Ei jaksa enää!

Olen saanut ihan liikaa jälki-istuntoa tänä vuonna ja vain yhdessä on ollut järkevä syy miksi olen saanut. Loput ovat ollut ns. "tyhjästä" Mutta mua vituttaa niin paljon, että mää saan jälkkää suurinpiirtein tyhjästä. Ope on niin saatanan läpinäkyvä että lellii suurinta osaa. Esim.. Vaikka mun luokan Lauri (Nimi muutettu) Rikkois vaikka kaapin oven luokassa niin ope sanois "Vahinkoja sattuu" Mutta kun minä tai kaverini rikkoisi niin varmaan jouduttaisiin 2 tunniksi jälki-istuntoon. Tänäänkin tapahtui pieni vahinko tunnilla, ja minä ja kaverini saatiin 1h jälkkää.. Mutta mitä helvettiä me muka tehtiin sehän oli silkkaa vahinkoa!! Sitten meidän ope on ihan paskin ope meidän koulusta vaikka mää ja mun kaveri ollaan ns. "häirikköjä" niin me ei saada istua vierekkäin. Mutta naapuriluokan ns. "häiriköt" saavat istua vierekkäin heidän open määräyksellä. Jotenkin vituttaa meidän open toiminta, saatana se sais lähtee meidän koulusta! Se on jopa kiroillut koulussa, ja käynyt käsiksi yhteen oppilaaseen ja huutaa ihan turhaa!! Pitäisikö jo alata pelkäämään?
1460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olet juuri häpäissyt itsesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


^liikaakokenut^ kirjoitti:

Olen saanut ihan liikaa jälki-istuntoa tänä vuonna ja vain yhdessä on ollut järkevä syy miksi olen saanut. Loput ovat ollut ns. "tyhjästä" Mutta mua vituttaa niin paljon, että mää saan jälkkää suurinpiirtein tyhjästä. Ope on niin saatanan läpinäkyvä että lellii suurinta osaa. Esim.. Vaikka mun luokan Lauri (Nimi muutettu) Rikkois vaikka kaapin oven luokassa niin ope sanois "Vahinkoja sattuu" Mutta kun minä tai kaverini rikkoisi niin varmaan jouduttaisiin 2 tunniksi jälki-istuntoon. Tänäänkin tapahtui pieni vahinko tunnilla, ja minä ja kaverini saatiin 1h jälkkää.. Mutta mitä helvettiä me muka tehtiin sehän oli silkkaa vahinkoa!! Sitten meidän ope on ihan paskin ope meidän koulusta vaikka mää ja mun kaveri ollaan ns. "häirikköjä" niin me ei saada istua vierekkäin. Mutta naapuriluokan ns. "häiriköt" saavat istua vierekkäin heidän open määräyksellä. Jotenkin vituttaa meidän open toiminta, saatana se sais lähtee meidän koulusta! Se on jopa kiroillut koulussa, ja käynyt käsiksi yhteen oppilaaseen ja huutaa ihan turhaa!! Pitäisikö jo alata pelkäämään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu