Saksan opettelu

Onko jotain ideoita miten oppia saksaa itsekeseen edes vähän? Olisin todella todella innostunut kielestä,mutta kesällä ei ala mitäänkursseja, joten täytyy itse kokeilla. Mulla on kun fahrplan kirjasetti itsellä. Onko ihan mahdotonta oppia yksin perus kieliopin.
3949
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En tiedä, missä asut, mutta ainakin täällä päin on opetustarjontaa myös kesällä. Opettelu yksin on mahdollista, mutta raskasta, ja etenkin ääntämyksen ja kuullunymmärtämisen kohdalla voi tulla hankaluuksia. Jos asut yliopistopaikkakunnalla tai lähellä, niin katso avoimen yliopiston tarjonta. Kirjastosta voisi löytyä jotain videoita alkeisopetteluun.

Äänestä

Olipa kiva lukea viestisi. Ihanaa, että olet kiinnostunut saksan kielestä. Kyllä sitä on mahdollista oppia ihan itsekseen, ainakin minä olen aloittanut itseopiskelulla kieliopinnot. Ensimmäiset kielet olivat saksa ja ruotsi. Kielissä pitää kuitenkin ottaa huomioon se,että kuulet alusta saakka puhuttua kieltä, jotta opit oikean ääntämisen. Myöhemmin sitä on vaikea korjata, jos opit väärän ääntämisen. Joten olisi hyvä, että sulla olisi esim. kasetti tai cd, josta kuulet kuinka saksaa lausutaan. Saksan kielioppi on aika perusteellinen, ja siinä on työtä kylliksi. Ei se vaikeaa ole, kunhan jyvälle pääsee.

Itse aloitin kieliopinnot 70- luvulla ja tänä päivänä se on minun rakkain harrastus. Suoritin 70- luvulla iltaoppikoulun Tampereella ja valitsin heti alusta lähtien A-kieleksi saksan, koska se kiinnosti minua enemmän kuin englanti. Samoin olen ollut aina kiinnostunut ruotsista ja se on helpoin kieli mitä olen koskaan opiskellut. Olen siis kymmeniä vuosia harrastanut näitä. Englantia olen kyllä opiskellut, mutta sitä kohtaan en ole koskaan tuntenut mitään sen suurempaa kiinnostusta. Mulle se on vähän pakkopullaa koko kieli, sitä vain on pakko osata, jos meinaa esim. netin kanssa pärjätä.
Kirjoitin 6 vuotta sitten aikuislukiosta ylioppilaaksi, olin silloin 51 vuotias. Saksa ei mennyt niin hyvin kuin toivoin, mutta ruotsi sitäkin paremmin. Luin lukiossa lyhyen englannin ja ranskan, mutta niitä en kirjoittanut. Ranskaa on tarkoitus vähän kerrata, jotta en unohda sitä.
Onneksi näin netissä on hyvä näitä kieliä harrastaa käymällä eri keskustelupalstoilla. Luen myös esim. ulkomaisten lehtiä ja kuuntelen/katselen videoita. Käyn saksalaisen Bild- lehden sivustolla ja siellä katson videoita. Saan siten pidettyä kielitaidon ajantasalla. Saksa on mulle tärkeä kieli, koska käyn Saksassa ajoittain tyttären perheen luona. On mukava käytännössä elää sikäläistä elämää. Toinen lehti. jonka sivustoilla vierailen, on ruotsalainen Aftonbladet, heilläkin on siellä videoita,joita voi katsella.

Itse en ole ollut missään kielikursseilla elämäni aikana kovinkaan paljon lukuun ottamatta aikuislukiota. No, olen opiskellut myös tekussa ja siellä luin teknisen englannin. Muita kieliä siellä ei siihen aikaan ollut. Olen tyypillinen itsepiskelija. Olen ihan kotona oppikirjoja lukemalla ja kasetteja kuuntelemalla opiskellut kieliä. Espanjan opinnot ovat parhaillaan menossa, enkä ole koskaan ollut missään espanjan kielikurssilla. Toinen vastaava kieli on venäjä. Sitäkin olen vain kotona opiskellut. Ehkä mulla sitten on "kielipää", miten lie, mutta en tarvitse opettajan neuvoa esim. kieliopin takia, tajuan sen muutenkin. Ja sanoja oppii parhaiten kuuntelemalla ja toistamalla kuulemiaan sanoja ja lauseita.

Aion itse opiskella vielä muutamaa muutakin kieltä, mulla on esim hollannin ja serbokroatin oppikirjat ja kasetit. Nyt just olen aloittanut eestin kielen opiskelun netin kautta. Se on helppoa meille suomalaisille. Netistä löytyy materiaalia kielten opiskelijoilla pilvin pimein.

Tsemppiä sulla saksan opiskeluun, kyllä sinä opit, kun kerran haluat. Kielten oppimisessa pätee sama kuin muussakin oppimisessa. Eli jos on tarpeeksi motivoitunut, oppii mitä tahansa.

Äänestä

kyllä on mahdollista!!

Kommentoi aloitusta

mahdollista yksikseen? kirjoitti:

Onko jotain ideoita miten oppia saksaa itsekeseen edes vähän? Olisin todella todella innostunut kielestä,mutta kesällä ei ala mitäänkursseja, joten täytyy itse kokeilla. Mulla on kun fahrplan kirjasetti itsellä. Onko ihan mahdotonta oppia yksin perus kieliopin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu