Viimeinen mohikaani?

Onko palstoilla muita vanhan kansan miehiä, kuin minun armas siippaseni? Hän ei ole käynyt hammaslääkärissä 40 vuoteen. Silloin minä pakotin hänet hoitamaan hampaansa, ja hän suivaantui henkilökohtaisen koskemattomuutensa loukkaukseen siten, että jätti laskun minun maksettavakseni. Minä opin kerrasta. Nyt ollaan söshsötyspisteesschä. Onko hän viimeinen tämän sortin itsenäisen ykstyisajattelija, jota ei hammaslääkäri pääse sorkkimaan?
15734
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Onko siippasi antanut vetää pois hampaansa vai? Maaseudulla ja kyllä kaupungissakin olen ihmeekseni törmännyt vastaaviin. Nykyään sentään on kivutontakin hoitoa!Laskuko tultt vieläkin sinulle :D

Äänestä

Näin ikä muuttaa ihmistä. Nuorempana Sinäkin olit ihan mukava ja Sinun muistisikin pelasi aika hyvin. Nyt et enää muista, että minähän oli töissä ja työaikana hoidin terveyttäni mm. myös hampaitani. Siksi ne ovatkin niin hyvässä kunnossa, että kunnallisessa terveydenhuollossa niitä ihan kehuttiin hyvin hoidetuiksi. Pari pientä paikkaa vain laitettiin. Se että Sinulla on nuo tekarit oleet jo parikymmentä vuotta tietysti kiukuttaa Sinua, mutta älä siitä minua syytä, itse ne vaatimalla vaadit. Luulit, että niillä saa hoitamattoman ja pahalle haisevan suun kuntoon. No, olihan se vähän aikaa, mutta sitten hoitamattomuus ja välinpitämättömyys alkoi taas näkyä. Kotijuopottelu ja siisteys eivät kulje käsikädessä. Maksoithan Sinä sen laskun meidän yhteiseltä pankkitililtämme ostarilla käydessäsi, mutta unohdit, että sinne tilille kertyy minun eläkkeestäni yli kaksikertaa enemmän rahaa kuin sinun eläkkeestäsi. Se on varmaan tuo ikäsi ja runsas alkoholin käyttö, mikä tuo tällaisia sotkuja ajatuksiisi. Saat anteeksi, minä koitan kestää.

Äänestä
  • Kiitoksia sanailusta. Huomaamme, että varmaan on paljon juuri tällaisia avioliittoja, joissa pari nälvii, moittii, katkeroituu, ilkeilee, on mustasukkainen, syyttelee asioista, jotka ovat tapahtuneet vuosia sitten, liioittelee kaikessa, eikä unohda kärsimäänsä vääryyttä. Kuitenkin ollaan yhdessä. Pestään ikkunoita hammasta (?) purren, tai syytellään toista viinanjuonnista. Kuitenkaan ei tulisi mielenkään erota, mitä lapsetkin sanoisivat. Puoli vuosisataa ehkä jo on kuljettu samaan tahtiin. Ollaan kuin vanhan auton omistajia: viat tiedetään, mutta myös tunnetaan. Miksi vaihtaa toiseen vanhoilla päivillä. Tämä virtuaaliavioilitto on varmasti tuttu monelle. Mitä rakkaudesta sanotaankaan: Kaikki se uskoo, kaikki se kärsii, kaikki se unohtaa.

    Äänestä

  • Hamm.. kirjoitti:

    Kiitoksia sanailusta. Huomaamme, että varmaan on paljon juuri tällaisia avioliittoja, joissa pari nälvii, moittii, katkeroituu, ilkeilee, on mustasukkainen, syyttelee asioista, jotka ovat tapahtuneet vuosia sitten, liioittelee kaikessa, eikä unohda kärsimäänsä vääryyttä. Kuitenkin ollaan yhdessä. Pestään ikkunoita hammasta (?) purren, tai syytellään toista viinanjuonnista. Kuitenkaan ei tulisi mielenkään erota, mitä lapsetkin sanoisivat. Puoli vuosisataa ehkä jo on kuljettu samaan tahtiin. Ollaan kuin vanhan auton omistajia: viat tiedetään, mutta myös tunnetaan. Miksi vaihtaa toiseen vanhoilla päivillä. Tämä virtuaaliavioilitto on varmasti tuttu monelle. Mitä rakkaudesta sanotaankaan: Kaikki se uskoo, kaikki se kärsii, kaikki se unohtaa.

    lukee hymyillen!Ihastuneena peräti. Kiitos.

    Äänestä

Ainaisen rahapulan selitys tulikin nyt! Käsitän. Sulla on kaksi vaimoa. Ei ihme, ettei meidän huusholliin ole raha riittänyt, kun en ole koskaan alentunut mieheltä rahaa kerjäämään.

Äänestä
  • Tuo Sinun mustasukkaisuutesi ja luulotautisuutesi on vain pahentunut iän myötä. Muistatko, kun tulin sotkuiseen kotiimme töistä. Sinä, kotirouvana, väitit minun oleen koko päivän vieraissa. Tilipussikaan ei muka todistanut mitään. Itsehän et muista työelämästä juuri mitään. Taisi olla 54 korvilla, kun jäit odottelemaan putkeen pääsyä ja sieltä asti on työmuistosi, jos ne tilapäishommat, jotain muistoja nyt tuottaa. Mustasukkaisuudesta esimerkki viime viikolta, kun naapurin rouva sanoi päivää, aloit kotona hurjan tenttaamisen, mitä vispilänkauppaa minulla hänen kanssaan on. Sellainen Sinä olet. Aina, kun tulen kotiin, mietin ovea avatessani, että mistähän nyt olet keksinyt marmattamisen aiheen. Nuo rahojen käytöt selviää muuten kuukausittain tiliotteesta ja nettipankin kautta milloin vaan. Kerronko, mitä niistä selviää?

    Äänestä

  • Mohikaanisi kirjoitti:

    Tuo Sinun mustasukkaisuutesi ja luulotautisuutesi on vain pahentunut iän myötä. Muistatko, kun tulin sotkuiseen kotiimme töistä. Sinä, kotirouvana, väitit minun oleen koko päivän vieraissa. Tilipussikaan ei muka todistanut mitään. Itsehän et muista työelämästä juuri mitään. Taisi olla 54 korvilla, kun jäit odottelemaan putkeen pääsyä ja sieltä asti on työmuistosi, jos ne tilapäishommat, jotain muistoja nyt tuottaa. Mustasukkaisuudesta esimerkki viime viikolta, kun naapurin rouva sanoi päivää, aloit kotona hurjan tenttaamisen, mitä vispilänkauppaa minulla hänen kanssaan on. Sellainen Sinä olet. Aina, kun tulen kotiin, mietin ovea avatessani, että mistähän nyt olet keksinyt marmattamisen aiheen. Nuo rahojen käytöt selviää muuten kuukausittain tiliotteesta ja nettipankin kautta milloin vaan. Kerronko, mitä niistä selviää?

    Minä en halunnut muuta kuin tietää, onko toista mohikaania, joka ei käy vapaaehtoisesti hammaslääkärissä, ja sinä levität koko eämäsi kaikkien eteen, mutta et vastaa minulle. Epäilen edelleen sitä toista rouvaa, koska jouduin iltasiivouksilla ja päivälapsien pidolla kustantamaan elämäni itselleni ja lapsille. Ei kovin isoa eläkettä koitunut, joten en maksa enää hammaslääkäriäsi. Onkohan minulla syytä epäillä naapurin rouvaa, sillä minusta tuntuu, että hän ei ole halukas ottamaan sinua kuitenkaan salarakkaakseen, vaikka niin minulle vihjailikin viikolla. Olimme jo päässeet asiasta sopimukseen. Itsekunnioitukseni estää kertomasta yksityiskohtia elämästämme. Toivon elämältä kuitenkin sitä, että ymmärtäisin puheesi, kun rupeat shelittämään minulle juurta jaksaen, miksi auton korjaus makshoi niin tuhottomaschti.

    Äänestä

  • Hamm.... kirjoitti:

    Enpä olisi uskonut, että menet nolaamaan itsesi naapureiden edessä. Mahtoi niitä naurattaa. Ilmanko sitä pariskuntaa hymyilytti kun minut tapasivat. Ihmettelin vähän, mutta ymmärrän nyt. Kaikkea se viina teettää. Siitä auton korjauksesta on ihan oikea lasku ja pankkisuorite tilillämme ja ei siellä korjaamossa ainakaan minun tietääkseni ole yhtään naispuolista autonasentajaa. Mihin muuten käytät ne jokaviikkoiset 140€, jotka nostat tililtämme? Et ainakaan ruoka ym. normaaleihin kuluihin, koska ne maksat pankkikortilla. Olettaisin, että ostat niitä salapulloja, joita löytyy huushollistamme tavatakaa tyhjinä. Minähän en nykyään viinaan koske, niin kuin hyvin tiedät. Tuo Sinun sammaluksesi johtuu nytkin varmaan iltatissuttelustasi. Luulet, ettei sitä huomata, mutta kyllä sen huomaa.

    Sinulla armaani on se luulo, että tyhjät pullot ovat aina tuoreita. Koetapas muistaa, että niinä aikoina, jolloin viinanjuonti oli mielipuuhaasi, et vienyt koskaan tyhjiä pulloja takaisin Alkoon. Muovikasseittain niitä on ollut niin autotallin nurkissa kuin puutarhatyökaluvajassakin. Nyt kun silmäsi ovat kirkastuneet, huomaat pullot, ja miehiseen tapaan syytät kaikkia muita niiden olemassaolosta. Mutta tästä minä en ole koskaan puhunut ulkopuolisille, ja nytkin siis nimimerkin suojassa. Kaikki ovat aina luulleet, että sinun hoippumisesi johtuu hammassärystä. En ole erehdystä naapureille korjannut, vaan yhdessä olemme surkutelleet sinua, viimeistä mohikaania, joka ei mene hammaslääkäriin, vaikka hampaat tippuisivat, ja senhän ne nyt omia aikojaan tekevätkin. Aina sinä yrität vierittää minun niskoilleni maksujen tarkistukset ja kirjanpidon. Rehentelet kuitenkin isoilla tuloillasi. Mihinköhän kuvittelet minun salaa pistävän 140 egua, kun en pääse mihinkään ilman, että kävelet perässäni ja haluat mukaan ostoskasseja kantamaan. Aamulla ehkä kaikki on taas toisin, sinullakin mieliala valoisampi. Jos ei se poskihammas taas ala vihoitella.

    Kun illalla viimeksi katsoin Sinua, nuokuit telkkasi ääressä katsomassa Kinohelmen Sinistä-jotain... Sanoin nuokuit, koska olit koko illan taas tissutellut "terveysjuomiasi". Onhan meillä ollut molemmilla pitkän elämämme aikana vaiheita, joista riittää kertomista ja vaikka murehtimista. Elämä on kuitenkin lyhyempi kuin lapsen paita, joten pitäisi katsoa eteenpäin eikä kaivella menneitä. Yhdessähän me vieraittemme kanssa niitä pulloja tyhjennettiin. Yhdessä myös päätimme tuon elämän lopettaa. Minä onnistuin, mutta Sinä et. Ehkä nyt Sinullekin sitten selvisi, miksi eläketilimme rahat katoavat salaperäisesti katoavat, 140 viikossa on aika paljon jatkuvana pimeänä kuluna. Koetan olla mukanasi noilla "kauppareissuilla" vain siksi, ettet lankea tekemään mitään vielä hassumpaa. Tunnen olevani vastuussa Sinusta, olemmehan olleet niin kauan yhdessä ja lapsetkin sitä toivovat. Heidän suurin pelkonsa tuntuu olevan, kuinka Sinun käy, jos en katso perääsi. No niin. Taidanpa aloittaa joka viikkoisen perjantai siivouksen (sinähän et tapasi mukaan ota siihen osaa, koska Sinulla on jotain tärkeää juuri silloin jossain muualla). Nyt taidan lisäksi pestä myös ylkerran ikkunat. Jos satuit huomaamaamaan, niin eilen pesin alakerran ikkunat.

    Mitä enemmän itsestäsi kerrot, sitä enemmän paljastuu, kuinka katkeraksi olet olosi päästänyt. Sinulla ei tunnu olevan mitään hyvää elämässäsi enää. Olisi ehkä parempi, että kokonaan muuttaisit sen toisen vaimosi luokse, koska tässä huushollissa on elämäsi pelkkää kärsimystä. Itse huomautat, ettei pidä kaivella menneitä, mutta katkeruutesi estää sinua elämästä täysillä. Kun ajatellaan, että olet jo eläkkeellä, soisi sinulle onnellisempaa elämää. Hoidata hampaasi, mene iltapäivätansseihin tai Ruotsin risteilylle, hanki salarakas tai muuta sen kakkosesi luo, ja elä elämäsi viimeiset ajat iloisempana. Kun näen, ettei sinuakaan enää mikään liitossamme viehätä, niin olisi aika tehdä asialle jotain. Ainainen perässäkulkeminen ja epäluuloinen vaaniminen ei ole kenellekään hyödyksi, ei vaanijalle eikä vaanittavalle. Lapsien tahto se ei voi olla. Menen nyt hautausmaalle haravoimaan anopin haudan. Sinne sinä et halua, joten onpahan yksi paikka, jossa saan olla omissa oloissani.

    Äänestä

  • Hamm kirjoitti:

    Lähdit, kun kotitöitäkin pitäisi tehdä. Olen myös varma, että kun kotiin tulet syynäät nurkissa ja killität ikkunoita, olisiko jotain arvostelemista. Olet huomannut, että se kismittää minua. Kiusa se on pienikin kiusa. Tuo hampaista puhuminen naurattaa minua ja mustasukkaisuutesikin suorastaan huvittaa. Vaikka hyvin tiedät, ettei minulla ole muita, niin jaksat noita ehdotuksiasi esittää. Et muuten muistanut nyt kertoa, että vaadit puolta eläkkeestäni itsellesi siinäkin tapauksessa, jos erotaan. Omasi ei kun riitä elintasosi säilyttämiseen. Neuvoistasi otan sen verran vaari, että kun reissuiltasi palaat, täällä en enää ole.

    taitaa näitä juttui kirjotella taas.puhelu ittensä kanssa.

    Äänestä

  • yks ja sama kirjoitti:

    taitaa näitä juttui kirjotella taas.puhelu ittensä kanssa.

    on vilkas mielikuvitus!!!!!

    Äänestä

  • ! huvitus ! kirjoitti:

    on vilkas mielikuvitus!!!!!

    millään omaisuudella ostaa! Lahjana pikemminkin koen sen :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hammaschtush kirjoitti:

Onko palstoilla muita vanhan kansan miehiä, kuin minun armas siippaseni? Hän ei ole käynyt hammaslääkärissä 40 vuoteen. Silloin minä pakotin hänet hoitamaan hampaansa, ja hän suivaantui henkilökohtaisen koskemattomuutensa loukkaukseen siten, että jätti laskun minun maksettavakseni. Minä opin kerrasta. Nyt ollaan söshsötyspisteesschä. Onko hän viimeinen tämän sortin itsenäisen ykstyisajattelija, jota ei hammaslääkäri pääse sorkkimaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu