Puolesta

Mitä mieltä Suomen luontoon kuulumattomista eläimistä kuten esim. kanadan majava, minkki jne.? Metsästäjien ja vähemmän metsästävien mielipiteitä? Ja miksi on ok lihatiskiltä kerätä muitten tappamaa evästä ja arvostella verenhimoisia metsästäjiä? En tarkoita tehomaataloustuotteita kuten esim. broilerit tai muuten epäinhimillisissä olosuhteissa kasvatettuja "elintarvikkeita" (luomun kannattajana mitä kotieläimiin ja maatalouteen yleensä liittyy). En itse harrasta metsästystä mutta tunnen erittäin asiallisia metsästäjiä. Minkit ottaa kyllä päähän sen jälkeen kun ne vetää sorsapoikueet naamaansa. Itse saataan rakennella telkänpöntön sorsastuksen sijasta. Hullujakin löytyy jotka ampuu kaikkea mikä liikkuu mutta fiksujakin löytyy. Ei kaikki metsoa ammu vaikka tilaisuuksia siihen löytyisikin. Päinvastoin harrastavat ruokintaa yms. kantoja elvyttäviä toimenpiteitä. Mutta..en hyväksy taas vastaavasti susien listimistä sen perusteella että ne tappaa metsästäjien koirat. Miksiköhän ne koirat siellä metsässä pyörii? Häirikkösudet taas ei kuulu asutusalueelle yms. Mielipiteitä saa ja pitää olla mutta asioihin kannattaisi hieman tutustua ennen kannanottoja. Esimerkiksi lehmätkin pitäisi kuulemma päästää takaisin luontoon pesiä rakentamaan!? Itsellä äpylit pihatossa vapaana ja finninaamat tulee opettamaan kotieläinten hoitoa? Paremmin ne voi kun ihmiset nykyään..
4339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

olet kuin köyden nokassa räksyttävä rakki. Ei mitään asiaa, mutta yrität jollain lailla ilmaista olemassaoloasi. Tuommonen joutaa susien raatelemaksi.

Äänestä
  • kirjoituksen oletkaan taas saanut raapustetuksi. Olet varmaankin oikein ylpeä "tuotteestasi"? Itse en ainakaan moisesta olisi!

    Äänestä

  • miten hienon kirjoitti:

    kirjoituksen oletkaan taas saanut raapustetuksi. Olet varmaankin oikein ylpeä "tuotteestasi"? Itse en ainakaan moisesta olisi!

    Ihan asia tekstiä, ainoa vaan että ne sudet tahtoo tappaa pihamaallekki koiria. Toissa yönä 2. koira suden suuhun häkistä, ensimmäisellä kerralla oli tunkeutunut koppiin ja syöny suomenajokoiran. Ja sitä ne siel metäs tekee ne koirat ku sattuvat olemaan hirvihaukussa, ajamas jänistä tai muuta. Sudet myös verottovat poronhoitoalueiden poikueita. Joillain alueilla jopa 70% vasoista joutunut ilvesten ja susien masuun. Mutta lähinnäkin kannattaa olla ilvesten tekemistä tuhoista, kanta kasvanut yli äyräiden p-savossa.

    Äänestä

  • "Asiallinen" mets... kirjoitti:

    Suomen susikanta on pieni enkä lähtis pienentämään mutta..Jos susi pihaan tulee niin sillon sen saa ampua jopa minunkin puolesta. Mutta minkä ihmeen takia ihmisiä joutuu joka helevetin vuosi koirien raatelemiksi? Lapsia siinä seassa?! Joku laki pitäs olla että vartiokoiratyyppiset rodut joko kielletään tai sitte niitä ei sais olla kun pollareilla, armylla ja pelastustehtävissä. Siiviileiltä lupaperäiseksi touhuksi vähä niinku aseet tms.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja vastaan. kirjoitti:

Mitä mieltä Suomen luontoon kuulumattomista eläimistä kuten esim. kanadan majava, minkki jne.? Metsästäjien ja vähemmän metsästävien mielipiteitä? Ja miksi on ok lihatiskiltä kerätä muitten tappamaa evästä ja arvostella verenhimoisia metsästäjiä? En tarkoita tehomaataloustuotteita kuten esim. broilerit tai muuten epäinhimillisissä olosuhteissa kasvatettuja "elintarvikkeita" (luomun kannattajana mitä kotieläimiin ja maatalouteen yleensä liittyy). En itse harrasta metsästystä mutta tunnen erittäin asiallisia metsästäjiä. Minkit ottaa kyllä päähän sen jälkeen kun ne vetää sorsapoikueet naamaansa. Itse saataan rakennella telkänpöntön sorsastuksen sijasta. Hullujakin löytyy jotka ampuu kaikkea mikä liikkuu mutta fiksujakin löytyy. Ei kaikki metsoa ammu vaikka tilaisuuksia siihen löytyisikin. Päinvastoin harrastavat ruokintaa yms. kantoja elvyttäviä toimenpiteitä. Mutta..en hyväksy taas vastaavasti susien listimistä sen perusteella että ne tappaa metsästäjien koirat. Miksiköhän ne koirat siellä metsässä pyörii? Häirikkösudet taas ei kuulu asutusalueelle yms. Mielipiteitä saa ja pitää olla mutta asioihin kannattaisi hieman tutustua ennen kannanottoja. Esimerkiksi lehmätkin pitäisi kuulemma päästää takaisin luontoon pesiä rakentamaan!? Itsellä äpylit pihatossa vapaana ja finninaamat tulee opettamaan kotieläinten hoitoa? Paremmin ne voi kun ihmiset nykyään..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu