Mikä sekoitus?

Minulla on 2 vuoden ja 6 kuukauden ikäinen landseernarttu. Nyt tekisikin mieli saada vähän aktiivisempi koira, jonka kanssa voisi agilityakin harrastaa, eikä tämä nykykoirani oikein sellaiseen käy. Tai käy varmaan, mutta meno on kyllä aika hidasta. Ensin ajattelin hankkia toisen koiran peittämään propleemani, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että voisin vaikka teettää itse sekarotuisen pantueen ja siitä ottaa koiran itselleen, jonka isä on jo vähän vauhdikkaampi ja ketterämpi rodultaan. Se ajatus sai minut kehumaan jo itseäni itselleni neroksi! Tosin ihan agilityn kilpatasolle ei tarvitsisi päästä. Mitä rotua olisi hyvä sekoittaa landseeriini, jotta saisi agilitykelpoisia jälkeläisiä. Tosin aivan vauhtihirmuja ei varmaan saa millään, kun landseerinikin on jo niin iso (paino 54 kg). Eli mahdollisimman pieni ja ketterä landseernartun kanssa lisääntymään kykenevä rotu. Mikä olisi paras sellainen? Oikean uroksen löytäminen voi olla vaikeaa ja sen naittaminen omalle koiralleni minulle kallista. Mutta raha ei minua estä. Vai teenkö aivan järjettömästi? Jos teen, niin perustelut kiitos? Seropithan ovat juuri niitä terveitä ja hyväkuntoisia. Enkä kaipaisi mitään v.....luita vastauksiksi.
4390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nämä ovat vain mielipiteitäni: 1) landseer on sen kokoinen koira, että seekoittamalla yhdessä sukupolvessa siihen mitä tahansa, et saa ketterää agilitykoiraa. Jos käytät jotain tosi pientä urosta vaarana on, että pennuista syntyy kahden kokoisia, jolloin joudut pitämään keinotekoisesti hengissä ne pienemmät, etteivät jää isompien pentujen tallottavaksi ja pärjäävät taistelussa nisistä jne. 2) Ekologinen näkökulma. Ei ole kauhean kestävää kulutusta tuottaa tarkoituksellisesti kokonaista pentuetta, koska haluat vain yhden koiran. Koiran pentuja on tarjolla muutenkin. Kun pentujen tarjonta on vähäisempää, myyjät voivat antaa pentuja vain hyviin koteihin. Liikatarjonta tuottaa koirien alennusmyyntiä ja vaaraa, että koiria ottavat myös ihmiset jotka eivät pohjimmiltaan olekaan eläinihmisiä.

Äänestä

ne loput pennut? Se yksi saisi sinun luotasi rakastavan, hyvän kodin, mutta samanlainen pitäisi löytyä muillekin. Iso osa rotukoiristakin päätyy taitamattomille ihmisille, sekarotuisista puhumattakaan. Muuten minulla ei ole mitään seropeja vastaan. Mieti kuitenkin vielä, myytäviä koiria on tarjolla vaikka kuinka.

Äänestä

Luovun suunnitelmastani ja hankin yksinkertaisemmalla tavalla toisen koiran. Ehdin tuota kirjoittamaani systeemiä harkita vasta vähän aikaa, ja nyt alkoi tuntua siltä, että taitaakin olla parempi vain ostaa uusi koira. Kiitos vastanneille, olette joo oikeassa. Hetken mielijohde sai harkintavaistoni herättämään itseluottamusta- ja varmuutta, mutta nyt alkoikin tuntua siltä, että itselleni olisi helpompaa vain ostaa koiranpentu joltakin kasvattajalta.

Äänestä
  • Helpompaa se on paitsi sinulle, myös landseerillesi:-) Onnea tulevalle agilitykoirallesi sekä yhteiselle agilityurallenne!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


8)7h( kirjoitti:

Minulla on 2 vuoden ja 6 kuukauden ikäinen landseernarttu. Nyt tekisikin mieli saada vähän aktiivisempi koira, jonka kanssa voisi agilityakin harrastaa, eikä tämä nykykoirani oikein sellaiseen käy. Tai käy varmaan, mutta meno on kyllä aika hidasta. Ensin ajattelin hankkia toisen koiran peittämään propleemani, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että voisin vaikka teettää itse sekarotuisen pantueen ja siitä ottaa koiran itselleen, jonka isä on jo vähän vauhdikkaampi ja ketterämpi rodultaan. Se ajatus sai minut kehumaan jo itseäni itselleni neroksi! Tosin ihan agilityn kilpatasolle ei tarvitsisi päästä. Mitä rotua olisi hyvä sekoittaa landseeriini, jotta saisi agilitykelpoisia jälkeläisiä. Tosin aivan vauhtihirmuja ei varmaan saa millään, kun landseerinikin on jo niin iso (paino 54 kg). Eli mahdollisimman pieni ja ketterä landseernartun kanssa lisääntymään kykenevä rotu. Mikä olisi paras sellainen? Oikean uroksen löytäminen voi olla vaikeaa ja sen naittaminen omalle koiralleni minulle kallista. Mutta raha ei minua estä. Vai teenkö aivan järjettömästi? Jos teen, niin perustelut kiitos? Seropithan ovat juuri niitä terveitä ja hyväkuntoisia. Enkä kaipaisi mitään v.....luita vastauksiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu