Kuinka ollakaan, päivät ne vain vierivät kohden
lopullista tuntematonta päämääräänsä ajasta
toiseen, joilla ei sinällään ole todellista
tarkoitusta. Olemme vain olemassa ja elämme omaa
niin sanottua omaa elämäämme, mutta silti,
elämmekö me todella omaa elämäämme, kun
yhteiskunta monine ongelmineen painaa päälle ja
takertuu pienen ihmisen elämään kovalla
otteellaan puristaen mielivaltaisesti
yksittäisestä sielusta viimeisetkin elämänhalun
rippeet? Onko toivoa elää ahdingossa, toisten
armoilla avuttomana raataen yhteiskunnan
kourissa, kylpeä omassa liejussaan? Rypeä toisten
jaloissa. Onko ihmisen tehtävä vain orjallisesti
noudattaa toisten (ihmisten) ohjeita, kuin
ohjekirjaa, ylintä auktoriteettia?
Vetäydyn huoneeseeni, omaan yksinäisyyteeni.
Suljen oveni ja väännän stereoiden volume napit
kaakkoon. Istahdan vuoteelleni ja katson alas
omaan synkkyyteeni. Nousen sängystäni ja otan
muutaman askelen, sitten istahdan
kirjoituspöytäni äären ja käynnistän
tietokoneeni. Tässä on päivittäinen kiertoni, jos
mukaan ei lasketa koulua. Mitä minä siis itse
asiassa teenkään? En toisinsanoin mitään, mistä
olisi konkreettista hyötyä. Mitä nytkin teen, en
mitään, vain kirjoitan, koska huvittaa ja koska
nautin siitä.
Vaikka yhteiskunta polkee päältä monine
murheineen ja tallaa alleen heikon ja
heiveröisen, pienen ihmisen, julmasti ja
pienintäkään sääliä tuntematta niin siitä
huolimatta osaan nauttia omasta
ainutlaatuisuudestani, siitä omasta
yksinäisyydestäni. Monet ovat väittäneet, että
olen sairas ihminen, kun en koskaan muutakaan
tee. Itsekin olen samaa miettinyt, miksi niin
teen? En ole kuitenkaan selitystä löytänyt
teoilleni ja sille mitä todella olen, olen vain
aatteen mies.
"Eräs kaverini kysyi kerran näin, kun olin
istuskelemassa syksyisellä puistonpenkillä
yksikseni ja katselin vain nurmella kiitäviä
kuivuneita, punertavia vaahteran lehtiä, jotka
lentelivät syystuulessa ilman pienintäkään
päämäärää, ilman minkäänlaista kiirettä minnekään;
Hän kysyi: >>Mitä sinä teet?
Vastasin: >> Kunhan teen sitä muutkin, vietän
vain aikaani, mitäpä muutakaan tekisin, kun ei
ole aikaa muuhunkaan.
Hän ihmetteli asiaa hetken ja kysyi tavallaan
täsmentäen edellistä kysymystään: >>Mutta mitä
sinä siinä istut ja katselet, eikö olisi
mukavampaa lähteä vaikka kaupungille
seikkailemaan niin kuin muutkin tekevät?
Mietin hetken ja vastasin: >>Eikö ole aivan sama
miten elää ne vaivaiset hetket, jotka elämässään
voi vain ja ainoastaan pyhittää rauhoittumiselle
ja keskittymiselle, hetkelliselle unohtamiselle,
jolle jokaisella on oltava aikaa. Ei voi olla
niin, että aina on mentävä sinne minne muutkin
menevät vaan on oltava omaa persoonallisuutta. On
itse asiassa kohtuutonta tehdä aina kuten muut."
Hän ei enää vastannut ja seuraavaksi seurasi
pitkä hiljaisuus. Luulenpa kuitenkin, että hän
ymmärsi sen mitä tarkoitin.
Tarkoitus on kuitenkin se, että ei ole väljä mitä
muut tekevät, kunhan itse tietää sen mitä tekee.
Toisten tapoihin orjallisesti sitoutuminen ei ole
tervettä. Siksipä ihmettelen, miksi monet
väittävät minua sairaaksi, kun en koskaan tee
mitään muuta kuin vain olen siellä missä
milloinkin satun olemaan. Heillä on ilmeisestikin
käsitys, että rauhoittuminen ja tekemättömyys on
pahasta. Miksi siis näin?
lopullista tuntematonta päämääräänsä ajasta
toiseen, joilla ei sinällään ole todellista
tarkoitusta. Olemme vain olemassa ja elämme omaa
niin sanottua omaa elämäämme, mutta silti,
elämmekö me todella omaa elämäämme, kun
yhteiskunta monine ongelmineen painaa päälle ja
takertuu pienen ihmisen elämään kovalla
otteellaan puristaen mielivaltaisesti
yksittäisestä sielusta viimeisetkin elämänhalun
rippeet? Onko toivoa elää ahdingossa, toisten
armoilla avuttomana raataen yhteiskunnan
kourissa, kylpeä omassa liejussaan? Rypeä toisten
jaloissa. Onko ihmisen tehtävä vain orjallisesti
noudattaa toisten (ihmisten) ohjeita, kuin
ohjekirjaa, ylintä auktoriteettia?
Vetäydyn huoneeseeni, omaan yksinäisyyteeni.
Suljen oveni ja väännän stereoiden volume napit
kaakkoon. Istahdan vuoteelleni ja katson alas
omaan synkkyyteeni. Nousen sängystäni ja otan
muutaman askelen, sitten istahdan
kirjoituspöytäni äären ja käynnistän
tietokoneeni. Tässä on päivittäinen kiertoni, jos
mukaan ei lasketa koulua. Mitä minä siis itse
asiassa teenkään? En toisinsanoin mitään, mistä
olisi konkreettista hyötyä. Mitä nytkin teen, en
mitään, vain kirjoitan, koska huvittaa ja koska
nautin siitä.
Vaikka yhteiskunta polkee päältä monine
murheineen ja tallaa alleen heikon ja
heiveröisen, pienen ihmisen, julmasti ja
pienintäkään sääliä tuntematta niin siitä
huolimatta osaan nauttia omasta
ainutlaatuisuudestani, siitä omasta
yksinäisyydestäni. Monet ovat väittäneet, että
olen sairas ihminen, kun en koskaan muutakaan
tee. Itsekin olen samaa miettinyt, miksi niin
teen? En ole kuitenkaan selitystä löytänyt
teoilleni ja sille mitä todella olen, olen vain
aatteen mies.
"Eräs kaverini kysyi kerran näin, kun olin
istuskelemassa syksyisellä puistonpenkillä
yksikseni ja katselin vain nurmella kiitäviä
kuivuneita, punertavia vaahteran lehtiä, jotka
lentelivät syystuulessa ilman pienintäkään
päämäärää, ilman minkäänlaista kiirettä minnekään;
Hän kysyi: >>Mitä sinä teet?
Vastasin: >> Kunhan teen sitä muutkin, vietän
vain aikaani, mitäpä muutakaan tekisin, kun ei
ole aikaa muuhunkaan.
Hän ihmetteli asiaa hetken ja kysyi tavallaan
täsmentäen edellistä kysymystään: >>Mutta mitä
sinä siinä istut ja katselet, eikö olisi
mukavampaa lähteä vaikka kaupungille
seikkailemaan niin kuin muutkin tekevät?
Mietin hetken ja vastasin: >>Eikö ole aivan sama
miten elää ne vaivaiset hetket, jotka elämässään
voi vain ja ainoastaan pyhittää rauhoittumiselle
ja keskittymiselle, hetkelliselle unohtamiselle,
jolle jokaisella on oltava aikaa. Ei voi olla
niin, että aina on mentävä sinne minne muutkin
menevät vaan on oltava omaa persoonallisuutta. On
itse asiassa kohtuutonta tehdä aina kuten muut."
Hän ei enää vastannut ja seuraavaksi seurasi
pitkä hiljaisuus. Luulenpa kuitenkin, että hän
ymmärsi sen mitä tarkoitin.
Tarkoitus on kuitenkin se, että ei ole väljä mitä
muut tekevät, kunhan itse tietää sen mitä tekee.
Toisten tapoihin orjallisesti sitoutuminen ei ole
tervettä. Siksipä ihmettelen, miksi monet
väittävät minua sairaaksi, kun en koskaan tee
mitään muuta kuin vain olen siellä missä
milloinkin satun olemaan. Heillä on ilmeisestikin
käsitys, että rauhoittuminen ja tekemättömyys on
pahasta. Miksi siis näin?
Vastaukset 3
Vanhimmat
se johtuu yhteiskunnan luomasta mielikuvasta,
että nuorten pitää elää nuoruutensa
vauhdikkaasti. eli rauhallisia nuoria kenties
kummeksutaan.
Rauhallisia hetkiä. Esim. mulla menee kohtis
huonosti sen suhteen että pää sekoo ihan just
liiasta valvomisesta - johtuu siitä että "vielä
on jotain tehtävää, ei tahdo hukata aikaa
nukkumiseen" - ja siitä että koko ajan soi
musiikki enkä koskaan ENÄÄ kelaa mitään asioita
ja tuskin uskallankaan enää katsoa itseäni
sisään. Siis, missään en ole rauhassa, missään en
kohtaa itseäni hiljaisuudessa, missään en näe
itseäni ilman tämän päivän trendilaseja.
Silti ihmiset aina toivottavat
toisilleen "peace 'n' luv".
Voin sanoa että olet HELVETIN älykäs ihminen ja
pidä toi tyyli! Lippu korkeella, jatkuvasti!
Tänlaisia ihmisiä tarvitaan joka päivä.. Olin
minäkin sellainen, olen ehkä sisimmässäni
vieläkin. Kuka tietää.
Sulla on selvästikin vankka mielipide kaikesta..
vaikutat tosi fiksulta tyypiltä..! kuten
aikaisemmassakii > pidä lippu korkeella..!
Sustahan tulis vois tulla kirjailija...! sulla on
selvästi aneksia vaikak mihin...!