Miten saada unta?

Nyt pitää muutama yö nukkua lapsen kanssa kahdestaan ja sen jälkeen koko toukokuu. Viime vuonna oli sama juttu, tosin oli lapsen kanssa kahdestaan vain huhtikuun. Viime vuonna oli ainakin yhtä tuskaa yksin nukkuminen; pimeässä nukkuminen pelottaa ja tekee olon levottomaksi - kuitenkin yölampun päällä pitäminen tekee unesta kevyen ja heräilin vähän väliä. Hiljaisuuskin pelottaa ja ahdistaa, laitoin sitten lasten satucd:n päälle koko yöksi - heräilin myös tuon ääneen vähän väliä. Ja ylipäänsä sain unta vasta aamuyöstä, lapsen herättäessä jo seitsemän aikaan - oli olotila melkoisen pöpperöinen ja väsynyt. Nyt siis taas alkavat nämä yksin nukkumiset lapsen kanssa ja ajatus yksin nukkumisesta on ahdistanut koko tämän kuukauden. Tosin se on nyt hyvä juttu verrattuna viime kevääseen, että olen jatkuvasti väsynyt. Kai sitten luulisi unen tulevan helpommin - ehkä ja ehkä ei - sen näkee sitten. Senkin myös muistan viime keväästä, että kun heräilin enkä unta siis saanut, aloin lukemaan kirjoja ja välillä sitten oli hankalaa kun olin jo ihan uninen mutta kun siirsin kirjan syrjään, oli taas uudestaan olotila, etten kuitenkaan unta saa. Nyt tänä keväänä on se näissä uniongelmissa suurena haittana, että käyn töissä silloin tällöin ja nyt jo pohdin, että jos en kunnon unta saa koko yönä, miten pysyä aamulla heräillä auton ratissa ja edes jotenkin pirteänä koko työpäivän? Tosin kyllä töitten tekeminen tekee olotilan entistä väsyneemmäksi ja ehkä se helpottaa samalla unen saantia iltaisin.
1604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

toi äänen käyttö nukahtamisessa on hyvä. Mulla on toiminut aikanaan hankittu Sound Therapy System, josta kuuntelen puron solinaa. En tiedä, mikä se on suomeksi ja saako täältä niitä ollenkaan. Valmistaja on muistaakseni joku Sound Oasis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onneton yökyöpeli kirjoitti:

Nyt pitää muutama yö nukkua lapsen kanssa kahdestaan ja sen jälkeen koko toukokuu. Viime vuonna oli sama juttu, tosin oli lapsen kanssa kahdestaan vain huhtikuun. Viime vuonna oli ainakin yhtä tuskaa yksin nukkuminen; pimeässä nukkuminen pelottaa ja tekee olon levottomaksi - kuitenkin yölampun päällä pitäminen tekee unesta kevyen ja heräilin vähän väliä. Hiljaisuuskin pelottaa ja ahdistaa, laitoin sitten lasten satucd:n päälle koko yöksi - heräilin myös tuon ääneen vähän väliä. Ja ylipäänsä sain unta vasta aamuyöstä, lapsen herättäessä jo seitsemän aikaan - oli olotila melkoisen pöpperöinen ja väsynyt. Nyt siis taas alkavat nämä yksin nukkumiset lapsen kanssa ja ajatus yksin nukkumisesta on ahdistanut koko tämän kuukauden. Tosin se on nyt hyvä juttu verrattuna viime kevääseen, että olen jatkuvasti väsynyt. Kai sitten luulisi unen tulevan helpommin - ehkä ja ehkä ei - sen näkee sitten. Senkin myös muistan viime keväästä, että kun heräilin enkä unta siis saanut, aloin lukemaan kirjoja ja välillä sitten oli hankalaa kun olin jo ihan uninen mutta kun siirsin kirjan syrjään, oli taas uudestaan olotila, etten kuitenkaan unta saa. Nyt tänä keväänä on se näissä uniongelmissa suurena haittana, että käyn töissä silloin tällöin ja nyt jo pohdin, että jos en kunnon unta saa koko yönä, miten pysyä aamulla heräillä auton ratissa ja edes jotenkin pirteänä koko työpäivän? Tosin kyllä töitten tekeminen tekee olotilan entistä väsyneemmäksi ja ehkä se helpottaa samalla unen saantia iltaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu