EOK:n liittohallituksen päätöksellä hovioikeuden emeritus presidentti Erkki
Rintala on EOK:n 6. kunniajäsen. Erkki Rintala tunnetaan erityisen
ansiokkaan tuomarinuran lisäksi myös Suomen tuomaristosta ansiokkaana
oikeusturva-asioista keskustelijana.
EOK:n jäsenistön keskuudessa Erkki Rintalaa arvostetaan rohkeasta tavasta
tuoda esiin oikeusturvaongelmia Suomessa. Rintalan tunnetuimpia kriittisiä
toteamuksia suomalaisten oikeusturvasta on se, että Suomi on
oikeusvaltioiden takarivissä, toteaa EOK:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen.
Erkki Rintala on korostanut tuomiosistuinten riippumattomuutta.
Riippumattomuus ei kuitenkaan tarkoita hänen mielestään median ja
kansalaisjärjestöjen seurannan ja välillä kriitisenkin keskustelun
puuttumista vaan päinvastoin. Seurannalla ja keskustelulla on Rintalan
mukaan tärkeä rooli tuomioistuinlaitoksen myönteisen kehityksen kannalta. -
EOK on tässä asiassa täysin samaa mieltä, huomauttaa Jarmo Juntunen.
Oikeuskanslerille vuonna 2008 eniten kansalaiset kantelivat
tuomioistuimista. EOK:n tutkimuksen mukaan yli miljoona suomalaista kokee
vuosittain oikeusloukkauksen jonkin viranomaisen taholta. Oikeusturvaa
poliisilta, syyttäjiltä tai tuomioistuimista hakeneita ihmisiä avustajineen
on lähes säännönmukaisesti kohdeltu välinpitämättömästi tai joskus jopa
vihamielisesti, kun oikeusturvaa on haettu viranomaisten tekemien virheiden
ja loukkausten vuoksi, toteaa Juntunen.
Nykyisessä tilanteessa tavallisten ihmisten ja yritysten oikeusturvaa
vilpittömän vakavasti kunnioittavia tuomareita ja muita virkamiehiä on syytä
EOK:n näkemyksen mukaan nostaa hyviksi esimerkeiksi esille kaikille, toteaa
Jarmo Juntunen.
EOK Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitolla on todisteet Wincapitan
toiminnan laillisuudesta ja siitä, että toiminta ei ole ollut rikollista.
FAKTAA!!!!!!!
....=).......
71076
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
tuli todistettua .. lainattu tuolta alempaa, jälleen kerran. " Jos te capitalaiset pidätte kaiken tiedon itsellänne, et voi muuta kuin odotella tuomioita. Että osaa olla tyhmää porukkaa. :) " Aina se vaan jaksaa naurattaa joidenkin sanoinkuvaamaton tyhmyys.
"EOK:n liittohallituksen päätöksellä " Onkohan EOK:n kunniajäsenet tietoisia osakseen tulleesta 'kunniasta'?
ne todisteet Wincapitan laillisuudesta on toimitettu EOK:lle? Miksei niitä todisteita voida esittää viranomaisille? Jotta tutkinta loppuisi ja homma jatkuisi. Ja miksei niitä todisteita esitetä 10.000 jäsenelle? Siis niille jotka niitä todella kaipaisivat. Mitäpä niistä todisteista, avatkaapa sitä kassakirjaa sen verran, että jäsenet pääsevät nostamaan sijoituksiaan js kumuloituneita tuottojaan. Rahojenhan pitäisi olla tallessa ja treidauksen käynnissä, huolimatta sivujen kiinniolosta. Eikä tarvitse pelätä KRP:tä, kjoka uhkaa ettei sivuja aukaista. Sähköpostia kaikille jäsenille ja kysymään miten kotiutetaan. Klubi lähettää lentoliput Panamaan, ja paikallisesta pankista saa nostaa käteistä?
jäsenten etua ajateltu, eikä siitä mitään olis tullu jos kaikki alalinjalaiset rupeais rahojaan kotiuttamaan ennen ku on kusettanu alapuolelleen sen verran jäseniä mieluiten isoilla sijoituksilla et olis kassassa taas mitä jakaa.... EOK nyt näköjään on muodissa ja kuulostaa idioottien korvaan varmaan yhtä hienolta kuin wincapita konsanaan ja jotkut oikeasti tuntuvat pitävän sitä jollain tavalla vaikutusvaltaisena yhdistyksenä... No kusetettuja on helppo kusettaa uudelleen :)
Osattu käyttää leikkaa/liimaa toimintoa, mutta tuolle viimeiselle kappaleelle kaipaisi tarkennusta lähdetietoon (mielellään uskottava lähde, eikä FAKTA TIETO!!!!! tms).
niin se laitetaan lainausmerkkien sisään, ja omat kommetit merkkien ulkopuolelle. Ei niin kuin sinä teit, ja jätit lainausmerkit kaikesta pois. Viimeinen kappalehan ei siis ollut sitä faktaa, tosin kaikkihan sen seikan jo tiesikin.
vai ilmainen mainos. Kuka muuten omistaa www.EOK-linkin.Katso ja ylläty!