Onko teillä samanlaisia kokemuksia,kuin minulla?
Olen jo vuosia sitten eronnut nainen,asun yksin.
Aina ,kun on jotkut juhlat tulossa niin minua ei kutsuta. Kukaan ei kutsu mökille mukaan.
En ole mitenkään hankala ihminen,mutta johtuuko tämä siitä,että muut on pareja ? Mitä pelätään ?
Pelätäänkö,että vien jonkun puolison? Vai tuntuuko jotenkin ahdistavalta kutsua "yksinasuva" ? Jotenkin en kuulu joukkoon,mutta miksi ? Olen mielestäni ihan reilu ,autan jos joku on avun tarpeessa ym....
Onko teillä muilla samantapaisia kokemuksia? Istutko kotona koko kesän odottamassa kutsua jota ei koskaan tule ?
Osaan toki kulkea ja mennä yksinkin,mutta olisi kiva käydä edes kerran jonkun mökillä saunomassa,kun itsellä ei mökkiä ole ja kiva jutella
omien sukulaisten kanssa.
Yksinäinen
Miksi kukaan ei....
471646
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Tämä kiireinen elämäntahti, on juuri sitä, ettei enää kutsuta, vaikka haluttaisiinkin tavata. Jos kutsut pitää olla juuri siivottuna, pöydällä montaa sorttia yms. Lähde kotoa, kyllä keksit paikkoja ja ystäviä... ;) toivoo hymysuu
Joo, kyllä naiset varmaan pelkää että viet jonkun ukon, olethan vapaata " riistaa ". Pitävät kiinni äijistään, joihin tosiasiassa, mahdollisesti, ovat jo kyllästyneetkin . Mut silti täytyy pelätä sua, jos vaikka syttyy tosirakkaus, mitä se sitten lieneekään, nykymaailmassa. Etsi ystäviä muualta, paskaakos näistä sukulaisista. Muualta voit löytää ihmisiä jotka kutsuvat mökeilleen. Jos tuntisin sut, kutsuisin heti iltaa istumaan ja turisemaan. Tsemppiä! Älä jää neljän seinän sisälle nyhjäämään. Joku odottaa sinuakin, jossakin :D
ja toivoisi,et veis ton ukonki.Viikoks vaa. Ei mar,kukkaa ny täsä iäs simmost pelkkä. Mut tartteeks sitä ain kutsuu ? Eiks enää käyrä kyläs olleska ilman kutsuu ? Kyl meil ainaksi käy.Simmossii "ohi ajaneit".Sit keitetää kahvet ja höpötellää jonku aikaa. Kyl mää ittekki soitan ystäväl/sukulaisel ja kysyn:" oleks koton,tulen/tullaa käymää?" Sem mukkaa mennää.Mut alotteen voi tässäki assias tehrä itekki :)
suku kokoonnu, enkä sinne kaipaakaan. Sisaren luo pääsisin mutta annan heidän viettää joulua omineen koska miehen puolen kautta heillä on paljon menoja. Viihdyn yksin ja jos en viihdy niin kutsun itse yksinäisiä juhlapäivinä. Siten saan päättää miten vietän juhlapyhät. Yks joulu kun halusin tehdä kaikki jouluruuat ja ajattelin mikä vaiva yksin syödä kaikkea niin luonani oli kolme yksinäistä syömässä ja yksi vei mukanaankin. Pitää lähteä itsestä ulospäin niin ei ole yksin. Saareen taas pääsen koska vaan kun varaan mökin itselleni, pääsen saunaan ja taas siellä on ihmisiä jos haluan mutta yleensä raahustelen pitkin saarta itsekseni, kun en kestä että luonnossa on joku papupata vierellä joka vaatii huomioita koko ajan.
papupata...saimpa hauskan mielikuvan meriläisestä ja papupadasta yhdessä :)) Minäkin kaipaan joskus rauhaa..silloin on parasta kun pääsee yksin ulos kävelemään, tai pyörälenkille, tms...
vois käydä niin että papupata sais loppujen lopuks jutella puille. Papupata on kyllä hyvää noin ruokana ;) Siinä on syy miksi viihdyn täällä palstalla kun kuitenkin saa ihmisille ajatuksiaan jakaa ja lukea muiden ajatuksia. Ehkä tulee kuulluksikin täällä. Viimeksikin ihan ihmisen kanssa jutellessa aloitin jotain kertomaan ja minut heti keskeytettiin... niin minäkin läpä läpä läpä ja siihen jäi meriläisen sanat, aattelin vaan että taas tälleen. Ja porukassa kun on kaikki huutaa yhteen ääneen. Täällä ei voi kukaan keskeyttää, siksi tää on mun foorumi.
rasittavaa seuraa, jos sellaista joutuu pitempään jatkuvasti kuuntelemaan. Totesin viime keväänä, vai olisi ollut edellinen, että Kreetalla tapahtuneesta laukun ryöstämisestä oli yksi huomattava etu. Säästyin pari päivää kuuntelemasta yhtä papupataa ja pääsin vaeltelemaan yksin luonnossa. Olin ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa "tyttöjen kesken" matkalla, enkä osannut aavistaa, miten rasittavalta hyvänkin kaverin seura voi alkaa tuntua, ellei tämä osaa olla hetkeäkään hiljaa. Totesin, että tyhjän puhuminen voi olla tosi rasittavaa. Laukkuni ryöstön jälkeen sovimme, että ystävä lähtee parina päivänä valmiille bussiretkille ja minä jään hoitelemaan omia asioitani. Jo toisena päivänä matkustin toiselle puolelle saarta bussilla ja laivalla. Kun laiva saapui perille, jättäydyin yksikseni ja vaelsin Samarian rotkossa nautiskellen sydämeni halusta kauniista maisemista ja hiljaisuudesta. - Sen jälkeen jaksoi taas seurustellakin.;))
kertoakin tuosta laukkuryöstöstä täällä, nimimerkitön? ;) Toinen tosi rasittava matkakaveri on hulvaton juhlija, kauhulla ajattelenkin tilannetta, jossa joutuisin seuramatkalla tuntemattoman sätkyn huonetoveriksi..:( Surasin lapin reisulla muutamien tapaa viettää rentouttavaa luontolomaa :(
Pariskunnat kutsuvat pariskuntia, pariskunnat sopivat toistensa seuraan, koska siinä on sekä miehellä että naisella luontevasti vastapuoli, jonka kanssa luistaa juttu, jos neljän taikka kuuden hengen seurueessa alkaa vaitelias hetki ja syntyy halu jakautua pienempii ryhmiin. Yksinäinen, pariton on huonosti sopiva, ja aivan erityisen sopimaton silloin, jos on mukana myös isäntäväen tai vieraiden jälkikasvua, pareina. Miehenä voin sanoa, että epämukavaksi tunnen oloni myös silloin, kun olen lasteni ja heidän puolisoidensa kanssa, meitä on viisi, ja kotona jos roolini isäntänä ja emäntänä vielä toimii, olen vieraana kuin yksin jäänyt halko uunissa. Eivätkä minua kutsu lasteni appivanhemmat vieraaksi kotiinsa tai mökille. Eivät varmaan jätä kutsumatta siksi, että pelkäisivät minun vokottelevan heidän naisiaan. Ei vain synny luontevaa ryhmää, ei kaikkien mielestä jouhevasti etenevää keskustelua, jossa jokainen voisi kokoea olevansa mukana antamassa ja saamassa, olevansa aidosti läsnä kokonaisena ihmisenä. Vielä kipeämpää on kälyn suhteen. Hän on usein kotona yksin, mutta vierastta minua silloinkin ja miehensä kanssa ei kutsu kylään, ei tule kylään kuin joskus muodolliseen tapaamiseen. Pitäisi olla mukana se puuttuva seurusteluryhmän jäsen. Jos ei siis ole helppoa yksin olevalla naisella, ei yhtään helpompaa miehellä - jolla sitäpaitsi on yleensä paljon huonommat sosiaaliset taidot.
niin jouhevasti ja mielenkiintoisesti kerroit omista kokemuksistasi. Asun myös yksin, tai koiran kera. Minulla on monenlaisia ystäväporukoita ja yksittäisiä ystäviä, joita on mukava tavata silloin tällöin. Mutta mieluusti vietän myös aikaa yksin, kuunnellen musiikkia, lukien, saunoen, lenkkeilen ja pyöräillen. Kaverikin olisi mukava löytää, ja viettää yhteistä aikaa, kun vain löytyisi sellainen vähän itsenäinen ja syvällisiä pohdiskeleva elääjä, joka haluaa myös olla omillansa. Aina tämä ymmärretään väärin, niin että voisi käydä vaikka vieraissa! Sitä en itsenäisellä toki tarkoita, vaan kypsää, elämään positiivisesti suuntautuvaa miestä. Vähissä kuulemma ovat?!
että liikutte väärissä porukoissa semmoiset ihmiset kannattaa jättää omaan arvoonsa eikä sellaisille ole varmaan koskaan merkinnyt ihmisenä yhtään mitään ei ne ihmiset jotka välittää jätä jotain kutsumatta sen takia että ei ole puolisoa vaan syynä on joku muu tietysti sekin vaikuttaa aika paljon mistä se ystävyys on lähtösin jos vaikka itse on sinne joukkoon joskus mennyt ulkopuolisena puolison mukana ja jos tää puoliso lähtee lätkiin tavalla tai toisella silloin saattaa tää jäljelle jäävä jäädä paitsioon syitä on niin monia ja sittenhän se voi olla itsestäkin kiinni että tuntee itsensä ulkopuoliseksi syystä tai toisesta ja harventaa itse yhteydenpitoa niin paljon että toiset saa asiasta väärän kuvan kyllä sitä itekkin pitää olla aktiivinen eikä vaan odottaa kun sää kirjoitit noista lastes appivanhemmista niin ei nyt ihan heti tuu mieleen mun tuttavapiiristä ja läheisistä jotka pitäisivät minkäänlaista yhteyttä lastensa appivanhempiin.
Ehkä oli sangen poikkeuksellista, että lasten appivanhempiin syntyi läheiset välit, jokseenkin vertautuen suhteeseen, joka oli lasten kummien perheisiin. Kun sitten jäin yksin, alkoi syvä hiljaisuus joka taholla. No, lasten kummeilla alkoivat kiireet lastenlasten viihdyttäjinä ja lasten appivanhemmat lakkasivat kutsumasta kotiinsa ja mökeilleen, eivätkä minun kutsuuni vastanneet tai vetosivat kiireisiinsä. Paljon varmaan tuohon lasten appivanhempien läheiseksi tuloon vaikutti se, että minulla ei sisaruksia ollut, vaimolla vain sisar täällä ja opiskeluaikaiset ystävyydet olivat haalistuneet vuosia aiemmin, kun yhteydenpitoa ei vierailuin enää välimatkan vuoksi voinut ylläpitää.
luettavaa, mutta kun ei tiedä syitä yksinjäämiseesi, ei voi oikein kommentoida muutenkaan, esim. että kuuluisi kai hyviin tapoihinkin ottaa noinkin läheinen perheenjäsen huomioon. Joskus ainakin erot jättävät katkeruutta jälkeensä..
En kuvaa tilaani surulliseksi, hämmentyneeksi pikemminkin. Vaimon sairaus kai toimi eristäjänä, emme silloin olleet "normaali" pari, ja vaimoni poismenon jälkeen minut olikin helppo unohtaa menneisyyden hahmona. Mutta, käytin omaa tilannettani vain esimerkkinä siitä, että yksin jääneen miehen osa ei varmaan ole onnekkaampi, elämä täyteläisempi ja seuraelämä vilkkaampi, kuin yksinäisen naisen. Ja kun naiset sentään voivat lähteä yksin tai toisen yksinäisen kanssa vaikka teatteriin, on yksinäinen mies siellä outo otus, ja miespari - arvaatte!
se ainainen kiire se tuntuu vaivaavan meitä kaikkia mullakin on ystävätär joka katsoo kalenterista kerkeekö tapaamaan ja millon jokaisella tuntuu olevan täys työ oman sukunsa ja oman perheensä kanssa ja nimenomaan niitten lasten lastensa kanssa tuntuu ettei vanhemmat enää paljoo lapsia hoidakkaan viikonloppuisin vaan ne on ne mummut ja vaarit ja varsinkin sinkut ja auta armias jo sinkku sattuu löytään itselleen uuden kumppanin eikä otakkaan enää lapsia joka viikonloppu niin se on katastrofi tämmöiseenkin törmäsin tässä taannoin ja kyllä jokaista ystävyyssuhdetta pitää vaalia molemmin puolin jos toisen elämäntilanne en välillä sellainen ettei jaksa eikä saa aikaiseksi ja tätähän tää kiire tänäpäivänä teettää niin silloin toisen täytyy pitää kiinni eikä luovuttaa.
eletään kakstuhattalukua kummallinen mielikuva että mies kaverukset on outo näky ainahan miehet on ollu kavereita miesten kanssa ja naiset naisten sekin on mun mielestä kummallista ettei hyväksytä toista sukupuolta olevia ystäviä vaan kanssaihmiset rupee heti sipiseen ja supiseen että kyllä niillä nyt varmaan on joku juttu kyllä se nyt vaan on lähdettävä sunkin rohkeesti liikkeelle niin kyllä siitä rupee taas seuraelämä pikkuhiljaa vilkastuun.
paljon helpommin, kuin nainen. Valikoimakin on heillä suurempi ja sen myötä löytää myös sopivampi, uusi kaveri itselleen. En kommentoi muuta osaa tekstistäsi. nainen syksyllä kuuskymppinen
mutta naisia paljon harvinaisempi ilmiö. Me vaan usein kuvittelemme, että toiset kiinnostuvat meistä ja ajattelevat kummallisia. Yleensä toiset ovat vähemmän kiinnostuneita meistä kuin arvaammekaan. Kulttuuriharrastuksissa liikkuvat miehet, voivat myös helposti löytää uutta seuraa siellä. Naiset ovat uskomattoman aktiivisia huomaamaan aikuiset, hyvin käyttäytyvät "irtomiehet", joista moni saattaa pian huomata olevansa varsin tavoiteltua juttu- ja kukaties muutakin seuraa.;)) Jos mieskaverukset lähtevät teatteriin tai kulttuuriharrastuksiin, vain typerät ihmiset miettivät miesten seksuaalista suuntautumista - ellei käyttäytyminen anna siihen erityistä aihetta. Lähde ihmeessä kokeilemaan. Saatat yllättyä vain positiivisesti, jos mielessäsi on epäilyjä.;))
arkailetkin itse turhaan ja jäät kököttelemään sivuun, - ihan hyvällä vaan sanon.. Meillä on sellainen tilanne, kun työni on tässä kotona, en pääse kovinkaan osallistumaan mihinkään esim. kylän yht. rientoihin, ja helposti jäisimme kokonaan paitsioon, ellen itse kutsuisi naapuria kylään, vaikka nykyaikana tahtoovat väkistä jos vierailu vuorot ei ole tasan, miun/siun vuorot nimittäin..se harmittaa. Mieheni sairauskin eristää, hän jännittää isoja ihmisjoukkoja, ja keskustelukin hankalaa kun puheääni on jo aika hiljainen..onneksi lapset on tässä samassa pitäjässä.
Kökötän tyytyväisenä, en ruikuta, en haikaile uutta seuraa, sillä olen elämääni tyytyväinen muuten, tuo pariskuntien osoittama "unohtaminen" vain on ollut hämmentävä kokemus. Korostan sitä, että yksin oleva mies yhtä hyvin kuin nainen jää helposti yksin, ei sinkkua oteta parien mukaan, oli sinkkuus sitten mistä syystä tahansa johtuvaa. Sosiaalinen kanssakäyminen onnistuu sinkkujen kesken, samoin parien kesken, vaan jos ei sinkulla ole samassa tilanteessa eläviä tuttavia, hän ei parien seuraan pääse, ei tule kutsuja, ei sovi seura kutsutuille. Jokin yhdessäolon kuvioihin sopimaton otus on sinkku, kai kuvitellaan, ettei hänellä ole laisinkaan otetta asioihin, jotka ovat parien arkipäivää, että yksin olevan maailma on jotenkin omituinen ja rajoittunut. Voi ollakin, etenkin jos yksin olemista on jatkunut pitkään.
ajattelee asioita kai joskus liian omasta näkövinkkelistään. :/ Mutta tuota en ymmärrä, mikseivät lähisuku ymmärrä/halua kutsua luokseen esim. mökeille. Joskus vanhempien erot tekee kanssakäymisen vaikeaksi aikuisten lasten perheitten kanssa, mutta kun siitäkään ei kohdallanne ole kysymys..., mutta eipä aiheesta enempää..
pidän lasteni appivanhempiin yhteyttä. Jouluaattona olin miniäni äidin luona ym.
Kyllä samaa olen itse kokenut,erostani on jo 8v.ja vähiin on kutsut jäänyt. Paras ystäväni jonka kanssa olen ollut yli 20v. samaan aikaan lapsia saatu,samassa työssä oltu,perheittäin tavattu ja matkusteltu,muuttui täysin. Jos tulee kadulla vastaan miehensä kanssa kova kiire on,ei paljon keskustelua synny jne.. Kertaakaan ei ole kutsunut kahville,ei millään tavalla ole halunnut yhteyttä pitää. Utelee kyllä kavereiltani onko minulla uusi mies,olenko ollut tanssimassa ja sellaista,ei minulta suoraan kysy mitään. Muutos oli niin totaalinen,olin kauan aika surullinen siitä,olisin halunnut puhua ja olla yhteydessä häneen,mutta hän ei. Parhaat kaverit on tullut eronneista,yksinasuvista,heidän kanssa on tätä joskus pohdittu,heillä samantapaisia kokemuksia myös. Muuta syytä ei ole löydetty kun pelko,he pelkäävät että viemme heidän miehet. Eromme ovat myös ihan erilaisia,alkoholi,uskottomuus,liitto ei vain toimi,emme ole mitään toisen toisten liittojen rikkojia,mutta kokemukset ovat samanlaisia. Olen myös kuullut mainittavan kelpaa sinun,olet vapaa,saat päättää asiasi itse,ei tarvi ottaa muita huomioon jne.. Kolikolla on myös toinen puoli,vastuu myös kaikesta yksin,lapset usein jää äidille,taloudelliset asiat jne.. Tuntuu että se vapaus ja pelko ovat suurimmat esteet ystävyyden jatkumiselle,onko se jotain kateutta,vai mitä? Etsi kavereita muista yksinäisistä,tansseissa löytää monasti yksinäisiä naisia,ole rohkea,juttele ihmisten kanssa. Minulla on koira,se tuo uusia tuttavuuksia koiraihmisistä,täytyy itse vain lähteä liikkeelle. Pulma on monasti siinä että yksinäiset ei kohtaa. Aurikoisia kevään päiviä sinulle toivottelee myös saman kokenut.
jotain, kutsut joskus maalaiserkkusi - mökkisukulaisesi vaikka päivälliselle, saunomaan tai jms.., ehkä se kutsukin tulee..:)
...noita kutsuja satele. Itsestähän se on kiinni. Oon vähän enemmän erakkotyyppi. Tai tykkään olla vaikka kahdestaan ystävän kanssa. Suuret ihmismäärät eivät innosta. Jos on oikein iso porukka, niin se keskustelu tahtoo jäädä aika pinnalliseksi.Kahdenkeskiset keskustelut ovat kiinnostavammat ja syvällisemmät. Monet kyllä usein vihjailevat, että kutsuisin heitä saareen. Pyrin kerran kesäs kutsumaan näitä ystäviä. Mutta en samalla kerralla. Pojan perheen kanssa olen silloin tällöin saares. Kovasti pyytelevät ja sanovat, että mun on PAKKO tulla mukaan :) Usein kuitenkin oon menemättä, kun ajattelen, että heidän on mukava viettää vapaa-aikaa vain oman perheen kanssa. Kun olen heidän kans saares, niin meen usein toiselle puolelle saarta istuskelemaan kaikessa rauhassa. He onneksi tietävät, että haluan sitä omaa olemistani, eivätkä änge peräs.
meillä oli vuoden päivät kesämökki vuokrattuna tässä hyvien kulkuyhteyksien päässä..eli Inkoossa. Omat naisystäväni joilla ei siis omaa perhettän iin tottakai sitten mielellään olivat tulossa myös mökille viikonloppuisin...ja kivaa meillä naisporukassa oli...mutta, en minäkään voinut muulle perheelle aina sanoa että, te jäätte nyt kotiin...tuota nukkumatilaa kun ei siellä tarpeeksi olisi kaikille sitten ollut.. Yksi piirre kyllä häiritsi yhdessä naisystävässäni niin oli tämä...hitsi..jos, isäntäväki (siis mieheni ja minä)näimme sen kaiken vaivan hänen vuokseen..että, edellisenä iltana kävimme jo kaiken melkein valmiiksi laittamassa..saunatpuut...ja ruoat ja petivaatteet...sinne mökille...niin..kyllä se vähän loukkasi kun tämä ystäväni koko sen ajan minkä hänen kanssaan siellä mökillä tuon viikonlopun olin...niin puhuin kännykkäänsä ystävättärelleen...vitsi...meikä siinä hosui ja passasi;) toi ja vei kotiin saakka;)) Eli pientä rajaa myös toivoisin sinkuilta...jättäkää ne muut puhelut edes siksi aikaa ehditte varmasti soittaa myöhemmin...jos, on tarkoitus viettää yhteistä viikonloppua...minäkin olen kiltti nainen joka huomioin ystäviäni mutta, joskus toivoisin sitä vastavuoroisuutta myös...perheellisen kun vaikea ihan pelkästään itselleen sitä aikaa koskaan oikein ottaa...aina huomioitava kuitenkin etusijalle perheen tarpeet...joten...pientä hienotunteisuutta toivoisin...emme me perheenäidit aina halua vain muita yksin passata; haluamme myös seurustella kun siihen kerrankin on tilaisuus;)) t.friidu
ja vapaaehtoista osallistumista kokkailuunkin ynm. kotiaskareisiin, ei oo kivaa kun pitää huhkia ettei kerkeä sanaa oikein vaihtaa..nyyttärit oisi kivat..jokainen toisi jotain..
kutsumatta näitä persoonia..jotka, aina odottavat että, kaikki valmiina...Vanhan ajan nyyttärikestit ihan hyvä idea minustakin...Meillä vaan tämä ongelma..että, mies kun on kokki ja hyvä tuon seisovan pöydän laittamaan..niin..ihmiset tykkäävät;)) että, eikun meille.. joskus olisi kyllä kiva toistepäin..varsinkin nyt kun mies ei minulla juuri enää itse jaksa osallistua ja tuo tekeminen sitten kyllä minun hartioillani...nukkuisi vaan tämä armaani suurimman osan aikaa vieläkin...kovin vielä helposti väsähtelee.. nooh..nyt vähän piristyi...kun täysin ilmaiseksi siskon mieheltä lähes uuden perämoottorin sai, aamulla kun tälläinen mukavapuhelu...laituripaikka on perämoottori on...vene enää puuttu;))ehkä tuo venekin kohta...millä kesällä saareen päästään.;)) t.friidu
Vaikka varjot pimentää maata ja veden peili katoaa, et ole yksi, luotu yksin taivaltamaan. Tartu itseesi, katso omaa sisäistä maisemaa, ota joka hetkestä kiinni, usko omaan unelmaan. http://www.youtube.com/watch?v=pScod6sfNpw Voimia päivääsi. Sinun Jaakko Ala Kotro
Ihmiset pyörittävät verkostojaan, niillä menee energia siihen. Jos haluaa mukaan, senkun änkeää. Aina voi törkeästi kutsututtaa ittensä jonnekin, vaikka saunaan. Toisekseen kyseessä on hyötynäkökohdat. Jos ei ole ollut lapsenvahtina tai pihatalkoissa, jää ulos piireistä, miksi syöttää jotakuta, joka ei mitään tee? Tosin yksinäisiä kai aika paljon käytetäään hyväksi juuri siksi, että kun niillä ei ole muutakaan tekemistä. Ite välttelen kaikenlaisia bileitä jne. En oikein pidä ihmisistä. Vaan tunkemalla pääsee kyllä aina jonkun luo jorisemaan. Sitä ei tapahdu usein. Itse käytän naapurit joka toinen vuosi meillä syömässä. Net sitten kutsuu meitit joka toinen vuosi heille. Pysyy välit hyvinä kun ei liikaa olla tekemisissä. Laskeskelin kerran sukukirjoista serkkuni. Mitä lie ollut alle nelkyt. Muutaman tiedän ulkonäöltä, se siitä. Sukulaisuus on perin keinotekoinen ystävyyden pohja. Ties mitä perintöriitojakin lie joskus sata vuotta sitten ollut. Kyllä kotonaan saa ihan rauhassa olla. Onhan niitä muumioitakin löydetty vähän väliä yksiöistään. Pikkasen pitäs koittaa pitää verkostoa itsekin yllä, vanhempana voi olla sitten jo tosi yksinäistä muuten. Perussyy kuitenkin yksinäisyyteen on mun mielestä se, että kellä on kiirettä, sillä on kiirettä. Aika ei riitä kaikkeen. =DW=
uteliaisuus taas heräs kun kirjoitit ettet oikein pidä ihmisistä mun mielestä aika outoo mutta voinhan itse olla outo.
jos, lapsena ei juuri olla koskaan, viety. Siis pois muualle siitä, kotiympäristöstä..niin, hyvin vaikeaa on näillä ihmisellä monesti sitten aikuisena yks, kaks..löytää se "sosiaalisuus" tai edes tarve siihen...ja tuo rohkeus...usein olen törmänyt tähän..En minä...enhän minä.. eli ujouteen. Tai sitten ei uskalleta spontaanisesti ottaa vaan ja lähteä, vaikka siihen olisi olemassa realiteetit ja mahdollisuus siis ihan käytännössä..jälkeenpäin sitten harmitellaan kun ei lähdetty mukaan ja uskallettu rikkoa niitä omia turvallisuuden rajoa.T...kaikkea pitää aina huolellisesti ja ennekoinen moneen kertaan miettiä ja tavallaan valmistella. Tällä nyt en tarkoita jotain päätöntä menemistä..suinpäin..vaan ihan turvallisiakin pikkumatkoja ja menoja..joissa aina törmää jos, ei muuta niin juttukaveriehin..sekin aika paljon omasta asenteesta kiinni...että, törmääkö. Jos, ei halua puhua...niin ihan varmasti saa rauhassa olla.. Kukaan kun ei tule sinua sieltä neljän seinältä hakemaan..Itse meistä kunkin on oltava myös oma-aloitteinen..ja asioiden eteen on myös tehtävä..on sitten mistä tahansa kysymys..ja ilmaista ei tässä maailmassa mikään;))jos, reissata aioit.. t.friidu Tämä aika yleistä myös meidän ikäpolvessa..
ja mahottoman ujo punastelija olen ollut - joskus, mutta sosiaalisuus on kai peritty luonteenpiirre, - ei vaan jaksa aina olla yksin, jonkun kanssa pitää saaha höpistä, ja tämä foorumi on siihen mitä mainioin :)
En tosiaankaan oikein pidä ihmisistä noin yleisesti ottaen. Tyhmiä, pelailevat sosiaalisia pelejään jne. "Me" on joukko mihin en kuulu. Erityisesti läpinäkyvä kusetus ottaa pattiin. Mutta on tottakai ihmisiä joista pidän. Ja pidän sitten kai liikaakin. Sitä kun ihminen pulpahtaa syntyessään maailmaan, se on yksin, kaikki muu on keinotekoista hypetystä jostain heimosta tai suvusta tai kavereista. Tiukanpaikan tullen saat selvitä kuitenkin omillasi. =DW=
Ei ympäristö voi määrittää kenenkään sosiaalisia haluja tai taitoja. Halut on asia erikseen, mutta "taidot" on käytännössä aina teeskentelyä. =DW=
Tottakai geeneillä on merkitystä. Vaan ns: ulkopuoliset tahot kyllä koittaa tehdä parhaansa sorvatakseen kaikista oman yhteisönsä kaltaisia ihmisiä. Ja kun kaikki eivät siihen taivu. Mulle melkeen riittää sosiaaliseksi kanssakäymiseksi netti. Ensinnäkin saa olla anonyymi ja itsensä. Toisekseen ainoa mikä koittaa vaikuttaa mielipiteisiini on toi torvelo korvenkukka mielipidesensuureineen tässä portaalissa, muissa on vapaampaa. Punastelusta pääsee eroon. Itellä menee aina vähän näyttelemiseksi ja yliampuvaksi kaikki pakolliset tilanteet. Mutta ujostellut en ole kymmeniin vuosiin. Sitä kun aina pitänyt iteittensä munata milloin missäkin, jännittäminen jää jossain vaiheessa asioitten taakse. =DW= =DW=
Olet kai elänyt sellaisten ihmisten keskuudessa, joille on tärkeää "esittää" ja menettänyt siinä mylläkässä uskosi ihmisiin. Olin nuorena hillittömän ujo. Edelleenkin olen perusluonteeltani ujo, mutta olen joutunut pakosta "sosiaalistumaan". Nykyään kanssakäyminen ihmisten kanssa käy ihan ketterästi, sillä olen lakannut asettamasta itselleni mitään paineita, että minun pitäisi olla jotenkin "fiksu" tai "edustava". Rimani on siinä, että pyrin kohtelemaan kaikkia ihmisiä säällisesti ja ystävällisesti. Muuten saavat ajatella ja juoruta kaltaisestani boheemista täsmälleen mitä tykkäävät. Minusta ihmisiä on mielenkiintoista seurata, miten heitä ajaa kaikenlaiset himot, halut ja tunnevirrat. Minusta ihmiset on paitsi raadollisia, myös reppanoita ja aika liikuttavia. Nyt kun en enää jännitä toisia pökelöjäykkänä, pystyy paremmin olemaan kohtaamalleen ihmiselle läsnä ja aistimaan heidän tunnetilojaan ja tavoitteitaan. Olen havainnut että nykyään ihmiset tavallaan kokevat minut enemmän luoksekutsuvaksi, aika usein tapahtuu että joku tuntematon alkaa jutella minulle tai itse teen niin.
yleensä mihinkään kutsuta, mutta toisaalta en ole koskaan mikään kyläluuta ollutkaan. Vastavuoroisuudesta on kai kysymys, koska en minäkään juuri ketään tänne kutsu.
miksei minua kutsuta. koska olen epäsosiaalinen koheltaja, sanon sopimattomia asioita tai sitten en puhu mitään. Kaiken kaikkiaan ikävystyttävä tyyppi jota kukaan ei halua seurakseen.
Periaatteessa haluaisi kutsua esim. kutsua joitain ihmisiä kylään, mutta sitten rupeaa funtsimaan, että kotona on niin kirpputoriköyhän näköistä ja osaanko tehtailla tarpeeksi hienoja salaatteja ja ties mitä fetajuusto-parsapiiraita ja merkkiviinejä (joita varsinkaan en tunne). Mikä on tietenkin aivan hölmöä. Tai jossain kultturellissa seurassa iskee halu esittää lukeneempaa kuin onkaan. Ei suurin surminkaan tunnusta, ettei koskaan ole lukenut Karamazovin veljeksiä yhtäsoittoa läpi, vaan on takunnut sitä pätkittäin sotkeutuen lempinimissä. Tai että tainnuttaa itsensä uneen lukien romanttisia naistenromaaneita. No niin luen minä toki KUNNON kirjallisuuttakin (tulihan se sieltä...)
ole virkistävää! Ja epäsopivien asioiden pamautteleminen samoin. Minusta olisi mielenkiintoista olla seurassa, ja katsoa miten ihmiset reagoivat. Ollettaen, etten itse olisi minkään omaan nahkaan osuvan nuolen kohteena. Minusta spontaanit ihmiset, vaikka "koheltavatkin" on aina hauskempia kuin hyvin itsestään visut ihmiset. Pahin ihmistyyppi on ynseä, kuin kuoren sisässä oleva pihistelijä, johon ei tunnu saavan millään kontaktia. Tai sellainen, josta näkee jo naamasta, että seurani on hänelle täysin yhdentekevä, koska minusta ei ole hänelle mitään hyötyä. Ja vain ns. hyvän käytöksen takia jotain alentuu minulle sanomaan.
joo..nämä ihmiset eivät paljasta koskaan itsestään yhtään mitään. Aina korekti sama hymy naamalla. Jotka harkitsevat joka sanansa ja liikeensä. Etteivät vaan MOKAA. Voit tuntea no, tuntea ja tuntea..heidät vuosikymmenien ajan..mutta, kuitenkin he jäävät hyvästä käytöksestä huolimatta sinulle täysin "vieraiksi"...ihmisiksi..Sitten siinä yllättäen yks kaks..yhtenä ennalta arvaamattomana päivänä kohtaat ihan sama..mies/nainen...joka siinä lyhyessä tuokiossa minkä kohtaatte kenties YHDEN ainoan kerran...nii.i tämä ihminen ehtii kertoa sinulle lähes KAIKEN itsestään;) kengännumero jää ehkä puuttumaan mutta se ei olekaan olennaista...olen nainen joka viihdyin tälläisten ihmisten kanssa aina vaan paremmin...olen aina viihtynyt..onneksi heitä kohtaan.. t.friidu
tulee sellainen tunne, että on itse jotenkin sopimaton. Nauraa liian äänekkäästi, on liian tunteellinen, älytön kaikkineen. Yrittää tavallaan niin kuin "saavuttaa" tämän ihmisen, mutta joutuu häntä koipien välissä perääntymään. Toisaalta johonkin ihmisiin saa joskus hyvinkin nopeasti kontaktin, minulle käy aika usein niin, että ihmiset saattavat puhua hyvinkin avoimesti asioistaan, vaikka ei tunne ihmistä ennestään tai on ns. hyvän päivän tuttu ollut.
10 centtistä jos, yhdessä kerran mennään..ja tarkalleen aina tuo oman osuutensa laskevat...niin..enpä välitä..seurasta..En tiedä tämä johtuu varmaan siitä, että nuoruudessa vietin niin paljon vapaa-aikaani reilujen miesten ja tovereiden kanssa...vitsi minulla kun oli pienempi palkka kun heillä...niin, aina olivat tarjoamassa apua. Ja tulivat reilusti sanomaan että, jos rahaa vaan tarvitset juttele heille..koskaan en tuota rahaa heiltä lainanut ei tullut niin tiukkaa tilannetta..mutta, se asenne jäi..tuonne pääkoppaan...ja sitä reiluutta arvosti. Monella kun heillä oli silloin myös itsellään perhe...siinä josta piti pitää taloudellisesti huolta..niin...sitten nämä ynseät pihistelijät kyllä jotenkin vain ärsyttävät;) Minäkin olen vasta nyt oppinut että, näiden ynselijöiden elämän asenteesta en ota itseeni..palakaan. Vaikeeta tuo läksy oli oppia. Koska tuon oman mielensä aina jotenkin pahoitti, eikä oikein ymmärtänyt mistä kysymys pohjimmiltaan?- Sama piirre täällä..en koskaan aamulla tiedä kun herään...kehen "uuteen" ihmisen tänään törmään...koska, niin käy niin tavattoman usein. Ja minkä tarinan tänään kuulen..mies ei minulla ymmärrä miksi aikatauluni ei vain pidä;))jos, ihminen alkaa kertomaan elämäänsä...en vaan pysty olemaan niin töykeä..että, sanoisin että, nyt on mentävä MINULLA on nyt jotain tärkeämpää kuin sinun elämäsi...nooh, monta tarinaa..iloista ja surullista on tullut kuultua..ja sitä kautta aina joskus myös uusia ystäviä tullut elämääni...vaikka en etsi mitään enkä ketään tarkoituksella..näin vain käy.. t.friidu
Kun erosin niin sai huomata että yksin myös saa olla, jollei yritä löytää muita ihmisiä. Täällä eletään kulttuuria mihin kuuluu kova esittäminen ja näyttäminen. Ihminen mikä ei sovi muottiin niin ei enää kuulu joukkoon. Onneksi itse olen ollut oman tien kulkija ja sitä kautta pärjännyt. Mökkikutsuja ei ole paljoa tullut, oma mökki kun onneksi on, ehkä senkin takia. Silti voi yrittää tietenkin itse ottaa yhteyttä tiettyihin ihmisiin, ehkä kuitenkin saa yhteyden ja voi jakaa omaa elämäänsä.
olet joidenkin mielestä ei onneksi kaikkien ..vähintäkään jonkin sortin epäonnistunut yhteiskunnanjäsen...joka vaan käytät yhteiskunnan varoja...tätäkin asennetta olen kuunnellut...pahimmat kommentit naiselta joka itse naimisissa ja edelleen (pitkä onnellinen avioliitto??)..vasta kun hänen omat lapsensa avioituivat ja erosivat...ääni kellossa tälläkin naisella muuttui...joo, ystävä edelleen..mutta. Harvoin tapaamme. Jostain syystä. Tätä kyllä olen vähän ihmettelen naisissa..tätä solidaarisuuden puutetta...kanssa sisarta..kun helppo lyödä? Miksi näin? Kyllä miehetkin "puukkottavat" selkään...mutta, naiset aika julmasti usein...mikä naisia vaivaa? Jos, itsellä kerran kaikki hyvin...niin missä se sympatia ja empatia?....löytyyhän sitä omille lapsille...mutta, ei oikein muille? Tämä nyt hieman provoisoivasti kirjoitettu..Onneksi kaikki naiset eivät näin toimi eikä ajattele...mutta, yllättävän moni suomalainen nainen ja mies kumminkin.. t.friidu
vain omia, en kukkaroni, ystäviä.