Laskelmoitko aihevalinnassa?

Kun lähdette kirjoittamaan romaania/novelli-/runokokoelmaa, valitsetteko yleensä aiheen/teemoja, jotka ovat (pitkällä aikavälillä) ajankohtaisia yhteiskunnassa eli joita esim. käsitellään paljon valtamediassa? Tällä hetkellä sellaisia aiheita voisivat olla esim. taloustaantuman seuraukset yksilötasolla koettuina, kouluampumiset tvs jostain näkökulmasta, poliitikkojen yksityiselämän rajat jne. Uskotteko, että kustantamot julkaisevat mieluummin teoksia, jotka vastaavat jonkinlaiseen sosiaaliseen kysyntään tällä tavoin, tuottavat uusia näkökulmia aiheisiin, joista ihmiset ovat jo valmiiksi kiinnostuneita?
7503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

vaan kirjoitan siitä mikä minua kiinnostaa. Tosin sekaan tulee varmaan ajankohtaisiakin aineksia väkisin.

Äänestä

Ajattelen, että tällä hetkellä ajankohtainen on koluttu ja kaluttu siinä vaiheessa, kun teksti putkahtaa painokoneesta. Nykyaika netteineen ja kaikkine interaktiivisuuteineen takaa sen, ettei mikään juttu pysy tuoreena (riittävän) pitkään. Ennustajanlahjoista olisi tälläkin alalla hyötyä: näkisi, mikä nousee kuumaksi aiheeksi vuoden tai parinkin päästä. :)

Äänestä
  • Tarkoitinkin aiheita/teemoja, jotka ovat pitkään ajankohtaisia, useita vuosia. Eikä aihetta tietenkään tarvitse käsitellä suoraan, vaan se voi kulkea tarinassa punaisena lankana ja olla vain rivien välistä luettavissa.

    Äänestä

Kaunokirjan kirjoittaminen on taitolaji. Nyt kun olen katsonut YleTeemalta tulleita Rikos ja rangaistus sekä tämä Idiootti, niin tulipa taas mieleeni, että ei tämä ihmiselo muutamassa sadassa vuodessa miksikään ole muuttunut. Ja nyt kun ajattelen joitain viimeksi lukemiani suomalaisia kaunokirjoja, niin mieleeni tuli heti kaksi, joissa on jotakin ikiaikaista kaunoa, siis lähes klassikkoainesta toinen tämä Nousiaisen Vadelmavenepakolainen ja toinen tämä Nevanlinnan Marie kolmanneksi tuli kyllä nyt mieleeni myös Härkösen Ei kiitos vaikkakin on niin paljon yksinkertaisemmasti kirjoitettu. Välillä vähän hänen kirjoistaan tulee se sellainen “rahastuksen maku” mieleeni, mutta taitohan se on sekin. Tällä hetkellä kirjoittelee kuulemma sijaisvanhemmuudesta kirjaa, niin ainakin jossain artikkelissa muistan lukeneeni. Vielä näistä kolmesta kirjasta. Näistä jokaisesta saa mielestäni hyvin myöskin rakennettua elokuvan. Kaikissa kirjoissa rutkasti tämänpäiväistä ajankohtaisuutta ja sen lisäksi mielenkiintoiset päähenkilöt. Täytyy kyllä vielä kertoa, että olen lukenut huisin vähän suomalaisia kirjoja. Selailen kylläkin aina kirjastossa hetken uutuuskirjojen sivuja mutta jos teksti ei rytmiltään miellytä niin jätän hyllylle. Lempparikirjailija elävistä kaunokirjailijoista on Auster. Onko muuten tiesossanne suomalaisia kirjailijoita, jotka kirjoittavat niin kuin hän?

Äänestä

Aihetta pitää osata käsitellä.

Äänestä
  • Tietenkään pelkkä aihe, ja sen ajankohtaisuus, ei riitä, vaan otteen ja tyylin pitää olla omaperäinen ja kiinnostava.

    Äänestä

Tietotalouskirjaa ei voi vääntää novelliksi,ei millään oppilaitoksen NovellGroupwisella. Mulle aihe kolahti elämänkriisin kautta;tajusin olevani itse häviöllä ihmis-ja seksisuhdeasioissa,päätymässä tarkkailijaksi,outcastiksi,jota kukaan (mies)ei halunnut.Koin myös etten kyennyt tarpeeksi kadehtimaan onnekkaampia,vaan aloin viihtyä kärpäsenä katossa.Päätin ryhtyä koeajamaan omaa draamavisualisointi-taitoani. Sittemmin on kiinnostuneita katseita miehiltä jopa tullutkin.Edelleen suunnittelen naispäähenkilöä,joka on itseni vastakohta,muistuttaen lukioaikasta ystävääni vain hiuksiltaan.Se siitä sitten.Koulutukseltani olen tiedottaja-PR-avustaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elise. kirjoitti:

Kun lähdette kirjoittamaan romaania/novelli-/runokokoelmaa, valitsetteko yleensä aiheen/teemoja, jotka ovat (pitkällä aikavälillä) ajankohtaisia yhteiskunnassa eli joita esim. käsitellään paljon valtamediassa? Tällä hetkellä sellaisia aiheita voisivat olla esim. taloustaantuman seuraukset yksilötasolla koettuina, kouluampumiset tvs jostain näkökulmasta, poliitikkojen yksityiselämän rajat jne. Uskotteko, että kustantamot julkaisevat mieluummin teoksia, jotka vastaavat jonkinlaiseen sosiaaliseen kysyntään tällä tavoin, tuottavat uusia näkökulmia aiheisiin, joista ihmiset ovat jo valmiiksi kiinnostuneita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu