Koululääketieteellä korkeampi moraali

Koululääketieteen piirissä olevilla lääketehtailla on korkeampi moraali kuin luontaispuolella koska lääketehtaat EIVÄT saa mainostaa anekdootteihin eli yksittäisten ihmisten (julkkisten) omakohtaisilla kokemuksilla. Vaihtoehtoisten puolen moraalilla ja mainoksilla ei taas ole mitää rajaa eikä häpyä (vrt. äskettäinen A-talk-skandaalipaljastus). He mainostavat röyhkeästi yksittäistuloksilla ja julkkiksilla. Syy ? Yksittäiset kokemukset eivät kuitenkaan todista paljon mitään. Koska yksittäiseen henkilään vaikuttaa kymmenet tai sadat tekijät ja sattuma ja moni sairaus paranee itsekseen. Itsekin olin kerran nuorempana tosi kipeä reumapotilas. Niin uupunut etten jaksanut olla valveilla kuin muutaman tunnin kerrallaan, nivelet kipeät..kävely meni mahdottomaksi, minun piti käyttää kainalosauvoja, jotka sairaala antoi lainaa. Lääkäri näki lievästi positiivista reumakokeissa muttemme päättäneet ottaa mitään hoitoja. Jos olisin alkanut rampata eri luontaisterapeuteilla A,B,C,D,.. niin terapeutin C tai D kohdalla olisin alkanut parantua jo parissa viikossa "ihmeellisesti" ja olisin voinut hurahtaa C- tai D-terapiauskoon ja julistaa totuutta sen toimivuudesta ja vaatia raskaana olevia, syöpäisiä jne päästä vapaasti sen asiakkaksi.. Oikeasti minä en käynyt terapeuteilla vaan paranin itsekseen muutamassa viikossa. Jos sensijaan koululääketieteen tapaan otetaan tilastotiedettä ja suuret ryhmät avuksi: suurella potilasjoukossa testataan, ryhmä 1 mene terapeuteille C ja D ja ryhmä 2 jätetään sillensä. Ja jos ryhmän 1 paranemisnopeuden keskiarvo on sama kuin ryhmässä 2 niin C ja D eivät oikeasti auta. Toisinpäin jos on eroa keskiarvossa niin se taas auttaa. Jos taas ryhmä 1 paranee keskimäärin hitaammin niin C ja D ovat vahingollisia hoitoja (vaikka yksittäisiä potilaita olisikin jotka kehuisivat). 1900-luvun alussa muotia oli radium-terapia ja radium-pulloja myivät puoskari kansalle..

131

2902

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1.Argumentum ad populum (suosituimmuuteen vetoaminen) Jokin on suosittu tai tulee suosituksi tai on ollu suosittu, ei todista että hoito on tepsivä. Onhan tupakanpolttokin suosittu ja yli puolet kiinalaisista uskoo ja luottaa tupakanpolton estävän sairauksia.(MTV3-uutiset) 2.Argumentum ad novitatem (uutuuteen vetoaminen) Jokin on uusi, sen oon oltava totta ja toimivaa ? 3.Argumentum ad traditionem (perinteisiin vetoaminen) Jotakin on käytetty vuosituhansia, sen täytyy olla pätevä, toimiva konsti.. Etelä-Amerikkalaisten pyhä yrtti Nicotinum Tabacum on ollut käytössä tuhansia vuosia.. ja ollut suosittu Suomessa että tappanut 250 000 suomalaista sodan jälkeen 4.Post hoc ergo propter hoc --------------- "(suom. Tämän jälkeen, siispä tämän vuoksi) on argumentaatiovirhe, jossa tapahtumajärjestyksen oletetaan vastaavan syy-seurausketjua eli kausaliteettia. Post hoc ergo propter hoc noudattaa kaavaa: 1. A edeltää B:tä 2. Siispä A aiheutti B:n Esimerkkinä tästä virhepäätelmästä ovat vaikkapa: Kukko kiekuu ennen auringonnousua. Siispä kukon kiekuminen saa auringon nousemaan. Jäätelönmyynti kasvaa toukokuussa. Hukkumiskuolemat yleistyvät kesäkuussa. Siispä jäätelönsyönti aiheuttaa hukkumisia. Tämä virhepäätelmä on yleinen monissa uskonnon ja taikauskon muodoissa." -------------- -wikipedia Tässä tapauksessa maaginen homeopatia tai muut terapia A:ta annetaan ja B paraneminen tapahtuu sen jälkeen. Virhepäätelmä yksittäistapauksissa on olettaa, että A (ilman muuta) on B:n syy eli että B:n ansio lankeaisi A:lle.

    • moraalivahti
      • kaikkialta kyllä

        löytyy kun tongitaan, heh, heh... Vai vielä moraalisia, unissaankohan jotkut tän elämänsä kulkee... Yle sensuroi tiedeuutisia valtion ravitsemus politiikkaan sopiviksi. WWW.ravintojaterveys.fi

    • kokemukset

      > Yksittäiset kokemukset eivät kuitenkaan todista paljon mitään..... Se on todella havaittu lobbarin esityksistä. Yksittäiset potilaat eivät häntä kiinnosta. Vain tutkimukset, kaksoissokkotutkimukset ym. ym. Miksi sairaudesta puhuttaessa se katsotaan yleensä yksilön ongelmaksi? Onko se aivan väärä tulkinta? Olisi varmaankin tuloksellisempaa jos sairauden yllättäessä yksilön sijasta tutkittaisiin yhteisöä. Yksilön sijaan lääk. vastaanotolle tunkisikin huoneen täydeltä potilaita. Jospa se potilasjoukko paranisikin tehokkaammin!

      • hukassa?

        Äläs ny höpsöttele. Tutkimus, jota lääketiede tekee hoitojen vaikutuksista, koostuu TUHANSIEN ihmisten kokemuksista ja tapauksista. Siis ihan yhtä yksittäisten kuin sinun ikioma ihmeellinen kokemuksesi, mutta jos tapauksia on paljon, on niillä selvä keskinäinen korrelaatio ja siis suurempi painoarvo. Ei sen rinnalla joku ylikylän serkuntytön isosiskon yksittäinen ihmetapaus paljoa paina! Varsinkaan, kun kontrolloimattomia muuttujatekijöitä voi olla todella paljon, esim. samanaikaisesti saatu muu hoito, spontaani paraneminen, uskottelu, jopa maksettu todistus.

    • moraalista

      "Koululääketieteen piirissä olevilla lääketehtailla on korkeampi moraali kuin luontaispuolella" Sorry jos tässä tulee vähän uusintaa, kun poimin nämä aiemmista ketjuista, mutta taitaa luontaispuolen moraali olla korkeampi: "Lääketiedetoimittaja Liisa Koivula kertoi (Journalisti 4/2008), että lääketeollisuus tukee taloudellisesti Lääketieteen toimittajien yhdistystä. ”Lääketeollisuus sponsoroi yhdistykselle koulutusta ja tukee sitä epäsuorasti yhdistyksen rahaston kautta”, hän totesi. Ilmeisesti yhdistys saa edelleen tukea teollisuudenalalta, jota sen jäsenten pitäisi valvoa. Lääketeollisuus yrittää saada kaikin keinoin maksukykyiset terveet ihmiset tuntemaan itsensä sairaiksi tai riskiryhmiin kuuluviksi ja tarpeettomien lääkkeiden käyttäjiksi. Tähän sillä on valtava propagandakoneisto ja voitelukeinot, joihin se osoittaa rahaa enemmän kuin uusien lääkkeiden kehittelyyn. Voitelun kohteina ovat siis myös Suomen lääketiedetoimittajat. Sadat tuhannet suomalaiset syövät kolesteroli- ja verenpainelääkkeitä hyötymättä niistä lainkaan. Osteoporoosia, eturauhassyöpää ja impotenssia teollisuus markkinoi kestämättömin menetelmin. Missä ovat tätä kehitystä ruotivat jutut? Ovatko teollisuuden sponsoroimat toimittajat sitoutuneet terveysongelmien ja lääkkeiden markkinoijiksi?" http://www.journalistilehti.fi/tuotteet.html?id=106/503 "Lääkefirmoja kiinnostavat vain maksukykyiset kuluttajat. Köyhät kitukoot ja kuolkoot! Kolmessa viime vuosikymmenessä markkinoille on tullut noin 1500 lääkettä. Näistä alle parikymmentä on kehitetty lähinnä köyhien maiden väestöä kalvaviin trooppisiin tauteihin. Lääketeollisuus on raakaa, maailman tuottoisinta bisnestä. Sen on myytävä mahdollisimman paljon mahdollisimman kalliita lääkkeitä ahneiden osakkeenomistajien tyydyttämiseksi. Sairausteollisuus keksii sairauksia, veivaa riskeistä sairauksia, tiputtaa normaalin-epänormaalin rajaa, masinoi sairaudentiedostamiskampanjoita ja pelottelee ihmiset puolikuolleiksi edistääkseen myyntiään." http://www.sana.fi/etusivu/puheenvuorot/markku_myllykangas_hyvaa_hoitoa_halvalla/ "Terveydestä on tullut kauppatavaraa ja potilaista on tullut terveyshyödykkeitä kuluttavia asiakkaita. Mainonta luo tautitietoisuutta ja ihmisen tyytymättömyyttä itseensä ja saa unelmoimaan superterveydestä. – Pelkästään sairaiden hoitaminen ei riitä pyörittämään tätä terveysbisnestä ja silloin on pakko tukeutua terveisiin ihmisiin. Heistä pyritään tekemään sairaita tai ainakin huolestuneita omasta terveydestään tai sen menettämisestä. Tällainen terveysmainonta lisääntyy koko ajan ja minä pidän sitä erittäin epäeettisenä. Sairaat eivät tarvitse mainoksia, vaan terveet, Myllykangas toteaa." http://yle.fi/akuutti/arkisto2005/181005_d.htm "Yliopistorahoituksesta noin kolme neljännestä tulee ulkopuolelta. Se on kilpailtua rahaa, jota ilman yliopistot eivät yksinkertaisesti tule toimeen. Rahoittaja yleensä omistaa tutkimukset ja ohjaa, mitä tutkitaan. Tieteentekijöiden itsenäisyys ja autonomia hiipuvat. "Tieteeseen on perinteisesti kuulunut ajatus "uskovaisten tavara on yhteistä". Ulkopuolinen raha murentaa sitä, että tuloksia käytettäisiin yhteiseksi hyväksi", Myllykangas huomauttaa. Tästäkin syystä tieteen etiikka on Myllykankaan mielestä enimmäkseen hurskasta toiveajattelua. "Samaa sakkia tiedemiehet ovat kuin muutkin. Tiede on yksi instituutio muiden joukossa, eikä sen moraali ole sen kummempaa. Käytännössä raha jyllää ja jyrää eettiset periaatteet. Etiikka on kuin esinahka: kun tositoimet alkavat, se vetäytyy", Myllykangas jatkaa vertauksiaan."

      • tässä näyte

        Tässä KELAn asiantuntijalääkäreiden moraalista uutinen: Ihmisoikeustuomioistuin antoi Kelalle tuomion http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ihmisoikeustuomioistuin antoi Kelalle tuomion oikeusturvan loukkauksesta/1135245354208 "Kela on tuhansissa tapauksissa päättänyt vastoin hoitavan lääkärin näkemystä, että potilas on työkykyinen vaikka potilaan oma lääkäri on toista mieltä. Päätökset perustuvat Kelan asiantuntijalääkäreiden lausuntoihin. Asiantuntijalääkärit eivät tapaa potilasta ennen lausunnon antamista."

      • terveyshyöty
        tässä näyte kirjoitti:

        Kuka sen kadotti?

        http://www.talouselama.fi/kirjat/article289602.ece

    • ei ole

      painoarvoa, koska lienet lääketehtaiden lobbari. Juu, onhan se moraali korkealla, kun on nostettu kaapin päälle piiloon.

      • mihin pystyt?

        Koeta nyt edes vähän vastata asiaan. Vai onko se oikeasti noin vaikeaa?

      • vastata
        mihin pystyt? kirjoitti:

        Koeta nyt edes vähän vastata asiaan. Vai onko se oikeasti noin vaikeaa?

        asiaa, jos toinen kirjoittaa pelkkiä asiattomuuksia.

      • Sinulla siis?
        vastata kirjoitti:

        asiaa, jos toinen kirjoittaa pelkkiä asiattomuuksia.

        Aloittajan viestissä niitä ei näy, mutta tämän ketjuhaaran vastauksessa niitä on heti ensimmäisessä viestissä. Jos asialliseen vastaa asiattomuudella ja sitten kieltäytyy keskustelemasta, on vähän heikoilla "asiansa" kanssa...

    • Vierailija

      "Koululääketieteen piirissä olevilla lääketehtailla on korkeampi moraali kuin luontaispuolella koska lääketehtaat EIVÄT saa mainostaa anekdootteihin eli yksittäisten ihmisten (julkkisten) omakohtaisilla kokemuksilla. " Tässä nyt näyttäisi olevan jokin virhearvio - mitä sillä, mitä joku saa tai ei saa tehdä, on tekemistä moraalin kanssa? Tai toisaalta, ehkä onkin, mutta eri suuntaan kuin ylläolevan kirjoittaja arvioi - jos joku on pitänyt kieltää, silloin kai useimmiten taustalla on se, että kyseistä toimintaa on tapahtunut tai arvellaan että sitä todennäköisesti tapahtuisi, ja sitä halutaan kitkeä, ja siksi ko. toiminta on kielletty. Tämän perusteella voisi päätellä, että jos lääketehtailta on kielletty lääkkeiden mainostaminen yksittäisten ihmisten ja julkkisten avulla, lääketehtaiden moraali ei riitä tällaista toimintaa estämään vaan tarvitaan erillinen kielto. No, saavat lääkeyhtiöt sitten käyttää julkkiksia ja yksittäisiä ihmisiä tai eivät, lääkeyhtiöt kuitenkin näyttävät niin markkinoinnissaan tekevän. Esimerkiksi mainostettaessa laajalla tv- ja lehtikampanjalla hepatiittirokotetta on käytetty yksittäisten ihmisten / julkkisten kokemuksia. Mieleen palauttamisessa voi olla apuna vaikapa Hikipedian artikkeli http://hikipedia.info/wiki/Hepatiittia_silmiin_katsominen Aika ihmeellistä tässä on myös se, että lääkeyhtiöt yleensä mainostavat reseptilääkkeitä väestölle - onhan se Suomen laissa kielletty. Lisäksi mainonnassa on käytetty julkkisten omakohtaisia kokemuksia. Kuinka moraalista lääkeyhtiöiltä on mainostaa reseptilääkkeitä väestölle, kun laki kieltää reseptilääkkeiden mainostamisen väestölle? Vai onko lääkeyhtiöilläkin sama suhtautuminen moraaliin ja lakeihin kuin lääkäreillä? Lääkärin etiikkaanhan kuuluu, että jos laki ja lääkärin etiikka ovat ristiriidassa, tulee noudattaa lääkärin etiikkaa. Noudattaako lääkeyhtiö vastaavasti omaa moraaliaan jos laki ja lääkeyhtiön moraali ovat ristiriidassa? Näin näyttäisi tuossa reseptilääkkeiden mainonnassa tapahtuneen.

    • lääkkeistä

      "Koululääketieteen piirissä olevilla lääketehtailla on korkeampi moraali kuin luontaispuolella" Moraalista voidaan olla montaa mieltä, mutta jos euroissa ja inhimillisen kärsimyksen määrässä mitataan, niin lääketehtaiden tuotteet aiheuttaa yksiselitteisesti enemmän haittaa: "On arvioitu, että iäkkäillä jopa kolmasosa sairaalahoitojaksoista liittyy lääkehaittoihin. Yksi esimerkki on lonkkamurtumat, joista joka kolmannen arvioidaan aiheutuneen lääkityksestä." http://www.laaketietokeskus.fi/page.php?page_id=377

      • Tuokin huomio

        "Yksi esimerkki on lonkkamurtumat, joista joka kolmannen arvioidaan aiheutuneen lääkityksestä." Ilman lääkitystä osa murtumamummoista ei olisi joko enää elävien kirjoissa saamaan murtumia tai ainakaan kykeneviä nousemaan sängystään jotta saisi lonkkansa rikki.

      • totta.
        Tuokin huomio kirjoitti:

        "Yksi esimerkki on lonkkamurtumat, joista joka kolmannen arvioidaan aiheutuneen lääkityksestä." Ilman lääkitystä osa murtumamummoista ei olisi joko enää elävien kirjoissa saamaan murtumia tai ainakaan kykeneviä nousemaan sängystään jotta saisi lonkkansa rikki.

        Panitko merkille millä sivulla artikkeli lääkkeiden osuudesta lonkkamurtumiin oli, lienee varma lähde: http://www.laaketietokeskus.fi/page.php?page_id=377

      • faktat peliin

        "..jos euroissa ja inhimillisen kärsimyksen määrässä mitataan, niin lääketehtaiden tuotteet aiheuttaa yksiselitteisesti enemmän haittaa" Laitatko vähän infoa, missä tämä on mitattu ja vertailu tehty. En löydä tällaista yksiselitteistä tulosta.

      • tai ei halua ymmärtää
        totta. kirjoitti:

        Panitko merkille millä sivulla artikkeli lääkkeiden osuudesta lonkkamurtumiin oli, lienee varma lähde: http://www.laaketietokeskus.fi/page.php?page_id=377

        >lienee varma lähde Lääketietokeskus ei varmaan huomannut valistaa erikseen vaihtoehtosekopäitä, jotka eivät tajua, että ilman terveydenhuoltojärjestelmää vanhukset eivät olisi välttämättä enää elossa tai eivät pääsisi sängystä ylös kaatuilemaan. Lääketietokeskuksen ideana tuskin on terveydenhuollon lopettaminen vaan vanhusten lääkkeiden parempi tutkiminen ja järjestelmän tehostaminen.

      • tulehduskipulääkkeisiin
        faktat peliin kirjoitti:

        "..jos euroissa ja inhimillisen kärsimyksen määrässä mitataan, niin lääketehtaiden tuotteet aiheuttaa yksiselitteisesti enemmän haittaa" Laitatko vähän infoa, missä tämä on mitattu ja vertailu tehty. En löydä tällaista yksiselitteistä tulosta.

        "Laitatko vähän infoa, missä tämä on mitattu ja vertailu tehty. En löydä tällaista yksiselitteistä tulosta." Sehän on päivänselvää että lääkkeet aiheuttavat enemmän haittoja, kuin luontaispuolen tuotteet. Esim. tulehduskipulääkkeet: "Tulehduskipulääkkeiden turvalliseen käyttöön on alettu kiinnittää viime vuosina yhä enemmän huomiota. Tavallisimmat tulehduskipulääkkeiden sivuvaikutukset ovat vatsavaivat ja mahasuolikanavan vauriot (10-45 prosenttia sivuvaikutuksista). Pitkäaikaisesti tulehduskipulääkkeitä käyttävistä 25 prosentille kehittyy krooninen maha- tai pohjukaissuolen haava. Tämän sivuvaikutuksen vakavin komplikaatio on mahasuolikanavan verenvuoto. Reseptittä myytävät tulehduskipulääkkeet eivät eroa sivuvaikutusriskiltään vastaavista reseptilääkkeistä. Myös keuhkoihin tai maksaan kohdistuva haittavaikutus voi olla hengenvaarallinen. Onkin esitetty arvioita, että tulehduskipulääkkeet aiheuttavat vuosittain 200-300 kuolemaa Suomessa!" http://www.poliklinikka.fi/?id=3633591&page=2652164

      • Rev.McMoon
        faktat peliin kirjoitti:

        "..jos euroissa ja inhimillisen kärsimyksen määrässä mitataan, niin lääketehtaiden tuotteet aiheuttaa yksiselitteisesti enemmän haittaa" Laitatko vähän infoa, missä tämä on mitattu ja vertailu tehty. En löydä tällaista yksiselitteistä tulosta.

        hoitovirheinä ja lääkkeiden haittavaikutuksina enemmän ihmisiä kujin mikään muu yksittäinen tekijä. Esimerkiksi tulehduskipulääke Vioxx ehti tappaa neljässä vuodessa maailmanlaajuisesti 150 000-200 000 henkilö ennen kuin se saatiin pois markkinoilta.

      • jo USA:ssa
        Rev.McMoon kirjoitti:

        "Esimerkiksi tulehduskipulääke Vioxx ehti tappaa neljässä vuodessa maailmanlaajuisesti 150 000-200 000 henkilö ennen kuin se saatiin pois markkinoilta." Tosi on. Pelkästään USA:ssa uhreja oli melkoisesti: "Tehokkaan markkinoinnin ansiosta Vioxx levisi kulovalkean tavoin maailmaan ja täällä Suomessakin oli vaikea tavata nivelvaivasta jolle ei olisi määrätty Vioxx:ia. Sitten ilo pilattiin ja eräs David Graham niminen sinnikäs FDA:n tutkija totesi Vioxxin aiheuttaneen ennennäkemättömän katastofin. Lääkkeen aiheuttamiin sydänkohtauksiin oli menehtynyt kymmeniä tuhansia ihmisiä, pahimman arvion mukaan yli 150 000 yksin omaan Yhdysvalloissa. Kukaan ei ole tietenkään laskenut mitä lääke teki täällä Suomessa. Suomen viranomaiset eivät harrasta tämän tapaista tutkimusta sillä margariiniasiat vievät kaikki voimavarat." http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=11&sivu=4

      • Rev.McMoon
        jo USA:ssa kirjoitti:

        ja sitten ollaan huolissaan "uskomuslääketieteestä". Kun asioihin perehtyy, käy hyvin nopeasti ilmi, että hyvin moni lääketeollisuuden tuote ei perustu tieteeseen, vaan siihen, miten se vaikuttaa tilastolliseen enemmistöön. Esimerkiksi mielialalääkkeet ovat silkkaa uskomushoitoa, niiden toimintamekanismi perustuu pelkkään teoriaan, jonka tiede on kumonnut täysin selkeästi, ja silti niitä käyttävät Suomessa sadat tuhannet ihmiset kofeiinin aiheuttamiin oireisiin.

      • noin aluksi
        jo USA:ssa kirjoitti:

        "Esimerkiksi tulehduskipulääke Vioxx ehti tappaa neljässä vuodessa maailmanlaajuisesti 150 000-200 000 henkilö ennen kuin se saatiin pois markkinoilta." Tosi on. Pelkästään USA:ssa uhreja oli melkoisesti: "Tehokkaan markkinoinnin ansiosta Vioxx levisi kulovalkean tavoin maailmaan ja täällä Suomessakin oli vaikea tavata nivelvaivasta jolle ei olisi määrätty Vioxx:ia. Sitten ilo pilattiin ja eräs David Graham niminen sinnikäs FDA:n tutkija totesi Vioxxin aiheuttaneen ennennäkemättömän katastofin. Lääkkeen aiheuttamiin sydänkohtauksiin oli menehtynyt kymmeniä tuhansia ihmisiä, pahimman arvion mukaan yli 150 000 yksin omaan Yhdysvalloissa. Kukaan ei ole tietenkään laskenut mitä lääke teki täällä Suomessa. Suomen viranomaiset eivät harrasta tämän tapaista tutkimusta sillä margariiniasiat vievät kaikki voimavarat." http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=11&sivu=4

        David Grahamin mukaan USAssa saattoi olla jopa 150 000 ylimääräistä sydänkohtausta. Lääkärit ovat yleisesti sitä mieltä, että kaikki ihmiset eivät kuole sydänkohtauksiin vaan noin 2/3 jää henkiin. Myös Grahamilla oli sama käsitys. Jostain syystä ortopedi Heikkilä kirjoittaa blogissaan Grahamin esittäneen, että kaikki 150 000 sydänkohtauksen saanutta kuolivat. Joko on niin että ortopedi ei tiedä, mitä sydänkohtaus tarkoittaa tai sitten hän vaan ei osaa englantia. Sadan tuhannen ylimääräisen kuolleen liioittelu saattaa sopia jonkun katkeran vaihtoehtomaakarin tarkoitusperiin. En kuitenkaan ymmärrä, miksi palstaa häiriköivä pellefantti copypasteaa virheelliseksi tietämäänsä lukua viikosta toiseen. Tahallisesta valehtelusta tulee sellainen mielikuva, että rehellisyys ei ole hörhön arvojärjestyksessä kovin korkealla.

      • Miinustetaan
        noin aluksi kirjoitti:

        Lisäksi, jos Graham olisi ollut aidosti ja "kokonaisvaltaisesti" ihmisten hyvinvoinnin asialla, hänen olisi pitänyt miinustaa _arvioimistaan_ Vioxxin _mahdollisesti_ aiheuttamista sydänkohtauksista ja niiden jälkeisistä kuolemista Vioxxin ansiosta estyneet kipujen ja korvaavien kipulääkkeiden aiheuttamat vaikutukset kuolleisuuteen.

      • sydäri iskee

        "Syksyllä 2004 maailmanlaajuisesti markkinoilta vedetyn tulehduskipulääke Vioxxin käyttö on saattanut olla luultua vaarallisem-paa. Ruotsalainen Dagens Nyheter -lehti kirjoitti maanantaina, että lääke on uusien tutkimustulosten mukaan saattanut lisätä sydän- ja verisuonitautien riskiä jo muutaman viikon käytön jälkeen. Aiemmin rajana on pidetty 18 kuukauden käyttöä. Ruotsissa on tutkimustulosten perusteella asetettu työryhmä selvittämään, miten tutkimustulokset vaikuttavat lääkettä käyttäneille potilaille mahdollisesti maksettaviin korvauksiin." http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2007-02-20,104:2:440122,1:0:0:0:0:0:

      • vahvempi
        sydäri iskee kirjoitti:

        amerikan-serkkua! > Rajaratnamilla ei ole tietoa, että Vioxxin käyttö olisi Suomessa aiheuttanut kuolemaan johtaneita sydän- ja verisuonisairauksia. - Meille on tullut tieto vain yhdestä infarktipotilaasta, joka oli käyttänyt Vioxxia. Potilas toipui. Kyseisessä tapauksessa ei kuitenkaan voitu arvioida, mistä infarkti johtui.

      • taas .
        vahvempi kirjoitti:

        No mitenkähän ne tietoon yleensä edes tulisivat, sillä kuka niitä tilastoi? Ehei, ei kuule, ei tilastoi kukaan.

      • Blaa blaa blaa
        taas . kirjoitti:

        No mitenkähän ne tietoon yleensä edes tulisivat, sillä kuka niitä tilastoi? Ehei, ei kuule, ei tilastoi kukaan.

        Eli vetoat siihen, että tilanne on se ja se, kun kukaan ei tilastoi? Huomaatko, miten heikoilla jäillä taas kerran tallustelet?

      • ketokoon
        Blaa blaa blaa kirjoitti:

        Eli vetoat siihen, että tilanne on se ja se, kun kukaan ei tilastoi? Huomaatko, miten heikoilla jäillä taas kerran tallustelet?

        Noi vahva jää kertokoon, kuka tilastoi ja mihin, mistä on nämä tilastot nähtävissä? Nimittäin tiedän, ettei ole nähtävissä, koska itse olen yrittänyt saada tietoa vaikeasta lääkehaittavaikutuksesta, joita todella on jonkin verran, ja itsekkin sain kuolettavan regtion, josta kuin ihmeen kaupalla selvisin. Olen yrittänyt saada tilastotietoa, minkä verran suomessa on rekisteröity näitä vastaavia tapauksia, sillä tiedän niitä jonkin verran olevan, mutta mutta, eipä niistä saa mistään. Ja loppujen lopuksi sain vastauksen lääkäriltä, että selvitäs ensin, onko edes sairaalasi ilmoittanut sinunkaan tapauksesta rekisteriin? Hoitava lääkäri epäili, ettei ole ilmoitettu, niitä yleensä ei ilmoitella. Että Sinä kaikkitietävä kerro, kuka ja missä tilastoi? Kuka niitä tilastoja pääsee tutkimaan, näkemään?

      • kääntöpuoli
        Miinustetaan kirjoitti:

        Lisäksi, jos Graham olisi ollut aidosti ja "kokonaisvaltaisesti" ihmisten hyvinvoinnin asialla, hänen olisi pitänyt miinustaa _arvioimistaan_ Vioxxin _mahdollisesti_ aiheuttamista sydänkohtauksista ja niiden jälkeisistä kuolemista Vioxxin ansiosta estyneet kipujen ja korvaavien kipulääkkeiden aiheuttamat vaikutukset kuolleisuuteen.

        Ilman lääkitystä potilaita olisi tietenkin kuollut sankoin joukoin helvetillisiin kipuihin. Vaihtoehtoilijoita tämä ei varsinaisesti haittaa.

      • stetson-menetelmällä
        taas . kirjoitti:

        No mitenkähän ne tietoon yleensä edes tulisivat, sillä kuka niitä tilastoi? Ehei, ei kuule, ei tilastoi kukaan.

        Muutamat helppoheikit ovat ihan tv:ssäkin eisttäneet omia lukujaan sadoista ja tuhansista kuolleista. Jos mitään tilastointia ei ole, niin saavatko nämä vaihtoehtoilijat tietonsa selvänäkemisen avulla?

      • Rev.McMoon
        ketokoon kirjoitti:

        Noi vahva jää kertokoon, kuka tilastoi ja mihin, mistä on nämä tilastot nähtävissä? Nimittäin tiedän, ettei ole nähtävissä, koska itse olen yrittänyt saada tietoa vaikeasta lääkehaittavaikutuksesta, joita todella on jonkin verran, ja itsekkin sain kuolettavan regtion, josta kuin ihmeen kaupalla selvisin. Olen yrittänyt saada tilastotietoa, minkä verran suomessa on rekisteröity näitä vastaavia tapauksia, sillä tiedän niitä jonkin verran olevan, mutta mutta, eipä niistä saa mistään. Ja loppujen lopuksi sain vastauksen lääkäriltä, että selvitäs ensin, onko edes sairaalasi ilmoittanut sinunkaan tapauksesta rekisteriin? Hoitava lääkäri epäili, ettei ole ilmoitettu, niitä yleensä ei ilmoitella. Että Sinä kaikkitietävä kerro, kuka ja missä tilastoi? Kuka niitä tilastoja pääsee tutkimaan, näkemään?

        ja todettu, että lääkärit ilmoittavat lääkkeiden haittavaikutuksia alle 10% tapauksista.

      • ketokoon
        Rev.McMoon kirjoitti:

        ja todettu, että lääkärit ilmoittavat lääkkeiden haittavaikutuksia alle 10% tapauksista.

        Niin, mutta entäs Suomessa? Kuten erikoissairaanhoidon lääkäri epäili, että ei niitä ilmoiteta minnekkään ja kyseessä on kuitenkin yleesä kuolemaan johtavat haittavaikutukset, kuten tässäkin tapauksessa. Vain harva kuulema selviää hengissä saadessaan tämän pahimman luokan sivuvaikutukset. Olisin luonnollisesti ollut kiinnostunut tilastoista, paljonko esiintyy, koska tuttujani on menehtynyt näihin haittavaikutuksiin. Näyttää vähän siltä, ettei Suomessa edes ole tilastoitu koska alan lääkärilläkään ei ole mitään tietoa, onko ja missä olisi tilastot.

      • nojautuen
        stetson-menetelmällä kirjoitti:

        Muutamat helppoheikit ovat ihan tv:ssäkin eisttäneet omia lukujaan sadoista ja tuhansista kuolleista. Jos mitään tilastointia ei ole, niin saavatko nämä vaihtoehtoilijat tietonsa selvänäkemisen avulla?

        Jos kerran suomalaisia tilastoja ei ole, käytetään ulkolaisia, ei se sen kummempaa ole.

      • Rev.McMoon
        ketokoon kirjoitti:

        Niin, mutta entäs Suomessa? Kuten erikoissairaanhoidon lääkäri epäili, että ei niitä ilmoiteta minnekkään ja kyseessä on kuitenkin yleesä kuolemaan johtavat haittavaikutukset, kuten tässäkin tapauksessa. Vain harva kuulema selviää hengissä saadessaan tämän pahimman luokan sivuvaikutukset. Olisin luonnollisesti ollut kiinnostunut tilastoista, paljonko esiintyy, koska tuttujani on menehtynyt näihin haittavaikutuksiin. Näyttää vähän siltä, ettei Suomessa edes ole tilastoitu koska alan lääkärilläkään ei ole mitään tietoa, onko ja missä olisi tilastot.

        Suomessakin, ainakaan minun potilaskertomuksistani ei ole löytynyt murto-osaakaan oireista, jotka olen ilmoittanut vastaanotolla. Koululääketiede on pelkkää lääketeollisuuden konsulttihommaa, jonka tarkoitus on myydä mahdollisimman paljon lääkkeitä.

      • ja hanurista loput
        nojautuen kirjoitti:

        Jos kerran suomalaisia tilastoja ei ole, käytetään ulkolaisia, ei se sen kummempaa ole.

        Näin on. Jos lukuja ei ole, niin keksitään sellaisia.

      • keksimistä
        ja hanurista loput kirjoitti:

        Näin on. Jos lukuja ei ole, niin keksitään sellaisia.

        No ei se mitään keksimistä ole, jos on ulkomailla tilastoitu, jonkinlaista vertailukohtaa siis on olemassa. Suomi vaan on niin takaperoinen maa, että totuuksia ei hevin ilmi anneta. Salailua, epärehellisyyttä, lääketeollisuuden nuoleskelua, nöyristelyä

      • tilastoissa
        keksimistä kirjoitti:

        No ei se mitään keksimistä ole, jos on ulkomailla tilastoitu, jonkinlaista vertailukohtaa siis on olemassa. Suomi vaan on niin takaperoinen maa, että totuuksia ei hevin ilmi anneta. Salailua, epärehellisyyttä, lääketeollisuuden nuoleskelua, nöyristelyä

        ei ole käytännössäkään. Näinhän se meillä menee!

      • ----

        Aiemmin on ollut puhetta, että vaihtoehtoterapeutit pitäisi vapaasti päästää vanhusten ja sairaiden kimppuun tai ainakin lisäkouluttaa vaikka apuhoitajiksi. Ehkä sittenkin ainakin ne enkelihoitajat ja henkiparantajat, jotka kuulevat ääniä ja saavat viestejä yliluonnollisilta olennoilta, kannattaisi rajata ulos. Nyt kun uskomuslääkintä rinnastetaan viihdepalvelun antamiseen, niin psykoottiset hoitelijat saavat tehdä, mitä päähän sattuu pälkähtämään.

      • ??????????????
        ---- kirjoitti:

        Mitä ne kuuluvat tuohon ihan tutkituissa hoidoissa tapahtuneeseen insuliinin antamiseen?

      • ??????
        ?????????????? kirjoitti:

        Mitä ne kuuluvat tuohon ihan tutkituissa hoidoissa tapahtuneeseen insuliinin antamiseen?

        Sen verran kuuluu, että jos hoitaja saa näkyjä, kokee kosmisia värähtelyjä, kuulee ääniä tai on yhteydessä kuolleisiin tai yliluonnollisiin olentoihin tai hänellä on muita skitsofrenian oireita, niin on viisaampaa, että hän ei pääse terveydenhuollon tehtäviin.

      • Miksi?
        ?????? kirjoitti:

        Miksi sitten on hoitajana. Eikö pitäisi olla hoidettavana?

      • kaikki käy
        Miksi? kirjoitti:

        Miksi sitten on hoitajana. Eikö pitäisi olla hoidettavana?

        >Miksi sitten on hoitajana. Eikö pitäisi olla hoidettavana? Ihan samaa mieltä. Suomessa tosin vaihtoehtohoidot rinnastetaan viihdepalveluihin eikä mitään kontrollia ole. Eli kuka tahansa mentaalisesti häiriintynyt henkilö saa lähetellä parantavia energoita ja välittää viestejä hengiltä.

      • viestejä,
        kaikki käy kirjoitti:

        >Miksi sitten on hoitajana. Eikö pitäisi olla hoidettavana? Ihan samaa mieltä. Suomessa tosin vaihtoehtohoidot rinnastetaan viihdepalveluihin eikä mitään kontrollia ole. Eli kuka tahansa mentaalisesti häiriintynyt henkilö saa lähetellä parantavia energoita ja välittää viestejä hengiltä.

        että tässäkin aiheessa täytyy jankuttaa jatkuvasti vaihtoehtohoidoista? Eikös penisiliinin piikittäjä ollut ihan aito tutkittujen hoitojen toteuttaja? Kuinkahan tuo mentaalisen puolesi laita oikein on, kun kaikki asiat sotkeutuu keskenään, ollen vain yhtä ja samaa sössöä ja jankkaamista? Asioista ja aiheista riippumatta.

      • vaikea ratkaista
        viestejä, kirjoitti:

        että tässäkin aiheessa täytyy jankuttaa jatkuvasti vaihtoehtohoidoista? Eikös penisiliinin piikittäjä ollut ihan aito tutkittujen hoitojen toteuttaja? Kuinkahan tuo mentaalisen puolesi laita oikein on, kun kaikki asiat sotkeutuu keskenään, ollen vain yhtä ja samaa sössöä ja jankkaamista? Asioista ja aiheista riippumatta.

        >Eikös penisiliinin piikittäjä ollut ihan aito tutkittujen hoitojen toteuttaja? Jälleen hörhöpetteriltä tuhannen taalan kysymys. Valitettavsti hörhö unohti kertoa, mihin oireisiin hän penisilliiniä sai. Yleensä antibiootit annetaan suun kautta. Jos esimerkiksi olet saanut Tallinnassa kuppatartunnan, niin penisilliini on pätevä hoito. Tietysti homeopaatit ovat tästäkin sellaista mieltä, että oieet johtuvat miasmoista. Jos kyseessä oli streptokokkiin annettava G-penisilliini, niin se sitten piikitetään. Eli näillä tiedoilla on hieman hankala ratkaista, olitko vaihtoehtohoitajalla vai et.

      • yritäkään
        vaikea ratkaista kirjoitti:

        ratkaista! Niin paljon ovat yliluonnolliset voimat, kosmiset värähtelyt, yliluonnolliset oliot ym. ym. vaikuttaneet ratkaisukykyysi, että sekoiluistasi ei saa tolkkua kuin korkeintaan ne yliluonnolliset oliot. Jos nekään!

      • kaikki käy kirjoitti:

        >Miksi sitten on hoitajana. Eikö pitäisi olla hoidettavana? Ihan samaa mieltä. Suomessa tosin vaihtoehtohoidot rinnastetaan viihdepalveluihin eikä mitään kontrollia ole. Eli kuka tahansa mentaalisesti häiriintynyt henkilö saa lähetellä parantavia energoita ja välittää viestejä hengiltä.

        Ihan samaa mieltä. Suomessa tosin vaihtoehtohoidot rinnastetaan viihdepalveluihin eikä mitään kontrollia ole. Eli kuka tahansa mentaalisesti häiriintynyt henkilö saa lähetellä parantavia energoita ja välittää viestejä hengiltä. Missä vaihtoehtohoidot on näin määritelty? (Suomessa tosin vaihtoehtohoidot rinnastetaan viihdepalveluihin) Onko energoita uusiosana?

      • si-nivel
        EräsKansanparantaja kirjoitti:

        Vaihtoehtoiluhommeleita ei lasketa terveydenhuoltoon kuuluvaksi toiminnaksi. Huomaat tämän mm. siitä että terveydenhuolto on vapautettu arvonlisäverosta mutta esimerkiksi sinun kaupustelemat koskettelematta tapahtuvat jäsenkorjailut kuuluvat ALV:n piiriin. >Onko energoita uusiosana? Olen pahoillani, että energia-sanasta oli jäänyt yksi kirjain pois. Ethän sinä siitä voinut tietää, mitä tarkoitetaan. Toisaalta etpä sinä ymmärrä, mistä energiassa on kyse, vaikka se kirjoitettaisiin oikeinkin.

      • si-nivel kirjoitti:

        ” Suomessa tosin vaihtoehtohoidot rinnastetaan viihdepalveluihin ” Faktatietoa ei mutua kiitos ” Olen pahoillani, että energia-sanasta oli jäänyt yksi kirjain pois. Ethän sinä siitä voinut tietää, mitä tarkoitetaan. Toisaalta etpä sinä ymmärrä, mistä energiassa on kyse, vaikka se kirjoitettaisiin oikeinkin. ” Ehkä enemmän, kuin keskiverto kansalaisella, mutta energoita voisi olla ilmaus energiahoidolle.

      • tarjoan

        >” Suomessa tosin vaihtoehtohoidot rinnastetaan viihdepalveluihin ” >Faktatietoa ei mutua kiitos Tässä päinvastaista faktatietoa: Tutkimus: "Lähes joka toinen (47%) (suomalainen) yhtyy näkemykseen, jonka mukaan 'ns. kansanparantajat omaavat tietoja ja taitoja joita lääketieteellä ei ole'. - Ottamatta kantaa tuloksen ilmaisemien kantojen järkevyyteen voi todeta että jakauma on tietyllä tavalla ymmärrettävä. Kansanparannuksella on ilmeisen hyvä, ystävällisen myyttinen maine. Väitteessä ei myöskään esitetä, että kansanparantajat ovat kaikessa ns. koululääketiedettä edellä, vaan vain jossakin tietämyksessään." http://www.sci.fi/~yhdys/tb3/tluku_346.htm Ei rinnasteta viihdepalveluihin.

      • koululääketieteen
        vaikea ratkaista kirjoitti:

        >Eikös penisiliinin piikittäjä ollut ihan aito tutkittujen hoitojen toteuttaja? Jälleen hörhöpetteriltä tuhannen taalan kysymys. Valitettavsti hörhö unohti kertoa, mihin oireisiin hän penisilliiniä sai. Yleensä antibiootit annetaan suun kautta. Jos esimerkiksi olet saanut Tallinnassa kuppatartunnan, niin penisilliini on pätevä hoito. Tietysti homeopaatit ovat tästäkin sellaista mieltä, että oieet johtuvat miasmoista. Jos kyseessä oli streptokokkiin annettava G-penisilliini, niin se sitten piikitetään. Eli näillä tiedoilla on hieman hankala ratkaista, olitko vaihtoehtohoitajalla vai et.

        kouluttamasta perushoitajasta eikä mistään vaihtoehtoparantajasta :DDDD

    • Rev.McMoon

      tieteenhaara, joka tappaa enemmän ihmisiä kuin mikään sairaus. Koululääketiede on pelkästään kansainvälisen lääketeollisuuden käsikassara, joka väärwntää ja proostituoi tiedettä minkä ehtii. Ihmisiäö diagnosoidaan väärin ja lääkitään väärin vain siksi, että ne väärät patenttilääkkeet tuo nappulaa. Koululääketieteen politisoituminen on tehnyt jokaisesta lääkäristä puoskarin.

      • kohtaan?

        Mistä moinen fanaattisuus? Oletko kenties itse joutunut "puoskarin" uhriksi vai miten voit olla noin jyrkkä mileipiteissäsi?

      • typerien lääkärien
        kohtaan? kirjoitti:

        Mistä moinen fanaattisuus? Oletko kenties itse joutunut "puoskarin" uhriksi vai miten voit olla noin jyrkkä mileipiteissäsi?

        uhriksi. Vaati ponnistusta selvitä sieltä.

      • Rev.McMoon
        kohtaan? kirjoitti:

        Mistä moinen fanaattisuus? Oletko kenties itse joutunut "puoskarin" uhriksi vai miten voit olla noin jyrkkä mileipiteissäsi?

        työkyvyttömyyseläkkeelle väärän diagnoosin takia, oikealla diagnoosilla olisin parantunut työkuntoon alle puolessa vuodessa. Saman syyn takia Suomessa on 500 000 kroonisesti sairasta ihmistä väärällä diagnoosilla, koska koululääketiede asettaa kansainvälisen suurteollisuuden edut potilaiden ihmisarvon edelle.

      • no jopas

        32 vuotiaalle väärä diagnoosi ja työkyvyttömyyseläkkeelle? Eihän sellainen ole kenenkään edun mukaista. Mikä se diagnoosi oli?

      • Rev.McMoon
        no jopas kirjoitti:

        32 vuotiaalle väärä diagnoosi ja työkyvyttömyyseläkkeelle? Eihän sellainen ole kenenkään edun mukaista. Mikä se diagnoosi oli?

        kroonisen myrkytyksen oireet diagnosoitiin piileväksi skitsofreniaksi. Yleensä nämä diagnosoidaan masennukseksi, ahdistuneisuudeksi ja paniikkihäiriöksi, mutta mielisairaaloissakin noin puolet potilaista on siellä kofeiinin aiheuttamien oireiden vuoksi.

      • tosiaan.

        Jos ei lääkärit pysty erottamaan kofeiinimyrkytystä mielisairaudesta. Takana on epäilemättä lääketeollisuuden salajuoni alkaa syöttämään terveille ihmisille kalliita psyykelääkkeitä. Millä lienevätkään lahjoneet lääkäreitä tekemään vääriä diagnooseja? Matkoja, illallisia, mitä vielä? Mistä muuten sait sen kofeiinimyrkytyksen? Ihan kahviako juomalla?

      • Rev.McMoon
        tosiaan. kirjoitti:

        teenjuonnilla, sitten tavat muuttuivat ja oireet laskivat siedettäviksi ilman lääkitystäkin. 96 alkuvuonna ryhdyin juomaan kahvia, oireet palasivat 2000 kesällä. Viime vuoden Helmikuussa lopetin, vieroitusmasennus kasti 4kk, sen jälkeen on tullut useampia takapakkeja, kun soluihin varastoitunutta kofeiinia on päässyt takaisin verenkiertoon. Kun päivittäiskäyttö lakkaa, purkautuvat kofeiinin toleranssimekanismit ja aivot käyvät herkemmäksi kofeiinille kuin koskaan, jo puoli kuppia kahvia saa aikaan helvetilliset neurologiset kivut ja ahdistuksen. Vaarana on kuitenkin myrkytysoireet jos kofeiinia irtoaa liikaa kerralla. Pahimassa tapauksessa lähtee henki. Minulla nousi tuollaisessa tilanteessa verenpaine lukemiin 245/165, päivystyksessä lääkärit kieltäytyivät tutkimasta ja hoitamasta minua kun kerroin miten oireet aiheutuvat, hoidon sijasta sain pakkolähetteen lataamon suljetulle vaikka olin hengenvaarassa hypertensiivisen kriisin takia. Selvisin hengissä kuitenkin, ja nyt en anna periksi ennen kuin teen asian julkiseksi. Kofeiiniteollisuus on estänyt amerikassa riippumattoman tutkimuksen ja suomalaiset lääkärit ovat jenkkien lieassa täysin. Suomessa ei ole tässä suhteessa ainuttakaan ammattitaitoista psykiatria, heistä yksikään ei tunnu tietävän yhtään mitään Suomen eniten käytetystä päihteestä, eivätkä he osaa diagnosoida kofeinismia, vaikka se on psykiatrian diagnoosiluettelossa.

      • Vierailija
        kohtaan? kirjoitti:

        Mistä moinen fanaattisuus? Oletko kenties itse joutunut "puoskarin" uhriksi vai miten voit olla noin jyrkkä mileipiteissäsi?

        Sivusta jos sallitaan kommentoida, korruptiosta ja järjestelmän perusteiden hataruudesta kertovat esim. lääkärit. Esim. Robert S. Mendelsohnin "Confessions of a medical heretic", "How To Raise a Healthy Child In Spite of Your Doctor", "Male Practice: How Doctors Manipulate Women". Tuoreempana esim. Dr. Jay Gordon, kts. vaikka http://www.huffingtonpost.com/jay-gordon/i-also-was-a-medical-whor_b_97364.html

      • huh huh
        Rev.McMoon kirjoitti:

        teenjuonnilla, sitten tavat muuttuivat ja oireet laskivat siedettäviksi ilman lääkitystäkin. 96 alkuvuonna ryhdyin juomaan kahvia, oireet palasivat 2000 kesällä. Viime vuoden Helmikuussa lopetin, vieroitusmasennus kasti 4kk, sen jälkeen on tullut useampia takapakkeja, kun soluihin varastoitunutta kofeiinia on päässyt takaisin verenkiertoon. Kun päivittäiskäyttö lakkaa, purkautuvat kofeiinin toleranssimekanismit ja aivot käyvät herkemmäksi kofeiinille kuin koskaan, jo puoli kuppia kahvia saa aikaan helvetilliset neurologiset kivut ja ahdistuksen. Vaarana on kuitenkin myrkytysoireet jos kofeiinia irtoaa liikaa kerralla. Pahimassa tapauksessa lähtee henki. Minulla nousi tuollaisessa tilanteessa verenpaine lukemiin 245/165, päivystyksessä lääkärit kieltäytyivät tutkimasta ja hoitamasta minua kun kerroin miten oireet aiheutuvat, hoidon sijasta sain pakkolähetteen lataamon suljetulle vaikka olin hengenvaarassa hypertensiivisen kriisin takia. Selvisin hengissä kuitenkin, ja nyt en anna periksi ennen kuin teen asian julkiseksi. Kofeiiniteollisuus on estänyt amerikassa riippumattoman tutkimuksen ja suomalaiset lääkärit ovat jenkkien lieassa täysin. Suomessa ei ole tässä suhteessa ainuttakaan ammattitaitoista psykiatria, heistä yksikään ei tunnu tietävän yhtään mitään Suomen eniten käytetystä päihteestä, eivätkä he osaa diagnosoida kofeinismia, vaikka se on psykiatrian diagnoosiluettelossa.

        Aika järkyttävää tekstiä. Mistä lopulta sait tietää, että kyse olikin kofeiinimyrkytyksestä? Voiko siitä parantumista nopeuttaa millä luontaisterapioilla tai voiko myrkytykseltä suojautua jotenkin?

      • Rev.McMoon
        huh huh kirjoitti:

        Helmikuussa viidestä mukillisesta kahteen pikkukupilliseen pariksi viikoksi, kun arvelin vatsani ärtyvän kahvista, sitten satuin juomaan eräänä iltana kolme kupillista ja sain aivan perkeleelliset neurologiset kivut ja ahdistuneisuuskohtauksen, joka kesti kuusi tuntia. Kahden viikon vähennys oli herkistänyt aivoni kofeiinille ja sillä minä sen keksin. Kuukauden kuluttua join epähuomiossa tavallista, piparmintulla maustettua teetä kupillisen, nyt jo sekin aiheutti saman reaktion, vaikka siinä ei ole kofeiinia kuin puolen kahvikupillisen verran. Pitkäaikainen myrkytys on aikaansaanut keskushermostotasoisen kofeiiniallergian. Kofeiinille ei ole vastamyrkkyä, vaikeassa myrkytyksessä käyteään bentsoja ja betasalpaajia tukemaan elintoimintoja, muuten homma on tuurista kiinni. Krooniselta myrkytykseltä, joka minulla kesi yli 20 vuotta, voi suojautua pysyttelemällä erossa kofeiinista. Kofeiinin aiheuttamien aivovaurioiden suhteen parhaat lääkkeet ovat E-Epa ja karnosiini, ne auttoivat paremmin kuin bentsot silloinkin kun vielä join kahvia. Ne suojelevat aivosoluja ja parantavat niiden toimintaa. Tuosta hoitamattajättämisestä ja pakkolähetteestä ollaan tekemässä oikeusjuttua, soitin asianajajalle seuraavana päivänä jouduttuani lataamoon.

    • Mr.K.A.T.

      Tarkoitan viranomaisia terveysviranomaisia tieteenharjoittajia ja heidän asettamaa korkeaa rimaa mainostamiselle ja lääkkeille ja vaatimuksille henkilöistä jotka terveyden hoitoa harjoittaa. Toki itse sovellukset, lääketehtaat, niiden johto voi olla yhtälailla röyhkeä, korruptoitunut kuin mikä tahansa muu suuryritystoiminta. Ja koittavat mainostaa sitten lääkkeitään lääkäreille, jotka ovat osa lääketiedettä, lahjomalla kestityksillä jne.

      • Rev.McMoon

        jossa terveysviranomaiset ovat täysillä mukana, jopa kansanterveyslaitos tuottaa tieteellistä kritiikkiä kestämättömiä näennäistieteellisiä mainoksia, joiden suositukset ovat kansanterveyden kannalta vaarallisia. Oletkos sinä joku lääketeollisuuden konsultti vai minkä ihmeen takia ramppaat täällä jauhamassa silkkaa paskaa?

      • omituista

        Mitä viranomaiset tai tieteenharjoittajat mainostaisivat, jos eivät mitään myy? Ei kai se moraaliin mitenkään liity jos ei ole mainostettavaa? Omituista verrata tieteentekijöiden ja viranomaisten mainontamoraalia yrittäjien ja myyjien mainontamoraaliin. Tietenkin niissä on eroa. Ja lopussa toteat, ettei lääketieteen palvelujen ja tuotteiden myyjien välillä eroa olekaan täydentävien hoitomuotojen vastaaviin verrattuna. Otsikointisi onkin ollut väärä koko ajan. Ja oikeastihan lääketieteen palvelujen mainonta oli paljon moraalittomampaa, kuten jo monin esimerkein selväksi tuli.

      • ytimessä!
        omituista kirjoitti:

        "Omituista verrata tieteentekijöiden ja viranomaisten mainontamoraalia yrittäjien ja myyjien mainontamoraaliin. Tietenkin niissä on eroa." Taidat olla asian ytimessä, eroa on. Tieteentekijöiden moraali on eri kuin myyjien moraali. Ongelma on siinä että vaihtoehtohoidoissa ei ole ollenkaan tieteentekijöiden moraalia. Ja sen voi arvata mitä seuraa kun vain myyjän moraalilla pelataan.

      • Rev.McMoon
        ytimessä! kirjoitti:

        miten törkeitä tieteellisiä väärennöksiä ne moraaliset lääketieteen tutkijat työntävät, et puhuisi moista soopaa.

      • onko tuosta
        ytimessä! kirjoitti:

        "Omituista verrata tieteentekijöiden ja viranomaisten mainontamoraalia yrittäjien ja myyjien mainontamoraaliin. Tietenkin niissä on eroa." Taidat olla asian ytimessä, eroa on. Tieteentekijöiden moraali on eri kuin myyjien moraali. Ongelma on siinä että vaihtoehtohoidoissa ei ole ollenkaan tieteentekijöiden moraalia. Ja sen voi arvata mitä seuraa kun vain myyjän moraalilla pelataan.

        >Ongelma on siinä että vaihtoehtohoidoissa ei ole ollenkaan tieteentekijöiden moraalia. Onko tuosta mitään näyttöä vai onko tuo vain sinun mielikuvituksesi tuotosta? Tieteentekijät ei useinkaan hoida potilaita. Vaikea vertailla moraalia tuossakin. Tieteentekijät usein tekee tiedettä miten raha käskee. Se ei kovin korkeata moraalia osoita.

      • Vierailija
        omituista kirjoitti:

        Mitä viranomaiset tai tieteenharjoittajat mainostaisivat, jos eivät mitään myy? Ei kai se moraaliin mitenkään liity jos ei ole mainostettavaa? Omituista verrata tieteentekijöiden ja viranomaisten mainontamoraalia yrittäjien ja myyjien mainontamoraaliin. Tietenkin niissä on eroa. Ja lopussa toteat, ettei lääketieteen palvelujen ja tuotteiden myyjien välillä eroa olekaan täydentävien hoitomuotojen vastaaviin verrattuna. Otsikointisi onkin ollut väärä koko ajan. Ja oikeastihan lääketieteen palvelujen mainonta oli paljon moraalittomampaa, kuten jo monin esimerkein selväksi tuli.

        "Mitä viranomaiset tai tieteenharjoittajat mainostaisivat, jos eivät mitään myy?" Voivat mainostaa jonkun toisen tahon toimeksiannosta kuten sanomalehdet ja TV-kanavat tekevät, ja voivat myydä mainoksiaan / "suosituksiaan" ja "good williä" niille tahoille jotka myyvät tuotteita, esim. lääke- ja elintarvikeyhtiölle. Vähän väliä on ollut esim. KTL:n pääjohtaja milloin minkäkin lääke- tai elintarvikeyhtiön kanssa "yhteistyössä" ns. hyvällä asialla. Myyvät myös palveluitaan lääkeyhtiöille, esim. Kansanterveyslaitoksen rokoteosaston tuloista on isompi siivu tullut lääkeyhtiöiltä kuin veronmaksajilta vuonna 2007. Lääkelaitoksen tulot taas tulevat miltei kokonaan lääkeyhtiöiltä. Jos lääkkeiden rekisteröinti ym. lääkeyhtiöiden liiketoiminta (josta lääkeyhtiöt ja lääkemyyntiketju on velvoitettu maksamaan maksuja Lääkelaitokselle) vähenee, se näkyy suoraan Lääkelaitoksen taloudessa. Siinä mielessä Lääkelaitoksen toiminta on suoraan riippuvaista lääkeyhtiöiden taloudesta. Tietysti myös pyöröovet lääkeyhtiöiden ja lääkejakeluketjun (apteekit) välillä on varsin merkittävä taloudellinen kannustin viranomaistyössä oleville.

      • paljonkin
        ytimessä! kirjoitti:

        "Omituista verrata tieteentekijöiden ja viranomaisten mainontamoraalia yrittäjien ja myyjien mainontamoraaliin. Tietenkin niissä on eroa." Taidat olla asian ytimessä, eroa on. Tieteentekijöiden moraali on eri kuin myyjien moraali. Ongelma on siinä että vaihtoehtohoidoissa ei ole ollenkaan tieteentekijöiden moraalia. Ja sen voi arvata mitä seuraa kun vain myyjän moraalilla pelataan.

        I Also Was a Medical Whore "The Journal of the American Medical Association revealed that they and other major medical journals had been victims of the same type of scam: Pharmaceutical manufacturers have been caught giving cash to serious academic doctors in exchange for the use of their names as "lead authors" on journal articles written by Merck's in-house researchers. " http://www.huffingtonpost.com/jay-gordon/i-also-was-a-medical-whor_b_97364.html

      • niistä huorista
        paljonkin kirjoitti:

        There Are Medical Whores http://graham.main.nc.us/~bhammel/mwhore.html "It is an unfortunate fact of life that medical whores exist, and in alarming abundance. They are an embarrassment to the profession and should be routed from it; yet, they are not. To do so legally is almost impossible." Medical Whores http://marianaseye.blogspot.com/2008/06/medical-whores.html

      • ratkaisee
        Rev.McMoon kirjoitti:

        jossa terveysviranomaiset ovat täysillä mukana, jopa kansanterveyslaitos tuottaa tieteellistä kritiikkiä kestämättömiä näennäistieteellisiä mainoksia, joiden suositukset ovat kansanterveyden kannalta vaarallisia. Oletkos sinä joku lääketeollisuuden konsultti vai minkä ihmeen takia ramppaat täällä jauhamassa silkkaa paskaa?

        koululääketieteessä? Vai onko kuitenkin kutsumusta? http://www.taloussanomat.fi/terveydenhuolto/2009/02/20/laakari-ei-tule-ilman-auto--ja-tonttietua/20094735/12?offset=40

      • .hjkl.
        ratkaisee kirjoitti:

        koululääketieteessä? Vai onko kuitenkin kutsumusta? http://www.taloussanomat.fi/terveydenhuolto/2009/02/20/laakari-ei-tule-ilman-auto--ja-tonttietua/20094735/12?offset=40

        Muinaisessa Kiinassa korkeasti arvostetut lääkärit kiersivät ruokapalkalla hoitamassa sairaita. Nykyisessä Kiinassa meno on toisenlaista. Lähes kaikkialla on yksi yhteinen kiire, kiire rikastua. Meillä usein väitetään, ettei lääkärinä rikastu. No ainakin sitä yritetään, tästä on viime aikoina ollut paljon puhetta verottajan näkökulmasta. Lääkärin kutsumusta on yhä vaikeampi toteuttaa, sillä se vaatii paljon rohkeutta ja oma-alotteisuutta. Virran mukana on helpompaa ajelehtia.

    • Rev.McMoon

      Lääketiede on, nimensä mukaisesti, lääkkeitä ja lääkitsemistä käsittelevä tieteenhaara, joka edustaa kansainvälisen, lääkkeitä valmistavan kemianteollisuuden taloudellisia intressejä. Lääketiede edistää näitä intressejä pyrkimällä monopolisoimaan terveydenhuollon mahdollisimman täydellisesti omaan hallintaansa ja pyskimällä estämään synteettisten lääkkeiden kanssa kilpailevat lääkkeet ja menetelmät, jotka eivät tuota voittoa lääketeollisuudelle. Tämän takia kelakorvausta ei saa luontaislääkkeistä vaikka niiden tehosta olisi tieteellistä näyttöä. Hyvin suuri osa lääketieteen tarjoamista kemikaaleista on itseasiassa uskomushoitoa, niiden vaikutusmekanismia ei tunneta, ja niiden myyntilupa perustuu usein pelkkiin teorioihin ja vääristeltyihin tutkimuksiin. Kun Prozac (fluoksetiini) keksittiin, se sai USA:ssa myyntiluvan seuraavanlaisilla vääristelyillä. - FDA:lta salattiin aiemmissa tutkimuksissa vaikuttavaa ainetta saaneiden koehenkilöiden itsemurhat. - Niille vaikuttavaa ainetta saaneille kohenkilöille, jotka osoittivat aggressiivisuuden merrkejä, annettiin lisäksi rauhoittavia, että haittavaikutuksia ei tulisi liikaa. - itsetuhoiset koehenkilöt siirrettiin plaseboryhmään. - Itsemurhan tehneiden papereita siirrettiin jälkikäteen plaseboryhmään. - Usean potilaan paperit katosivat mystisesti. - Lääketehdas salasi sisäisen muistion, jonka mukaan aineen tiedettiin aiheuttavan psykoosia 6% käyttäjistä. Nämä tiedot tulivat esille oikeuden määräyksellä kun puitiin murhajuttua, jossa tekijä oli joutunut psykoosiin lääkkeestä. Sen jälkeen näitä juttuja on tullut lisää satoja. Tyypillinen SSRI-lääkkeen laukaisema surmatyö on perhesurmat, jossa murhataan puoliso, lapset, vanhemmat tai muita läheisiä perheenjäsenia. Toinen tyypillinen laji on koulu- tai työpaikka-ammuskelu, näitäkin meillä on jo sattunut muutama. SSRI-lääkkeiden kliinisiä kaksoissokkotutkimuksia on tutkittu ja niistä käy ilmi, että 57% tutkimuksesta ei osoita aineille yhtään enempää tehoa kuin inaktiivinen plasebo. Vasta kun tutkimusmenetelmä väärennettiin, saatiin tulos, jonka mukaan SSRI-lääkkeet ovat noin 20% kalkkitablettia tehokkaampia. Tapa, jolla tuloksia saatiin oli plasebopesu. Kaikille koehenkilöille annetaan ensin plaseboa ja ne, jotka reagoivat plaseboon positiivisesti, suljetaan kokeeesta. Vasta tämän jälkeen koehenkilöt jaetaan kahteen ryhmään, joista toinen saa inaktiivista plaseboa, toinen vaikuttavaa ainetta. Jos tällainen tutkimus tehtäisiin tieteellisillä metodeilla, plasebopesua ei tehtäisi ja inaktiivisen plasebon sijasta käytettäisiin aktiivista, joka aiheuttaa epämiellyttävää oloa "sivuvaikutuksena", tällä menetelmällä poistetaan "plasebovaikutus", joka muuten antaa virheellisen tuloksen. Jos koehenkilö saa ikäviä oireita, hän luulee saavansa aitoa lääkettä ja tämä jo voi aiheuttaa oireiden vähenemistä, ellei aine tunnu yhtään missään, hän arvelee saavansa plaseboa. Tällainenko on sitä tiedettä ja korkeaa moraalia?

      • Heti alussa

        Skottipastori kuun pimeältä puolelta (vai tarkoittaako lyhenne rev että käyt kierroksilla?): "Lääketiede on, nimensä mukaisesti, lääkkeitä ja lääkitsemistä käsittelevä tieteenhaara, joka edustaa kansainvälisen, lääkkeitä valmistavan kemianteollisuuden taloudellisia intressejä." Olisit KVG, esim. "Lääketiede tarkoittaa suppeassa merkityksessä terveyden ylläpitämiseen ja palauttamiseen sekä sairauksien ehkäisemiseen ja hoitoon kohdistuvaa tiedettä. Laajassa merkityksessä lääketiede sisältää myös näihin päämääriin tähtäävät käytännön toimet eli lääkinnän.[1] Lääketieteessä pyritään ymmärtämään, kehittämään ja soveltamaan tapoja, joilla ihmisen tai eläimen terveyttä voidaan vaalia ja parantaa." http://fi.wikipedia.org/wiki/Lääketiede

      • Rev.McMoon
        Heti alussa kirjoitti:

        sekä alussa, että lopussa. Rev. on lyhennys sanasta reverend, pastori, saarnamies. Lääketieteen *pitäisi* ehkäistä ja parantaa sairauksia, todellisuudessa se on lääketeollisuuden markkinointi ja lobbauskoneisto, eli kansallinen koululääketieteen instituutio on käytännössä kansainvälisen lääketeollisuuden huora ja viides kolonna, joka vaikuttaa lainsäädäntöömme isäntiensä hyväksi, ja jonka ylläpidon veronmaksajat maksavat.

      • Että...

        Skitsofreniaa ei voi parantaa täysin, mutta asianmukaisella lääkityksellä ja muulla tuella potilas voi elää itsenäistä elämää osana monimuotoista yhteiskuntaamme. Kiitos lääketieteen sekä suppeassa että laajassa mielessä. Vai mitä?

      • Rev.McMoon
        Että... kirjoitti:

        Skitsofreniaa ei voi parantaa täysin, mutta asianmukaisella lääkityksellä ja muulla tuella potilas voi elää itsenäistä elämää osana monimuotoista yhteiskuntaamme. Kiitos lääketieteen sekä suppeassa että laajassa mielessä. Vai mitä?

        paremmin meistä kahdesta taidat tietää.

      • vaan kiltisti
        Heti alussa kirjoitti:

        Skottipastori kuun pimeältä puolelta (vai tarkoittaako lyhenne rev että käyt kierroksilla?): "Lääketiede on, nimensä mukaisesti, lääkkeitä ja lääkitsemistä käsittelevä tieteenhaara, joka edustaa kansainvälisen, lääkkeitä valmistavan kemianteollisuuden taloudellisia intressejä." Olisit KVG, esim. "Lääketiede tarkoittaa suppeassa merkityksessä terveyden ylläpitämiseen ja palauttamiseen sekä sairauksien ehkäisemiseen ja hoitoon kohdistuvaa tiedettä. Laajassa merkityksessä lääketiede sisältää myös näihin päämääriin tähtäävät käytännön toimet eli lääkinnän.[1] Lääketieteessä pyritään ymmärtämään, kehittämään ja soveltamaan tapoja, joilla ihmisen tai eläimen terveyttä voidaan vaalia ja parantaa." http://fi.wikipedia.org/wiki/Lääketiede

        ne lääkkeesi.

      • sinä
        vaan kiltisti kirjoitti:

        ne lääkkeesi.

        jo ottanut?

    • käytännössä?

      Murhayrityksestä epäillyn hoitajan ex-pomo puhuu 26.4.2009 16:25:00 Murhan yrityksestä epäillyn hoitajan valvonta petti Julkaistu 26.4.2009 19:17 Vanhuksen murhayrityksestä epäiltyä helsinkiläishoitajaa koskeva rikostutkinta on laajenemassa. Poliisi selvittää kolmea uutta mahdollista myrkytysyritystä. Tapaus on nostanut esille vakavia puutteita hoitohenkilökunnan valvonnassa. Tällä viikolla koruvarkausyytteisiin Helsingin käräjäoikeudessa vastannut 58-vuotias naishoitaja sai jatkaa työtään vanhusten parissa viime kesään asti, vaikka uran olisi pitänyt katketa jo vuosia sitten saatuun rikostuomioon. Hoitajan viimeinen työnantaja ei koskaan saanut tietoa tuomiosta, eikä naisen toiminta herättynyt epäilyjä. - Hän oli itse asiassa hyvä työntekijä siinä mielessä, että hän saavutti vanhusten luottamuksen ja meilläkin oli kaikki syy luottaa siihen, että hän toimii hyvin ja asiallisesti ihmisten kanssa, kertoo toiminnanjohtaja Pirkko Karjalainen Vanhustyön keskusliitosta. Yksityissaarala Mehiläisessä nainen jäi kiinni muun muassa huumaavien lääkeiden varastamisesta ja hän sai ehdollisen vankeustuomion vuonna 2006. Viime vuonna hoitaja sai potkut myös Helsingin ja Uudenmaan siaraanhoitopiiristä, minkä jälkeen hän sytytti Meilahden sairaalan hissin tuleen. Poliisi epäilee hoitajaa yrityksestä surmata entinen vanhuspotilaansa lääkkeillä maaliskuussa Helsingissä. Lisäksi poliisi selvittää kahta epäilyttävää kuolmenatapausta ja kolmea muuta mahdollista myrkytysyritystä viime vuosilta. Vangittu hoitaja kiistää kaikki rikosepäilyt.

    • reumapotilas

      Reuma ei parane muutamassa viikossa, sinulla ei ole mitään reumaa ollutkaan. Sinulla on ollut reaktiivinen niveltulehdus joka paranee itsestään muutamissa viikoissa, tai reumaattinen kuume, joka oireiltaan on myös reuman kaltainen, mutta paranee itsestään sekin, josko sitä hoidetaan antibiooteilla. Siinä tunnusomaista on kuume, mutta se on vaarallinen sydämelle, eikä nivelille, vaikka nivelet ovatkin kipeät kuten reumassa. Sen sijaan reaktiivinenniveltulehdus on aivan kuin olisi reuma, eikä nykytietämyksenkään mukaan sitä voi alkuun edes lääkäri eroittaa, onko reuma vai reaktiivinen niveltulehdus kunnes on tehty riittävä määrä tutkimuksia. Reaktiivinen niveltulehdus kuitenkin paranee täysin itsestään, vain muutamille harvoille se jää krooniseksi. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00071

      • epäselvä diagnoosi

        "Reuma ei parane muutamassa viikossa, sinulla ei ole mitään reumaa ollutkaan. Sinulla on ollut reaktiivinen niveltulehdus joka paranee itsestään muutamissa viikoissa" Saatat olla oikeassa. Tuo myös selittäisi, miksi jotkut väittävät reuman parantuneen vaihtoehtohoidoilla. Kyseessä ei välttämättä ole ollut reuma.

      • Reuma taintuu
        epäselvä diagnoosi kirjoitti:

        Tuo ei selitä yhtään mitään. Reuma kylläkin on tainnutettavissa, mutta ensin kyllä se pitää varmuudella todeta. Enemmänkin reuma taittaa niskansa täsmäruokavaliolla, ja se on aika vaativaa hommaa. Asiaa helpottavat esim. aineenvaihduntaa parantavat luontaishoidot, kylvyt, kääreet, liikehoidot yms. Myös sähkömagneettisten kenttien eliminoiminen voi toisilla olla jopa ratkaiseva askelt kohti reuman passiivitilaa.

      • sukulaistytöllä
        Reuma taintuu kirjoitti:

        nivelreuma. Alkoi, kun tyttö oli kaksivuotias, nyt 12. Eikö nuo pirun lääkärit saa sitä reumaa talttumaan. Nyt se typykkä on ollut taas niin kipeä. Saa, joitain pistoksia 1700 ekua pistos ja vaikutus kestää pari viikkoa! Muut lääkket lisäksi ja maksa sökönä ja jalat kipeenä vaan. Olisikohan parempi ollut joku hyvä luontaishoto/lääkäri ja kustannustehokkaampi? Hyvät on nykyajan hoidot joo.

      • moni-ilmeinen
        sukulaistytöllä kirjoitti:

        nivelreuma. Alkoi, kun tyttö oli kaksivuotias, nyt 12. Eikö nuo pirun lääkärit saa sitä reumaa talttumaan. Nyt se typykkä on ollut taas niin kipeä. Saa, joitain pistoksia 1700 ekua pistos ja vaikutus kestää pari viikkoa! Muut lääkket lisäksi ja maksa sökönä ja jalat kipeenä vaan. Olisikohan parempi ollut joku hyvä luontaishoto/lääkäri ja kustannustehokkaampi? Hyvät on nykyajan hoidot joo.

        Reuma on niin salamyhkäinen ja moni-ilmeinen, että ken jaksaa etsia mahdollisuuksia, sitä yleensä palkitaan, sillä joku muukin kyllä auttaa, kuin kovat lääketieteelliset menetelmät. Se, mikä auttaa yhtä, ei kuitenkaan säännönnönmukaisesti välttämättä auta toista. Mutta onneksi on valtavat määrät mahdollisuuksia, jos on avoin miele ottamaan vastaan. Oman tyttäremme kohdalla auttoi maitotaloustuotteista luopuminen. Hän sairastui vaikean korvainfektion jälkitautina 8 vuotiaana, ja oli Heinolan reumasairaalassa. Sittemmin TYKS:n lasten reumalääkäri sanoi, että maitotuotteet kannattaa sulkea kokonaan pois, sillä hoitamaton laktoosi-intoleranssi riittää jo yksinäänkin laukaisemaan reuman. Siihen aikaan ei vielä ollut maitohappobakteereja muutoin kuin apteekin jauheena, jota joku lääkäri saattoi kirjoittaa antibiootin rinnalle. Ja olivat vielä sellaisessa lääkepullossakin. Maitotaloustuotteiden poissulkeminen pysäytti meidän tyttären taudin etenemisen. Nyttemmin hän on jossain määrin palauttanut maitotuoteita, kuten rahka ja jugurtit ruokavalioonsa. Välillä on päkiät ja jalkapohjat kipeät ja jotkut nivelet, mutta ei tarvitse lääkitystä, joskus silloin tällöin kipulääkettä, mutta ei sitäkään säännöllisesti. Mutta kun maitotaloustuotteita ei syö lainkaan, silloin ei ole niitä vähiäkään kipuja.

      • epäselvä diagnoosi kirjoitti:

        "Reuma ei parane muutamassa viikossa, sinulla ei ole mitään reumaa ollutkaan. Sinulla on ollut reaktiivinen niveltulehdus joka paranee itsestään muutamissa viikoissa" Saatat olla oikeassa. Tuo myös selittäisi, miksi jotkut väittävät reuman parantuneen vaihtoehtohoidoilla. Kyseessä ei välttämättä ole ollut reuma.

        ("Reuma ei parane muutamassa viikossa, sinulla ei ole mitään reumaa ollutkaan. Sinulla on ollut reaktiivinen niveltulehdus joka paranee itsestään muutamissa viikoissa") ” Saatat olla oikeassa. Tuo myös selittäisi, miksi jotkut väittävät reuman parantuneen vaihtoehtohoidoilla. Kyseessä ei välttämättä ole ollut reuma. ” Reaktiivinen niveltulehdus voi mennä ohi muutamassa viikossa, useimmiten kuitenkin kestää useamman kuukauden ja joskus saattaa kroonistua. Aivan harmittomasta sairaudesta ei ole kysymys ja mitä pikemmin menee lääkärin pakeille sitä parempi. Immuunijärjestelmän reaktio (reaktiivinen niveltulehdus) tai häiriö kuten reumassa, joita on useita erilaisia ja energiahoidolla voidaan monessa tapauksessa vaikuttaa elimistön toimintaan niin, että oireet lievittyvät taikka häviävät kokonaan ja jo alkaneet nivelmuutokset voidaan energiahoidolla pysäyttää ja jopa parantaa. Ravinnolla on erittäin suuri merkitys taisteltaessa elimistön häiriötiloja vastaan, kun liikkuminen on mahdollista kipujen hellittämisen jälkeen voi taas jatkaa normaalia terveen elämää ainaisten kipujen sijaan.

      • paranee
        epäselvä diagnoosi kirjoitti:

        "Reuma ei parane muutamassa viikossa, sinulla ei ole mitään reumaa ollutkaan. Sinulla on ollut reaktiivinen niveltulehdus joka paranee itsestään muutamissa viikoissa" Saatat olla oikeassa. Tuo myös selittäisi, miksi jotkut väittävät reuman parantuneen vaihtoehtohoidoilla. Kyseessä ei välttämättä ole ollut reuma.

        Myös reumaattisen kuumeen aiheuttaman niveltulehdukset ja kivut paranevat itsestään ajan myötä, mutta reumaattinen kuume käy sydämen päälle, ja sen vuoksi aina tarvitsee antibioottihoidon, jotta sydänvaurioilta vältytään. Sehän on bakteerin aiheuttama tulehdusinfektio.

        Antibiootihoidosta huolimatta nivelvaivat saattava vaivata muutaman vuoden ellei samanaikaisesti ole kehittymässä reuma joka on taas eri sairaus kuin reumaattinen kuume. Mutta reumaattinen kuume ja reuma voivat yhtäaikaankin puhjeta jolloin nivelkivut ja tuhot jäävät jäljelle vaikka reumakuumeen vaikutusaika olisikin jo umpeutunut.

    • suomessa

      Suomalaisille vanhuksille syötetään kolme kertaa enemmän psyykenlääkkeitä kuin ruotsalaisille ikäihmisille, kertoo Pohjolan Sanomat. http://www.iltalehti.fi/uutiset/200904279482822_uu.shtml Professori Sirkka-Liisa Kivelä: "Luulen, että meidän lääkäreiden koulutuksessa lääkkeiden käyttö korostuu liikaa. Lääkkeettömien hoitojen koulutus on aika pitkälti unohdettu..."

      • hoidot

        > Lääkkeettömien hoitojen koulutus on aika pitkälti unohdettu... Eikö se ole suorastaan kielletty? Siltä tuo informaatio vaikuttaa.

      • liikkeellä
        hoidot kirjoitti:

        > Lääkkeettömien hoitojen koulutus on aika pitkälti unohdettu... Eikö se ole suorastaan kielletty? Siltä tuo informaatio vaikuttaa.

        >> Lääkkeettömien hoitojen koulutus on aika pitkälti unohdettu... >Eikö se ole suorastaan kielletty? MItä ihmettä? Kerrotaanko jossain hoitolahkossa tämmöistä juttua?

      • nytkö olet
        liikkeellä kirjoitti:

        >> Lääkkeettömien hoitojen koulutus on aika pitkälti unohdettu... >Eikö se ole suorastaan kielletty? MItä ihmettä? Kerrotaanko jossain hoitolahkossa tämmöistä juttua?

        >>> Lääkkeettömien hoitojen koulutus on aika pitkälti unohdettu... >>Eikö se ole suorastaan kielletty? >MItä ihmettä? Kerrotaanko jossain hoitolahkossa tämmöistä juttua? Millaisia juttuja? Nykyäänhän lääkäreitä opetetaan antamaan (usein täysin turhia) lääkkeitä kokeilumielessä. Eivät he usein edes tiedä lääkkeettömistä hoidoista, aivan kuten professori juuri kertoi. Joskus lääkäri kieltää lääkkeettömän hoidon, mutta potilas silti kokeilee ja saa avun. Kyllä sellaista tapahtuu.

      • oma väitteesi
        nytkö olet kirjoitti:

        >>>Eikö se ole suorastaan kielletty? >>MItä ihmettä? Kerrotaanko jossain hoitolahkossa tämmöistä juttua? >Millaisia juttuja? Semmoista, että olisi suorastaan kielletty. Sinulla ei keskittymiskyky tosiaankaan ole parhaasta päästä.

      • edes vähän
        oma väitteesi kirjoitti:

        >>>Eikö se ole suorastaan kielletty? >>MItä ihmettä? Kerrotaanko jossain hoitolahkossa tämmöistä juttua? >Millaisia juttuja? Semmoista, että olisi suorastaan kielletty. Sinulla ei keskittymiskyky tosiaankaan ole parhaasta päästä.

        On se monesti suorastaan kielletty. Keskity.

    • ei kiinnosta

      Niin sitä vaan huolestutaan täydentävistä hoitomuodoista kun ne on niin "kamalia" ja vaarallisia, että joku voi vaikka kuolla joskus. Samaan aikaan terveydenhuollon puolella potilaita kuolee turhaan, mutta nuo uhrit ei juuri ketään kiinnosta. Sentään yksi sairaala on nyt ryhtynyt jonkinlaisiin parannuksiin. Potilaita kuolee turhaan http://www.iltalehti.fi/tampere/200904279482796_te.shtml "Säästöt ovat saaneet aikaan ylimääräisiä potilaiden kuolemia Tampereen yliopistollisen sairaalan tehohoidossa, kertoo Yle Uutiset."

      • tehohoito pois

        Suomessa eräät hörhöpetterit ovat valehdelleet lehdissä, että ihmisiä kuolee vähemmän silloin, kun lääkärit ovat lakossa. Nyt samat urpot valittavat, että tehohoidossa kuolee ihmisiä kesällä, kun väkeä on lomilla. Yrittäkää nyt päättää, pitäisikö tehohoitoa olla enemmän vai vähemmän. Paljonkohan kuolleita tulisi jos tehohoito korvattaisiinkin kokonaan holistisilla ambulansseilla, kuolleista herättäjillä, korvakynttiläkauppiailla ja homeopaateilla?

      • kevätmielinen
        tehohoito pois kirjoitti:

        >Suomessa eräät hörhöpetterit ovat valehdelleet lehdissä, että ihmisiä kuolee vähemmän silloin, kun lääkärit ovat lakossa. Millaisissa lehdissä? Ainakin heitä kuolee silloin vähemmän hoitovirheisiin ;) >Nyt samat urpot valittavat, että tehohoidossa kuolee ihmisiä kesällä, kun väkeä on lomilla. Koska sairaanhoitajat on lomalla. >Yrittäkää nyt päättää, pitäisikö tehohoitoa olla enemmän vai vähemmän. Miksi puhut monikossa? Vai tarkoitatko että suomen kansan tulisi päättää? >Paljonkohan kuolleita tulisi jos tehohoito korvattaisiinkin kokonaan holistisilla ambulansseilla, kuolleista herättäjillä, korvakynttiläkauppiailla ja homeopaateilla? Ei kai kukaan ole edes ehdottanut tuollaista? Miksi tuon esimerkin annoit? On sulla hauska mielikuvitus.

      • vai muuten vaan linkittelet
        kevätmielinen kirjoitti:

        >>Suomessa eräät hörhöpetterit ovat valehdelleet lehdissä, että ihmisiä kuolee vähemmän silloin, kun lääkärit ovat lakossa. >Millaisissa lehdissä? Ihan Hesarissa eräs kerettiläiseksi esittäytyvä vaihtoehtolääkäri häpäisi itseään esittämällä tämmöistä. Kirjoitus on copypastettu palstalle moneen kertaan. >>Yrittäkää nyt päättää, pitäisikö tehohoitoa olla enemmän vai vähemmän. >Miksi puhut monikossa? Niin no oikeasti palstalla taitaa olla vain yksi kirjoittelija, joka linkkipetteröi aiheeseen liittymätöntä tauhkaa. Ehkä sinuun on vastaisuudessa paras viitata yksikössä? >Ei kai kukaan ole edes ehdottanut tuollaista? Miksi sitten postasit uutisen vaihtoehtoilupalstalle, jos sinulla ei ollutkaan mitään vaihtoehtoista ratkaisuideaa?

      • palsta menettäisi
        tehohoito pois kirjoitti:

        Suomessa eräät hörhöpetterit ovat valehdelleet lehdissä, että ihmisiä kuolee vähemmän silloin, kun lääkärit ovat lakossa. Nyt samat urpot valittavat, että tehohoidossa kuolee ihmisiä kesällä, kun väkeä on lomilla. Yrittäkää nyt päättää, pitäisikö tehohoitoa olla enemmän vai vähemmän. Paljonkohan kuolleita tulisi jos tehohoito korvattaisiinkin kokonaan holistisilla ambulansseilla, kuolleista herättäjillä, korvakynttiläkauppiailla ja homeopaateilla?

        jos lopettaisit kokonaan tuon saman p....n jauhamisen ainaisista holistisista ambulansseista, kuolleista herättäjistä, korvakynttiläkauppiaista jopa homeopaateista! Ne on nähty jo riittävän monta kertaa! Ota ohjeista vaari, ja lue vaikka niitä sarjakuvalehtiä, jota joku jo aikaisemminkin ehdotti. Silloin käyttäisit aikasi paljon hyödyllisemmin, kuin toistella joitain ikivanhoja esityksiäsi, vaikka ne sinusta tietenkin tuntuvat mitä korkeimmilta nerouden tuotteilta!

      • sinäkin
        tehohoito pois kirjoitti:

        Suomessa eräät hörhöpetterit ovat valehdelleet lehdissä, että ihmisiä kuolee vähemmän silloin, kun lääkärit ovat lakossa. Nyt samat urpot valittavat, että tehohoidossa kuolee ihmisiä kesällä, kun väkeä on lomilla. Yrittäkää nyt päättää, pitäisikö tehohoitoa olla enemmän vai vähemmän. Paljonkohan kuolleita tulisi jos tehohoito korvattaisiinkin kokonaan holistisilla ambulansseilla, kuolleista herättäjillä, korvakynttiläkauppiailla ja homeopaateilla?

        Opettelisit sinäkin käytöstapoja, sinut otettasiin paremmin tosissaan, mutta tuollaista käytöstä, annat itsestäsi tosi nolon kuvan

      • Vaihtoehtoilijoita itkettää
        tehohoito pois kirjoitti:

        Suomessa eräät hörhöpetterit ovat valehdelleet lehdissä, että ihmisiä kuolee vähemmän silloin, kun lääkärit ovat lakossa. Nyt samat urpot valittavat, että tehohoidossa kuolee ihmisiä kesällä, kun väkeä on lomilla. Yrittäkää nyt päättää, pitäisikö tehohoitoa olla enemmän vai vähemmän. Paljonkohan kuolleita tulisi jos tehohoito korvattaisiinkin kokonaan holistisilla ambulansseilla, kuolleista herättäjillä, korvakynttiläkauppiailla ja homeopaateilla?

        Hyvää tekstiä. Ei ihme, että noita yhtä tai kahta vaihtoehtofanaatikkoa suorastaan itkettää, kun heillä ei ole mitään vastattavaa sinulle. :)

      • sinulta puuttuu
        vai muuten vaan linkittelet kirjoitti:

        >>Suomessa eräät hörhöpetterit ovat valehdelleet lehdissä, että ihmisiä kuolee vähemmän silloin, kun lääkärit ovat lakossa. >Millaisissa lehdissä? Ihan Hesarissa eräs kerettiläiseksi esittäytyvä vaihtoehtolääkäri häpäisi itseään esittämällä tämmöistä. Kirjoitus on copypastettu palstalle moneen kertaan. >>Yrittäkää nyt päättää, pitäisikö tehohoitoa olla enemmän vai vähemmän. >Miksi puhut monikossa? Niin no oikeasti palstalla taitaa olla vain yksi kirjoittelija, joka linkkipetteröi aiheeseen liittymätöntä tauhkaa. Ehkä sinuun on vastaisuudessa paras viitata yksikössä? >Ei kai kukaan ole edes ehdottanut tuollaista? Miksi sitten postasit uutisen vaihtoehtoilupalstalle, jos sinulla ei ollutkaan mitään vaihtoehtoista ratkaisuideaa?

        >Kirjoitus on copypastettu palstalle moneen kertaan. Oletko vastaavasti copypastannut sen oikean tiedon monesti? Varmaankin. Kas kun et uskalla tuon kerettiläiseksi haukkumasi lääkärin nimeä mainita... >>Yrittäkää nyt päättää, pitäisikö tehohoitoa olla enemmän vai vähemmän. >Miksi puhut monikossa? >Niin no oikeasti palstalla taitaa olla vain yksi kirjoittelija, joka linkkipetteröi aiheeseen liittymätöntä tauhkaa. Ehkä sinuun on vastaisuudessa paras viitata yksikössä? Itse ainakin toivon enemmän sitä tehokasta hoitoa. En tiedä mitä muut ajattelee. Oletan, että kaikki toivovat lisää tehokasta hoitoa. >>Ei kai kukaan ole edes ehdottanut tuollaista? >Miksi sitten postasit uutisen vaihtoehtoilupalstalle, jos sinulla ei ollutkaan mitään vaihtoehtoista ratkaisuideaa? Eli oletit jotain. Teetkö paljonkin vääriä oletuksia joilla toisia ilkut? Ei kai se ratkaisua vaadi, että aiheen palstalle esittää? Ethän itsekään ole vielä tähän ketjuun antanut yhtään ratkaisua esitettyihin lääketieteen tahon ongelmiin. Odotan ratkaisujasi mielenkiinnolla. Tästä lähtien vaadin niitä sinulta aina.

      • vastasit sitten
        Vaihtoehtoilijoita itkettää kirjoitti:

        Hyvää tekstiä. Ei ihme, että noita yhtä tai kahta vaihtoehtofanaatikkoa suorastaan itkettää, kun heillä ei ole mitään vastattavaa sinulle. :)

        Huvittavasti vastattu itsellesi. Monologi oikein. Mutta mitään ratkaisua et taaskaan esittänyt.

      • jos kiinnostaa
        sinulta puuttuu kirjoitti:

        >Kirjoitus on copypastettu palstalle moneen kertaan. Oletko vastaavasti copypastannut sen oikean tiedon monesti? Varmaankin. Kas kun et uskalla tuon kerettiläiseksi haukkumasi lääkärin nimeä mainita... >>Yrittäkää nyt päättää, pitäisikö tehohoitoa olla enemmän vai vähemmän. >Miksi puhut monikossa? >Niin no oikeasti palstalla taitaa olla vain yksi kirjoittelija, joka linkkipetteröi aiheeseen liittymätöntä tauhkaa. Ehkä sinuun on vastaisuudessa paras viitata yksikössä? Itse ainakin toivon enemmän sitä tehokasta hoitoa. En tiedä mitä muut ajattelee. Oletan, että kaikki toivovat lisää tehokasta hoitoa. >>Ei kai kukaan ole edes ehdottanut tuollaista? >Miksi sitten postasit uutisen vaihtoehtoilupalstalle, jos sinulla ei ollutkaan mitään vaihtoehtoista ratkaisuideaa? Eli oletit jotain. Teetkö paljonkin vääriä oletuksia joilla toisia ilkut? Ei kai se ratkaisua vaadi, että aiheen palstalle esittää? Ethän itsekään ole vielä tähän ketjuun antanut yhtään ratkaisua esitettyihin lääketieteen tahon ongelmiin. Odotan ratkaisujasi mielenkiinnolla. Tästä lähtien vaadin niitä sinulta aina.

        >Ei kai se ratkaisua vaadi, että aiheen palstalle esittää? Koska linkittämäsi juttu ei mitenkään liipannut vaihtoehtoisia hoitoja, joka sattuu olemaan palstan aihe, niin looginen johtopäätös on, että sinulla on ongelmaan ratkaisu, joka jotenkin liittyisi palstan aiheeseen. Muutenhan koko postaamisesi olisi täysin väärässä paikassa ja menettelysi vaikuttaisi hieman ääliömäiseltä. Jos sinua kiinnostaisi, miten tehohoitoa edelleen voidaan parantaa, niin mitäpä jos alkuun lukisit edes itse linkittämäsi lehtijutun.

      • mikään aihe
        jos kiinnostaa kirjoitti:

        >Ei kai se ratkaisua vaadi, että aiheen palstalle esittää? >Koska linkittämäsi juttu ei mitenkään liipannut vaihtoehtoisia hoitoja, joka sattuu olemaan palstan aihe, niin looginen johtopäätös on, että sinulla on ongelmaan ratkaisu, joka jotenkin liittyisi palstan aiheeseen. Älä yritä olettaa asioita ja esittää niin loogista. Ääliömäistä. Itse olet tänne viritelly jos jonkinmoista asiaankuulumattomuutta. Aina vain syyttelet toisia vaikka peilistä omaa kuvaasi katsoisit. >Muutenhan koko postaamisesi olisi täysin väärässä paikassa ja menettelysi vaikuttaisi hieman ääliömäiseltä. Sinun menettelytavat vaikuttaa monesti juurin siltä. >Jos sinua kiinnostaisi, miten tehohoitoa edelleen voidaan parantaa, niin mitäpä jos alkuun lukisit edes itse linkittämäsi lehtijutun. Ei ole mun vallassani. Mun keinoni on esittää huoleni, äänestää parannuksen puolesta ja vaatia sitä. Keksikööt viisaammat sitten keinoja.

      • sekava horinakin käy
        mikään aihe kirjoitti:

        >Älä yritä olettaa asioita ja esittää niin loogista. Ai niin. Tämähän on vaihtoehtoilupalsta.

      • se ei silti
        sekava horinakin käy kirjoitti:

        >Älä yritä olettaa asioita ja esittää niin loogista. Ai niin. Tämähän on vaihtoehtoilupalsta.

        Se ei silti oikeuta olettamaan asioita ja oletusten perusteella haukkumaan toisia. Se on kuitenkin sinun harrastamasi vaihtoehtoilutapa.

      • mars mars
        vai muuten vaan linkittelet kirjoitti:

        >>Suomessa eräät hörhöpetterit ovat valehdelleet lehdissä, että ihmisiä kuolee vähemmän silloin, kun lääkärit ovat lakossa. >Millaisissa lehdissä? Ihan Hesarissa eräs kerettiläiseksi esittäytyvä vaihtoehtolääkäri häpäisi itseään esittämällä tämmöistä. Kirjoitus on copypastettu palstalle moneen kertaan. >>Yrittäkää nyt päättää, pitäisikö tehohoitoa olla enemmän vai vähemmän. >Miksi puhut monikossa? Niin no oikeasti palstalla taitaa olla vain yksi kirjoittelija, joka linkkipetteröi aiheeseen liittymätöntä tauhkaa. Ehkä sinuun on vastaisuudessa paras viitata yksikössä? >Ei kai kukaan ole edes ehdottanut tuollaista? Miksi sitten postasit uutisen vaihtoehtoilupalstalle, jos sinulla ei ollutkaan mitään vaihtoehtoista ratkaisuideaa?

        http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000001093&posting=22000000043561206

      • vaihtoehtoista mieninkiä
        se ei silti kirjoitti:

        Se ei silti oikeuta olettamaan asioita ja oletusten perusteella haukkumaan toisia. Se on kuitenkin sinun harrastamasi vaihtoehtoilutapa.

        >Se ei silti oikeuta olettamaan asioita... On tietysti loukkaavaa, jos olettaa toisen keskustelijan uskovan, että argumenttien pitää olla loogisia. Pahoittelen, että rationaalisuuden terroria taas käytettiin näin ikävällä tavalla.

      • taas olet
        vaihtoehtoista mieninkiä kirjoitti:

        >Se ei silti oikeuta olettamaan asioita... On tietysti loukkaavaa, jos olettaa toisen keskustelijan uskovan, että argumenttien pitää olla loogisia. Pahoittelen, että rationaalisuuden terroria taas käytettiin näin ikävällä tavalla.

        >On tietysti loukkaavaa, jos olettaa toisen keskustelijan uskovan, että argumenttien pitää olla loogisia. Irrationaalistakin ajattelua tarvitaan. Sekin voi olla loogista. Ja järkevääkin. >Pahoittelen, että rationaalisuuden terroria taas käytettiin näin ikävällä tavalla. Turhaa pahoittelet, koska rationaalisuuden käyttö ei loukannut. Siksi kai sitä anteeksi pyysitkin. Mutta kuin oikeasti loukkaat, nimittelet tai haukut, niin silloin mielestäsi ei tarvitse anteeksi pyydellä. Juu, oletin. Taas hakuit, että täällä vaihtoehtohoidoista keskustelevilla ei ole järkeä. Sitäkään et anteeksi pyytele. Kuvittelet olevasi ainoa järkevä. Vaikka oikeasti olet varsin järjetön syytöksissäsi, oletuksissasi ja yleistyksissäsi. Ilman mitään logiikkaa. Vain loukkaavaa.

      • epäloogisuus on loogista
        taas olet kirjoitti:

        "Irrationaalistakin ajattelua tarvitaan. Sekin voi olla loogista. Ja järkevääkin." Ihan täytyi laittaa kehyksiin. 70-luvulla Länsi-Saksassa oli tällainen antipsykiatrinen liike, jossa kehiteltiin slogan, että skitsofreenikot ovat terveitä ja maailma on sairas. Psykoosissa olleita henkilöitä värvättiin edistämään proletariaatin diktatuuria terrorismin keinoin. Homma ei varsinaisesti edennyt.

      • ihme vihjailua
        epäloogisuus on loogista kirjoitti:

        "Irrationaalistakin ajattelua tarvitaan. Sekin voi olla loogista. Ja järkevääkin." Ihan täytyi laittaa kehyksiin. 70-luvulla Länsi-Saksassa oli tällainen antipsykiatrinen liike, jossa kehiteltiin slogan, että skitsofreenikot ovat terveitä ja maailma on sairas. Psykoosissa olleita henkilöitä värvättiin edistämään proletariaatin diktatuuria terrorismin keinoin. Homma ei varsinaisesti edennyt.

        Jälleen esität täysin epäloogisen yhteyden ja taas selkeästi vihjailet kaikkien vaihtoehtohoitoja kannattavien olevan skitsofreenikkoja. Ihan skitsofreenista on käytöksesi taas.

      • järjetön on järkevää
        ihme vihjailua kirjoitti:

        Jälleen esität täysin epäloogisen yhteyden ja taas selkeästi vihjailet kaikkien vaihtoehtohoitoja kannattavien olevan skitsofreenikkoja. Ihan skitsofreenista on käytöksesi taas.

        >selkeästi vihjailet kaikkien vaihtoehtohoitoja kannattavien olevan skitsofreenikkoja. Haluatko kertoa tarkemmin, mikä sai sinut tuntemaan näin? Mielestäni irrationaalisuus ei ole rationaalista.

      • ja hyvä
        järjetön on järkevää kirjoitti:

        >selkeästi vihjailet kaikkien vaihtoehtohoitoja kannattavien olevan skitsofreenikkoja. Haluatko kertoa tarkemmin, mikä sai sinut tuntemaan näin? Mielestäni irrationaalisuus ei ole rationaalista.

        >>selkeästi vihjailet kaikkien vaihtoehtohoitoja kannattavien olevan skitsofreenikkoja. >Haluatko kertoa tarkemmin, mikä sai sinut tuntemaan näin? Kymmenet herjausviestisi ja viittauksesi natseista skitsoihin. Niistä tuon päätelmän teko oli ihan rationaalista. >Mielestäni irrationaalisuus ei ole rationaalista. Miksi tuon mielipiteesi tähän esitit? Epäilitkö skitsofrenisesti, että joku on kanssasi eri mieltä? Onko ei-rationaalinen irrationaalista tai päinvastoin? Loogisesti ajateltuna voisi olla, kun siinä on tuo ei-etuliite. Onko siis rationaalista olettaa, että koska esitit että irrationaalisuus ei ole rationaalista, niin ei-rationaalisuus olisi irrationaalista?

    • moral busted
      • nyt se korkeampi

        moraali;-)

      • dibeteksen hoito

      • ..!
        dibeteksen hoito kirjoitti:

        > Tappava diabetes huijaus. http://www.prometheus.fi/terveys/diabetes.htm

        2. tyypin diabetesta sairastavat harvoin vaihtavat elämäntapansa noin vain. 2. tyypin diabetesta yritetään aluksi hoitaa lääkärin ohjeiden mukaan liikunnalla ja ruokavaliolla ja jos ne eivät auta tai potilas ei noudata niitä aloitetaan diabeteslääkitys. Noista Madrasin kokeista ei kerrottu MITEN niitä beeta-soluja saataisiin kasvatettua lisää. Eli tuossa artikkelissa ei ollut mitään mitä nykylääketieteessä ei olisi.

      • sekaisin.

    • vakuuttavaa!

      > Oikeasti minä en käynyt terapeutilla vaan paranin itsekseen muutamassa viikossa.

      Siis terapeuttia ei tarvita, kun sinäkin paranit itseksesi jo muutamassa viikossa?

    • kuuluu kaikille

      HS on ottanut asiakseen rokotteiden puolestapuhumisen, tänään oikein pääkirjoitustasolla. Huolta ei aiheuta niinkään kansalaisten ruokajonot, vaan rokotesuoja. HS:n mukaan halvimmin terveys on hankittavissa rokotteilla. Tästä rohkenen olla täysin eri mieltä.

      HS näkee itse ostetuissa Kela-korvatuissa rokotteissa sellaisen vaaran, että innokkaimmat rokotefanit hankkisivat sellaisiakin rokotteita, joilla on hankalia sivuvaikutuksia. Moraalista puheen ollen, olisi kiinnostavaa tietää, mitä rokotteita HS pitää vaarallisina.

      Mielenkiintoinen on myös HS:n väite siitä, että jos osa väestöstä rokotettaisiin jotain lastentautia vastaan, muu väestö voisi, siis ehdollisesti voisi sairastaa taudin vanhempana ja vaikutuksiltaan rankempana. Tähän saakka juuri rokotetuille on väitetty käyneen näin, että sairastavat taudin vanhempana ja rankempana, esim hinkuyskä, tuhkarokko.

      Kyllä rokoteteollisuus on lähtenyt todelliseen taistoon Suomen valtion rahoista, kun maan johtava sanomalehtikin harva se päivä suree rokotteiden vähyyttä ja ennen kaikkea sitä, että valtion kustantamaan rokoteohjelmaan ei verovarojen niukkuuden tähden enää saa mitä hyvänsä läpi.

      Toki HS myöntää, että rokottamisessa on kyse isoista rahoista ja kansainvälisen lääketeollisuuden voitoista, mutta ei lainkaan negatiivisessa mielessä. Uudet ja kalliit rokotteet nähdään rikkaiden valtioiden etuoikeutena onnellisempaan elämään.

      Lisää "moraalia" tuli päivän uutislähetyksessä, kun allergiaoireisiin tarjottiin kolmen vuoden pillerihoitoa 1,80 euroa vuorokausi. Muutamien vuosien takaiset (lääkärienkin) varoitukset rokotteiden allergisoivasta vaikutuksesta ovat jo vaipuneet unholaan, ja mitäpä noita muistelemaan, kun rokotteiden ansiosta uudet siedätysmarkkinat pillereineen ovat jo avautuneet.

      Joskus olisi hyvä ihan tavalllisten kansalaistenkin pysähtyä ja kysyä, mihin meitä oikein viedään. Se olisi terveellistä ja ajan myötä tuntuisi kukkarossakin.

    • esimerkkipotilas
      • tällä kertaa

        Olet epähuomiossa postannut saman linkin kahteen kertaan. Valitettavasti kummallakaan kerralla pointtisi ei mitenkään välity.

      • esimerkkipotilas
        tällä kertaa kirjoitti:

        Olet epähuomiossa postannut saman linkin kahteen kertaan. Valitettavasti kummallakaan kerralla pointtisi ei mitenkään välity.

        En ole kahta kertaa laittanut? Viestini on vain kerran.
        Sen sijaan että vastailet typeryyksiä voisit yrittää ymmärtää potilaan esilletuomia epäkohtia ja korjata niitä. Mutta kun et, niin suremme kai yhdessä potilaiden surkeata kohtelua jokapäiväisessä elämässä.
        Tosin sinä et sitä sure, kun et edes näy tiedostavan sitä.

      • pliis
        esimerkkipotilas kirjoitti:

        Juttusi oli pelkkä linkki jonkun ohjelman mainokseen, jossa kerrottiin, että henkilöllä on syöpä. Ilmeisesti viestisi mielestäsi jotenkin liittyi johonkin aiheeseen. Ainoa oma panoksesi oli, että kerrot tapauksen olevan tyypillinen. Valitettavasti mistään ei selviä, mitä sillä tarkoitat ja mihin väitteesi perustuu.

        Sama linkki on jo kertaalleen postattu tänne tämän päivän aikana, joten turhan postaamisen toistaminen oli erityisen turhaa.

      • esimerkkipotilas
        pliis kirjoitti:

        >Juttusi oli pelkkä linkki jonkun ohjelman mainokseen, jossa kerrottiin, että henkilöllä on syöpä.

        Ei se ollut ohjelman mainos.
        Pelkkä linkki siksi, että muut voisivat katsoa ja kuunnella sen potilaan haastattelun.

        > Ilmeisesti viestisi mielestäsi jotenkin liittyi johonkin aiheeseen.

        Kyllä. Tähän ketjuun se kuului. Siinä potilas kertoi kokemuksistaan.

        > Ainoa oma panoksesi oli, että kerrot tapauksen olevan tyypillinen.

        Kyllä. Kuten haastattelun potilaskin mietti, että varmaan aika yleistä on. Kauhisteli sitä.

        > Valitettavasti mistään ei selviä, mitä sillä tarkoitat ja mihin väitteesi perustuu.

        Videosta se selviää.

        >Sama linkki on jo kertaalleen postattu tänne tämän päivän aikana, joten turhan postaamisen toistaminen oli erityisen turhaa.

        Anteeksi, en ollut huomannut sitä. Kaikkia satoja viestejä kun ei jaksa kahlata läpi tarkistaakseen.

      • monella on

        "Anteeksi, en ollut huomannut sitä. Kaikkia satoja viestejä kun ei jaksa kahlata läpi tarkistaakseen."

        Tässä on sellainen ongelma, että sama linkki oli jossain Kansanveivaajan postauksessa, joka ei liittynyt mitenkään aiheeseen ja otsikoinnista ei voinut päätellä, mitä se käsittelee. Eli ei joka jumalan roskapostia voi käydä läpi. Toisaalta kannattaa itse miettiä, pitääkö jonkun ohjelman puffia postata, jos ei itsellä ole siitä mitään ihmeempää sanottavaa.

        Mutta noin yleisesti siis ohjelmassa potilaalla oli joku kokemus ja hän mietti, onko se tyypillinen ja sinulla on joku evidenssi, että on se. Tämäkö sinun viestisi oli? Liittyikö se kokemus jotenkin vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin?

      • esimerkkipotilas
        monella on kirjoitti:

        >Toisaalta kannattaa itse miettiä, pitääkö jonkun ohjelman puffia postata, jos ei itsellä ole siitä mitään ihmeempää sanottavaa.

        Odotin herättääkö aihe kiinnostusta ennen kun alan siitä enemmän kertomaan. Enhän voi sitä ennalta tietää.

        >Mutta noin yleisesti siis ohjelmassa potilaalla oli joku kokemus ja hän mietti, onko se tyypillinen ja sinulla on joku evidenssi, että on se. Tämäkö sinun viestisi oli?

        Ei vaan minulla on mielipide, joka perustuu kokemuksiin. Sen suurempaa evidenssiä tuosta tuskin on puoleen tai toiseenkaan.

        >Liittyikö se kokemus jotenkin vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin?

        Liittyy hyvin tähän viestiketjuun. Suoraan aiheeseen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Savonlinnassa machete hyökkäys!

      Myös kirvestä käytetty lyömäaseena......näin se Savonlinnakin rikastui...
      Maailman menoa
      184
      3082
    2. Mikä siinä sun kaivatussasi on niin

      erityistä muihin verrattuna? 🙋‍♂️
      Ikävä
      165
      2213
    3. Jos sinua kiinnostaa nainen

      tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
      Ikävä
      66
      1986
    4. Suoraan Sinulle

      En usko välttämättä mihinkään sielunkumppanuuteen tai muuhun maagiseen voimaan, mutta sinussa olen silti nähnyt jotain,
      Ikävä
      50
      1429
    5. Mikähän auttaisi kun kuIIi

      Seisoo kun lipputanko. PaIIien sitominen antaa voimakkaan orkun mikä jeesaa himoja hetkeksi, mutta se panetus tulee pian
      Ikävä
      81
      1398
    6. Miksi toisille löytyy kumppani, mutta joillekin ei?

      Usein ihmettelee, miten helppoa joillekin on löytää seuraa. Jo nuoresta asti on kumppani vierellä ja jos tulee ero, vaih
      Sinkut
      182
      1304
    7. Kuvaile omaa ulkonäköäsi

      Niin kaivattusi voi bongata sinut täältä.
      Ikävä
      97
      1231
    8. Niin siinä kävi

      Mä ihastuin suhun. Kukapa ei? Olisi pitänyt kuunnella sisäistä naisen vaistoa, etten takuulla ollut ainut. Kuulin sattum
      Ikävä
      61
      1103
    9. Apokryfikirjat: mitä "kielletyt kirjat" kätkevät sisäänsä?

      Itämaiset palstat eivät ole Raamatun tai kristinuskon asialla, mutta koska meitä häiritään täällä, meidän on puhuttava a
      Hindulaisuus
      373
      1100
    10. Mitä siellä tapahtuu?

      Mitä ihmettä? Joku hyökkäys?
      Savonlinna
      22
      973
    Aihe