Tämä meidän kotitilanne. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä jo vuosia mutta asuneet saman katon alla vasta noin vuoden.
Meillä 1 yhteinen lapsi ja meidän kanssa asuu teini-ikäinen lapseni. Nyt miehestä on alkanut paljastua ikäviä piirteitä ja riitelemmekin aika usein, koska puolustan lastani kuin leijonaemo.
Huonolla tuulella ollessaan hän raivoaa lapselleni aivan olemattomista syistä ja vahtii tämän syömisiä ja laskee esim. kuinka monta leipää tai makkaraa on mennyt. Ihan sairasta minun mielestä.
Ruokamenot maksamme puoliksi mutta itse en esim. syö kotona arkisin kuin leipää iltaisin ja lämpimän ruuan viikonloppuisin, kun töissäni on ateriaetu. Hän itse maksaa yhteisistä ruokarahoista eväänsä ja tekee itselleen joka päivä lämpimän ruuan. Lapsenikaan ei syö joka päivä lämmintä ruokaa, kun käy isällään usein.
En tiedä mitä tälle voisi tehdä. Minusta tämä on jo henkistä väkivaltaa. Yhteiselle lapsellemme hän on ihana isä.
Ihan kauheeta...
Vuosi yhdessä asumista
17646
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
on että nyt inun otettava härkää sarvista. Keskustele miehesi kanssa ja kerro ihan esimerkeillä että nämä asiat sellaisia joita en hyväksy. jos hän jatkaa samaa rataa niin sinun on pakko tehdä valinta ja oli sitten kuinka hyvä mies tahansa niin sinä päävastuussa lapsillesi et miehelle. Vanhin laspesihan kärsii totta vie se selkeetä sitä et voi sallia,mutta mitä monet ei tule atelleeksi on että myös tämä "oma" laspi jolle hän hyvä isä voi tuosta asiasta huonosti jos ei vielä niin tulevaisuudessa, hänen minäkuvansa perustuu siihen että hänelle rakas ihminen isä suosii häntä yli hänelle myös tärkeän ja rakkaan veljen, se jättää jälkensä ihmiseen. Joten sinä et voi ajatella että sallit toisen lapsesi kohtaa henkistä väkivaltaa siksi että ainakin sitten tällä toisella hyvä ja läsnäoleva isä. Ei vaika vanhempi lapsi useasti olisikin isällään.Ja miten teidän parisuhde pakkohan sen on kärsiä jos sinä miehesi käytöksestä poikaasi kohtaan loukkaannut, vaikka sekään ei vielä selkeästi näy niin kylläse paha mieli kasattuna vuosien aikaan jossain vaiheessa pulpahtaa esille ja silloin se ero voi todella olla rankkaa, yksi vaihtoehto käskeä hänet, vaikka yhdessä pysyisitte, muutta pois,jos suhde myös poikasi suhteen toimi ennen yhteenmuutoa, niin se vaihtoehto katsoo tilannetta sitten kun poikasi jo ehkä muuttanut pois jne. Mutta niin ikävältä kun se kuulostaa ,sinä olet avainasemassa etkä mielestäni voi sallia poikasi huonoa kohtelua, etkä voi sallia että yhteinen laspenne elää siinä kireessä ilmapiirissä ja näkee ja pitää normaalina myöhemmin isänsä käytöksen.
lastaan samoin kuin sinä, saitsitkos siitä kauheen hepulin ja haukkuisit lapsen hulluksi. Näinhän se täällä menee.
Tuo ruokapurnaus oli mielestäni tosin vähän epäreilua. Jos aiotte yhtä huushollia elää, niin voiko olla niin nöpönuuka taloudesta, että toinen ei saisi syödä, kun itse saa työpaikalta ateriaedun? Mun mielestä siinä tehdään kärpäsestä härkänen ja haetaan turhan vuoksi pahaa ilmaa - tärkeintä, että kaikilla perheen jäsenillä maha täynnä eikö niin? Ethän voi kieltää miestäsi syömästäkään? Etkö voisi vähän höllätä sen suhteen? Meillä täällä ollut kausia, jolloin mun palkkapussista suurin osa talouden menoista katettu, joskus taas ollut kausi jolloin ollut toisin päin. Mutta ihan samalla tavalla ne palkkapussit kerätään yhteiseen hyvään. Mutta raivoamiset onkin sitten eri juttu ja niistä teidän on käytävä pitkä keskustelu. Yritä selvittää mikä miestä mättää. Jos on jonkinnäköistä sopeutumisvaihetta, niin auta sen minkä voit, mutta älä hyväksy sitä, että kipuilut puretaan lapsiin. Tossa olis kaikkein parasta se, että pääsisitte avautumaan toisillenne. Mies karistaisi sen suojakilven ja sä yrittäisit hetkeksi astua pois siitä leijonaemon roolista.
Siis mieshän se kyttää lapsen syömisiä enkä minä hänen. Mies aina väittää, että hän maksaa enemmän ruuista kuin minä ja siksi laitoin tuon esimerkin, etten itse syö eikä lapsi joka päivä ja siksi menot ovat aika fifty-fifty. Leijonaemo tulee esille, kun lapsen kimppuun käydään. Tottakai asioista saa sanoa ja lasta kasvattaa mutta nämä asiat menevät jo kiusaamisen tasolle. Ruuan lisäksi mies kyttää lapsen sähkönkäyttöä, suihkussa käyntiä ja mitä lie. Ja jonkun toisen kysymykseen vastaten lapsen isästä ei meillä puhuta ja nykyinen mieheni ollut kuviossa yli 5 vuotta, ettei ihan outoja ole.
Itsellenikin tuli yllätyksenä kuinka vahva tunne omaa lasta kohtaan on. Toisen lapseen suhtautumiseen vaikuttaa moni asia. Valitettavaa kyllä jos teillä jotain ongelmia tai hänellä negatiivisia tunteita lapsen isää kohtaan se voi vaikuttaa. Miten lapsesi isä on käyttäytynyt? kehuuko lapsi isäänsä kokoajan? Voi tuntu joskus raskaalta olla se joka kestää pääosin arjen ja maksaakin toisen lapsesta, mutta kehut saa aina se oikea vanhempi. Jos lapsen oikea vanhempi huolehtii, että lapsi arvostaa myös tätä arjessa elävää isä/äitipuolta niin on helpompi olla tuossa tilanteessa. Jos kaikki pitäisi olla kunnossa ja toinen vain käyttäytyy noin täytyisi kyllä puuttua asiaan. Itse olen huomannut, että minua ärsyttää se kun omista rahoistani ostan huonekaluja joita miehen lapsi sitten käyttää ja silti saan olla ikäänkuin se "roisto" tilanteessa. Ei huvita olla makselemassa ja tekemässä vain ikäviä töitä taustalla. Läheinen suhde lapseen auttaa jaksamaan arjen. Oman lapsen hoidon raskaammatkin puolet jaksaa juuri siksi, että se on niin palkitsevaa. Kuvittele tekeväsi kaiken ja siitä et mitään kiitosta saisi.
miehesi pitää sun edellistä lasta käenpoikasena teidän kotona. Laita poika isälleen asumaan, niin ongelmat poistuu kertaheitolla.
Jokainen saa sentään syödäkseen,ei tarvi nälässä olla,oli sitten oma tai toisen oma.
Onko viesti joltakin ÄIDILTÄ....kauhistuksen kanahäkki!.
saa ja voi komentaa mutta nuo mitä sinä sanoit menee minultakin yli hilseen.. (minä komennan miehen teiniä esim: kiroilu paikkojen hajoittelu tyhmyyksien tekemiset).. mutta ruuan ja talouden maksamme puoliksi mieheni kanssa ja minusta se on hyvä koska olemme perhe ja kaikki meillä syö miten syö. (meilläkin yhteinen lapsi mutta mies loistava isä kaikille). mutta voisit ehkä sanoa miehellesi että sinun lapsesi ei ole mikään paska kaivo mihin voi kaataa omat pahat olonsa koska teinit ja lapset yleensä tunnetusti syö kyllä paljon!:) mutta täytyy sanoa että totuttelemista tuossa on kyllä jos vasta vuoden olette asuneet ehkä miehesi ei sinänsä ole lapsiisi tottunut? tai tiedä miten suhtautua tai mikä paikka hänellä on perheessä.
kukaan ei hauku ketään. Kielsin exää aikanani ettei tuo naisiansa meille, jottei meidän lapset ja minä joudu haukutuksi ja kärsimään kettuilusta. Lapset eivät saaneet pieninä olla isän naiseten kanssa tekemisissä eikä he saaneet tulla meille. Olemme säästyneet paljolta. Meillä ei ole tarvetta moisiin ex miehen naisiin ollut koskaan. Emme jaksa vaivata päätä heidän ongelmillaan tulla kunnon kansalaisiksi. Mies onneksi ymmärsi itesekin etei naiset ole lapsillemme hyvää seruaa, ja siksi on pitänyt heidät hyvin kaukana meistä.
muka jaksa vaivata päätäsi ,päivästä päivään,viikosta viikkoon jne jne, vatvot ja vellot juuri noita asioita, eli sinä juuri vaivaat päätäsi noilla asioilla, ja vaikka itselläsi ei yhtä yhtikäs kokemusta näistä asioista ole, jaksat päivästä päivään vaivautua kommentoimaan ja vaivaamaan päätäsi. En siis puutu muuten sanomiisi ja siihen onko ne oikein tai ei, mutta älä nyt hyvä ihminen puhu itseäsi pussiin jo muutaman lauseen viestissä . Ole edes eri mieltä itsesi kanssa erillisissä vieteissä jos haluat mutta ei samassa, siittä voisi muuten tulla vielä enemmän mielnkiintoista.
ketään????? koko ajanhan sinä haukut naikkosia ja öasten isää? etkö ole kukaan tai mikään teidän perheessä?
ja onhan vaihtoehtoja vaikka kuin paljon. Ei minusta ole pakko laittaa lapsia kärsimään aikuisten mokista. Kun mies meidät hylkäsi annin hälle mahdollisuuden olla isä edelleen, enkä ole koskaan kieltänyt, päinvastoin olen pyrkinyt edistämään sitä isänä oloa. Mutta kyllä se pitää lähtä miehestä itsestään se juttu. Jos vielä joku naikkonen usuttaa miestä jättämäänlapset niin kyllä se edistäminen vaikeaksi käy. Ainoa minkä kielsin oli hänen uudet naiset, heitä emme tarvi. Se oli meidän vaihtoehto sille, että antaisin lapseni haukuttavaksi ja kiusattavaksi miehen uusille naisille. Se ei käy meillä. Ja onneksi ei käynyt, nyt lapet ovat isoja ja menestyviä. Meille sopi tämä malli tosi hyvin. En ketään käske, jokainen tehkööt omat ratkaisut, mutta tämä malli oli meille paras mahdollinen. Lapsetni ovat minulle niin tärkeitä, etten ikinä suostu siihen että joku täysin vieras ihminen loukkaisi heitä. Siksi tämä päätös, ettei sen exän naiset ole tekemisissä meidän kanssa.
pikkuinen samaa, eli et vaivaa päätä asialla tuot vaan päivästä toiseen asian esille?? Toki se välillä siltä vaikuttaa mutta ei kai sulla valmiiksi (silloin kun vaivasit päätäs) kirjoitettua pohjaa ole jonka vaan tänne kpoioit? Vaikka olisit kuinka nopea kirjoittaja niin kyllä varmaan sen tunnin päivässä vietä kirjoittamassa auheesta josta et vältä tai vaivaudu päätäsi vaivaamaan. Eikö se omastakin mielestäsi kuulosta aika oudolta?
Silmääni pisti toi syömisen vahtaaminen ja siihen on välittömästi laitettava piste.Ties mikä syömishäiriö siitä saattaa tulla.Esimerkiksi erään tuttavani perheessä oli ilmeisesti sotajoista tuollainen ruuankyttääminen, joka johti sitten sellaiseen, että syödään salaa ja kaikki kerrallaan ajatuksella että ei muille jäisi.Sellainen siirtyy helposti ja ruuan kyttääminen on aivan kamala tapa.
juttu, sisko muutti vuosi sitten miehensä kotiin asumaan kahden lapsensa kanssa, siellä pojalle 15v, siskon avomies huutaa ruokalaskuista sähkön kulutuksesta ja vedestä ja pojalla ei ole edes avaimia siihen taloon ja se mies kertoo melkeen joka päivä,että kenen talossa he asuvat. Mies saa uskomattomia raivareita uhoaa ja huutaa välillä sulkee sähköt pois päältä. Lapset kerto minulle kun meillä kävivät,no puhuin siskon kanssa asiasta hän vaan kohautti olkiansa ja sanoi rakastavansa sitä miestä. Lapsia käy sääliksi. Miehen omat lapset jo aikuisia. Siskon exä on alkoholisti ettei sekään siihen puutu.
hieman samanlaista uusperheessämme ollut..vuosi yhteisasumista meni suht ok..mutta nyt ei suju mikään. Mies ei vaan hyväksy lapsiani,eikä varmaan enää ees minuakaan. Olen sietänyt joka päiväistä kiukuttelua mieheltä,yrittänyt ymmärtää ja ajatella että stressi se vaan on ihmisen niin toiseksi muuttanut. Mutta,kun joka ikinen päivä mies haukkuu minut..ja lapseni..kauanko sellaista pitäisi sietää? Miehessä itsessä ei kuulema ole mitään vikaa..ei näe sanomisissaan mitään väärää,vaikka on todella alistava puheissaan eikä tunnu antavan arvoa minulle lainkaan. Nuorin lapsistani sanoi äsken että "onneksi se on vanhempi ja kuolee aikasemmin.Ja kun se on kuollu mä meen potkiin sen hautaa koska se on ollut niin ilkeä mulle". Repesin itkuun..tiedän,tiedän..tämän liiton piti onnistua ja kestää loppuelämäni. Miten ja missä kohdin kaikki menikään niin vikaan? Miten minusta tulikin joka asiaan syyllinen miehen silmissä..vaikka olen koittanut yksin tätä kotia hoitaa,tehnyt omat työni ja hoitanut miehenikin lapsia.