Suomessahan ylioppilastutkinto koostuu koko lukioaikana opitun tiedon tenttimisestä ns.ylioppilaskirjoituksissa.Sen lisäksi jokainen oppiaine tentitään myös muuten.
Onko ruotsissa erikseen yo-kirjoitukset kuten suomessakin?
Ylioppilastutkinto
ruotsissa?
4292
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ruotsissa yo-kirjoitukset poistuivat käytännöstä joskus 60-luvulla. Teoreettisten lukiolinjojen rinnalla on valtaisa määrä erilaisia enemmän tai vähemmän ammattiin vamlmistavia linjoja.
Ruotsissa kaikki sanoo itseään ylioppilaaksi, jotka pääsee lukiosta. Mitään tenttejä ei ole. Suomessa yo. on aivan eri asia. Ero on yhtä suuri kuin yöllä ja päivällä. Suomessa on laajat ja vaikeet tentit. Suomen yo. on tosi yo. Ruotsissa lakin saa päähänsä vaikka valmistuis leipuriksi.
Eihän sitä yo-lakkia voi kukaan estää ostamasta, niitä myydään kaupassa. Se on täällä enemmänkin symboli että olet käynyt lukion. Ei sillä lakilla mihinkään pyritä, eikä sitä näytetä kun hakee yliopistoon, vaan todistusta. Ei sitä jatkokoulutukseen pääse jos ei ole päässyt kaikista aineista läpi eli saanut hyväksyttävää numeroa. Minä kävin suomalaista lukiota ja minulla kyllä oli tenttejä. Kokemusta ei ole millasta on sitten ruotsalaisessa lukiossa.
Harva Suomessakaan nykyään käyttää yo-lakkia päivittäin, koulutustasonsa symbolina. Ruotsissahan muuten on särgymnasium, josta kehitysvammaiset valmistuvat ylioppilaiksi ja painavat päähänsä valkolakin. Yhtä suurella ilolla ja ylpeydellä kuin muutkin ylioppilaat.