Okei eli tänään siis kävi näin.
Tänään koitin kännykälläni siirtää osoitekirjaa puhelimelta SIM-kortille. Se latasi ne ja viimeisen prosentin aikana kännykkäni sammui ja käynnistin sen uudelleen. Kun katsoin, kaikki numerot oivat kadonneet. Koitin kopioida osoitekirjaa SIMiltä puhelimen muistiin, mutta se ei onnistunut. Nyt kun kirjoitan numeron ylös, ensiksi se tallentaa numeron, ja sen jälkeen näkyi, että numero oli tallentunut, mutta kun katsoin nimikirjaa uudellee, siellä ei ollut mitään.
Mikä avuksi?
Ottaa
Päähän
4149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tiedot myös puhelimen muistista? Kokeilepa laittaa käyttöön molemmat muistit jos jotakin olisi edes jäänyt talteen.
ensisijaikseksi muistiksi SIM-kortin, puhelimessa on parisenkymmentä nimeä, mutta ne eivät ole aakkosjärjestyksessä eikä niitä voi etsiä nimellä. Myöskin viesteissä näkyy numerot vaikka muistissa olisi sen henkilön nimi
nyt SIM:iltä kopsaamaan puhelimeen? Minulla kävi kerran niin että kopioiminen ei onnistunut millään, oli joku softajumitus. Jos viet huoltoon ota talteen ainakin ne säilyneet mumerot. Ne katoavat päivityksessä.
Itselläni on osoitekirja kulkenut mukana jo vuosikaudet. Teen AINA varmuuskopiot tietokoneelle. Sieltä ne on sitten varsin helppo löytää vaikka puhelin rikkoutuisi. Vain hölmö jättää tärkeät numeronsa "yhden kortin varaan", eli vain puhelimeensa. Pudotat puhelimen tai se varastetaan, se oli sitten siinä..... Opitkohan tuosta nyt mitään? ;)