Tässäpäs olisi minunkin kannanottoni tuohon viimeöiseen näytäntöön.
Itse olen jo ennen elokuvien ilmestymistä lukenut, aah niin ihanan, trilogian, jonka jälkeen todellakin rakastuin Tolkienin luomaan maailmaan. Allekirjoittanut onkin siis höperöna edellämainitun kirjailijan tuotantoon :)
Mutta sitten näistä elokuvista...
Kirjan luettuani, en todellakaan voinut uskoa, että kukaan pystyisi tekemään Sormusten herrasta kelvollista leffaa. Ajatus oli lähes mahdoton, sillä Tolkienin teksti on NIIN taianomaista, että elokuva siitä tuntui (kuten keskusteluissa onkin jo mainittu) kirjan raiskaukselta. Trilogian ensimmäisen osan jälkeen, täytyi jopa kaltaiseni fanin myöntää, että Jackson ei ollutkaan tehnyt niin huonoa työtä kuin odotin. Toki tarina on jonkin verran muuttunut alkuperäisestä ja siitä myös uupuu loistavia henkilöhahmoja (kuten Tom Bombadil), mutta lopputulos, katsottuani viimeisenkin osan trilogiasta, on kuitenkin lähes ällistyttävä. Näyttelijät tekivät uskomattoman hienot roolisuoritukset, ja erikoistehosteet toimivat hyvin, jälleen kerran.
Kuninkaan paluussa oli myös kohtia, jotka ärsyttivät minua. En ymmärrä miksi Frodon, Samin ja Klonkun välille piti luoda niin paljon kieroilua, kun sitä ei oikeasti ollut. Myös Sarumanin puuttuminen oli pienoinen pettymys, sillä velholle olisi vielä ollut rooli tarjolla viimeisessäkin osassa... En kuitenkaan jaksa parjata enempää puuttuvista kohdista, sillä on ymmärrettävää, että 9 tuntiin ei todellakaan mahdu kaikkea sitä, mitä kirja tarjoaa. Henkilöhahmojen alkuperäiset luonteenpiirteet olisi kuitenkin voinut säilyttää; Harmitti huomata Gondorin käskynhaltijan "friikiksi" luotu hahmo.
Mutta nämä oli minun näkemyksiäni. Ei ole kirjan voittanutta, mutta ei elokuvistakaan olisi voinut tehdä tuosta parempia. Hatunnosto Jacksonille, annettakoon anteeksi muutamat muutokset. Se mitä jäin vielä kaipaamaan, oli Konnun tapahtumat, joita odotin ja joita ei sitten näytettykkään. :(
Eipä muuta. Saa kommentoida :)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mä dikkasin eniten leffassa siitä, et mun ei tarvinnu lukee mitään.
sama täällä, ei jaksa lukee mitään.
eikö konnun puhdistusta näytetä??? voi.... *vaipuu hiljaa synkkyyteen* nyyh... =( =/ =)
Denethor on aivan pihalla siinä kirjassakin. En ole koskaan pitänyt tyypistä, rasittava tapaus. Friikkeydestä en tiedä, mutta jokatapauksessa kaveri on aivan hakoteillä...
Konnun puhdistuksen puuttuminen oli kieltämättä erikoisen hämäävä asia.