Movie Maker temppuaa

Siis olen jo jonkun aikaa muokkaillu videoita ja tehny kaiken laista Windows Movie Makerilla. Ja ihan xp:llä. Ja nyt yhtenä kauniina päivänä kun avasin Movie Makerin jatkaakseni yhden videon muokkaamista, se ei lähtenyt näyttämään sitä. Siis kun klikkaan kohtia niin ihan hyvin näyttää kuvan siinä esikatselussa, mutta ei lähe muuten näyttämään videoo. On vaan siinä paikoilla tekemättä mitään. Monta kertaa oon nyt yrittäny sulkea ja avata uudestaan ja konettakin on käytetty kiinni ja auki ja tehty vaikka mitä mutta siinä se vaan pysyy paikoillaan. Mitä teen?
3349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kokeilepa sellaista, että siirrät yhden minkä tahansa leikkeen aikajanalle ohjelmasi jatkoksi. Sitten aloitat toiston tämän viimeisen leikkeen kohdalta ja jos se suostuu toistamaan, painat pausea. Sitten kelaat/siirrät aikajanalla osoitinta taaksepäin varsinaiseen ohjelmaasi asti ja kokeilet laittaa kuvan pyörimään. Saattaisi toimia. Jos toimii, voit lopuksi poistaa tuon ylimääräisen leikkeen lopusta. Joskus myös siirtymien/ kuvatehosteiden poistaminen ohjelmasta saattaa korjata ongelman.

Äänestä
  • kokeiltu jo monta kertaa tuokin. ei onnaa

    Äänestä

Tee XP:ssä järjestelmän palautus ajankohtaan jolloin Movie Maker toimi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Cyrre kirjoitti:

Siis olen jo jonkun aikaa muokkaillu videoita ja tehny kaiken laista Windows Movie Makerilla. Ja ihan xp:llä. Ja nyt yhtenä kauniina päivänä kun avasin Movie Makerin jatkaakseni yhden videon muokkaamista, se ei lähtenyt näyttämään sitä. Siis kun klikkaan kohtia niin ihan hyvin näyttää kuvan siinä esikatselussa, mutta ei lähe muuten näyttämään videoo. On vaan siinä paikoilla tekemättä mitään. Monta kertaa oon nyt yrittäny sulkea ja avata uudestaan ja konettakin on käytetty kiinni ja auki ja tehty vaikka mitä mutta siinä se vaan pysyy paikoillaan. Mitä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu