Vuoden 2004 lopulla olin työvoimapoliittisella kurssilla Nurmijärvellä. Helsinkiläinen firma organisoi sen ja kouluttajakin oli Helsingistä. Hänellä oli käytössään firman puolesta auto, joka oli vuonna 1984 käyttöön otettu kaksiovinen Opel Corsa. Pääsin sen kyytiin kaikkiaan neljä kertaa, kerran ihan eteen istumaan. Eräänä sellaisena iltapäivänä, jolloin minä en ollut sen kyydissä, eräät muut olivat matkustaneet iltapäiväauringon paisteessa kotejansa kohti. Iäkäs tuulilasi ilmeisesti sai auringonvalon siroamaan aika lailla pahanpäiväisesti ympäriinsä. Eräs naispuolinen kurssilainen kertoi nähneensä painajaistakin kyseisestä automatkasta. Kouluttaja itse kertoi, että Opelissa oli tosi huonot tuulilasinpyyhkimet. Firma oli ostanut auton 350 eurolla. "Eipä ollu ainakaan hinnalla pilattu", totesi kouluttaja. Hassua kyllä, minäkin harkitsin jopa sen auton ostamista yhessä vaiheessa, mutta ei se vissiin tuolloisilla tuloilla olis ihna tullu kyseeseen. Mut kyllähän 25 vuotta vanhalla Opelillakin pääsee pisteestä A pisteeseen B, jos niikseen tulee.
Työsuhdeautona "Sorsa".
Haageli
2
875
Vastaukset
- oli ollut
Corsa, jonka vuosimalli oli kasikuutonen. Kaveri työpaikalla neljä vuotta sitten. Hän kertoi, että auto oli "kukkinut" melkoisesti, ja se oli sitten siirretty jonkin korjaamon pihalle odottamaan mahdollisesti rekisteristä poistoa.
- Haageli
Myös sen Opel Corsan vm. -84 pakoputki roikkui siten, että maahan oli matkaa 15 cm.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka892523- 671465
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww841403EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131208- 81933
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19910Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe36800Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta103799- 54783
- 30706