Isännät

Isännöitsijät ennen olivat hauskoja miehiä, silloin eivät turhista niuhottaneet, eikä heille ollut raha päällimmäisenä, mutta miten nyt, kusi on noussut otsaluun taakse niin pahasti että sitä ei taida saada lääkärikään pois sieltä.
8710
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

lääkitys?

Äänestä

As Oyt ennen maksoivat tehdystä työstä sovitun korvauksen oli helppo olla mukava, nyt kilpailuttavat ja valitsevat halvimman. Haluavat muutamalla satasella Isännöisijän täysipäiväseksi vaikka sopimuksessa selvästi perusmaksu lisätyöt ainaista itkua kun lähettää laskun tehdystä työstä joka on sovittu kirjallisesti ja jota on taloyhtiö itse ehdottannut.

Äänestä
  • monta toimivaa liikesuhdetta monellakin alalla.Joku on tehnyt halvimman tarjouksen siitä ettei tee mitään.Energiaa ja aikaa kuluu tekemättömien töiden jälkihoitoon.

    Äänestä

Eiköhän tuo koske työelämää kaiken kaikkiaan. Ennen oli kaikilla mukavampaa työelämässä, vai oliko.

Äänestä

Sopimus määrittelee mitä isnnöitsijän tehtäviin kuuluu. Myös mitä maksaa esim. isännöitsijän todistus kopioinnit ym:t. Tuo kilpailuttaminen on siitä huono juttu, että "ei halvalla hyvää saa". Isännöitsijän viiteliäisyydestä kannattaa maksaa, sillä se tuo rahat takaisin ennnemmin tai myöhemmin. Varsinkin laajoissa remonteissa hyvä isnnöitsijä kullan arvoinen.

Äänestä
  • Suurissa remonteissa? Isännöitsijöitä lobataan jatkuvasti ja niiden puolueeton ehdotus ei välttämättä ole niin puolueeton. Samat raksafirmat pyörivät samoissa kaupunginosissa vain isännöitsijöiden ansiosta. Isoissa urakoissa on suunnittelijat, urakoitsijat ja valvojat, jotka kantaa vastuut urakan sujumisesta. Jos isännöitsijä sattuu joskus paikalle eksymään, niin mitä hän voi tehdä tai mistä hän menee vastuuseen? Hänhän on vain renki. Suurissa remonteissa kannattaa olla muoditon. Yksikään hallitus tai suunnitteluryhmä yhdessä arkkitehdin kanssa ei saa muuttaa talon henkeä. Hyvän hallituksen (varsinkin PJ:N) ammattitaitoa ei saa väheksyä. Toimii tasavertaisesti osakkaanomistajan parasta ajatellen. Ymmärtää talon hengen ja arvon. Kuuntelee ja selvittää asukkaiden toiveita, eikä todellakaan päätä vain itse. Nää sisarettomat KTM:t voidaan heti unohtaa!

    Äänestä

  • asukas1972 kirjoitti:

    Suurissa remonteissa? Isännöitsijöitä lobataan jatkuvasti ja niiden puolueeton ehdotus ei välttämättä ole niin puolueeton. Samat raksafirmat pyörivät samoissa kaupunginosissa vain isännöitsijöiden ansiosta. Isoissa urakoissa on suunnittelijat, urakoitsijat ja valvojat, jotka kantaa vastuut urakan sujumisesta. Jos isännöitsijä sattuu joskus paikalle eksymään, niin mitä hän voi tehdä tai mistä hän menee vastuuseen? Hänhän on vain renki. Suurissa remonteissa kannattaa olla muoditon. Yksikään hallitus tai suunnitteluryhmä yhdessä arkkitehdin kanssa ei saa muuttaa talon henkeä. Hyvän hallituksen (varsinkin PJ:N) ammattitaitoa ei saa väheksyä. Toimii tasavertaisesti osakkaanomistajan parasta ajatellen. Ymmärtää talon hengen ja arvon. Kuuntelee ja selvittää asukkaiden toiveita, eikä todellakaan päätä vain itse. Nää sisarettomat KTM:t voidaan heti unohtaa!

    Remonteissa isännöitsijä on ilman muuta se, jonka pitäisi huolehtia taloyhtiön eduista remontin suunnittelusta aina toteutukseen asti. Isännöitsijän tehtävä on hallita remontin alun yhteydet kaikkiin osapuoliin ja isännöitsijällä pitää olla tietämystä aika laajalti. Meidän remontissa, joka on hyvin laaja-alainen. Otettiin tarjoukset 7:ltä urakoistsijalta, joiden tehtävä olisi pääurakoitsijan rooli. Sitten ikkunafirmoilta, joita oli yht. 6 pääasiassa tunnetuimmat ikkuna ja ovi (ulko-ovet) valmistajat. Lasituksista vain kaksi on sellaista, joita voidaan suosia. Hallitus yhdessä isännöitsijän kanssa valitsi nämä urakoitsijat. viimeisessä kokouksessa päätettiin jokaisen rooli, isännöitsijä mukaanlukien. Mitään kähmintää ei esiintynyt. Meidän tapauksessamme pyrittiin saamaan talon imago näkyviin ja ainoastaan parvekkeet vaihdettiin nykyaikaisiin ja huomattavasti isompiin. Hpj.na tarkensin esitettyjä asioita. Eräältä osin ehdotin tiettyjä asioita tapauskohtaisesti ratkaistavaksi. jne. Myös mainitsin, että tulen tarkkaan seuraamaan talon korjauksen etenemistä. Tottakai hpj on se, joka on valittu ja hänen tehtävänsä on juuri niinkuin mainitsit. Olla taloyhtiön edustaja.

    Äänestä

  • Mutta mistähän se johtuu että noissa Hpj:ssa on niin paljon Oman edun tavoittelijoita, ja nyt en puhu vain yhdestä tapauksesta, että mitenkäs tämä sattukin taas minun(hpj:n)kohdalle, no sattuihan se kun itse päätin. #Reps#

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ennen... kirjoitti:

Isännöitsijät ennen olivat hauskoja miehiä, silloin eivät turhista niuhottaneet, eikä heille ollut raha päällimmäisenä, mutta miten nyt, kusi on noussut otsaluun taakse niin pahasti että sitä ei taida saada lääkärikään pois sieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu