Kuoleke

Karmeita ilouutisia väläytellään jo siellä täällä tulevien eläkepäiviemme ratoksi. Raaka totuus nimittäin on, että maailma rahalaitostensa johdolla on pelannut itsensä pussiin, josta ei selvitä kuin ottamalla kaikilta pois ja joiltain vielä enemmän. Suomalaisessa yhteiskunassa on ollut tapana, että jokainen maksaa itse etukäteen käteisellä oman eläkkeensä turvalliseen paikkaan, josta sen sitten loppuvuosinaan saa sovittuina kuukausierinä elämiseensä loppuiäkseen - jos elää niin kauan. Entä jos eläkeyhtiöt pelaavatkin rahat maailmalla niinkuin nyt pahaenteisesti vihjaistaan? Entä kun valtiovaltakin jo yleislääkkeenä julistaa nuorempana töihinmenoa ja vanhempana eläköitymistä? Entä kun yhteiskunnan takuujärjestelmät joka suuntaan jo ovat ylikuormitetut ja lainaavat velkojensa katteeksi uutta velkaa toisilta velkaantuneilta? Nyt ovat radikaalit uudennukset valttia. Jotain radikaalia täytyy tapahtua, että asiat tulisivat kuntoon. Eläkeläisten kannalta kauhein radikaalius tietenkin olisi, että työikäinen päättäjistö yksituumaisesti panisi eläkkeet esim. puoliksi ja toteaisi sen asianomaisten (eläkkeensaajat ja eläkeyhtiöt) väliseksi parhaaksi mahdolliseksi tavaksi pelastaa yhteiskunta. Ovathan eläkeläiset enää mitään tuottamaton ja jo tulevaisuuden kannalta vähempiarvoinen väistyvä osajoukko - rauha heidän muistolleen. Eläkkeestä tehtäisiin kuoleke. Entä vastakkainen radikaalius? Kukin yksilö voisi eläkkeelle siirtyessään siirtää sisään tallettamansa eläkkeensä omalle henkilökohtaiselle tililleen ja saada sieltä sitten normaalikorolla kuukausittain sovitun osuuden. Jos sattuisi kuolemaan ennen tilinsä tyhjentymistä niin loput siirrettäisiin laskettua pitempään eläville. Eläkeyhtiöiden asia yhteiskunnan evästämänä olisi sitten repiä nuo selvät saatavat jostain. Jos syntyisi aikamoinen elämä eläkkeiden "yksityistämisestä" niin eipä kuolekelinjakaan parempaan johtaisi. Vai mitä itse vielä elämänvoimasi huipulla sanoisit jos eläkeikääsi nostetaan ja nyt maksamasi eläke-erät vain puoliksi myöhemmin palautetaan? Taitaa näissä merkeissä olla tuumatalkoopaikka ei vain hallituksessa ja finanssiklusterissa vaan omissa sukupolvienvälisissäkin lähiympyröissämme. "Elämä: hassu juttu, joka sattui minulle matkalla hautaan." (Quentin Crisp)
0492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

personaleu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu