Pentu + lomamatka

Olemme näillä näkymin saamassa kauan odotetun koiranpennun kesän alussa. Sopivaa pentua ja ajankohtaa oli vaikea löytää, koska meillä on lomamatka varattuna kesälle 2 viikoksi. Yritimmekin epätoivoisesti löytää pentua, jonka olisi saanut vasta matkan jälkeen. Nyt löysimme kuitenkin kasvattajan, joka sanoi, että voisi hoitaa pentua matkamme ajan. Pentu ehtisi siis olla meillä n. kuukauden, ja tämän jälkeen joutuisimme jättämään sen hoitoon 2 viikoksi. Hoitopaikka olisi siis todella luotettava, mutta silti minua huolestuttaa. Onko tällaisesta erosta näin alkuvaiheessa haittaa meidän ja koiran suhteelle ja pennun kotiutumiselle? "Muistaako" koira meitä enää matkan jälkeen, vai joudummeko aloittamaan kaiken lähes alusta? Meneekö pennun koulutus sekaisin? Tämä on ensimmäinen koiramme, joten kaikki tieto ja vinkit ovat tervetulleita. Toivon kuitenkin vain asiallisia vastauksia.
3840
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Elämä on täynnä valintoja, nyt teillä on edessänne valinta kahden viikon lomamatka, jolle pääsee aina vaiko pentu, uusi, ainutlaatuinen perheenjäsen, joka elää kanssanne noin 10 vuotta... Minä suosittelen lämpimästi, että nyt lomamatka jää väliin. Matkustatte sitten ensi vuonna. Pennun kannalta on äärimmäisen tärkeää, että se leimautuu perheeseenne ja kasvaa osaksi teidän laumaanne. Jos koira on ensin kanssanne kuukauden ja sitten kasvattajalla pari viikkoa, niin se vain sotkee pennun pikkuisen pään. Hoitopaikka olisi varmasti luotettava ja siksi voittekin ensi kesänä viedä sinne matkan ajaksi koiranne hoitoon. Mutta nyt täytyy ajatella pienen pennun ja perheenne siteen ja luottamuksen muodostumista. Pentuaika on kaikkein otollisin, helpoin ja tärkein aika opettaa koiralle tiettyjä perusasioita ja rakentaa suhdetta. Kaksi viikkoa on niin pitkä aika, että suhde kärsii siitä ihan varmasti ja myöhemmin aiheuttaa moninaisia ongelmia. Erosta on todellakin paljon, paljon haittaa kun kyseessä on noin pieni pentu. Olkaa kotosalla pennun kanssa ja tehkää jokin matka täällä kotoSuomessa niin, että pentu saa olla mukananne. Vasta ensi kesänä sitten jätätte koiran hoitoon oman lomanne ajaksi.

Äänestä

voitte huoletta lähteä matkaan kun pentu pääsee tuttuun paikkaan hoitoon. Kyllä kuukaudessa se ehtii teihin leimautua, ja on varmasti muistaa teidät loman jälkeen.

Äänestä
  • mutta kasvu ja kehitys tapahtuu julmetun nopeasti, oletko sata varma että haluat menettää ne pienet hetket, joita et saa takaisin, matkustaahan voisit toistekkin, ei se lomakohde varmastikaan katoa. Oma valintasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huolettaa kirjoitti:

Olemme näillä näkymin saamassa kauan odotetun koiranpennun kesän alussa. Sopivaa pentua ja ajankohtaa oli vaikea löytää, koska meillä on lomamatka varattuna kesälle 2 viikoksi. Yritimmekin epätoivoisesti löytää pentua, jonka olisi saanut vasta matkan jälkeen. Nyt löysimme kuitenkin kasvattajan, joka sanoi, että voisi hoitaa pentua matkamme ajan. Pentu ehtisi siis olla meillä n. kuukauden, ja tämän jälkeen joutuisimme jättämään sen hoitoon 2 viikoksi. Hoitopaikka olisi siis todella luotettava, mutta silti minua huolestuttaa. Onko tällaisesta erosta näin alkuvaiheessa haittaa meidän ja koiran suhteelle ja pennun kotiutumiselle? "Muistaako" koira meitä enää matkan jälkeen, vai joudummeko aloittamaan kaiken lähes alusta? Meneekö pennun koulutus sekaisin? Tämä on ensimmäinen koiramme, joten kaikki tieto ja vinkit ovat tervetulleita. Toivon kuitenkin vain asiallisia vastauksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu