RUMBLE IN RAUMA - Fight Club Finland tuo showpainin Raumalle

FCF

Lauantaina 2. toukokuuta Ooperin Urheilutalolla nähdään ennenkuulumatonta ryminää ja räiskettä, kun Suomen ainoa showpainipromootio Fight Club Finland tuo karavaaninsa ensimmäistä kertaa Raumalle. Ottelulista on aivan huikea, pitäen sisällään kotimaisten huippujen lisäksi neljä kansainvälistä supertähteä. Pääottelussa, joka käydään suomenmestaruudesta, kohtaavat Starbuck ”The Canadian Rebel” sekä hallitseva mestari Valentine. Ensimmäistä kertaa koskaan päätetään mestaruus tikasottelulla. Tässä vaarallisessa ottelulajissa mestaruusvyö ripustetaan kattoon korkealle kehän yläpuolelle ja ottelijoista se, joka saa vyön käsiinsä tikkaita apuna käyttäen, lähtee kehästä mestarina. Häijy-Heimo Ukonselän ja brittiläisen raskaansarjan ottelijan, James Tighen muodostama tiimi kohtaa Stark Adderin ja toisen britin, ”The Phoenix” Jody Fleischin, joka Tighen lailla on pitänyt hallussaan useita eri mestaruuksia. Jännittävässä kolmoisottelussa kehään astuvat maailmankuulu britti Jonny Storm, jonka ura on vienyt hänet Japaniin ja Yhdysvaltoihin saakka sekä Suomen omat pojat, ilkeä Ibo Ten ja naamioitu The Mighty Perkules. Ooperilla nähdään myös naiskauneutta, kun Suomen naarasleijonat Kisu ja Aurora Liekki kohtaavat kolmoisottelussa eurooppalaisen naispainin parhaimmistoon kuuluvan Kreikan Blue Nikitan. Kehässä toisensa kohtaavat myös nuoret tulokkaat, ilmiömäinen Jesse The Kidd ja mystinen Habanero. TARKEMMAT TIEDOT TAPAHTUMASTA Tapahtuma järjestetään Urheilutalo Ooperilla, Vanha Turuntie 56, 26820 RAUMA. Liput 12€ vain ovelta. Show sopii kaikenikäisille, mutta perheen pienimmillä on hyvä olla huoltaja mukana. Tapahtuma alkaa klo 16 ja kestää pari tuntia. http://www.fightclubfinland.fi/index.php http://www.myspace.com/fightclubfinland

4

671

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Arska

      showpainissa? Mitä järkeä? Ei mestaruuksista yleensä sovita ennen ottelua, missään lajissa. Mitä nyt harvoissa sovituissa nyrkkeily otteluissa joskus. Tässähän ottelut sovitaan, käsikirjoitetaan ja harjoitellaan ennen ottelua.

      • anna mun kaikki kestää

        siis eiks koskaan missään enään miitttään kukkaan saa pittää ihan vaan hauskaa, kun heti pitää jonkun olla narisemassa!? Hei comoon, vähän urheiluhenkee ja huumoria kehiin!! terkuin yks sirkku joka aikoo ainaki nauttia koko rahan edestä!


      • wrestlingfani

        Ihme hapannaama. Viihdettähän wrestling on ennen kaikkea. Ja vielä helvetin hyvää sellaista.


    • FCF

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      51
      3635
    2. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      114
      2570
    3. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      597
      2302
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      19
      2046
    5. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      78
      1817
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1678
    7. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1658
    8. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      1592
    9. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      95
      1469
    10. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1456
    Aihe