Kymmenisen vuotta kestäneen omaishoitajuuteni aikana olen useammin kuin kerran tuntenut että ei enää päivääkään.
Vapaaehtoistahan tämä hoivaaminen on, kuten moni sanoo että mitäs hoidat, vie laitokseen.
Kun tätä jatkuu kauan "jää kiinni", epäilen että myös tunne omasta jaksamisesta hämärtyy.
Hoidettavan vointi on aina etusijalla, hoitaja ei tahdo huomata väsymistään.
Usein hoidettava on hyvin vastahakoinen menemään lyhytaikaishoitoon, se lisää hoitajan paineita, aiheuttaa syyllisyyttä..
Meillä oli ensimmäinen korkea kynnys saada mies menemään intervallihoitoon.
Meni ainakin vuosi kunnes hän jotenkin alistui siihen.
Kohta minun olisi aika luovuttaa, mutta ajatuskin peloittaa.
Tämän vuosikymmen aikana on elämä muotoutunut omiin uomiinsa.
Kaikki muutokset tuntuvat peloittavilta.
Uskon että hoitajalle on aivan yhtä vaikeaa luovuttaa kun hoidettavalle joutua laitoshoitoon.
Olenkin miettinyt että pidänköhän itseäni liian korvaamattomana.
Ehkä miehellä olisi ihan hyvä olla ammattilaisten hoidettavana.
Onneksi Lauantaina alkaa reilun viikon vapaa, olen totisesti sen tarpeessa.
Olen jo siinä pisteessä että pienikin vastoinkäyminen tuntuu ylitsepääsemättömältä.
Selkä on aivan romuna, mutta tukiliivin ja apulaitteiden kanssa ollaan jotenkin pärjäilty.
Lähden vapaallani matkoille jo siitäkin syystä että mikäli jään kotiin ja mökille vapaata viettämään en osaa olla, käyn päivittäin miestä katsomassa ja pahimmillaan tuon hänet kesken kaiken kotiin kun hän anelee.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
vuosikymmeniä. Ei kai ole tarkoitus että hoitaja uhraa elämänsä siksi ajaksi. Ihanteellista olisi jos omaishoitajakin tuona aikana kokisi elävänsä täysipainoista elämää, olisi kohtuullisen tyytyväinen elämäänsä ja mahdollisuuksiinsa vaikuttaa siihen. Osaisi nauttia myös kodin ulkopuolisesta elämästä.Siis eläisi tavalllista elämää.
Tuohon olisi pyrittävä. Tunnen omaishoitajia jotka osallistuvat ja harrastavat, he vaikuttavat kaikkein tyytyväisemmiltä osaansa. Itse olen ns. jämähtävää tyyppiä, kai mukana on myös saamattomuutta tai mukavuudenhalua. Kotiin on hyvin vaikea saada hoitajaa kun lapsetkin asuvat kaukana. Mies on lisäksi niin huonokuntoinen että monikaan ei uskalla jäädä hänen kanssaan kahden. En ehkä ole kyllin tarmokkaasti etsinyt apua arjen pyörittämiseen. Sitten kun alkaa lähestyä loppuunpalamista ei jaksa oikein muuta kuin tehdä tärkeimmät ja pakolliset. Onneksi olen saanut itseni koottua siten, että olen lähtenyt viikoksi- pariksi muihin ympyröihin. Jos väsyttää niin lähteminenkin tuntuu vaikealta vaikka tietää että on tarpeen ammentaa voimaa jostain. Kun olen levännyt ja asiat luistaa en halua olla mitään muuta kuin tavallinen ihminen ihmisten joukossa. En pidä marttyyrin roolista vaikka se näin väsyneenä siltä voikin kuullostaa. Kyllä vuosikymmeniä kestänyt omaishoito on sellainen asia jonka kanssa olisi pyrittävä elämään mahdollisimman normaalisti, että myös hoitajalla olisi mahdollisuus normaalin ihmisarvoiseen elämään.
t-paidan, josssa luki edessä että tuleva omaishoitaja, selässä että menevä omaishoitaja. Minusta kiva oivallus ja toi mieleen monenlaista ajatusta. Omaishoitajalla on myös oma elämä, jotta jaksaa. Kun omasihoitaja jaksaa, se on pitkässä juoksussa myös hoidettavan etu.
Todellakin moniselitteinen. Hommasin miehelle lasten itkuhälyyttimen. Hän makailee terassilla tuntikausia, kuulen siitä jos tarvitsee jotain kun itse teen töitäni sisällä. Mies on ruskea kuin papu jo nyt. Olen avannut parvekelasit niin auringonsäteet pääsevät vaikuttamaan, vaikka ei paljon aurinkoa vielä olekaan ollut. Sitten hommasin kuumien päivien varalle kaihtimen joka suojaa liialta auringolta. Mies ei jaksa istua kuin pieniä aikoja kerrallaan mutta viihtyy hyvin ulkona nukkumassa.
Haluan tuollaisen. Olikohan itse painettu teksti vai saako ostaa jostain, satutko tietämään? Esim. tekeekö joku pikkuliike paikkakunnallanne tuollaisia?
keskustelupalsta omaishoitajille, kun täällä ei juttu oikein ole lähtenyt luonnistumaan. http://www.omaishoitaja.fi/
Voisihan tänne ehdottaa uutta keskustelupalstaa, tämä on omaishoitajien palsta, joten ei samanlaista voi enää perustaa, ehkä toisella nimikkeellä. "Entiset Apunettilaiset"? Tai jokin sellainen missä on aihe minkä ympärille keskustelu rakentuu. Meillä jokaisella on oma tapamme kirjoittaa, AR ja Syysleimu olivat palstan kantavia voimia. Olen kirjoitellut sinne toiselle omaishoitajien palstalle. Viis veisaan vastataanko minulle vai ei. Käyn tällä suomi24 palstalla, rekisteröitynäkin. Terv. Kajsa Tuo mitä kirjoitin uuden palstan perustamisesta entisille apunettilaisille oli lähinnä vitsiksi tarkoitettu, eihän apunettiinkään riittänyt kirjoittajia. Joku taisi ottaa sen liian tosissaan. Asioita ymmärtävä tietää mitä tarkoitan. Sain paljon huolia ja ylimääräistä päänvaivaa yllä olevan viestini vuoksi. Kajsa (Apunetissä) En hyväksy että ketään henkilöä mainitaan nettikirjoituksissa negatiivisessa sävyssä, varsinkaan jos joku pystyy hänet siitä tunnistamaan.
tuo omaishoitajat fi -sivusto kelpaa esim sinulle?
Katso tältä palstalta kirjoitus "miksi? Olempa vaan." Minut bannattiin sieltä tämän kirjoitukseni takia minkä lainasin edelliseen viestiin nimim. Kajsa (se oli nimim. Apunetissä). En siis ollut viestiketjun aloittaja. Kun kirjoittaa keskustelupalstan aiheiden yläpuolelle nimim. auli-auli näkee mitä olen kirjoitellut.
itselläsi minkälainen käsitys siitä, miksi bannattiin, ts. oliko se oikeudenmukaista?
En ole koskaan tällä palstalla maininnut sen enempää tuota keskustelupalstaa kuin apunettiäkään, paitsi kerran tuossa yllä olevassa viestissä jonka lainasin tuohon vastaukseeni. Siinä on allekirjoituksena Kajsa koska käytin sitä nimim. Apunetissa. Se kenelle vastasin tietää kuka olen. Nähtävästi joku muukin tiesi. Jokainen voi päättää mielessään riittäkö tuo syyksi.
Olen päättänyt unohtaa kaikki ikävät asiat.
Otin "mokkulan" kokeiltavaksi mökille ja se toimi ihmeen hyvin.
Saunoin ja kuuntelin käen kukkumista.
Mies ei pysty enää saunomaan, mutta kävin välillä katsomassa, nukkui sikeästi, nyt on kaikki hyvällä mallilla.
Vein miehen hoitoon maanantai-aamuna, tänään iltapäivällä haen pois.
Eilen tein pihahommia mökillä monta tuntia.
On mukava kun voi tehdä kaikenlaista vapaillaan, ei ole koko aikaa huoli päällä.
Lämmitin illalla saunan, istuskelin ulkona kissan kanssa.
Ajattelin että tälläista eläkeläisen elämän pitäisi olla, lähes neljänkymmenen vuoden työrupeaman jälkeen alkoi omaishoito.
En tiedä osaisinko ajan kanssa nauttia vapaudestani, kai hoitajana olon lopettaminen jättäisi kuitenkin suuren tyhjiön elämään.
Juttelin erään viime kesänä leskeksi jääneen tuttavani kanssa, hänen omaishoitajuutensa ei kestänyt kun 1,5 vuotta, kyyneleet silmissä hän kertoi ikävästään ja yksinäisyydestään.
Itselläni on hoitajuus kestänyt niin kauan että ystävyys-suhteet ovat jääneet taka-alalle.
En ole vuosiin ollut juuri muihin kun lapsiini yhteydessä
Ihmiset eivät käy mielellään kylässä kun aikani menee kuitenkin miestä vahtiessa ja puheen aiheet pyörivät lähes kokonaan hoitajuuden ympärillä.
Käyn pari kertaa vuodessa pidemmillä vapaillani jossain ulkomailla, sielläkin käyn yksin ja pysyttelen mieluummin omissa oloissani.
Kun ottaa yhden hengen huoneen ja menee yksin niin on ainakin vapaus tehdä mitä itse haluaa.
Vapaat ovat elintärkeät omaishoitajalle, ilman niitä en olisi jaksanut.
Jouduin eilen kivuliaaseen ja vaikeaan toimenpiteeseen sairaalassa.
Hoidettava tuotiin saman päivän iltana kotiin.
Illalla vallitsi täysi kaaos kun kipulääkkeen vaikutus lakkasi.
Juuri ja juuri pystyin tekemään iltatoimet.
Itku tuli.
Kun hoitaja sairastuu ja pitäisi löytää nopeasti hoitopaikka niin vaikealta tuntuu.
Terv.keskuksen paikat ovat täynnä eikä juuri mihinkään tahdo sopia jos ei ole aikaisemmin sopinut.
Pitää vain tilata ambulanssi ja sanoa että jonnekin sairas hoidettava on saatava.