Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

näytösmielessä

Tapahtui Tampereela kauan sitten (70-luvulla). Olin lukiossa, viimeistä vuotta. Tyttöystäväni Anita oli tyttölyseossa 7:llä luokalla. Hän asui Tesomalla, kaukana keskustasta, viimeinen bussi kulki 23:n aikaan joten pitkän pyytelyn ja neuvottelujen jälkeen olimme lopulta saaneet luvan hänen vanhemmiltaan että voin jäädä yöksi nukkumaan hänen luokseen. Vieläpä hänen huoneessaan ja sängyssään, suhde oli kai hänen vanhempiensa mielestä jo sen verran vakiintunut.

Hänen kaksi veljeään, 13- ja 14-vuotiaat nuorisorikolliset (minun mielipiteeni) eivät tästä oikein tuntuneet tykkäävän ja he myös näyttivät sen. Kaikenlaista kärinää ja niskoittelua, mykkäkoulua ja halveksuntaa, pitivät kaiketi siskoaan jonkinlaisena prinsessana johon minunlaisellani tulokkaalla ei ollut mitään oikeutta. Heidän mielestään Anita vieläkin oli koskematon viaton perhetyttö.

Eräänä perjantai-iltapäivänä makasin Anitan sängyllä ja luoskelin jotain sarjakuvalehteä, Asterixia kai.. Siinä loikoillessani kuulin kaukaa tajunnan rajoilta hiljaista nakerrusta jostakin. Anitan perhe asui tyypillisessä Tessulaisessa kerrostalossa, 3-kerroksinen valkoinen betonilaatikko. Asunto oli tyypiltään ¾. Eli keittiö, olohuone jossa kulmasohva ja TV, vanhempien makuuhuone sekä yksi suuri huone 2 :lla sisäänkäynnillä, josta oli tehty kaksi pienempää makuuhuonetta väliseinällä, yksi Anitalle ja toinen hänen veljilleen.

Takaisin nakertavaan ääneen…Kuullostelin ääntä ja paikallistin sen tulevan sängyn jalkopäästä jostain. Yritin vilkaista sarjakuvalehden alta mutten nähnyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Kullosti siltä kuin joku kaivaisi teräaseella puuta. Anita tulla tupsahti huoneeseen,ääni lakkasi. Me lähdimme kauppaan ostoksille, päätin tutkia seinän vähän myöhemmin…

Kaupasta takaisin tultuamme oli asunto juuri sillä hetkellä tyhjillään, joten Anitan pakatessa ostoksiamme jääkaappiin häivyin vähin äänin katsomaan seinää vähän tarkemmin. Pienen etsiskelyn jälkeen löysin syyn ääneen. Seinässä oli pieni reikä, muutamia senttejä sängyn jalkopään yläpuolella. Jos en olisi etsinyt hyvin tarkkaan, en olisi sitä nähnyt lainkaan, niin hyvin se hävisi piiloon kukallisen tapetin kuvioiden joukkoon. Päätin tehdä tarkastuksen myös poikien makuuhuoneessa. Heillä oli työpöytä juuri sitä seinää vasten, ensin en löytänyt mitään, mutta vähän aikaa kuvakulmia laskeskeltuani konttasin työpöydän alle.Siellä, juuri niinkuin olin epäillytkin, oli seinään kaiverrettu reikä, paljon suurempi kuin toisella puolella. Konttasin eteenpäin ja katsoin.Anitan koko sänky oli edessäni kuin tarjottimella, hiukan sivuviistosta tosin, mutta koko sänky näkyi!

Ne saatanan tirkistelijät! Nyt otan ne puhutteluun ja annan remmistä tosi kovaa!

Nousin puhkuen pöydän alta ja menin keittiöön. Juuri kun aloin kertoa Anitalle löydöstäni, hiljenin. Päässäsäni alkoi muodostua tuhma idea. Ne kaksi veljestä olivat halveksuneet minua ensi tapaamisesta asti, pitäneet minua pilkkanaan, liian huonona sisarelleeen. Oli ehkä aika näyttää heille Anita tosiaankaan ei ollut mikään prinsessa…

Juuri sinä iltana olivat hänen vanhempansa lähdössä kutsuille jonnekin ja olisivat poissa myöhään, me kakasi olisimme lapsenvahteina veljeksille. Yleensä he olivat ulkona kavereidensa kanssa iltamyöhään, mutta juuri tänään he tuntuivat viihtyvän kotona tiiviisti. Istuimme sohvalla jakatselimme tv:tä, Anita oli kuhertelutuulella, halasi ja suukotteli, ja minä yritin vuorostani hyväillä häntä sieltä täältä salavihkaa piokien näkemättä. Tämä vaikutti olevan erityisen ärsyttävää piokien mielestä..

Yhdentoista aikaan aloin venytellä ja haukotella ja sanoin jotain nukkumaan menosta. Pojat olivat yhteen ääneen samaa mieltä, melkeinpä juoksivat kylpyhuoneeseen ja siltä makuuhuoneeseensa, toivottivat vain ovelta nopeasti hyvät yöt. Anitan ollessa kylpyhuoneessa hampaita harjaamassa poimin eteisen seinältä peilin jonka asetin Anitan sängyn päätyyn, varoen peittämästä reikää seinässä. Menin Anitan seuraksi kylpyhuoneeseen,pikapesin hampaani ja asetuin hänen taakseen kun hän harjasi hiuksiaan kylpyhuoneen peilissä.

Suutelin häntä niskaan kaulaan, se aina sai hänet kiihottumaan. Katse hänen silmissään peilin kautta hyväilin hänen pystyjä rintojaan, näin että myös Anita katsoi peiliin. ”Mmmm…kiihottavaa”,hän mumisi,tunsin kuinka hänen nänninsä ponkaisivat pystyyn sormieni alla. ”Tule, minulla on yllätys sinulle huoneessasi!” Vedin hänet kädestä makuhuoneen ovelle, häneltä pääsi: ” Ooooo ”, kun hän näki peilin sängyn jalkopäässä.”Olen aina halunnut nähdä miltä näytän rakastellessa”…

Asetin jalkalampun valaisemaan sänkyä jalkopäästä käsin, Anita riisutui jo kiireen vilkkaa. Sängyn peitto lennähti kasaan lattialle ja hän kääntyi puoleeni, aukoen vyötäni samalla kun kamppailin paitani nappien kanssa.. Hän riipaisi alushousuni alas nilkkoihin jäi eteeni polvilleen, käsi jäykistyvän kaluni ympärillä.Muutama puristus ja nuolaisu kielellä ja olin kova kuin rautakanki. ”Tule, haluan nähdä sinun imevän peilin edessä”, sanoin ja työnsin hänet sängylle. ”Niin minäkin, haluan nähdä miltä näytän, se on kiihottava ajatus!”

Asetuin sängylle selälleni, jalkalamppu valaisi koko sängyn kirkkaasti. Anita istuutui viereeni polvillen, kaappasi jäykän kaluni käteensä ja katseli itseään peilistä. ”Ooooh, kinka irstaan näköistä, kuin pornokuva!” Hän hyväili kaluani kädellään ja asetti sen huulilleen. Katse kiinteästi peilissä hän antoi kielensä hyväillä terskaa hitaasti, nautinnollisesti. Kurotin pari tyynyä sselkäni taakse jotta itsekin näkisin peilistä näkyvän kohtauksen. Se oli kuin pornokuva.

Anitan kieli leikitteli ympäri, hän imaisi kullin välillä suuhunsa ja imi posket lommolla. Hän imi kaluani syvemmälle suuhunsa ja antoi sen sitten liukua miltei kokonaan ulos. Hyväilin kädelläni hänen takamustaan, alas reisiä polvitaipeeseen. Anita levitti jalkojaan jotta pääsisin kädelläni tutkimaan myös niitten väliin. Hyväilin reiden sisäpintaa ylöspäin kunnes osuin hänen ohueen karvoitukseensa. Hän oli hyvin märkä. Sormeni jatkoi matkaansa syvemmälle hänen vakoonsa, Anita voihkaisi kiihottunesti. Hyväilin häntä ja levitin kosteutta koko vaon matkalle. ”Mmmm..kiihottavaa” ,hän mumisi.”Haluan nähdä enemmän”.

Anita asettui selin päälleni makaamaan, pää rintani päällä. ”Näetkö nyt minut, teen sen itselleni”. Hän hyväili rintojaan peilin edessä, puristeli kovia nännejään sormiensä välissä. Hänen kätensä jatkoivat matkaa alaspäinvatsaamyöten jalkojen väliin. Hän levitti irstaasti jalkojaan, kirkkaassa lampunvalossa vaalean karvatupsun keskeltä näkyivät turvonneet kosteat häpyhuulet. Anita levitti häpyään sormillann lampun kirkkaassa valossa. ”Enkö olekin rivo?”.

”Olen usein itseäni hyväillessäni unelmoinut tällaisestä” hän huohotti. ”Nyt sinulla on tilaisuus olla juuri niin rivo kuin haluat, kuvittele että peilin toisella puolella sinulla on yleisöä joka haluaa nähdä sinut juuri niin kuin olet nyt”. Anitan hengitys kiihtyi entisestään, hän antoi sormen liukua sisäänsä, se kohdannut mitään vastusta, vaan liukui sisään liukkaan litinän säestyksellä.”Mmm.kiihottavaa”.

Silmät tiukasti peilissä hän asetti sormen klitorikselleen ja hieroi sitä nautinnollisesti, pyöritti sormeaan ympäri, levitti jalkojaan nähdäkseen paremmin. Jalkalampun loiste sai hänen sormensa melkein kimaltelemaan kun nesttet valuivat hänestä. Anitan lanteet alkoivat keinua ylös ja als, hänen hengityksensä katkeili.” N-N-Nyt minä saan, ohhh,se on n-n-niin kiihoittavan näköistä!” Hän vispasi kosteaa vakoaan sormillaan, litisevä ääni täytti huoneen. Anitan jalat suoristuivat,jännittyivät ja hän nousi kaarelle kantapäitten ja niskan varaan,sormet liikkuivat nopeasti,nopeasti, niin nopeasti että pystyin niitä tuskin näkemään.

”Uuuuh,uuuh, uhhh!”, häneltä pääsi katkonaisesti, kunnes hän herpautui veltosti nykien minua vasten, jääden sitten hervottomana makaamaan. Hän makasi silmät kiinni kunnes hänen hengityksensä oli taantunut hieman.
”Se oli valtavaa, en ole koskaan saanut sellaista orkkua!” Anita pyysi minua hakemaan hänelle lasillisen vettä ja pinkaisin ylös sängystä.kanki kovana edessäni heiluen.

Tullessani takaisin hän makasi sängyssä kyynärpäänsä varassa, otti vastaan vesilasin ja tyhjensi sen yhdellä siemaisulla. ”Nyt haluan nähdä miltä näytän, kun nussin!” hän sanoi leveästi hymyillen. Asetuin jälleen selälleni sängylle, hän kaappasi kovan kaluni käteensä,nuoli sitä nautinnollisesti ylös ja alas. Anita kiepsahti päälleni selin istumaan, nojasi kätensä taakse ja laskeutui kovan kullin päälle. Ohjasin sen kädelläni takakautta turvonneille häpyhuulille,hän painautui hitaasti alas koko sen pituuden.

”Jumalattoman irstasta”, kuulin hänen henkäisevän, katse taas tiukasti kuvassaan peilissä. Hän oli lampun kokonaan valaisema, kaluni kiilsi hänen nesteistään kun hän hitaasti kuin tutkien nosti itseään ylös ja alas. Hänen häpyhuulensa liukuivat pienellä viiveellä vartta myöten.Anitan vaalea häpytupsu oli kostea Hän levitti polviaan nähdäkssen paremmin, ohjatakseen lampun valon perille asti.

Otin kiinni alakautta hänen pyöreästä takapuolestaan ja aloin nostaa ja laskea hänta ylös ja alas. Nopeaan tahtiin. Liisteinen kaluni liukui siään ja ulos. ”Nussi,nussi kovaa”, Anita huohotti. Kiihdytin tahtia,hän vastasi työntöihini ja alkoi hyväillä häpyään toisella kädellään. ”Olen taas lähellä,kovempaa”,hän henkäisi. Nostin ja laskin hänta kiihtyvään tahtiin, oma lastini oli jo lähdössä.

”Nyt,nyt tulee”, huohotin,en voinut enää pidätellä,hän tarrasi kulliini ja veti sen ulos.”Haluan nähdä kun se ruiskuttaa!” hän huudahti ,runkkasi kaluani ja sai ryöpyn vatsalleen ja rinnoilleen. Tyytyväisenä hymyillen hän painautui taas minua vasten. Katse tiukasti peilissä jälleen hän tyydytti itseään sormillaan. ”Katso nyt minua,haluan näyttää kun minä saan, haluan että katsot,vedä polveni taakse!” Appoavoimena peilin edessä hän työnsi sormia sisäänsä, nussi itseään sormillansa, huohottaen…”Olen pornotähti,haluan,haluan…”

Nytkähdellen,sormet syvällä pillussa,posket punaisena hän tutisi toiseen orgasmiinsa. Vaivuimme huohottaen kumpikin takaisin sängylle. ”On ehkä paras että laitan peilin takaisin seinälle eteisessä jotta vanhempasi eivät rupea ihmettelemään”. Hän nyökkäsi silmät pyöreinä. ”Herranjestas, he ovat pian kotona! Pian nyt, kauheaa ajatella jos joku meidän perheestä tietäisi mitä me olemme tehneet!”
”Niinpä”,ajattelin kuskatessani peiliä takaisin eteiseen…
24168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tavaraa, oikein miellyttävää luettavaa...

Äänestä
  • lopussa kiitos seisoo!:-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

emmanuel kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu