Sossut taas

Lainaan toiselta sivulta jutun. "kiireellinen huostaanotto Kirjoittanut: iätönahdistelu 20.4.2009 klo 12.52 Pakottaminen lasta uhkauksin,kotiaresteilla ja käyttäen henkistä väkivaltaa apunaan, kieltämällä puhelutHuoltajalleensa, pakottaneet pysymäänHuoltajastaan erossa.Porvoonkaupungin sos,-jaterv.lautakuntaPäätöksentekijä: Muu erittäin painava syy, mikä!6 vuotiaan Lapsen huostaanottoa jatketaan Psykiatrisen tutkimuksen johdosta Pakottamalla lasta psykologeille ja terapeutille yli 100 kiloisen sattelemana,Lapsi toiselta saattajalta: Miksi viedään sipooseen terapeutille? Saattaja: ettei hän tule ja häiritsisi! Yllätetään lasta petosrikokseen lainaamaan rahaa. Pakottamalla 2kertaa läpikäymään päivkodin vaikka oli kirkon tarhassa.Päätöksentekijä kiristiHuoltajaa lapsen pysyvästi laitokseen ottamisen uhalla käymään Psykiatreilla säännöllisesti. Päätöksentekijän tähtäimessä oli lapsenHuoltajan henkinen murtaminen.Puolia pitäminen Asuntojupakoissa ja muissa asioissaan tämä Päätöksentekijä kosti hajottamallaHuoltajan kodin viemällä lapsi vastoin tahtoaan,lapsen ajatellessa koko ajan, että oli joutunut jonkin pahanteon johdosta vankilaan. Lapsi ei koskaan kääntynyt vanhempaansa vastaan vaikka itki ja suri.Huoltajalla eikä myöskään hänen lapsellaan ollut mitään oikeuksia omaan kotirauhaan vaan tunsi olevansa kiusattu, alistettu ja väärinkäytösten uhri.MyöhemminPorvoon sosuPoliiseineen myös aiheutti lapselle julkista häpeää menemällä kesken koulupäivän lapsen koululle painostamaan lapsen peruumaan lausuntonsa omahoitajansa teoista ja täten häpäisseet lasta toisten oppilaiden nähden. Lapsella ei tuolloin ollut paikalla edunvalvojaa.Huoltajallaon terveen paperit mutta herjaajat kirjoittivat päätökseen Huoltajan olevan mielisairaan ja tutkinutta lääkäriä ammattitaidottomaksi, koskaei suostunut luokittelemaan Huoltajaa jakomielitautiseksi. Päätöksessä katsoivat kuitenkin olevansa ammattitaitoisia luokittelemaanHuoltajaa mielisairaaksi ja hoitanuttaHuoltajan lääkäriä ammattitaidottomaksi.Lapsen huoltaja pysynyt visusti mukana kauhistuttavissatapahtumissa." http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4000000000000077&posting=22000000043394089
4357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pakottaminen lasta uhkauksin,kotiaresteilla ja käyttäen henkistä väkivaltaa apunaan, kieltämällä puhelut Huoltajalleensa, pakottaneet pysymään Huoltajastaan erossa .Porvoonkaupungin sos,-jaterv.lautakunta Päätöksentekijä: Muu erittäin painava syy, mikä! 6 vuotiaan Lapsen huostaanottoa jatketaan Psykiatrisen tutkimuksen johdosta Pakottamalla lasta psykologeille ja terapeutille yli 100 kiloisen sattelemana,Lapsi toiselta saattajalta: Miksi viedään sipooseen terapeutille? Saattaja: ettei hän tule ja häiritsisi! Yllytetään lasta petosrikokseen lainaamaan rahaa. Pakottamalla 2 kertaa läpikäymään päiväkodin, vaikka oli kirkon tarhassa. Päätöksentekijä kiristi Huoltajaa lapsen pysyvästi laitokseen ottamisen uhalla käymään Psykiatreilla säännöllisesti. Päätöksentekijän tähtäimessä oli lapsen Huoltajan henkinen murtaminen. Puolia pitäminen Asuntojupakoissa ja muissa asioissaan tämä Päätöksentekijä kosti hajottamalla Huoltajan kodin viemällä lapsen vastoin tahtoaan,lapsen ajatellessa koko ajan, että oli joutunut jonkin pahanteon johdosta vankilaan. Lapsi ei koskaan kääntynyt vanhempaansa vastaan vaikka itki ja suri.Huoltajalla eikä myöskään hänen lapsellaan ollut mitään oikeuksia omaan kotirauhaan vaan tunsi olevansa kiusattu, alistettu ja väärinkäytösten uhri. Myöhemmin Porvoon sossu Poliiseineen myös aiheutti lapselle julkista häpeää menemällä kesken koulupäivän lapsen koululle painostamaan lapsen peruumaan lausuntonsa omahoitajansa teoista ja täten häpäisseet lasta toisten oppilaiden nähden. Lapsella ei tuolloin ollut paikalla edunvalvojaa. Huoltajalla on terveen paperit mutta herjaajat kirjoittivat päätökseen Huoltajan olevan mielisairaan ja tutkinutta lääkäriä ammattitaidottomaksi, koska ei suostunut luokittelemaan Huoltajaa jakomielitautiseksi. Päätöksessä katsoivat kuitenkin olevansa ammattitaitoisia luokittelemaan Huoltajaa mielisairaaksi ja hoitanutta Huoltajan lääkäriä ammattitaidottomaksi.Lapsen huoltaja pysynyt visusti mukana kauhistuttavissa tapahtumissa." http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4000000000000077&posting=22000000043394089

Äänestä
  • Kyllä tuolla menolle saadaan terveistäkin lapsista sairaita, kuin myös vanhemmista. Pirullinen AIVOPESU on alkanut tuossa perheessä, lapsen kannalta. Tuo ei ole mitään uutta "länsirintamalla", sillä lapsista tehdään jonkin nimikkeen alla oleva hankinta VÄLINE. Kyllä on Poliisikin syyllistynyt virantoimituksessa väärin, kun on suostunut lapsen häpäisyyn. Mitä mahtaa liikkua, noiden tanttojen pääkopassa, kun osaavat niin uskottavasti kertoa, että Poliisitkin ovat saaneet mukaan. Sehän onkin, että Poliisit jäävät sossutanttojen jyrättäväksi, eli virkaa toimittavalla Poliisilla ei tunnu olevan mitään tolkkua oikeudenmukaisuudesta. Sillätavalla, - alkaa horjua Poliisien uskottavuus. Kuinka paljon on niitä perheitä, missä sosiaalipuolella tehdään samoja virheitä ja lapsista saadaan vähintäänkin myöhemmässä vaiheessa rikollisia, koska heidän minuutensa on poljettu noinkin alas. Miten monet kerrat ovat sijaisperheet kaltoinkohteluun syyllistyneet huostaanotetuille lapsille. Kuinka monet sijarit ovat kiristäneet lapsia, täysin väärin perustein, saaden omaa etuansa ajettua mihin ovat päättäneet jo huosta vaiheessa. Toivonkin, että nuo vanhemmat jaksaisivat elää siinä toivossa, että oikeus tulee voittamaan. Lapsi, joka on vastoin omaa tahtoa viety vanhemmiltaan, tulee varmasti muistamaan omat vanhempansa RAKKAINA, vaikka olisivatkin jossainkohden olleet epäasiallisia lastakohtaan. Se side lasten ja vanhempien välillä ei katkea koskaan, vaikka ulkopuolinen sitä yrittäisi. Aina lasten muistoissa on omat vanhemmat, kumma kyllä lapsi puolustaa kuitenkin omia vanhempiaan viimeiseen asti. Koskaan ei ole sijaiskoti voinut Rakastaa vierasta lasta SYDÄMELLÄÄN, vaan lompakollaan, mitä olemme niin monet vanhemmat saaneet nähdä ja kuulla. Lapselle/lapsille suoritetaan jonkinlainen aivokapaseetin uudelleen "PÄIVITYS", mikä tehdään jokaiselle huostaan otetulle. Älä yritä sanoa, että ei pidä paikkaansa. Jos olet yksi sadasta, joka todella rakastaa muutakin, kuin rahaa, sano se. Sellainen lapsi/lapset, jotka on syytösten kanssa saatettu pois omasta kodistaan, omien vanhempien luota, heillä on syyllisyyden tuntua, lopun elämäänsä, mitä lapsi kantaa, uhmaten, jopa itsetuhoisella ajatuksella. Jos kerran minä ***** olen aiheuttanut tällaisen harmin minun vanhemmille, menen vaikka autonalle. Tällaisia tapauksia löytyy pilvin pimein, meidän rakkaassa Suomen maassa. Siinävaiheessa, kun perhe hakee asuntoa tai on remontti menossa, alkaa se Helvetti sossujen puolelta, kun äiti mei jaksa olla pitkämielinen ja odottaa, että ei se loputtomiin kestä. esim: asunnon kunnostaminen. Miehet ja Naiset ajattelevat niin eritavalla asioita, ja toimivat aivan eritavalla. On vanhempia, jotka näkevät asioita pitkällä tähtäimellä ja on vanhempia, jotka näkevät, vain tässä ja nyt ja silloin paketti huostaanotolle on valmis, kun toisen "pinna" ei kestä ARKEA, mikä on todellisuutta, eikä ruusuilla tanssia. Toivon vielä, että vanhemmat jaksakaa, jaksakaa, rakastakaa ehjäksi, sitä mikä on rikki mennyt. Meidän vanhempien, pitäisi pystyä rakastamaan myös, niitä jotka meille tekevät sitä, mitä eivät itselleen soisi tapahtuvan!!!!! Muistetaan vanhemmat, olemme ainakin ollet siinä osaavia, että olemme saaneet lapsia aikaiseksi, niille, jotka meiltä vievät, kuin ryöstäen. Kaunista kevättä teille vanhemmat, jotka olette surunne kanssa nyt.

    Äänestä

  • niin on kirjoitti:

    Kyllä tuolla menolle saadaan terveistäkin lapsista sairaita, kuin myös vanhemmista. Pirullinen AIVOPESU on alkanut tuossa perheessä, lapsen kannalta. Tuo ei ole mitään uutta "länsirintamalla", sillä lapsista tehdään jonkin nimikkeen alla oleva hankinta VÄLINE. Kyllä on Poliisikin syyllistynyt virantoimituksessa väärin, kun on suostunut lapsen häpäisyyn. Mitä mahtaa liikkua, noiden tanttojen pääkopassa, kun osaavat niin uskottavasti kertoa, että Poliisitkin ovat saaneet mukaan. Sehän onkin, että Poliisit jäävät sossutanttojen jyrättäväksi, eli virkaa toimittavalla Poliisilla ei tunnu olevan mitään tolkkua oikeudenmukaisuudesta. Sillätavalla, - alkaa horjua Poliisien uskottavuus. Kuinka paljon on niitä perheitä, missä sosiaalipuolella tehdään samoja virheitä ja lapsista saadaan vähintäänkin myöhemmässä vaiheessa rikollisia, koska heidän minuutensa on poljettu noinkin alas. Miten monet kerrat ovat sijaisperheet kaltoinkohteluun syyllistyneet huostaanotetuille lapsille. Kuinka monet sijarit ovat kiristäneet lapsia, täysin väärin perustein, saaden omaa etuansa ajettua mihin ovat päättäneet jo huosta vaiheessa. Toivonkin, että nuo vanhemmat jaksaisivat elää siinä toivossa, että oikeus tulee voittamaan. Lapsi, joka on vastoin omaa tahtoa viety vanhemmiltaan, tulee varmasti muistamaan omat vanhempansa RAKKAINA, vaikka olisivatkin jossainkohden olleet epäasiallisia lastakohtaan. Se side lasten ja vanhempien välillä ei katkea koskaan, vaikka ulkopuolinen sitä yrittäisi. Aina lasten muistoissa on omat vanhemmat, kumma kyllä lapsi puolustaa kuitenkin omia vanhempiaan viimeiseen asti. Koskaan ei ole sijaiskoti voinut Rakastaa vierasta lasta SYDÄMELLÄÄN, vaan lompakollaan, mitä olemme niin monet vanhemmat saaneet nähdä ja kuulla. Lapselle/lapsille suoritetaan jonkinlainen aivokapaseetin uudelleen "PÄIVITYS", mikä tehdään jokaiselle huostaan otetulle. Älä yritä sanoa, että ei pidä paikkaansa. Jos olet yksi sadasta, joka todella rakastaa muutakin, kuin rahaa, sano se. Sellainen lapsi/lapset, jotka on syytösten kanssa saatettu pois omasta kodistaan, omien vanhempien luota, heillä on syyllisyyden tuntua, lopun elämäänsä, mitä lapsi kantaa, uhmaten, jopa itsetuhoisella ajatuksella. Jos kerran minä ***** olen aiheuttanut tällaisen harmin minun vanhemmille, menen vaikka autonalle. Tällaisia tapauksia löytyy pilvin pimein, meidän rakkaassa Suomen maassa. Siinävaiheessa, kun perhe hakee asuntoa tai on remontti menossa, alkaa se Helvetti sossujen puolelta, kun äiti mei jaksa olla pitkämielinen ja odottaa, että ei se loputtomiin kestä. esim: asunnon kunnostaminen. Miehet ja Naiset ajattelevat niin eritavalla asioita, ja toimivat aivan eritavalla. On vanhempia, jotka näkevät asioita pitkällä tähtäimellä ja on vanhempia, jotka näkevät, vain tässä ja nyt ja silloin paketti huostaanotolle on valmis, kun toisen "pinna" ei kestä ARKEA, mikä on todellisuutta, eikä ruusuilla tanssia. Toivon vielä, että vanhemmat jaksakaa, jaksakaa, rakastakaa ehjäksi, sitä mikä on rikki mennyt. Meidän vanhempien, pitäisi pystyä rakastamaan myös, niitä jotka meille tekevät sitä, mitä eivät itselleen soisi tapahtuvan!!!!! Muistetaan vanhemmat, olemme ainakin ollet siinä osaavia, että olemme saaneet lapsia aikaiseksi, niille, jotka meiltä vievät, kuin ryöstäen. Kaunista kevättä teille vanhemmat, jotka olette surunne kanssa nyt.

    Raamattu eli kirjoitukset kertoo valtion viranomaiset ovat kautta aikojen ristiinnaulinneet uskovia ja heidän perheitä eli niitä joilla on sydämmessä oikea usko..siis teot. Työntekijät vaikka ovat kirkon jäseniä eivät omista pyhää henkeä voidakseen parantaa yhtään mitään. Siksi perheet hajoitetaan ja aletaan kiristämään vanhempia ..oleto tehnyt sitä tai tätä. sanoit juuri niin ja nyt näin. Katsokaa yhtäläisyys Jeesuksen kuulusteluista HE HAKIVAT SYYTÄ PÄÄSTÄKSEEN SYYTTÄMÄÄN HÄNTÄ! Me olemme vain ihmisiä ja varmasti vikaa saa tehtyä ja on. No minkälainen henkilö hakee niitä vikoja ? Saatana on tullut tappaman,tuhoamaan ja valehtelemaan. Hedelmät on ne mistä tuntee heidät olkoon ammatti mikä hyvänsä! Siksi sokeasti uskominen ja alistuminen langenneelle hengelle olkoon sossu ,poliisi.tuomari tai presidentti on pelkuruutta. Ei raamatussa sanota olkaa tyhmiä ja totelkaa kaikessa sokeasti. Kirjoitettu on olkaa viisaat kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset. Suomessa ei suoraan uskalleta tappaa ,niinkuin ulkomailla ,siksi pyritään leimaamaan hulluksi tai väkivaltaiseksi tai niskuroivaksi..siis jotain jolla pyritään vaientaa totuus ja saadaan olemaan kotona henkisesti ahdistuneessa tilassa toivottomana odotellen ihmettä. Ihmettä ei tule! siksi on taisteltava ja sanottava näille sekasikiön jälkeläisille suoraan ja laitettava nimet julki ja merkittävä heidät kaiken kansan edessä. Silloi heidän omat tuntonsa ovat vuorostaan luettavissa lööpeissä ja eivät voi eivätkä uskalla tehdä lapsikauppaa ja pilleri /juoppoja vanhempia yhdestäkään syyttä! Nyt he lannistamalla saavat monet perheet lankeamaan sanoen ei niistä ole vanhemmiksi ja naureskelevat tappaessaan pieniä lapsia muka auttamalla! Todellisuudessa kertovat teoillaan olevansa helvetin lapsia ..olkoot kirjoilla vaikka missä kirkossa hyvänsä. EIvät osaa eheyttää"PARANTAA" Kuvat ja nimet julki!Silloin lasten parissa työtä tekevät joutuvat olemaan julkisuuden tarkastelussa ilman saman mielisten suojelua. Tätä he pelkäävät !!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • ja avatkaa silmänne kirjoitti:

    Tehdään lapsista, joilta on oma minuus viety. Olen huomannut, miten lapsemme eivät ole ajatuksiltaan samoja, mitä olivat esim: viimeisentapaamisemme jälkeen. Miksi he ovat, kuin varpasillaan, eivätkä uskalla jutella vapaasti, kuten ennen. Puheluihin olen huomannut, että jatkuvasti on kontrolli, eli omin sanoin eivät kerro kuulumisia, vaan on ikäänkuin kuiskaaja kokoajan vieressä sanomassa, mitä pitää sanoa. Jos kyselen, että mitä sinulle ****** kuuluu, vastaus on aina sama, ihan hyvää. Eli tiedän tarkalleen omat lapsemme, että he joutuvat sellaisen alistuksen alle, jossa viedään viimeinenkin itseluottamus pois. Tämä on sitä Psyykkeen rikkomista, mitä on aloitettu lapsissamme, heti huostaanoton yhteydessä. Vanhempi lapsistamme kysyi sijarilta, että milloin me päästään omaan kotiin, vastaus oli ette koskaan. Haluankin kysyä, miten voi sijaiskoti sanoa alaikäiselle lapselleni, että ette koskaan??? Miten rikotaan se viimeinenkin LAPSEN toivo, päästä omaan kotiin, omien vanhempien luokse. On selvääkin selvempää, kun aletaan lahjonnalla menemään OMILLA, eikä Lastenehdoilla. Vanhemmalle lapsellemme oli ostettu PC eräänä jouluna joululahjaksi, mutta hän ei ole sitä saanut käyttää. Oliko ostos, vain siksi, että näytelmää vedetään, niin viimeisenpäälle. Tiedän tasatarkkaan, että meidänlapset, olipa PC:tä tai ei, he tietävät kyllä mikä on totta ja mikä on valhetta. "raamattu eli kirjoitukset kertoo valtion viranomaiset ovat kautta-aikojen ristiin naulinneet uskovia ja heidän perheitään eli niitä, joilla on sydämessä oikea usko..siis teot. Tämän olemme saaneet tuntea nahoissamme, mutta uskon, että tulee vielä "PALKANMAKSUN AIKA, ja SORRETUT PÄÄSEE VAPAUTEEN, jaksan uskoa ja lohdutan teitä toisetkin isät ja äidit. Lapsemme ja me vanhemmat, olemme saaneet olla jatkuvassa epävarmuuden pelossa tulevaisuudestamme, sillä Psykologi joka toimi myös lastemme seksi opettajana, kun vanhempi lapsistamme oli silloin 5 vuotias, samainen henkilö kysyi, että mikä on tulevaisuus??? Itsensä hän toisen sossutantan kanssa kutsui meidät palaveriin, mutta, mutta-, eipäs esitelleet itseään kumpainenkaan, vaan pois lähtiessämme sanoi sossut.,että hän on psykologi ja itsensä esitteli s.tantaksi. Jälkeenpäin, huomasimme, miten pirullinen kierous paistoi kummankin kasvoilta, kun olivat saaneet, meistä uudet uhrit" ristiin naulittavaksi". Tässä paljastuu, miten kieroja, lieroja ovat tämänpäivän,-LASTENASIALLA OLEVAT. Joskus olen TOIVONUT...Rauha heidän sieluttomalle S I E L U L L E E N Tiedämme, että on yksi, mikä antaa voimaa kestää tämän kaiken. Hän on Jeesus Kristus AUTTAJAMME. Hän jakaa tuomionsa, kun se aika koittaa. ÄIDIT ja ISÄT, isovanhemmat, vieroitetut, jaksetaan vielä, sillä uskon auringon paistavan pilvisenäkin päivänä. PILVEN TAKANA ON AURINKO

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kunnostautuu/huostia kirjoitti:

Lainaan toiselta sivulta jutun. "kiireellinen huostaanotto Kirjoittanut: iätönahdistelu 20.4.2009 klo 12.52 Pakottaminen lasta uhkauksin,kotiaresteilla ja käyttäen henkistä väkivaltaa apunaan, kieltämällä puhelutHuoltajalleensa, pakottaneet pysymäänHuoltajastaan erossa.Porvoonkaupungin sos,-jaterv.lautakuntaPäätöksentekijä: Muu erittäin painava syy, mikä!6 vuotiaan Lapsen huostaanottoa jatketaan Psykiatrisen tutkimuksen johdosta Pakottamalla lasta psykologeille ja terapeutille yli 100 kiloisen sattelemana,Lapsi toiselta saattajalta: Miksi viedään sipooseen terapeutille? Saattaja: ettei hän tule ja häiritsisi! Yllätetään lasta petosrikokseen lainaamaan rahaa. Pakottamalla 2kertaa läpikäymään päivkodin vaikka oli kirkon tarhassa.Päätöksentekijä kiristiHuoltajaa lapsen pysyvästi laitokseen ottamisen uhalla käymään Psykiatreilla säännöllisesti. Päätöksentekijän tähtäimessä oli lapsenHuoltajan henkinen murtaminen.Puolia pitäminen Asuntojupakoissa ja muissa asioissaan tämä Päätöksentekijä kosti hajottamallaHuoltajan kodin viemällä lapsi vastoin tahtoaan,lapsen ajatellessa koko ajan, että oli joutunut jonkin pahanteon johdosta vankilaan. Lapsi ei koskaan kääntynyt vanhempaansa vastaan vaikka itki ja suri.Huoltajalla eikä myöskään hänen lapsellaan ollut mitään oikeuksia omaan kotirauhaan vaan tunsi olevansa kiusattu, alistettu ja väärinkäytösten uhri.MyöhemminPorvoon sosuPoliiseineen myös aiheutti lapselle julkista häpeää menemällä kesken koulupäivän lapsen koululle painostamaan lapsen peruumaan lausuntonsa omahoitajansa teoista ja täten häpäisseet lasta toisten oppilaiden nähden. Lapsella ei tuolloin ollut paikalla edunvalvojaa.Huoltajallaon terveen paperit mutta herjaajat kirjoittivat päätökseen Huoltajan olevan mielisairaan ja tutkinutta lääkäriä ammattitaidottomaksi, koskaei suostunut luokittelemaan Huoltajaa jakomielitautiseksi. Päätöksessä katsoivat kuitenkin olevansa ammattitaitoisia luokittelemaanHuoltajaa mielisairaaksi ja hoitanuttaHuoltajan lääkäriä ammattitaidottomaksi.Lapsen huoltaja pysynyt visusti mukana kauhistuttavissatapahtumissa." http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4000000000000077&posting=22000000043394089

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu