Äijä -85 ja kumppanit

> Heh... Oon ite samaa vuosikertaa, ja voin osin
kuvitella, miltä susta tuntuu.

Voi mikä vale. Et voi todellakaan tietää miltä
minusta tuntuu.

> Tosin puheissas on
miljoona ja yks ristiriitaa, myönnät olevasi
omahyvänen, mutta kun se sinulle kerrotaan, niin
otat pultit.

Olet väärässä. Itse asiassa nauran ratketakseni,
kun minulle kerrotaan, että olen omahyväinen
paska. Mikä on muuten "ristiriita" sanan
varsinaisessa merkityksessä? En näe eri asioiden
välillä varsinaista ristiriitaisuutta. Onko
esimerkiksi kahden toisiinsa sopimattoman lego
palikan välillä ristiriita, jos ne eivät satu
sopimaan yhteen? Niille kummallekin on kuitenkin
paikka jossakin muualla, kuin toisiinsa
kiinnitettyinä. Eivät ne silti ole ristiriitaisia
keskenään. Eivät myöskään ole ajatukseni, ne ovat
vain sopimattomia keskenään, väärässä paikassa
mainittuja, mutta silti juuri sellaisia
oikeellisia millaiseksi ne olen katsonut. Ei
niiden tarvitse välttämät sinulle sopia, jos
niitä et ymmärrä.

> Olen pahoillani, mutta vanhempasi ovat
kieltämättä mokanneet. Eivät sillä, että sinut
tekivät, vaan kasvattivat.

Olet edelleen väärässä. Vanhempani mokasivat vain
ja ainoastaan siinä, että minut tekivät, eivät
minun kasvatuksessani. Minulla on
harvinaislaatuinen aate, jonka mukaan elämä on
parantumaton tauti, johon ei ole lääkettä. On
periaatteessa sama asia, tartuttaako
lähimmäisensä aidsiin vaiko elämään. Kumpaankin
tautiin kuolee, mutta asia ei kuitenkaan ole
käytännössä samoin tulkittu. Rikollista on
levittää tappavaa sukupuolitautia (aidsia), kun
taas tappavaa, sukupuoliyhteyden sivuseurauksena
leviävää elämää pidetään hyveellisenä "joka on
toisille vastentahtoista". Siispä, asia on
toisinsanoin kääntäen verrannollinen keskenään,
on vain tulkinnallinen kysymys, miten asian kukin
näkee.

> Kun jo valmiiksi tyhmä
ihminen joutuu vähän yksinkertaisten (tai ainakin
epäilen) vanhempien kasvattamaksi, ei lopputulos
voi olla mikään muu, kuin juuri sinunlainen
tapaus.

Vanhempieni kasvatusta en voi moittia. Ovathan he
köyhiä, mutta silti ovat aina hommansa hoitaneet.
Mutta kuten jo olen aikoinani sanonut niin on
vain yksi juttu, mitä en voi heille anteeksi
antaa ja se on juuri se, että elän ja se, että
elän heidän vastuullaan. Minä tunnen oloni
alistetuksi kaikissa mahdollisissa
yhteiskuntaluokissa. Minä olen vain se äidin oma
pikku kullannuppu, mutta koskaan eivät pääse
minun omat kykyni kunniaansa. Minä tunnen oloni
luuseriksi, ainaiseksi häviäjäksi. Olen siis
tullut tulokseen, että sitähän me ihmiset itse
asiassa olemme. Jokainenhan meistä elämässään
häviää hetki hetkeltä. On vain ajan kysymys,
koska lopulta hävitään lopullisesti ja kuollaan
pois. Elämä on kärsimystarina pahimmasta päästä
ja sitä sinäkään et voi kiistää.

> Olet varmastikki hakannu ihmisiä ilman
syytä, tuhonnut toisten omaisuutta etc.

En ole koskaan lyönyt ketään. Ainut rikokseni on
ajoneuvon luvaton haltuunotto. On myös totta,
että olen ollut viisi kertaa juoppoputkassa
julkijuopottelusta, mutta en koe sitä
rikolliseksi, koska niin moni muukin tekee sitä
samoin kuin minä. On vain ironista, että se olen
minä, joka olen joutunut enemmän kuin kerran
poliisien hoiviin.

> Tiedostan itse todella hyvin tämän maailman
pahuuden, ja epäreiluuden, mutta mistä sä ees
tiiät, et se Jumala on olemassa.

En tiedäkään, mutta en viitsi silti epäilläkään.
Ajatukseni ovat harhailleet kiihkouskovaisesta
aina ateistiin, mutta koskaan en ole löytänyt
itselleni aivan sitä oikeata reittiä kulkea.
Mistä sitä koskaan tietää, mitä kuolemanjälkeen
on. Siksihän ihmiset itse asiassa uskovat, koska
pelkäävät kuolemanjälkeistä todellisuutta. Itse
en pelkää kuolemanjälkeistä todellisuutta, vain
kuolemaa. On oikeastaan mielenkiintoista ajatella
sitä mitä on kuolemanjälkeen. Sisällä
sisimmässäni silti olen aina toivonut, että
pääsisin vihdoin ja viimein ainutlaatuiseen
rauhaan, jossa ei olisi mitään. Olisi vain
pimeyttä, muistamattomuutta, tunteettomuutta.
Oikeastaan toivon kuolemanjälkeiseltä
todellisuudelta samaa olotilaa, kuin mitä se oli
ennen syntymää. Ei vain ollut mitään. En voi itse
asissa ymmärtää, miksi jokuset ihmiset toivovat
kuolemanjälkeiseltä elämältään paratiiseja ja
toista (ikuista) elämää jossakin muodossa. Itse
koen (ikuisen elämän) vain rangaistuksena.
Nykyinenkin elämä on kärsimystie, pelkkä
onnellinen määränpää on silti kuolema.

Tuskinpahan kuolemassa on mitään pelättävää.
Ehkäpä kuolemanpelko on verrattavissa pikkulapsen
hammaslääkäripelkoon, kun hän on sinne
ensimmäistä kertaa elämässään menossa.

> Mutta joka
tapauksessa, vaikka ittees vitutttaa, niin ei
tartte muitten yritystä, tehdä tästä maailmasta
mukavempaa paikkaa, tuhota.

En pysty tähän juurikaan kommentoimaan, kun en
edes ymmärrä mitä tarkoitat tuhoamisella.
Itselläni on vain aate, jota ajatellessani saan
raivon itsestäni pintaan. En ole aatteellani
koskaan tuhonnut mitään. Ehkäpä kykenen
kirjallisesti raiskaamaan ihmismieliä, mutta
teoiksi ajatukseni eivät ole koskaan muuttuneet.

> Elämässä on niin paljon positiivisiä asioita,
että niitten takia kannattaa elää.

Elämässä on kyllä positiivisia asioita, mutta on
myös niitä negatiivisia asioita, joiden vuoksi on
turhaa elää. Jos olisin saanut aikoinani valita,
että otanko sekä negatiiviset asiat, että
positiiviset asiat ja elät niiden kanssa elämäni
loppuun asti, eli noin 80 vuotta maksimissaan
vaiko etkö elä ollenkaan, etkä saa koskaan mitään
niin olisin kyllä ottanut paljon mieluummin
olemattomuuden kuin ne muutamat positiiviset
kokemukset elämässä negatiivisten kokemusten
kanssa. Tiedostamaton tila ihmisellä on (ennen
syntymää ja toivottavasti myös kuoleman jälkeen).

> Eläminen on
perseestä usein, mutta jos ei ole samallainen
laiska, omahyväne ja tyhmä juntti, kuin sinä,
niin se on elämisen arvosta.

Myönnät siis että elämä on perseestä. Miksi siis
nautit elämästäsi vaikkakin se on perseestä?
Mitkä turhanpäiväiset pikkuasiat tekevät
elämästäsi elämisen arvoisen? Ethän sinä voi
koskaan saavuttaa mitään pysyvää, lopullista
ikuisesti kestävää? Sinä häviät maailmasta ennen
kuin ehdit edes huomata. On aivan yksi ja sama
mitä elämällään tekee, kaikki on yhdentekevää. On
aivan sama, kuoleeko rikkaana vaiko köyhänä, kun
kuitenkin aina kaiken menettää. Itselläni on
hyvin usein tuntemuksia, joissa tunnen olevani
oman kehoni vankina. Keho on vain esteenä
erilaisille saavutuksille, joita voisin saavuttaa
ilman kehoani. Voi olla, että kuolema on ainut
pelastus elämässä.

> Kasva vielä pari vuotta, henkisesti, niin
saatat
ehkä tajuta jotain.

No miten vain. Aika kun on niin suhteellista.

"Mutta joka tapauksessa, vaikka ittees vitutttaa,
niin ei tartte muitten yritystä, tehdä tästä
maailmasta mukavempaa paikkaa, tuhota."

Yrittääkö tappamisesta kieltäytyvä tuhota muitten
yritystä tehdä maailmasta mukavampi paikka? Musta
sivarit ja totaalit on just niitä, jotka laittaa
ittensä likoon maailmanrauhan ja yhteisen
hyvinvoinnin puolesta.

Eikö Gandhi mielestäs yrittänyt saavuttaa mitään
suurta väkivallattomalla vastarinnallaan? Gandi
oli sankarillinen mies. Se ei turvautunut
väkivaltaan hädän hetkellä vaan valitsi oman
tiensä, rauhan tien, ja saavutti sillä
pirunmoisen paljon. Se oli todella kunnioitettava
teko ja osoitti, että väkivallaton vastarinta ei
todellakaan ole turhaa.