Puhalsin 0,55

Moro. Tuli tuossa viime perjantaina vedettyä kännit ja juominen jatkui tuonne lauantain puolelle jonnekin 04-05 asti. No lauantai iltana lähdin klo 20.00 ajamaan huoltoasemalle asiolle. No eikös vaan poliisit vastaan ajanut ja ylinopeuttahan sitä oli 80 alueella 113km/h. No kurvasin tien sivuun ja kytät päätti vielä puhalluttaa. Olin ihan tyrmistynyt kun tulos näytti 0,55. Olin aivan varma että veressä ei varmasti ole enää alkoholia kun ajamaan lähdin. No poliisit käyttivät verikokeissa, ja verikokeitten jälkeen pyysin saada puhaltaa udelleen jolloin tulos oli jo alle 0,50. Kysyisin näyttääkö verikoe alhempaa lukemaa kuin puhallus tulos?? kun olen itse jostain ainakin kuullut, että näin olisi. Onko kellään samanlaisia kokemuksia? Ja minkälaisia tuomioita nyt tulee, jos rattijuopumuksesta ja ylinopeudesta tuomitaan?? että kyllä kyrsii niin älyttömästi. Ei ole taustalla muita rikoksia. Lisäksi miten nuissa verikokeitten tuloksissa kestää 2-3kk ???
158190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ikävä kyllä, nyt on vain odotettava tuon verikokeen tulosta. Tietysti veresi alkoholipitoisuus on ollut laskussa, joten on ihan hiinä ja hiinä. Kansanterveyslaitoksen alkoholilabralla taitaa olla monen muunkin kuin pelkästään sun verikokeet tutkittavina. Poliisitko ei sulle antanut suoraan sakkoa sen ylinopeuden takia? No, jos käy niin, että rattikin rapsahtaa, niin sitten menee syyteharkintaan kahdella rikosnimikkeellä eli rattijuopumus ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Promilleja vähän, mutta ylinopeutta aika paljon....pelkästä ratista tulisi n. 30 päiväsakkoa ja siihen sitten vaarantamisesta vähän päälle. Ajokielto on pari kuukautta. Jos toi rattiraja ei enää täyty, niin sitten menee kyllä ihan rankkarina, eli poliisi kirjoittaa sulle sakon siitä ylinopeudesta. Tää nyt vain osoittaa, miten petollista alkoholi on. Varmaan sullakin oli jo ihan hyvä olo, eikä tosiaankaan tullut mieleen että vois vielä "viisari heilahtaa".

Äänestä
  • nyt on motto kun otan en aja seuraavanakaan päivänä ollenkaan.

    Äänestä

  • aikoinaan samasta. kirjoitti:

    nyt on motto kun otan en aja seuraavanakaan päivänä ollenkaan.

    Koko tuo slogan "jos otan en aja" on tyypillistä suomalaista logiikkaa. Sen logiikan mukaan kukaan, joka joskus on nauttinut alkoholia, ei enää elämässään voisi ajaa autoa. Useimmilla tuo periaate kylläkin tarkoittaa sitä, ettei ajeta saman vuorokauden aikana, mutta sinun kohdallasi olet laventanut sitä koskemaan myös seuraavaa vuorokautta. Entäpä jos vedät oikein tuhdisti, niin eikö sitä promillejäämää ole vielä sitä seuraavanakin vuorokautena? Tai pitempään? Ei ole olemasssa siis minkäänlaista selkeää rajaa. Siksi olisikin peräänkuulutettava Suomessakin maalaisjärkistä joustavuutta ja pureuduttava ennen kaikkea liikenteen vaarantamistapauksiin sen sijaan, että odoteltaisiin kuukausitolkulla jotain labratuloksia.
    Mielestäni ihminen voi ajaa samanakin päivänä alkoholin nauttimisen jälkeen, jos määrät ovat pysyneet lain edellyttämissä rajoissa. Vastaavasti hän ei voi ajaa viikkoon, jos on juonut viisi pulloa kossua ja jotenkin selvinnyt hengissä.

    Äänestä

Joo, nykyisin poliisi vie rattijuoppoudesta epäillyn verikokeeseen vain poikkeustapauksessa. Normaalisti tulos todetaan tarkkuusalcometrillä puhalluskokeen muodossa. Kun suoritetaan taaksepäinlasku, niin silloin epäilty toimitetaan verikokseen. Eli rautalangaksi väännettynä. Halutaan tietää, mikä oli veren alkoholipitoisuus silloin, kun kuljettaja lähti liikkeelle. Tällöin pysäytyshetken lukema saattaa olla paljonkin alle rangaistavuuden rajan, tietysti ajoajasta riippuen.

Äänestä
  • ei käytännössä koskaan tehdä vaan tyydytään siihen tulokseen mikä on näytteenottohetkellä (jos henkilö otetaan ajosta kiinni). Eli jos kuski ajaa Lahdesta Helsinkiin ja jää kiinni Helsingissä, niin ei mitään taaksepäin laskuja suoriteta. Verikokeita tehdään yhä aika usein. Tarkuusalkometrejä ei ole kovin tiuhassa, vaan usein on lyhyempi matka paikalliseen terveyskeskukseen. Jos on kovassa kännissä, niin puhallus ei aina onnistu joten silloinkin otetaan usein verikoe. Eikä sen verikokeen valmistuminen mitään 2-3 kuukautta vie, korkeintaan muutaman viikon.Kysyjän tapauksessa lopputulos voi olla hiukan yli tai alle 0,5 promillea, mahdoton ennustaa. On selvää että jos ottaa kunnon kännin niin että lopettaa vasta aamun varhaisina tunteina niin kyllä siinä se päivä kannattaa olla ratista pois.

    Äänestä

  • proku. kirjoitti:

    ei käytännössä koskaan tehdä vaan tyydytään siihen tulokseen mikä on näytteenottohetkellä (jos henkilö otetaan ajosta kiinni). Eli jos kuski ajaa Lahdesta Helsinkiin ja jää kiinni Helsingissä, niin ei mitään taaksepäin laskuja suoriteta. Verikokeita tehdään yhä aika usein. Tarkuusalkometrejä ei ole kovin tiuhassa, vaan usein on lyhyempi matka paikalliseen terveyskeskukseen. Jos on kovassa kännissä, niin puhallus ei aina onnistu joten silloinkin otetaan usein verikoe. Eikä sen verikokeen valmistuminen mitään 2-3 kuukautta vie, korkeintaan muutaman viikon.Kysyjän tapauksessa lopputulos voi olla hiukan yli tai alle 0,5 promillea, mahdoton ennustaa. On selvää että jos ottaa kunnon kännin niin että lopettaa vasta aamun varhaisina tunteina niin kyllä siinä se päivä kannattaa olla ratista pois.

    Kyllä tuo verien tulos kestää sen 1-3 kuukautta koska nykyään ne lähetetään saksaan.

    1Äänestä

  • jebulis kirjoitti:

    Kyllä tuo verien tulos kestää sen 1-3 kuukautta koska nykyään ne lähetetään saksaan.

    tänään viimeisimmästä jutustani että tassan kaksi viikkoa.

    Jos Lahdesta Helsinkiin ajaneen puhallus tehdään Helsingissä ja lukemat jäävät kovin miedoiksi, niin silloin kuski selviää kuin koira veräjästä, sillä taaksepäin laskien tai puhallus Lahdessa olisi toteattanut törkeän rattijuopumuksen.

    Äänestä

  • veräjästä kirjoitti:

    kännissä ajaa? Opitkos yhtään vieläkään? S-tanan kännikuskit! On varmaan mukavaa jos tapat jonkun ihmisen, joskus!?

    Äänestä

  • kannattaakin kirjoitti:

    kännissä ajaa? Opitkos yhtään vieläkään? S-tanan kännikuskit! On varmaan mukavaa jos tapat jonkun ihmisen, joskus!?

    ei nyt käytännössä mitään vaaraa aiheuteta.

    Äänestä

  • jebulis kirjoitti:

    Kyllä tuo verien tulos kestää sen 1-3 kuukautta koska nykyään ne lähetetään saksaan.

    Höpö höpö

    Äänestä

  • pörhölä.. kirjoitti:

    ei nyt käytännössä mitään vaaraa aiheuteta.

    Oon ajanut autoa kännissä, rapulassa ja selvin päin.
    40 vuotta ollut kortti, eikä yhtään narahdusta eikä kolaria.

    Muutamia ylinopeussakkoja.
    Eli ei kaikki ole toimintakvyttömiä, vaikka ajaisi selvin päin.

    Äänestä

Veikkanpa että menee alle 0.5:n. Itelläni täysin vastaava tapaus taannoin ; puhalsin 0.6 --> verikokeen tulos 0.48.

Äänestä

Joo puhallus tosiaan näytti 0,55 MUTTA Verikokeitten tulokset tulivat ja alle meni!!!
TULOS: 0,32

Äänestä
  • Ja varmasti opit myös olemaan varovainen, tuskinpa samanlaisia sydämentykytyksiä enää haluaisit :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kyrsiiiiii.... kirjoitti:

Moro. Tuli tuossa viime perjantaina vedettyä kännit ja juominen jatkui tuonne lauantain puolelle jonnekin 04-05 asti. No lauantai iltana lähdin klo 20.00 ajamaan huoltoasemalle asiolle. No eikös vaan poliisit vastaan ajanut ja ylinopeuttahan sitä oli 80 alueella 113km/h. No kurvasin tien sivuun ja kytät päätti vielä puhalluttaa. Olin ihan tyrmistynyt kun tulos näytti 0,55. Olin aivan varma että veressä ei varmasti ole enää alkoholia kun ajamaan lähdin. No poliisit käyttivät verikokeissa, ja verikokeitten jälkeen pyysin saada puhaltaa udelleen jolloin tulos oli jo alle 0,50. Kysyisin näyttääkö verikoe alhempaa lukemaa kuin puhallus tulos?? kun olen itse jostain ainakin kuullut, että näin olisi. Onko kellään samanlaisia kokemuksia? Ja minkälaisia tuomioita nyt tulee, jos rattijuopumuksesta ja ylinopeudesta tuomitaan?? että kyllä kyrsii niin älyttömästi. Ei ole taustalla muita rikoksia. Lisäksi miten nuissa verikokeitten tuloksissa kestää 2-3kk ???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu