Tällä palstalla

toistaan etevämpiä talousasiantuntijoita. Sen lisäksi oikeustieteen erikoisasiantuntijoita. Suurin osa kirjoittajista on räkyttäjiä joilla ei ole mistään asioista mitään käsitystä ja huono kotikasvatus. Ärhäkimmät wincapitan puolustajista ja tutkijoiden arvostelijoista ovat kainaloitaan myöten winpaskassa tai kuuluvat kyseisen porukan lähipiiriin. On hyvä että tällainen purkautumiskanava on olemassa, moni onneton saa ruikuttamalla helpotusta tuskaansa. Harmi että osa rahansa hävinneistä tai toisilta sitä varastaneista on seonnut eikä tajua auttaa tutkijoita asioiden jouduttamiseksi. Tunnen hieman häpeää kun viitsin kirjoittaa rikollispalstalle. Syynä on kai se, kun entinen ystäväni menetti hieman rahaa kyseiseen huijaukseen vaikka varoittelin. Hän puhui suu vaahdossa silmät hehkuen nerokkaasta, "kehittyneestä treidausrobotista" ja haukkui minut epäluuloiseksi hölmöksi joka en ymmärrä sijoittamisesta mitään.
0273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


On toinen kirjoitti:

toistaan etevämpiä talousasiantuntijoita. Sen lisäksi oikeustieteen erikoisasiantuntijoita. Suurin osa kirjoittajista on räkyttäjiä joilla ei ole mistään asioista mitään käsitystä ja huono kotikasvatus. Ärhäkimmät wincapitan puolustajista ja tutkijoiden arvostelijoista ovat kainaloitaan myöten winpaskassa tai kuuluvat kyseisen porukan lähipiiriin. On hyvä että tällainen purkautumiskanava on olemassa, moni onneton saa ruikuttamalla helpotusta tuskaansa. Harmi että osa rahansa hävinneistä tai toisilta sitä varastaneista on seonnut eikä tajua auttaa tutkijoita asioiden jouduttamiseksi. Tunnen hieman häpeää kun viitsin kirjoittaa rikollispalstalle. Syynä on kai se, kun entinen ystäväni menetti hieman rahaa kyseiseen huijaukseen vaikka varoittelin. Hän puhui suu vaahdossa silmät hehkuen nerokkaasta, "kehittyneestä treidausrobotista" ja haukkui minut epäluuloiseksi hölmöksi joka en ymmärrä sijoittamisesta mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu