla vain hiljaa ja toivoa, että se inhimillisyys palautuisi (oman itsensä kannalta siis, vaatimukset tuntuvat liian korkeille asetetuilta sekä itsen että toisen suuntaan), mitä vaikeuksien kanssa kamppailu ja mielikuvajunttauksilla (turha analysointi ym.) saa kavennettua.
sulle ton skeidan puhelimes. On varmasti yhtä ihanaa kuunneltavaa kuin luettavaakin. Ei lainkaan omaa sielua, ja kovin on syyttävä sävy. yök. Toivottavasti tää sirpale ei oo sun citykanis.
miten se, jos inhoaa kliseitä ja karkeesti tunteetonta tekstiä, voi mitenkään liittyä siihen, miten sinut on itsensä kanssa? Monikaan ei ole tätä tekstiä suorilteen täällä tuominnut, lähinnä maininnut tuosta mielestäni suht tökeröstä tavasta kirjoittaa niin, kuin kaikki sanat olis suoraan jostain kauniista ja rohkeista. Yhyy, marttyyri ja sit kuitenkin syyttävä sormi. Jos tämä mun mielipiteeni on sinusta jotenkin merkki siitä, että olen jotenkin rikki itseni kanssa, olisko liikaa pyydetty, että perustelet väittämäsi? Sirpaleelle suosittelen asioidensa käsittelyä loppuun, niin tekstiinkin tulee sielu.. nyt tässä haiskahtaa vähän ns "keksitty loppu"
siis tämä keskeneräisten asioiden selvittämishalu ja anteeksipyytäminen ei ollut todellista? vaan vuodatuksen tarvetta vaan... on nimittäin kulunut jo 2 viikkoa tuosta aloituksesta, eikä mitään kuulu?
Kun tämä viestiketju tuntuu kuin huutavan toisen osapuolen tarinaa, niin tässä yksi toinen osapuoli vastaa pitkästi: Aivan, asiat tai ihmiset, joihin rakastumme eivät aina toimikaan, kuten toivoisimme. Tapasin viehättävän ja herkän ihmisen, aloimme tapailemaan ja tietenkin rakastuin. Sitten työssäni sattui ikäviä asioita ja päätin irtisanoutua, myös huonosta työasennosta johtuneet kulumat alkoivat yhtäkkiä oireilla kehossani, niin että työkykyni ei ollut enää 100%:nen. Odotin tietenkin tukea uudelta rakkaudeltani, mutta hänpä ei koskaan noteerannut koko tapahtumaa. Ei auttanut kauppakassien kantamisessa, päinvastoin saapui tapahtuneen jälkeen luokseni, odottaen, että vuorostani laitan hänelle ruokaa, vaikka toinen käteni ei toiminut kunnolla. Kävin koko loppusyksyn fysioterapiassa ja myöhemmin muissa hoidoissa, saadakseni työkykyni takaisin. Tästä kaikesta huolimatta hän saattoi valittaa, kuinka luonani on niin pölyistä ja ikkunoistakin vetää, mutta hän ei tehnyt elettäkään auttaakseen minua näiden asioiden hoidossa. Kyllä oma suhteeni päättyi juuri tähän, ettei tukea tullut konkreettisesti tai henkisesti. Taloudellista tukea en koskaan häneltä aikonutkaan pyytää, koska uskon itse tasaveroisen suhteen toimivan parhaiten. Se, että lopetin suhteen - oli ihan edellä kuvatun seuraus. Vastavuoroisuus ja kyky asettua toisen tilanteeseen puuttui kokonaan. Myös työkuvioni olisi vaatinut enemmän sisäistämistä ja esimerkiksi erikoisten työaikojeni huomioimista. Hyvällä tahdolla tulkittuna voihan olla, ettemme tunteneet toisiamme tarpeeksi hyvin, jotta hän olisi osannut antaa tukea tavalla, joka olisi sopinut tilanteeseen tai minulle ja ehkä sitten myös toisinpäin, ettei hän kokenut minun olevan tukenaan. Toisaalta suhde oli niin alussa, etten kokenut luontevaksi "vaatimalla vaatia" apua, olimme ehkä kuitenkin tutustumisvaiheessa, ja odotin, että hän olisi tarjonnut apuaan, mutta niin ei tapahtunut milloinkaan, ja tämä ei ollut ainut tilanne. En nyt tiedä olinko kauhean julma lopetettuani suhteen kun työsuoritukseni alkoi kärsiä epämääräisestä suhteesta ja myös siitä, että hän myös valehteli (minkä voi tietenkin selittää parhain päin, ettei hän halunnut loukata minua), alkoi tehdä ohareita ja suunnitteli sellaisia menoaikatauluja, ettemme olisi nähneet kuukauteen.. käytännössä minä jouduin ottamaan vastuun eron tekemisestäkin, hän ei siihen vain itse kyennyt, vaikka monilla omilla teoillaan osoitti suhteen olevan jo lopussa. Positiivisesti tilannetta voisi tulkita niin, että meillä oli erilaiset odotukset: hän varmaankin oletti meillä olevan sellaisen viihde-tapailusuhteen (ja kun olin sairas minun olisi varmaan pitänyt vaan perua tapaaminen, koska en kyennyt viihdyttämään häntä) ja minä olisin halunnut meillä olevan kunnon - toisen myös ihmisenä huomioivan - oikean parisuhteen. Käytännössä tämä epäsuhta teki minut itseni hyvin onnettomaksi ja paradoksaalista tunsin itseni yksinäisemmäksi kuin koskaan. Miten näin erilaiset käsitykset sitten pääsi syntymään? No hän kieltäytyi pitkään määrittelemästä suhdetta, vaikka olisin toivonut, että siitä keskusteltaisiin avoimesti. Käsityksekseni jäi, että koko tapailu perustui valheelle eikä hänellä koskaan ollutkaan tarkoitusta aloittaa kanssani oikeaa sitoutunutta parisuhdetta. Kun tämä odotustemme välinen ristiriita lopulta oli myönnetty myös keskustelemalla ero oli väistämätön, kun ristiriita konkretisoitui niin monessa kohtaa ja monella tavalla. Siihen ei varmaan kumpikaan ole yksin syyllinen. Se, että samaan aikaan hänen elämässään konkretisoitui muita vaikeuksia oli ikävä sattuma. Ja tämän ketjun aloittajan tarina muistuttaa huomattavan paljon tuota kyseistä erotilannetta siksi kirjoitan tätä, ehkäpä tämä tarina auttaa näkemään myös toisen osapuolen näkemyksen asiasta. Itse kyllä pitkitin - jo keskustelun jälkeen ilmassa ollutta - eroamista (mitä hän ei tietenkään silloin tiennyt) ainakin yli kuukaudella ollakseni edes osittain hänen tukenaan vaikeassa tilanteessa. Jätin myös sukulaisvierailuja väliin ollakseni lähettyvillä tilanteessa, jossa samaan aikaan sekä hänellä että synnyinperheeni jäsenillä oli kriisejä. Mutta selvää oli tietenkin, etten tukenut häntä enää samalla tavalla kuin olisin tukenut tyttöystävää oikeassa parisuhteessa, koska hän ei itse käyttäytynyt millään tavalla koko suhteen aikana parisuhteenomaisesti. Toki voihan olla, että meillä on hyvin erilaiset käsitykset parisuhteesta, mutta joka tapauksessa hän ei vastannut millään tavalla omiin tuen tarpeisiini. Eron jälkeen pidin häneen myös säännöllisesti viikottain - yhteyttä yli puoli vuotta - osin myös siksi, että olin huolissani ja siksi, että välitin edelleen hänestä siitä huolimatta, että hän oli jo alkanut tapailla muita. Mutta lopulta kaikki kävi emotionaalisesti ja muutenkin ihan vuorokausirytmin kannalta liian raskaaksi olla vain neutraalina tukena silloin kun hän sattuu tarvitsemaan, useimmiten humalassa klo 04 aamuyöstä -, vaikka olisin mieluiten oikeasti halunnut oikean rakkaussuhteen hänen kanssaan. Joten lopulta lopetin kokonaan yhteydenpidon häneen, osin myös siksi, että hän teki itse hyvin selväksi, ettei hän halua enää pitää yhteyttä (olemalla pääasiassa vastaamatta viesteihini) ja hyvin selväksi myös tuli, että hänellä oli muuta seuraa. Myöhemmin kuulin, että hän oli aloittanut uuden suhteen, johon toivotin hänelle onnea. Eli itse koen kyllä tehneeni kaikkeni ja vähän ylikin. Ja tein sen siksi, että välitin hänestä. Minun oli pitkän aikaa vaikeaa olla ottamatta ollenkaan yhteyttä, koska olin huolissani ja myös koska silti ikävöin häntä kaikesta huolimatta. Että tätä kyseistä häntä ei kyllä kokonaan jätetty yksin vaikeuksien kanssa, tosin hän tietenkin itse arvioi ja valitsi, minkä verran tukeutui vaikeuksissaan enää eron jälkeen minuun. Lopulta onnistuin katkaisemaan yhteydenpidon kokonaan häneen yli puoli vuotta sitten, oli vain pakko vetää raja johonkin. Luettuani täältä tätä Sirpaleen tarinaa ja anteeksipyyntöä, itkin taas puoli päivää.. ei kiitos tällaista, olkaa hyvät naiset suoraan yhteydessä toisiinne!
roppakaupalla tärkeitä periaatteita, mitä pitäisi ottaa huomioon. Tuosta erilaisten odotusten suhteen, eli minkälaista suhdetta kuka milloinkin kenen kanssa haluaa, aiheuttaa varmasti ristiriitoja, jos toinen ei todellakaan näe toisen tilannetta. On varmasti paikallaan tietyssä tilanteessa halutan tuota mainitsemaasi "viihde"suhdetta tai "söpöily"suhdetta, jossa kävellään käsi kädessä meren rannalla tms. Mutta todellakin jos ja kun tilanne ei ole otollinen tuollaiselle tilanteelle, ei sitä auta teeskennellä että niin olisi tai tuollainen suhdetilanne riittäisi, silloin kun todellisuus on vaikea eikä tasapainoinen. Silloin todellakin olisi paikallaan vastavuoroinen todellinen parisuhde, jossa kysytään ihan vakavissaan, tappeletko minun kanssa/puolestani vaiko minua vastaan? ja miksi niin valitsit?. Arvot kun tulevat ristiriitaan, kun toinen on valmis toimimaan yhteishyvän puolesta ja toinen jää vain syyttely asemiin haluamaan yksipuolisesti asioita, on konfliktit väistämättömiä ja silloin jos on järkeä päässä, ei jälkeenpäin pidä mennä esittämään syytöksiä, vaan miettiä, miksi toimimme tai arvostimme erilaista näkökantaa tai toimintatapaa, jotta voi ymmärtää miksi tilanteesta tuli mikä tuli.
vasta vaikeissa tilanteissa, silloin kun elämä ns.rullaa, maailma hahmottuu eri tavalla ja silloin todellakin voi rakennella suhteita eri tavalla ja keskustelun keskipiste voi hyvinkin olla niissä aika pinnallisissa asioissa toisen suhteen, minkä perusteella seurustelusuhteen aloittaa. (Ja lesbokulttuurin tapojen mukaan aina voi halventaa toisen väittämällä toisella olevan vaikka seks.identiteetti kriisin tai rakkauden pelko, ym. bullshittiä jos tilanteet ei mene itselle halutulla tavalla). Mutta silloin kun elämässä tapahtuu jotain vakavaa, jossa ihmisen arvot, periaatteet punnitaan, ei voi enää jäädä tuolle pinnalliselle tasolle miettimään asioita. Sillä sehän kuvastaa vain sitä, ettei todellakaan voi elämän kriisitilanteissa luottaa toiseen pennin vertaa ja odotettavissa on siis tulevaisuudessakin aina selän kääntö muiden puhureiden mukaan, eikä osaa toista arvostaa tarpeeksi. Yleensä nämä tälläiset vaiheet eivät enää ole keskusteluilla poispyyhittyjä ja sillä teot ja valinnat eivät puheilla poistu, vaikka mitä vakuutti, sillä todelliset motiivit, arvoperusteet näkyvät vain teoissa ja on todella loukkaavaa jatkuvasti tekojen jälkeen edes yrittää puheilla selittää itseään puhtaaksi ja jatkaa kuvitelmia että tilanteet sillä parantuisi (voi toki parantua ihmismäiselle tasolle, muttei toki läheisempään suhteeseen), jos ei saa yhtään tekoa tehdyksi ja ymmärrä painotuksia sekä asioiden vakavuutta.
ettei kaikki toki ole tuon tunnemössö puolen asioita, tyyliin voi, kun on vaikeetaa ja blaah blaah, vaan kyse useisti on niistä elämän tapahtumista, mitkä konflikteja aiheuttaa, esim. kärjistetysti sanottuna, toinen yritetään vaikka murhata ja toinen katselee vieressä ja ihmettelee, että tuo katsoi kerran ystävällisesti, onkohan se muuhun rakastunut ja miksei tee mitään? kun toinen ihmettelee, että jo on kumma maa, jossa kohta kaikki makaa murhattuna tai pahoinpideltyinä ja pressa ja pääministeri vaan tappelee, kuka istuu milloin missäkin pallilla, siis todellisuuden hahmotuskyky/välinpitämättömyys omien etujen vuoksi senkun hämärtyy kovaa vauhtia. Joten kyse ei siis ole siitä, mitä teki suhteessa tai suhteen eteen, vaan mikä on ylipäätään asenne todellisiin tapahtumiin ja pystyykö niihin reagoimaan tiettyjen arvojen vaatimalla tavalla.
Kiitos :)
... suoraa puhetta suoraan henkilölle, jolle se on tarkoitettu! Kiitos myös sinulle!
ja omantunnon puhdistamista menneestä suhteesta koko viesti. Tämän henkilön mielestä nyt on sitten suhde loppuun puitu, hän sai viimeisen sanan ja hyvän mielen anteeksipyynnöstään. Puistattavaa ja epäinhimillistä.
Jos itse kävin läpi koko ajan että jaksanko elää vai en, ja kuitenki autoin sinua minkä jaksoin mut se ei riittäny. Sinä se ajattelit itteäsi koko ajan, sinulla oli todella vaikeata. Tiedän. Mut niin oli minullakin, jos oisit ees kerran kysyny et miten mä oikeesti voin.
taas blaa blaa blaa.. minä minä minä minä.
No niin, nyt riittää Sirpaleen mollaaminen! "blaa, blaa ja kliseet" - mun mielestä on ihan sama, miten ilmaisee itseään kunhan niin tekee. kaikki sanathan on lopulta lainattuja! harva meistä keksii itse sanoja. Mutta ehkä näillä sanoilla olisi enemmän suoria vaikutuksia, jos ne kertoisi suoraan sille toiselle- tavalla tai toisella. Olen vähän samaa mieltä kuitenkin, että tässä Sirpaleen valituksessa on sävy, jossa käperrytään omiin vaikeuksiin, eikä haetakaan ratkaisua. Jos haettaisiin, sanat olisi jo sanottu tälle toiselle. Mutta varmaan kuuntelun parantaminen puolin ja toisin olisi ja olisi ollut - aikoinaan kuten varmaan myös näinä päivinä - paikallaan. Se on sitten eri asia, miten alkavassa suhteessa "kehtaa" kertoa suoraan vaikeuksistaan, itse en ainakaan kehtaa. Siinä mielessä tilanne on - ja oli omassa tilanteessani - varmaan molemmin puolin hankala. Sitä vähän niinkuin yrittää esittää itsestään "paraatipuolta", varsinkin jos on hirveen rakastunut ja samaan aikaan vielä epävarma, onnistuuko suhde vai ei ja alkaako ylipäänsä mikään kunnon suhde vai ei... Samalla tavalla ei oikein tiedä tai tunne toista vielä, miten voisi toista tukea, jos vielä pitää tasapainoilla toisen "minuuden rajojen" kunnioituksen ja lähestymisen tasapainon kanssa. Mutta varmaan itse omassa suhteessani olisin aikoinaan voinut yrittää kuunnella ja olla tukena enemmän. Tosin pelkkä kuuntelu on kyllä itselleni äärimmäisen vaikeaa, kun mieli tekisi vain yrittää ratkoa ongelmat. Ja jos toinen ei ole valmis yrittämään mitään ratkaisukeinoa, siitä tulee helposti aika turhautunut olo, että hän onkin "samaistunut" ongelmiinsa, siis niissä "kieriminen" sitten tarjoaa ehkä jonkun roolin suhteessa vaikeisiin asioihin. Ratkaisunahan voi olla, että vaikka yrittää itse miettiä, miten jatkossa voisi toimia itse niin, ettei vastaavaa ongelma synny. Ja sitäpä tässä itse parhaillaan juuri kirjoittamalla teen.. ääneen... Marttyyriutta minun on kyllä mahdotonta tukea tai osallistua sen pönkittämiseen millään tavalla, ehkäpä tosiaan omat korvani jotenkin sulkeutuivat... tosiaan näin voi olla ... kun sama levy tuntui pyörivän negatiivisena "sisäisenä äänenä" liian pitkään... (ja tätä en tietenkään voinut tuossa tilanteessa sanoa ihmiselle, johon olin vasta tutustumassa). Ja mitä vaikeuksien helpottamiseen tulee, niin olen vähän sitä mieltä, ettei kukaan voi ottaa kannettavakseen toisen henkistä "taakkaa" olipa kyse mistä tahansa työpaikan ristiriidoista, muusta ongelmasta tai huolesta, niitä voi vain helpottaa- joskus paljonkin. Vaikka vain sillä, että osoittaa pysyvänsä toisen rinnalla. Ja sitähän en itse juuri tuossa tilanteessa tehnyt, vaan lopetin parisuhteen, tosin se oli jo omasta mielestäni ...lopussa, mutta yritin kuitenkin olla tukena... tosin muussa roolissa. Itse kyllä mieluummin yritän toimia niin, etten yritä ottaa toisen taakkaa itselleni, koska silloin en antaisi toiselle edes tilaisuutta itse löytää ratkaisua ja sitoisin myös toisen itseeni, enkä vahvistaisi toista. ja tilanteessa, jossa ei tiedä ongelman taustoja, tämä toisen taakan "ottaminen" voi olla mahdotontakin. Mutta nyt kun ajattelen omaa vanhaa suhdetta - josta todellakin on jo aikaa, enkä siis koe tätä tekstiä mitenkään itselleni osoitetuksi vaikka se minua koskettikin - olisin varmaan voinut tehdä paljon enemmän aikoinaan. Olin siis itse varmaan liian kylmä, välinpitämätön ja mitähän kaikkea, mutta en varmaankaan tajunnut - kun sitä ei niin selvin sanoin kerrottu - ongelmien tai tilanteen vakavuutta. Yritin korjata kyllä tilannetta jälkikäteen, mutta se oli myöhäistä. Nyt vain voimia kaikille itsensä rikkoneille "sovittaa" ja siten päättää mennyt. Itse ajattelen niin, että kun vanhan sovittaa, siivoa ja paketoi viemästä energiaa... voi aloittaa puhtaalta pöydältä (mitä ikinä se kenellekin tarkoittaa). Voimia siis siruille ja sirujen (uusille) läheisille! Ja kevättä!
"Se on sitten eri asia, miten alkavassa suhteessa "kehtaa" kertoa suoraan vaikeuksistaan, itse en ainakaan kehtaa. Siinä mielessä tilanne on - ja oli omassa tilanteessani - varmaan molemmin puolin hankala." Että varmaan noin on jos ongelmat on ns.sisäisiä, kun taas silloin jos on ns.ulkoisien tapahtumien takia vaikeuksia (työasiat, onnettomuudet tms.), ei niiden suhteen pitäisi olla vaikeuksia sekä ottaa kantaa että niistä mainita. Ja jos ulkoiset ongelmat on sitä luokkaa, että ne väistämättä heijastuvat suhteen rakenteisiin, jolloin voi tulla tilanne, jossa voi valitettavasti todeta, ettei pysty siinä tilanteessa tarjoamaan tai toimimaan niin hyvin kuin haluaisi, jotta kaikilla osapuolilla olisi hyvä olla, jos esim. pitäisi perheestä huolehtia tms. ja ulkoiset tekijät on pelkkää paskaa, niin onhan asiat huonolla tolalla eikä suhteita voi sellaisessa tilanteessa harkita. Jos taasen on paljon sisäisiä ongelmia, niin pitääkö sitä sitten edes yrittää suhteeseen, jos on epävarma oman jaksamisiensa kanssa?. Eikö silloin kannattaisi vain yrittää saada tietynlainen kaverisuhde aikaan, jolloin voisi jossain määrin tukeutua ihmiseen johon haluaa tutustua, tietenkin noissa mainitsemissasi rajoissa, sillä ei toisen ongelmia voi todellakaan ottaa täysin kannettavakseen, tukeen aina pitäisi olla varaa. Mutta kuten valitettavasti näyttää, moni sortuu sitten tuohon -sinä et ymmärtänyt ja hyväksynyt tarpeeksi jne-, vaikka pitäisi taasen ymmärtää, että eihän ketään edes oma äiti ymmärrä tai pysty tukemaan täysin, miten sitten joku muu?. Silloin pitää tajuta, että toinen tapa lähestyä voi tuoda paremman ratkaisun, kun vaatiminen toiselta liiallista ymmärrystä ja hyväksyntää, ja kuten osuvasti totesit, jos jää tuolla tavalla "kiereksimään" ongelmiinsa, eikä osaa niitä toisella tavalla käsitellä, ei niitä toinenkaan voi toisen puolesta tehdä. Totta kai sitä voi todeta, että on ongelmia tän ja tän asian kanssa, mutta sitten pitää pohtia, miten se vaikuttaa toisen kanssa olemiseen, tapaan toimia, ratkaista asioita?. Ei pidä piiloutua ongelmiensa taakse, vaan yrittää päästä niiden edelle. Ja kun asiat on todettu tai huomattu ja toinen on välinpitämätön, kantaaottamaton tai ei muuta omaa käyttäytymistä/reagointiaan vastaamaan todellisia tapahtumia, niin ero tai erkaantuminenhan on itsestäänselvyys, ei sen jälkeen auta todellakaan puida -ymmärtämis/hyväksymis-akselilla enää asioita.
Tässä ketjussa KUKAAN MUU ei voi tietää minkälaisia ongelmia Sirpaleellaa itsellään on ollut, mitkä ovat kenties tehneet puhumisen mahdottomaksi. Ja mistä ihmeestä te tiedätte, ettei siitä olisi jo puhuttu? Miksi te kuvittelette, että tämä on ollut Sirpaleen viimeinen sana ja suhde on loppunut siihen? Loppu on voinut olla hyvinkin mallikelpoinen (anteeksi nyt kovin jo niin monta kertaa käytetty ilmaisu. Aika jännä, ilmaisuun blaah blaah en olekaan koskaan törmännyt... ) ja tämä kirjoitus vain, tosiaan niin kuin hän itsekin mainitsi, keino purkaa omia tuntemuksia. Vähän niin kuin julkistettu päiväkirjansivu. Julkinen, totta, mutta eikä ole hieman hätiköityä tuomita jotain epäinhimilliseksi, joka on muuten melkoisen vahva ilmaisu sen perusteella, mitä sydän sanoo? Ja vaikka teksti on kuinka jo luettu eri yhteyksissä, niin ei se silti tarkoita ettei se tule sydämestä. Kuunteletko Sinä koskaan laulun sanoja, ja tunnet kuinka se olisi kuin sinun elämästä kirjoitettu? Siitähän tässä ja kaikessa on oikeastaan kyse, lainattuja sanoja ja persoonalliset tunteet. Se ei tee kenestäkään epäinhimillistä. Lisäksi on täällä jokaisen lukijan omalla vastuulla mitä lukee. Ei voi säätää ketään olematta kirjoittamatta jotain, jos se vaikka sattuukin koskettamaan jonkun tunteita. Jokaisen omalla vastuulla on huolehtia tunteistaan, ja näin mielestäni Sirpalekin teki purkaessaan sydäntään tänne. Ongelmien ratkaisu alkaa monesti pienemmistä asioista, ja uskoisin että asiat, joita Sirpaleella on käsiteltävänä ovat suuremmat, kuin ihmissuhde, joka ei toiminut. Ja kyllä, niitäkin on. Ei nyt anneta itse oman näkökantamme kaventua liikaa.
"Tiedän että luet tämän, otsikko jo houkuttelee sinut tänne, koska sinä koet rakkautesi menneen rikki minun toimestani." Aika maaginen ajatus, että joku pystyy toisen houkuttelemaan lukemaan jotakin pelkällä otsikoinnillaan? Ja nimenomaisesti juuri "hänet"?
viesti oli tarkoitettu alunperin? Kuulosti niin osuvalta...
tässä syytetään toista muuta kun tossa alussa??? näitä muita lukiessa tuli vähän mieleen että kok teksti ois syyttelyä vaikka alussa on vaan yks kohta!!!
Rivien välistä lukeminen on kohtuullisen helppoa...
Tämä on kuin minulle kirjoitettu, joten vastaan siihen myös niin. Minä näen sinussa hyvää. Olet osa kauniita muistojani joita olisin halunnut lisää. Sinä annoit minulle enemmän kuin kukaan muu on koskaan antanut. Olisinhan jo ajat sitten itse juossut satasta karkuun jos et olisi minulle riittänyt. Näen kauniita asioita joita teit minun takiani ja minua varten koska välitit. Näen sinut sydämelläni ja pysyt siellä kauniina muistona. Toivottavasi minäkin sinun muistoissasi. En minä tahallani ollut ymmärtämättä sinua. Minullakin on takana paljon vaikeita asioita, tiedät sen. Loppujen lopuksi me ei olla niin erilaisia mitä luulet. En saanut tilaisuutta kertoa enää. Halusin yhtälailla samaa kuin sinä ja minun täytyi oivaltaa se hypyllä tuntemattomaan. Hypyn jonka me yhdessä teimme. Me valitsimme väärin, liian pian. En voinut tietää sitä itsestäni, miten olisin voinut. Kesän tulo tekee kipeää, se kuiskii korviini nuo ihanat muistot sinusta ja meistä. Kiitos että rakastit minua. Minulle se on vielä osa tätä päivää. "Jos sua ei ois ollut niin olisin keksinyt sut ois susta samanlainen tullut mitään en ois muuttanut ohikulkijat luulee minun seinille puhuvan tyhjyyteen he sanovan mun kuulee sua aina rakastan tahdon susta kiinni pitää vaikken sua oikeasti enää nää en tahdo irtikään päästää taas ilmestyt vierellein on pakko itseään säästää sen velkaa sulle jäin olet joka ikinen yön ääni kukkamerestä poimin sut hyvä ajatus sisällä mun pääni kun elämä on suuttunut oot valona mun tiellä silloin kun on vaikeaa hullummaksi olisin tullut vielä jos sua ei ois ollutkaan jos sua ei ois ollut niin olisin keksinyt sut vuoteeseeni kuvitellut sulle kadulla puhunut hiljaisuutena öissä ääriviivoissa pihakoivun ilman sua oon kuin vöissä ilman sua lakastun saanhan susta kiinni pitää vaikken sua oikeesti enää nää en tahdo irtikään päästää taas ilmestyt vierellein on pakko itseään säästää sen velkaa sulle jäin ei sua minusta voi erottaa jäät osaksi mieleni maisemaa kiitos kun olit totta hetken nyt mun täytyy tästä jatkaa vierelläni teet loppuretken vaikka se olis kuvitelmaa olet jokaikinen yön ääni osa lempeää valon kajoa kesäsateena saavut elämääni en kuivuuteen hajoa oo valona mun tiellä silloin kun on vaikeaa hullummaksi olisin tullut vielä jos sua ei ois ollutkaan" Rakkaudella sinulle.
oli Kaija Koon kappaleesta, muuten... hänellä on tosi hyviä tekstejä kun niitä alkaa kuuntelemaan ajatuksella esim. Menneen talven lumet, jota ei varmaan ole koskaan soitettu ratiossa, mutta syytä olisi.
En minä tarkoittanut aloittaa vanhojen asioiden kaivelua, kun otin sinuun yllättäen yhteyttä ihan muulla foorumilla, mutta ilmeisesti jotain on vielä selvitettävänä. Sinä tiedät, etten minä jaksa odottaa päivääkään, että pääsisin selvittämään asiat kasvokkain olen kuitenkin jo odottanut kaksi viikkoa. Se on minusta riittävästi. Minä yritin ymmärtää elämäntilannettasi omalla tavallani ja omien resurssieni puitteissa. En minä juossut karkuun kuultuani ensimmäistä kertaa vaikeuksistasi. Mutta totta on, että voimavarani olivat rajalliset varsinkin kun minulla oli omiakin huolia ja huomattavia muita paineita. Kestämättömäksi tilanteen teki kuitenkin se, etten tiennyt, mistä milloinkin on kyse ja ylipäänsä epävarmuudessa eläminen. Siis kyllä sillä puhumattomuudella oli huomattava osuus asioiden kulkuun, pyysinkin sinua useaan otteeseen kirjoittamaan minulle. Ja totta on, että lopulta kun juuri koskaan et mitään syytä käytökseesi kertonut - tulkitsin monia tilanteita niin, ettet välitä tarpeeksi ja jopa, että suhde on lopussa. En minä menettänyt uskoa rakkauteen, kuinka olisinkaan voinut, kun huomasin joutuneeni sen valtaan. Menetin kuitenkin luottamukseni sinuun ja uskon vilpittömyyteesi ja ennen kaikkea siihen, että olisit valmis jakamaan asioita kanssani. En enää lopulta odottanutkaan, että ilmaisisit enää rehellisesti itseäsi minulle, siksi olikin raastavaa kuulla, miten paljon kerroit asioistasi muille. Katsoin parhaimmaksi väistyä, koska ennen kaikkea en jaksanut epävarmuutta. Ja jos minä olisin ollut sinä, minä olisin varmaankin varjellut sisintäni ja tuskin olisin uskaltanut edes aloittaa mitään suhdetta kenenkään kanssa. Kiitos sinulle siitä, että sinulla oli rohkeutta siihen, nyt olen yhtä kokemusta rikkaampi. Samalla jouduin katsomaan itseäni ja omaa rakkauden kaipuutani silmiin. Haluaisin kuitenkin korjata yhden väärinkäsityksen. Sen, ettetkö sinä olisi kelvannut minulle. Sanoin kyllä sinulle monta kertaa, että olet kuin minulle tehty, mutta en mitenkään halunnut rajoittaa elämääsi, ystäviesi tapaamista ja itsesi toteuttamista. Koska tällaisia rajoituksia en toivoisi itsellenikään asetettavan rakkauden nimissä. Sille asialle, että sinä halusit käyttää tätä vapautta toisin kuin rakastunut sydämeni olisi toivonut epävarmassa tilanteessa, minä en halunnut tai osannut tehdä yhtään mitään muuta rakentavaa lopulta kuin väistyä ja poistua vahingoittamasta enempää itseäni. Ihan tiedoksi, että niistä lukemattomista torjumisista myös minulle jäi olo, etten minä kelvannut sinulle. Ymmärsin kyllä, että asiat eivät menneet samaan tahtiin. Sydämelläni oli oma tahtinsa ja niin sillä on edelleen. Sen mielestä tämänkaltainen rehellinen keskustelu olisi pitänyt käydä vuosi sitten ja kasvokkain. Se luotti sinuun sokeasti, mutta vähitellen se menetti luottamuksensa myös siihen, ettei sen henkilökohtaisimpia asioita levitellä muille - eikä se tuntenut itseään rakastetuksi. Se näki kyllä sinut koko ajan ja kaiken sen hienon potentiaalin, mitä niin tarkoin suojelit ja olit yrittänyt peittää jopa itseltäsi. Juuri tästä syystä se jaksoi rakastaa sinua ja toivoa niin pitkään, että se olisi saanut olla sen hyvyyden kohteena. Mutta se näki myös menneisyyden taakkoja, joiden tuloksena siitä näytti, kuin sinä olisit yrittänyt taistella sitä vastaan. Jos se olisi saanut yksin päättää asioista, se olisi ollut melkein joka ilta ovellasi. Ja joskus minä hetkittäin vieläkin löydän sen haaveilemasta siitä vuosisadan rakkaustarinasta, mutta järjen ääni sisälläni sanoo, että se todellakin saattaisi muistuttaa liikaa juuri sitä. Sinä itse sanoit minulle viimeisiksi sanoiksi, että odotukseni ovat turhan korkealla. Mielestäni ne olivat ihan kohdallaan, rakastunut haluaa vain tulla rakastetuksi, myös konkreettisella tavalla. Sinä et vastannut siihen tavalla, jota olisin osannut tulkita rakkaudeksi. Nyt kun ei olla nähty pitkään aikaan, enää en tiedä, mitä sydämeni näkisi tai tekisi. Se joutuisi edelleenkin varmaan tunnemyllerrykseen, siksi minä suojelen sitä ja välttelen sinua edelleen. Se on nimittäin löytänyt rauhan itsensä kanssa. Se on siis hyväksynyt tilanteen, miten asiat meni, koska se ymmärtää olevansa myös itse siitä omalta osaltaan vastuussa. Se myös näki edessämme huomattavia ongelmia, mikäli asioista ja tunteista ei uskallettaisi rehellisesti puhua. Ehkäpä sen temperamentti satutti sinua, siksikin se katsoi parhaimmaksi vetäytyä. Toisaalta ehkä sen diplomatia koitui sen kohtaloksi. Sinä et tainnut kuitenkaan aikoinaan ymmärtää, miten paljon tunteita oli mukana siinä pelissä, missä muodossa haaveet tässä kuviossamme näkivät päivänvalon. Kaiken jälkeen ja rauhoituttuaan sydämeni toivookin vain, että vaikka sinä et halunnut sitoutua minuun ja jakaa asioita kanssani, sinä tulisit jonain päivänä onnelliseksi jakamalla elämäsi jonkun toisen kanssa se toivoo sinulle siis parasta. Ja ennen kaikkea se toivoo rauhaa molemmille. Ei hyvin paketoitua surua kannata avata uudelleen itkettäväksi eikä se ollut oma tarkoitukseni...