Piti eilen 20.04.2009 Kymmenen Uutisissa tulla jokin uutinen koskien WC:n rehellisyyttä (lähde: Suomi24 eilen). Ei tullut. Mietinkin nyt tässä, että mahtaako syy tällä kertaa olla a) mediassa b) KRP:ssä c) rahasuvuissa d) valtionvarainministeriössä e) suomalaisissa pankeissa f) ruotsalaisissa pankeissa g) panamalaisissa pankeissa h) jossain muualla, mutta missä?
Olen pitkälti samaa mieltä vaikka Adan kanssa siitä, että moinen vastuuton toivon herätteleminen osan jäsenistön parissa pitäisi saada jollainlailla rangaistavaksi teoksi. Ajatelkaa nyt jotakuta, joka on "sijoittanut" pikkaisen yli oman kantokykynsä vaikkapa uskonveljien suosituksesta, ja pieni toivonliekki lepattaa vielä josko WC sittenkin vielä nousisi.... Sitten näillä palstoilla jotkut itseään nypläävät trollit kostuttavat housujaan kirjoittelemalla täysin totuudenvastaisia "kohta aukeaa" -viestejä. Häpeäisitte!
Ps. ennenkuin edes alatte, en ole itse pistänyt senttiäkään kyseiseen hässäkkään. Mutta tiedän ihmisiä jotka ovat, ja aidosti säälin ainakin osaa heistä.
Hämmästyttävää!
Sivusta tarkkaileva
121936
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
että joku ottaa tosissaan suomi24 juttuja!?!?!? Ei kukaan huutele, tosicapitalainen, kohta aukee ja rahaa tulee!!! Totuus esiin!!!!!!
oikeat asiat trolleista osataan erotella...ei taalla todisteita esitella! Liekkimies
paskahousu kirjoittelee taas urakalla tänään.Eikö sulla ole työ- tai jotain muuta paikkaa.Eikö kaverisi ja perheesi usko enää sinua, senverran skeidaa irtoaa aivoistasi.
ystavani,perheeni uskoo minuun. Mina uskon capitan rehellisyyteen. Paskat ei ole housussa, aivot ovat riittaneet tyoelamaan ja capitan totuuden selvittamiseen. hyvaa illan jatkoa sinullekin Liekkimies palaa aina takaisin!
kuitenkin kuin KRP!??!?!?!? Taakatuukka saa vahinkoa enemmän aikaiseksi!
noista kapitaunojen päivämäärähehkutuksista on pitänyt paikkansa: tieto Ajankohtaisen kakkosen tekemästä jutusta. Ja se olikin kovaa menoa se:-)
Odotas vaan, kohta lähtee iso pyörä pyörimään. WinCapita pitää tiedotustilaisuuden, jossa esitellään kiistaton näyttö voitollisesta valuuttakaupasta. Yksi WinCapitan treidaajista tekee valuuttakauppaa 400% voitolla ulkopuolisten valvojien valvomassa ja suorana televisioitavassa lähetyksessä. Kyllä sen jälkeen muroilta ja muilta loksahtaa suut auki!
on järjestetty öljyn syöttö? Savuttaa pirusti.
tekemään sen 400% bensiiniöljyseoksen. Ei se ole saatana mikään ihme, että savuttaa!
viestit on tehty siinä tarkoituksessa, että viimeisetkin hyväuskoiset huomaisivat, miten röyhkeästi esim. Tienauksen sivuilla jotkut IHAN TOSISSAAN virittelevät toivoa, että rahoja tulisi vielä takaisin. Jos joku tunkki uskoo täällä palstalla oleviin hämyviesteihin, on hänellä mahdollisuus todellakin tehdä viimeinen johtopäätös, että rahoja ei tule koskaan ja voi aloittaa surutyöpn. Ne, jotka myönsivät oikean asianlaidan jo viime keväänä, ovat jo ohittaneet pahimman. Mutta ne 100-200 aktiivista, jotka vielä kokoontuvat tupailtoihin haukkumaan kaikkia muita tahoja kuin itseään ja wc-pomoja, ovat löpysässä hirressä pahimmillaan vielä monta vuotta, kunnes lainvoimainen päätöps tulee.He uskovat vasta silloin jos silloinkaan. Nythän on jo joukko takatukan johdolla sairastunut ns. Tukholman syndroomaan ja ovat omien etujensa vastaiseksi puolustamassa Kulta-Hannua.
Tämä on kyllä aivan totta. Muutama tuntemani "sijoittaja" on jo surutyönsä tehnyt ja suhtautuu menestyksiinsä lähinnä naureskellen tyyliin: "minä voin tarjota, käväisen vaan Capita -tililtä nostamassa pikkaisen." Surullisinta on seurata just näitä, jotka ovat panneet vakaassa uskossa (sanan kaikissa merkityksissä) vähäiset rahansa likoon, eivätkä vieläkään tunnusta tappioita. Niihin piireihin uppoaa nämä "kohta aukeaa", kaikenmaailman säätiö- ja "viranomaiset estävät aukeamisen"puheet. Mutta jos/kun capitasta on joku itemurhiin ajautunut, syyllinen löytyy kyllä aivan jostain muualta kuin KRP:stä. Sitä voi etsiä vaikkapa Oulun vankiloista tai näiden avaamista lupaavien ääliöiden joukosta.
Suomen pankissa!