Ajattelin täällä kysäistä, jos joku samaiseen ongelmaan mikä meillä on ratkaisun keksinyt.
Eli ongelma on koiran turkin tomuisuus/pölyisyys kesäisin. Kyseessä on musta, pitkäturkkinen koira, joka tykkää heittäytyä suorilta jaloiltaan mm. asvaltille kellimään ja keräämään liikennepölyä turkkiinsa. En viittisi koko ajan olla sitä pesemässä, niin mikä neuvoksi?
Pesin koiran viikko sitten nopeuttaakseni karvanlähtöä, ja turkki on jo nyt niin likainen, että kädet pestävä välittömästi silittelyn jälkeen.
Harjaus ei auta turkin tahmeaan pölyyn, mikrokuitiliinalla olen yrittänyt pyyhellä lenkin jälkeen, mutta tunnu sekään auttavan.. Olen myös yrittänyt estää kellimisen, mutta koira on ovelampi ja kellähtää siis suorilta jaloiltaan aivan äkki arvaamatta makuulleen ja siitä selälleen kierimään. Lopettaa kyllä kun kutsun luokse, mutta vahinkohan on jo ehtinyt tapahtua..
En ole huomannut muilla koirilla tälläistä ongelmaa turkin kanssa. Lenkin lopussa näyttää jo ihan vanhukselta harmaalla turkillaan, jonka siis kuuluisi olla kaunis ja musta.
Kellään neuvoja tälläiseen?
Tomuinen
turkki!
5286
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos vaikka kirput aiheuttavat kutinaa. Tai korvat ovat kipeät tai kutisevat? Mutta katsohan täältä koiran puhtaanapitoa helpottavia suoja-asuja http://janutex.com/suojaasut.htm.
kutinaa, tekee sitä talvet kesät lävitse. Silmintähden vain nauttii kellimisestä ja kierimiestä. Lempipuuhaa vapaana ollessakin on etsiä mukava mäki, heittäytyä selälleen ja kelliä niin kovaa, että valuu pää alaspäin mäkeä alas.. Tekee tämän monta kertaa peräkkäin. Joku omituinen tapa lienee siis kyseessä.. :) Kiitos linkistä, olenkin miettinyt jotakin suojausta. Kesähelteellä taitaa vain olla ikävä pitää, juuri kun liikennepölykin pahimmillaan.
tekee tuota samaa. Onneksi vaan lähinnä nurmikkoiset mäet ja lumiset rinteet ovat suosikkeja.
...ja meillä tosin kyseessä on allergisen koiran kutiseva ja hilseilevä iho. Käymme lapissa paljon ja siellä on koiran mielestä parhaat kellimismaisemat, kivikkoista maata jonka päällä on kuivaa jäkälää, antaa parhaan hankauksen iholle. Naama leveässä hymyssä ja täydellinen nauttimisen hetki, kun siihen kellahtaa, monesti saattaa mennä kymmeniäkin metrejä tunturia alaspäin selällään tai kylkiä vaihdelleen.
heh.. meillä kanssa poitsu ottaa oikeen vauhtia ja kellii. joskus kun innostuu niin laskee samalla mäkeä..erityisesti aamuisin. Ensin venytellään sitten kellitään. =D