Lapset

Uusperheessä? Lähivanhempi käskyttää lapsiaan sillä, kun lapset ovat meillä niin utelemaan kaikkea meidän elämään liittyvää esim. kuvaamalla kotia, kun vanhempi käski??? Lapsi itse sanoi meille kun kuvasi! Minä siihen, että itselle voi kuvata, mutta vanhemmalle ei, ja sanoin, että ei ole teidän lasten tehtävä "hoitaa" vanhempien asioita. Ja just sellaisia, että mitä meidän asunto maksoi, tongitaan tavaroita ja kaappeja. Haloo! Auttakaa!
37827
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Noi on kyllä surkuja tilanteita, kun lapsi laitetaan tollaseen välikäteen ja "agentiksi", tukalaa varmasti lapsellekin. En osaa neuvoa paremmin, mutta hyvin sanoit että ei lapsen tosiaan tarvitse tollasta tehdä ja että aikuisten juttua. Ja äiti voi kysyä teiltä suoraan tollasia asioita (te joko vastaatte tai ei) eikä lapsen tarvitse tehdä tuollaista äitinsä puolesta. Ja hyvä juuri pyrkiä jotenkin raukasemaan toi jännite, kun lapsi voi tuntea olevansa pahassa välikädessä vanhempiensa välillä. Ja se on hyvä, että ei lähdetä samaan touhuun eli voimistamaan vastakkainasettelua tai asettumaan äitiä vastaan vaan ihan juuri noin sanotaan, että aikusten juttuja joista lapsen ei tarvitse huolehtia. Miten lapsi itse reagoi koko juttuun ja sanomaasi? Kuinka vanha?

Äänestä
  • Ottakaa lasten äiti heti puhutteluun.Tarvittaessa yhteys sos.viranomaisiin.Omalla kohdallani sai avomieheni exä huomautuksen,ettei hän saisi kuormittaa lapsia aikuisten asioilla,mutta valitettavasti se jäi vain houmautukseksi.Sen jälkeen kylläkin alkoi kyseisen äidin valehtelu jopa oikeudessa.Keksi jopa sellaista,että olimme soitelleet lasten puhelimiin,jolloin hän oli muka vastannut???.Isä on yhtälailla huoltaja,mutta hän katkaisi välit kaikkiin,koska siitä ei ollut muuta kuin hankaluutta.Tarttukaa ajoissa tälläisiin asioihin.Voimia taisteluunne..

    Äänestä

  • touhua........... kirjoitti:

    Ottakaa lasten äiti heti puhutteluun.Tarvittaessa yhteys sos.viranomaisiin.Omalla kohdallani sai avomieheni exä huomautuksen,ettei hän saisi kuormittaa lapsia aikuisten asioilla,mutta valitettavasti se jäi vain houmautukseksi.Sen jälkeen kylläkin alkoi kyseisen äidin valehtelu jopa oikeudessa.Keksi jopa sellaista,että olimme soitelleet lasten puhelimiin,jolloin hän oli muka vastannut???.Isä on yhtälailla huoltaja,mutta hän katkaisi välit kaikkiin,koska siitä ei ollut muuta kuin hankaluutta.Tarttukaa ajoissa tälläisiin asioihin.Voimia taisteluunne..

    Johan siinä ne viranomaiset nauraa, kun heille soitellaan puheluita, että lapset valokuvaa!!!! Voi jessus näitä ihmisiä!

    Äänestä

  • syntiä! kirjoitti:

    Johan siinä ne viranomaiset nauraa, kun heille soitellaan puheluita, että lapset valokuvaa!!!! Voi jessus näitä ihmisiä!

    olisi??.Hip hop rillit silmille!!.Etkö sä tollo tajua että ilmoitus sos.viranomaisille siitä että äitsykkä käyttää lapsia tiedottajina,eli utelee ja näin ollen KUORMITTAA LASTA AIKUISEN ASIOILLA.Rautalankaa pitäis varmaan hommata sun kaltaiselle.

    Äänestä

  • että valokuvaus syntiä kirjoitti:

    olisi??.Hip hop rillit silmille!!.Etkö sä tollo tajua että ilmoitus sos.viranomaisille siitä että äitsykkä käyttää lapsia tiedottajina,eli utelee ja näin ollen KUORMITTAA LASTA AIKUISEN ASIOILLA.Rautalankaa pitäis varmaan hommata sun kaltaiselle.

    äidille? Voi kuule, kyllä niillä on parmpaakin tekemistä, kuin valvoa lasten valokuvausta. Eikä kukaan ota sua vakavasti jos tollasesta menet sinne valittamaan! Nauravat sut pihalle vainoharhaisena.

    Äänestä

  • Et lapset kuvaa elinolosuht... kirjoitti:

    äidille? Voi kuule, kyllä niillä on parmpaakin tekemistä, kuin valvoa lasten valokuvausta. Eikä kukaan ota sua vakavasti jos tollasesta menet sinne valittamaan! Nauravat sut pihalle vainoharhaisena.

    äiti on vainoharhainen.Sairasta touhua äidiltä.

    Äänestä

  • uskoo että lasten kirjoitti:

    äiti on vainoharhainen.Sairasta touhua äidiltä.

    sitä on paljon tarjolla.

    Äänestä

  • oli aivan ihmeissään, että eikö tarvitse? Minusta olisi kyllä reilumpaa se, että itse kävisi meillä jos niin kiinnostaa...

    Äänestä

heidän lapsensa aikaa viettää. Jos uusikko ei kutsu äitiä tarkastuskäynnille itse, on se jollain tavoin saatava selville. Ja mitä salattavaa siinä on jos koti on puhdas ja asuinkelpoinen? Jos se ei sitä ole, sitten sitä tahdotaan piilotella eikä esitellä kaikille.

Äänestä
  • Sitä varten on olemassa lastenvalvojat,jos jonkun kotiin pitää mennä urkkimaan.Sinulla kuten ei muillakaan exillä ei ole MINKÄÄNLAISTA OIKEUTTA MENNÄ SINNE UUTEEN PERHEESEEN.Vai pitäisi se koti esitellä kaikille??.Voi surku sun mielipiteitäsi.

    Äänestä

  • äidin oikeuksinesi kirjoitti:

    Sitä varten on olemassa lastenvalvojat,jos jonkun kotiin pitää mennä urkkimaan.Sinulla kuten ei muillakaan exillä ei ole MINKÄÄNLAISTA OIKEUTTA MENNÄ SINNE UUTEEN PERHEESEEN.Vai pitäisi se koti esitellä kaikille??.Voi surku sun mielipiteitäsi.

    Että mieti sitä!

    Äänestä

  • LISSU.Sinun miehesihän vei naikkonen!.

    Äänestä

  • toisten asuntoihin. Et mene lapsen kaverinkaan luokse tupatarkastukseen kun lapsi siellä kyläilee. Ihan sairasta meininkiä näillä ex-vaimoilla. Kuvataa kotia jne. Ymmärräin normin uteliaisuuden, mutta "vakoilut" menee jo vähän liian pitkälle. Ahdistelua on monenlaista. Mutta sehän varmaan on tarkoituskin. Säälin näitä naisia ja vielä enemmän lapsia jotka joutuvat äidin pyynnöstä tekemään kaikenlaista typerää.

    Äänestä

  • ei mitään asiaa kirjoitti:

    toisten asuntoihin. Et mene lapsen kaverinkaan luokse tupatarkastukseen kun lapsi siellä kyläilee. Ihan sairasta meininkiä näillä ex-vaimoilla. Kuvataa kotia jne. Ymmärräin normin uteliaisuuden, mutta "vakoilut" menee jo vähän liian pitkälle. Ahdistelua on monenlaista. Mutta sehän varmaan on tarkoituskin. Säälin näitä naisia ja vielä enemmän lapsia jotka joutuvat äidin pyynnöstä tekemään kaikenlaista typerää.

    nurkista!.Mitään asiaa uusperheeseen ei ole.

    ei ole mitään syytä, miksei saa valokuvata.

    Äänestä

  • Voiko joku tehdä itsestään niin naurettavaa, että laittaa lapsi raukan kuvaamaan toisten kotia. En voisi ikinä kuvitella, että mieheni lapsen äiti tekisi ikinä mitään tuollaisat vaikka ei mikään puhdas pulmunen olekkaan.

    Äänestä

  • jos ei ole salattavaa kirjoitti:

    ei ole mitään syytä, miksei saa valokuvata.

    valokuvaus on luvanvaraista, koska pitää olla kirjallinen lupa tai vähintään suullinen lupa todistajan läsnä ollessa! Lue lakia yh äippä, kaikkeen ei teilläkään ole oikeutta puuttua tai pakottaa. Jos ap saa lapsen kuvien kanssa lastenvalvojalle ja sitten tekee rikosilmoituksen yksityisyyden, rikokseen yllyttämisestä ja kotirauhan rikkomisesta, voi olla että yh äipältä menee lapset isälle ja saa lähestymiskielto päälle. Lisäksi tulee sakot ja vahingonkorvaukset. Eli yllyttäkää ja komentakaa lapsia vakoilemaan toista, siinä voi käydä loppupeleissä huonosti.

    Äänestä

  • olet väärässä kirjoitti:

    kun olen valokuvannut. Huh huh... ihan outo ajatuskin sulla. Eikä kellään mun tutuilla, kuulin tälläsestä eka kerran, ja hehheheeee... eikä pidä paikkaansa. Miten sä todistat sen, että lapset ovat valokuvanneet vakilumielessä??? Hulluna pitää sua.

    Äänestä

  • minkäänlaista lupalappua kirjoitti:

    kun olen valokuvannut. Huh huh... ihan outo ajatuskin sulla. Eikä kellään mun tutuilla, kuulin tälläsestä eka kerran, ja hehheheeee... eikä pidä paikkaansa. Miten sä todistat sen, että lapset ovat valokuvanneet vakilumielessä??? Hulluna pitää sua.

    missä saa kuvata ja mitä saa kuvat, jospa sen jälkeen osaa käyttäytyä niin kuin pitää ja lain mukaan. Tuolla selitetään hyvin tarkkaan mikä on luvallista ja laillista. http://www.mansetori.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=562&Itemid=654

    Äänestä

  • linkistä kirjoitti:

    rikosta valokuvatessaan. Kun itse valokuvaat, pyydätkö aina luvan kohteelta??? Vai onko tämäkin vain kettuilua miehen lapselle??? Entä omat lapset, kun he valokuvaa? Katsotko läpi sormin.. onhan ne sun lapses, mutta miehen lapset on aina eri asia...

    Äänestä

  • pieni lapsi ei tee kirjoitti:

    silloin äiti on vastuussa lapsen tekemisistä ja joutuu syytettyjen penkille. Kun on näköjään lusikalla järkeä annettu, niin turha on kapustalla pyytää, vaikka lakitekstin eteen laittaisi, niin siitäkin huolimatta pitää vastaan ex muijien urputtaa.

    Äänestä

  • lapsen rikokseen kirjoitti:

    silloin äiti on vastuussa lapsen tekemisistä ja joutuu syytettyjen penkille. Kun on näköjään lusikalla järkeä annettu, niin turha on kapustalla pyytää, vaikka lakitekstin eteen laittaisi, niin siitäkin huolimatta pitää vastaan ex muijien urputtaa.

    taas saada uusia aiheita exän ja lasten perättömiin syytöksiin!;)))

    Äänestä

  • minulla eikä m inun eksälläin kirjoitti:

    Että mieti sitä!

    on UUSPERHEPALSTA. Joten hae itsellesi sulle kuuluva foorumi sitten.

    Äänestä

  • pieni lapsi ei tee kirjoitti:

    rikosta valokuvatessaan. Kun itse valokuvaat, pyydätkö aina luvan kohteelta??? Vai onko tämäkin vain kettuilua miehen lapselle??? Entä omat lapset, kun he valokuvaa? Katsotko läpi sormin.. onhan ne sun lapses, mutta miehen lapset on aina eri asia...

    kenellekkään toiselle, eivätkä kuvaa jotta joku toinen saisi tyydytettyä sairasta uteliaisuuttaan. He kuvaavat omiin takoituksiinsa ja itselleen. Kyllä on pösilö äiti kun laittaa lapsensa tuollaiseen ilkeään tilanteeseen, oman isänsä kotia vakoilemaan.

    Äänestä

  • eivät kuvaakkaan kirjoitti:

    kenellekkään toiselle, eivätkä kuvaa jotta joku toinen saisi tyydytettyä sairasta uteliaisuuttaan. He kuvaavat omiin takoituksiinsa ja itselleen. Kyllä on pösilö äiti kun laittaa lapsensa tuollaiseen ilkeään tilanteeseen, oman isänsä kotia vakoilemaan.

    päivänvaloa kestävää, kun noin aroiksi aletaan??? Hyvä asunto kestää päivänvalon ja valokuvauksen. Äidin on tiedettävä että lapsilla on siedettävät olosuhteeet, jo terveydellistäkin syistä.

    Äänestä

  • Eikö lasten olopaikka olekkaan kirjoitti:

    päivänvaloa kestävää, kun noin aroiksi aletaan??? Hyvä asunto kestää päivänvalon ja valokuvauksen. Äidin on tiedettävä että lapsilla on siedettävät olosuhteeet, jo terveydellistäkin syistä.

    asiat kummassakin kodissa, sulla ei ole mitään oikeutta vaatia itseäsi toisen kotiin! Jos kerran epäilet ettei lapsilla etävanhemman luona ole hyvä olla, niin viranomaiset hoitaa tarkastuksen, et sinä! Mutta jos sinä vaadit viranomaisia tarkastamaan ja he toteavat, että asiat on kaikki ok, niin siinähän tulee sinulle vainoharhaisen ex akan leima otsaan niin, että napsahtaa ja se vaikeuttaa sinun asemaan sossutantojen edessä.

    Äänestä

  • on tarkastaa kirjoitti:

    vaarallista puuhaa. Voi vaikka uusikon kotoonta vahingossa kuvata vaikka mitä... siksi uusikko tekee siitä suuren numeron. Kukapa tietää...

    Äänestä

  • kyllä se valokuvaus on kirjoitti:

    vaarallista puuhaa. Voi vaikka uusikon kotoonta vahingossa kuvata vaikka mitä... siksi uusikko tekee siitä suuren numeron. Kukapa tietää...

    kanssa sinun kotiisi kuvamaan, voi kauheata mitä siitä voisi paljastua! Tai naapuri Reiska tulee kuvamaan sinua ja hänen seksijuttuja ja laittaa ne nettiin sitten pyörimään. Tämä on raakaa todellisuutta ja jokaisella on oikeus omaan kotirauhaan. Jos kerran noin kauheasti epäilet ex miehen ja uusikon kotia, niin lastenvalvojaan yhtyettä niin ei tarvitse täällä itkeä ja valittaa. Siinähän tulee AMMATTILAISEN sana, eikä luulotautisen ex ämmän itkuvirsi.

    Äänestä

  • tulee ex miehen kirjoitti:

    niin jopa olisi ylätys...

    Äänestä

laittaa lapsi asialle. Äiti haluaa saada selville, paljonko on omaisuutta, paljonko on rahaa, paljonko on velkaa. Ainoastaan sen vuoksi, että voi haastaa ex miehen oikeuteen, että saa elareita lisää omiin juhlimisiin. Täälläkin oli sama meininki, isä on lähi. Kun lapsi meni äidilleen, niin piti kertoa ihan kaikki mitä täällä tapahtui, vieraista lähtien. Vaikka isä sanoi 15 vuotiaalle, että täällä mitä on ja tapahtuu ei saa missään nimessä kertoa, kun ei se äidillesi kuulu tippakaan! Mutta äiti kun kielsi kertomasta mitä siellä tapahtuu ja ketä on vieraita, niin lapsi piti suunsa kiinni. Niin hyvin äiti osasi lahjoa lapsen.

Äänestä

Minulle tulee tosi surkea olo kun näitä viestejä täältä luen. Missä on lapsen oikeus molempiin vanhempiin ja siihen, että saa olla vain lapsi joka rakastaa molempia vanhempiaan? Meidän vanhempien velvollisuus on huolehtia lapsesta parhaalla mahdollisella tavalla. Eron tullessa lapsella on oikeus tavata myös etävanhempaa ja säilyttää yhteys häneen. Mutta ilman että lähivanhempi kyttää ja kontrolloi koko ajan lapsen ja etävanhemman elämää. Eihän se meille ex:lle kuulu. Jos joku epäilyttää niin silloin yhteys lastenvalvojaan joka huolehtii asiat eteenpäin. Itse olen haaveillut löytäväni jonkun jolla lapsia ja saavani sen kaipaamani ison perheen. Mutta kun näitä viestejä lukee niin en todellakaan uskalla ruveta "uudeksi onneksi". Tiedä vaikka saan "Lissun" elämääni ja minustakin tulee yllättäen naikkonen. Ja kun omastani mielestäni olen aikuinen, kunnollinen ja lapsistaan hyvin huolehtiva nainen.

Äänestä

Lapsen äiti pyysi lasta vakoilemaan meillä ja varastamaan meitlä koruja ja rahaa.

Äänestä
  • rahaa paljon, koska olen varakas, on sijoituksia, asunto-osakkeita ym) ja tuomaan uusikolle. Siihen loppui lasten isän luona oleminen. Mies katuu ettei nähnyt touhua, ja nyt jätti uusikon.

    Äänestä

  • lasten äidin vainoharhaisuuden takia.Kaikki halusi tuokin äiti tietää ja keksi kaikkea sos.tantoille kun lapset pitivät isin uudesta onnesta hyvin paljon.Lastn äidin takia jouduimme lopettamaan lasten vierailut luonamme.

    Äänestä

Meillä lapset ovat merikapteeneita!;)))

Äänestä
  • On sellainen asia, josta ei ole provoksi. Tällaista se meillä vaan on ja mitä olen tuosta ylempää lukenut, niin viisain on ottaa lasten äiti kasvotusten ja sanoa suorat sanat. Kiitos kaikille, jotka asiallisia vastauksia kirjoitti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vakoojana kirjoitti:

Uusperheessä? Lähivanhempi käskyttää lapsiaan sillä, kun lapset ovat meillä niin utelemaan kaikkea meidän elämään liittyvää esim. kuvaamalla kotia, kun vanhempi käski??? Lapsi itse sanoi meille kun kuvasi! Minä siihen, että itselle voi kuvata, mutta vanhemmalle ei, ja sanoin, että ei ole teidän lasten tehtävä "hoitaa" vanhempien asioita. Ja just sellaisia, että mitä meidän asunto maksoi, tongitaan tavaroita ja kaappeja. Haloo! Auttakaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu